18 thoughts on “Neuvonpitoa zakazlaiseen tapaan III”

  1. Olette todistaneet Liam Neesonin.

    Seuraa biisilistaa:

    1. Tom Morello: Super Battle
    2. John Debney: Mayhem in Monaco
    3. Steve Jablonsky: Punch, Hold, Slide, Repeat
    4. Steve Jablonsky: Honor to the End
    5. Ylläolevan viisun viimeinen minuutti
    6. Cris Velasco & Sascha Dikiciyan: Legacy of the Normandy
    7. First Aid Kit: My Silver Lining

  2. ”Saattaa tietty johtua siitä, että ollaan häiriköity sen mökkiä varmaan vuoden päivät.”

    Repesin luvattoman pahasti tuolle.

    Ja tämä oli muuten ihan parhautta. Vaikka koko viesti oli tavallaan vain tylsää mättöä, se oli tosi vähän sitä tylsää! Ja aika paljon tosi siistiä. Ja jopa välillä aika syvällistä. Ja mukava nähdä näitä hahmoja samassa paikassa. Siinä vaiheessa, kun Allianssin alakynsi alkoi näyttää naurettavan epärealistiselta, onneksi osasitte vähän höllentää ja lopussa vähän perustellakin sitä. Eiköhän sillä vältetä suurimpien sotajuonifanaatikkojen vihat.

    Kaiken kaikkiaan pidin, ja oho, tulipa kerrankin aika pitkästi kommenttia.

  3. oh no! the emotional pain associated with, or characterized by feelings of disadvantage, loss, despair, helplessness, disappointment and sorrow man has sent you into FEELS REALM

    Tämä viesti on kirjaimellisesti 100% sisällöstään joko 100% RÄJÄHDYKSIÄ tai 100% FEELS.
    … joka on oikeastaan juuri oikeanlaista Klaanonia. Hyvin tehty!

    Sar(a/i)ji levätköön rauhassa herneissä.
    monta ohjusta/6

  4. Melkoinen vastakohtien viesti! Loppupuoli oli (tietenkin) mielenkiintoisempi – Hauska, että Saraji-arkki eteni (päättyi?) ja Jögge takasin Klaaniin.

    Taistelupuolta olisi voinut ehkä vähän tiivistääkin, mutta ei skakdiosioita, ne olivat hulvattoman hauskoja (kiitos, Mato). Brezit kyllä kuumotteli, kun niillä ei ole vieläkään juonihaarniskoja. Toimintakohtauksissa oli yleistä Marvel-elokuvafiilistä, joka välittyi mainiosti.

    Pahisten massalahtaamisesta voisi joku valittaa, vaan minä tyydyn sanomaan, että Laivasto kiittää.

    Hieno musiikki lopussa ja iso kuva oli hieno myös.

  5. Jaa jaa.

    Ristiriitainen paketti. Sanonpa alkuun ne hyvät jutut niin tulevat sanotuiksi. Ilahduin Gaggulabion täysin perustelemattomasta roolista, kuvitus oli mainiota ja Sarajin nitistäminen tuli noh, omalla tavallaan positiivisena yllärinä. Hahmokuolemat ovat olleet sen verran harvassa. Petyin kyllä ehkä iiiihan vähän, että kaikki Sarajin huonot valinnat ns. valkopestiin Biancalla.

    Kaiken kaikkiaan ihan hauskaa mättöä, ja viimeisellä tuntemattomalla vahki va:lla kutkuttelu on sanalla sanoen perseestä! Onko se Jake? Jumalauta, onko se Jake? Mitä muita vahkitontun näköisiä juttuja Klaanissa muka on? ONKO SE JAKE?

    Nyt menemme siihen osioon, joka piti minua lukemasta tätä loppupuolta aika pitkään, koska olin aika pettynyt. Nascoston väki tulee siis ilmeisesti kasuaalisti KENRAALINSATAMAAN, sammuttaa kaikki puolustukset ja upottaa koko vartiolaivaston saamatta käytännössä ollenkaan naarmuja.

    Jaha jaha.

    Tällainen tarinaprojekti kaipaa aika paljon solidaarisuutta, muiden huomioimista. Haluan ainakin itse, että silloin kun tanssin toisten kirjoittajien sektorilla, kunnioitan kirjoittajien luomia kuvia hahmoista ja kokonaisuuksista enkä halua jyrätä mitään muiden omaa omien juonieni painon alle.
    Tämä viesti tuntui väistävän noin kolme vuotta nazorak-rakentelua ja teki niistä taas alkuaikojen massatapettavia videopelipahiksia. Parin terroristin kopla hyökkää niiden isoimpaan satamaan ja ilmeisesti ei kuole verisesti? Ei tehnyt kyllä hirveän hyvää vastaesitellyn Metastaasinkaan uskottavuudelle, että se ei saanut tuota ennakoitua. Ja mitä kävi sille kaikelle niiden tulivoimalle, jota tuolla satamassa on varmaan enemmän kuin missään?

    Erityisen vähän minä pidän siitä, että tällaista tehdään nopeana tykityksenä niin, että nazorak-hahmoja kirjoittavat haluavat tai suorastaan joutuvat siivoamaan sotkut jälkeenpäin. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa tehdä viestiä nimellä ”Kenraali 001 saa kuulla, että toisen juonen päähenkilöt tulivat rellestämään Kentsunsatamaan”. Silti tämä vähän kuin tuntuisi pakottavan minua sellaisiin toimenpiteisiin ihan vain että funktionaalinen pääpahiksemme ei näytä ihan täydeltä käsipuolelta idiootilta. Minusta on vähän kelju temppu tehdä jotain tällaista, mutta jättää jäljet siivoamatta, ja rehellisesti pyydän että teette tälle vaikka kahteen pekkaan käsittelyä ja järkeilyä. Minä en halua yrittää keksiä, miksi tuossa kävi noin. Ja sen perusteella mitä torakoista, Allianssista ja esikunnasta tiedämme, ei tunnu kovin todennäköiseltä että Nascoston väki jätettäisiin tämän jälkeen rauhaan. Ei todellakaan.

    Hahmojen ylivoimaisuuskin maistuu vähän puulta, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näkyy, miten suhteettoman isoja kaikki Käsi-sivujuonen jutut ovat, kun ne laitetaan vaihteeksi kylki kylkeä vasten sotajuonen kanssa. Tässä on jo aika monta vuotta rakenneltu sellaista versiota nazorak-imperiumista, joka on lopulta omassa mittakaavassaan jotain aika pelottavaa. Pari viikkoa olemassa olleen terroristiryhmittymän ei pitäisi lähteä ryttyilemään sellaisille. Ei minua nyt välttämättä haittaa jos Purifierin osapuoli on globaalisti pelottavampi voima kuin Allianssi, mutta siinä vaiheessa kun sivujuonen hahmot voivat käydä riehumassa pääjuonessa ilman huolen häivää, jotain on pielessä.

    En tarkoita tätä millään pahalla, mutta pojat, teillä on vähän siivoustöitä edessä.

    1. Annan Joi’un mennä yksityiskohtaisemmin Käsiasioihin kun se ilmestyy.

      Pariin pointtiin vastaan. Ensinnäkin, tässä olisi ainakin ajatus, että hetkikin pitempään tuolla olisi koitunut ongelmaksi. Natsikosto lamautti kommunikaatioyhteydet lyhyeksi aikaa täydellä yllätyshyökkäyksellä (-> torakoiden kaltainen valtava rataksisto vaatii kommunikaatiota toimivaan sodankäyntiin, sillä siellä ei erityisesti kannusteta liikkuvaan ja improvisoivaan alijohtamiseen.) ja saivat sillä sen kymmenen-viisitoista minuuttia aikaa saada Saraji sieltä.

      Minä en miellä että tämä olisi ollut vakava sotilaallinen isku Allianssin voimalle – joukko satama-altaaseen upotettuja pienempiä laivoja ei todennäköisesti vaikuta mitenkään isompaan kuvioon (tiesittekö että miltei kaikki Pearl Harborissa upotetut laivat nostettiin ja korjattiin vuoden sisään iskusta?)

      Ja ei tässä ollut kyllä aikomustakaan jättää tätä tähän. Viestin loppuun ei vain kannata änkeä ihan liikaa asioiden puintia. Minä kyllä käyn näitä asioita Allianssin kannalta mielelläni läpi, jos se on siitä kiinni. Niiden näkökulmasta kyseessähän oli Klaanilaisten sotilaallinen isku – Bio-Klaanin jäsen teki yllätyshyökkäyksen ja pakeni Klaaniin.

      Ja mitä Metastaasiin tulee, en usko, että se on vielä toimintavalmis. Vastahan se laukaistiin. Tiedustelutukikohdan asentaminen kupolin kattoon vaatinee aikaa.

    2. Minä en rehellisesti osaa nähdä tätä noin isona, en sitten niin millään. Tätä mietittiin, suunniteltiin ja tasapainotettiin aika pitkään juurikin uskottavuus mielessä ja lopputulos oli arviolta vartin kestävä yllätysisku, joka sekin päättyi siihen, että naurettavalla nopeudella organisoituvat nazorakit kääntävät tilanteen ylivoimaiseksi, kolmelle luodinkestävälle ja isolle tykistölle epäkäytännöllisen pienelle kohteelle.

      Komentotornin ja radiomaston lisäksi nazorakit menettivät tässä yhteensä seitsemän laivaa ja rakettireppuheeboja, mikä ei kyllä niiden mittapuulla tunnu ihan hirveän paljolta, enkä näe varsinaisesti syytä 001:lle kilahtaa aiheesta. Ei Pearl Harborkaan ollut jenkeille sotateknisesti mikään menetys.

      Kommunikaatiot saatiin pystyyn käytännössä välittömästi ja vihollinen ajettiin ulos satamasta melkoisella vauhdilla. Ottaen huomioon sen hävyttömän tulivoiman, mitä Killjoy läsnäolollaan taisteluihin tuo, oli tämä Nazorakien massiivisuuden huomioon ottaen lähinnä… intensiivinen harjoitus?

      Missään vaiheessa ei ole ollut tarkoitus astua kenenkään varpailla ja pyydän vilpittömästi anteeksi jos tämä on tehnyt nazorak-kirjoittajien elämästä vaikeaa, mutta henkilökohtaisesti suosittelisin suhteuttamaan tämän tapahtumia Allianssin todelliseen kokoon. Jokaisessa satamassa on hiljaisempia hetkiä ja toistaiseksi ropen aikana jokaisessa taistelussa turpaan ottaneella teknosaatanallamme kävi nyt kerrankin tuuri. Jos siellä satamassa olisi ollut joku Rautasiipi parkissa, niin pudotusalus olisi kyllä kääntynyt 180 astetta sen sileän tien. Nyt tilanne oli kuitenkin otollinen lyhyeen hit-and-run-iskuun, joka sekin kääntyi loppua kohti lähinnä kolmen rautaselakhin viivytysoperaatioksi.

      Mitä tämän jälkipuintiin tulee, niin kuten viestissä varmaan ilmi kävi, niin torakoiden tiedustelupalvelulla on jotain meneillään ja tätäkin tullaan puimaan vielä siellä suunnalla. Kaikki ajallaan, kuitenkin.

      Käsi-juonen massiivisuusargumenttia en nyt ihan ymmärrä. Varsinkaan, kun vaikkapa Purifierilla ei ollut tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Eikä sen todellakaan ole tarkoitus olla Allianssia massiivisempi osapuolena. Tämän episodin pointti oli Killjoy. Ja se kuinka hän on valmis pyyhkimään edestään kenet tahansa, joka tulee hänen ja kostoretkensä väliin. Siinä jos missä on tyyppi, joka ei välitä siitä kenelle ryttyilee. Terrori-isku on terrori-isku. Se onko sen vastaanottavana osapuolena jotain pelottavaa vaiko ei, on irrelevanttia.

      Joten… en ole ihan varma, että miten tämän käärisi paperiin. Paljon menneen toimintaläsähdyksistä oppineena väitän, että tähän on käytetty ihan hävyttömän paljon ajatustyötä ja perustelemista. Mielestäni ehkä jopa niin paljon, että tekstin flow välillä kärsi tarpeesta selitellä asioita liikaa. On kovin sääli, jos nämä perustelut eivät välittyneet tekstistä tarpeeksi hyvin, mutta puolustan silti tehtyjä päätöksiä loppuun asti. Väitän kovasti, että pienellä tarkkaavaisuudella ja isoimpien räjähdyksien alle katsomisella saa aika helposti esille maailman sisällä toimivan logiikan.

      1. Pitemmin argumentoimatta: Se, mikä tarinassa välittyy ja se, mitä kommenteissa kuullaan kirjoittajilta itseltään ovat aivan eri asioita. Ja mieluummin haluaisin nämä perustelut tarinassa itsessään.

        Olkoonkin että ajatuksenne ovat oikein kivoja, viestistä itsestään välittyy vähän eri kuva, ja toivon että tulevaisuus korjaa asiaa.

        Lisäksi mitä tulee Purry-jutun suuruuteen: Purrylla on ilmeisesti käsissään koko Metru Nuin puolustus Biancan myötä. En ole ihan varma kuinka paljon niitä vahkeja on, mutta arvaisin että VITUSTI. Eihän se tähän viestiin liity, kunhan perustelen miksi Purry vaikuttaa silmissäni lopulta globaalisti isommalta uhkalta kuin Allianssi.

        1. Ja pahoittelenpa tosiaan vielä, jos kuulostin töykeältä ässhöyliltä, sillä kyllä minä tästä viestistä lopulta ihan mielettömästi tykkäsin. Harmittaa vain vähän, että sen isommat väärät implikaatiot jäivät kummittelemaan kaiken oikeasti hyvän päälle.

  6. First and foremost: Lähettiiih~

    Krhm mutta siis niin. Puolia ja puolia. Olen tyytyväinen, että kävitte yllä olleen keskustelun jo, eikä minun sitä tarvitse tehdä. Tästä näki kyllä, että ns. tasapainopuolta oltiin mietitty, mutta oli tämä silti vähän epäsolidaarinen: ”sankari-yksiköillä” oli aika paljon free actioneita siihen nähden, että tuolla olisi pitänyt olla kai aika paljon torakoiden kivääreitä? Mainittakoon vielä, että jos Jögge onnistui vielä livahtamaan Klaaniin kaikkien huomaamatta, koen lievää/keskisuurta ahdistusta, koska eivätkö ne nyt pentele saa sitä puolustustaan ikinä pystyyn.

    No, se on siinä mielessä sivuseikka, että pidin tästä tosi paljon! Koska huumorimätöt ovat parhaita mättöjä, varsinkin kun ne välillä lakkaamat olemasta huumoria. Superpisteet Gagun kivikoulutuksesta ja NINJOJEN comebackista. Myös hienoa Miksu-toimintaa.

    Sarajin hahmo hoidettiin kunnialla loppuun, enkä itse ainakaan tulkinnut asiaa niin, että veri pestiin hänen käsistään täysin. Koska se, että aina voi valita oli vähän koko jutun pointti? Ehkä hänen syntinsä oli se, että hän ei koskaan kyseenalaistanut valintojaan? Olisihan hän voinut tulla tuohon lopputulokseen jo aiemmin.

    Ja tosiaan, olinkin odottanut vanhan kunnon ”Tunteet johtavat” -taglinen paluuta! Se tuotiin mainiosti mukaan.

    Ja kuka edes tekisi tuollaisia loppukuumotteluja? Come on man!

    PS. Laivanupotuksessa on kaksi pelaajaa.

    Ja Rautasiipi on minun hahmoni lelu.

    ;^)

  7. Moni asia on jo sanottu, mutta kommentoin kuitenkin.
    Itse en varsinaisesti pitänyt konfliktia niin suurena ja epärealistisena, koska (korjatkaa jos olen väärässä) en muista että Kenraalinsatamaa olisi aiemmin kuvailtu. Minun on ainakin hankala hahmottaa, kuinka tärkeä satama oli kyseessä (toki ”Kenraali” hieman kuulostaa arvokkaalta).

    Mutta suoraan sanottuna pidin tästä kovin. Toisaalta minulle tällaisia pitkiä viestejä, jotka on pääosin kerrontaa, ovat aina aika hidas lukea. Valitettavasti Sarajin kuolema spoilaantui minulle jo aikaisemmin, mutta kohtauksessa riitti silti paljon yllätyksiä.

    Lisäksi tulen kaartelemaan Liam Neesonista aiheutuvan jälkipyykin ympärillä kuin haaskalintu etsien mahdollisuuksia änkeä omia torakkajuttuja sen varjolla.

    Lisäksi, 720 ja direktiivi 98.

    Mutta… miten Brezien haarniskat ovat maatuskia?

  8. Nyt kun minulla on aikaa, voisin sanoa jotain.

    Tämän piti alun perin olla paljon laajempi kommentti sen suhteen miten paljon olisin puhunut siitä kuinka jokikinen toimintaa ja räjähdyksiä sisältävä kohtaus aiheutti minulle erilaisia isojen poikien reaktioita, mutta tajusin jälkikäteen sen menevän melko copypasteksi Musta Käsi II- kommenttini kanssa, joten ajattelin antaa tälle viestille jotain muuta mitä se omalta kohdaltani ansaitsee.

    Eniten tämän viestin uudelleenlukeminen muistutti siitä, miksi Joiku on ehkä suosikkikirjoitrajani. Niin paljon kuin olisikin helppo osoittaa sormia memeettisen aseteknologiapornofetissini suuntaan, mielestäni voisin sanoa myös miten omaan lukijakuulaani on eniten vedonnut se miten harmoniselta ja tasapainotetulta tee Nokama ja Tauno melkein jokainen aspekti monessa miehen viestissä on tuntunut. Kun Klaanonista hyvän aikaa erossa olleena ja useita muita asioita miettineenä palasin lukemaan tätä viestiä uudelleen, yllätyin siitä miten iso osa monista tämän juonen ja hahmojen menneistä kirjoitelmista oli yhä uunituoreena päässäni. Ehkä sen takia, näissä viesteissä on tuntunut vallitsevan lopulta tosi yksinkertainen mutta toimiva kerrontatyyi, kuten joillain muillakin kirjoittajilla. Koska erilaisia muita kirjoittajia solvaamatta, aina välillä sekä viestejä tuoreeltaan lukiessa ja jälkimuistellessa aina välillä kirjoitus-ja ilmaisutyylit menivät henkilökohtaiselle perseelleni hieman turhan kryptisyyden ja vaikeaselkoisuuden puolelle mikä teki viestien ja juonien kokonaisuuksista itselleni henkilökohtaisesti Mutta tahdon silti arvostaa sitä miten muun Klaanonin salamyhkäisyyden ja kryptisyyden keskellä näiden viestien käsittelemät ja esilletuomat mysteerit tuntuivat menevän täydellisellä salamyhkäisyyden mutta yksinkertaisen kerronnan tiellä jossa huomasin lukevani viestejä sulavasti pureskellen sormiani jännityksestä. Voimakasta draamaa unohtamatta. Kummastakin syystä Sarajin hahmokaari on allekirjoittaneelle ollut yksi ikimuistoisimpia pidempiaikaisia juonia koko tarinassa. Ehkä suurelta osin juuri kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kaiken muun kryptisiä hahmoja erilaisine salaperäisine motiiveineen ja taustatarinoineen, jokseenkin yksinkertainen mutta toimiva tarina, öh, miehestä, joka aloitti tarinan melkein sidekickroolissa joka käänsi takkiaan ja kohtasi loppunsa on jotain mikä jollain tapaa tuntu paistavan positiivisesti läpi muusta projektin tavarasta. Ja joka kerta kun jotain uutta ja mysteeristä ilmestyi mukaan, vaikken faniteorioita ruvennutkaan kylvämään (vaikka Baterran jälkeen jotain taisinkikn kyhäillä mutten enää muista mitä), jäin kuitenkin jännittyneenä odottamaan jatkoa joka kerta.

    Mutta tämän projektin hienoudelke ominaisesti, tiedän ettei Joiku ole ollut vastaamassa kaikista kokonaisuuksista yksin. Tämänkään viestin kokonaisuus tuskin olisi ollut yhtä kokonaisen lainen ilman kepeämielisyyttä mitä Gaggulabio toi tullessaan.

    Vaikka lopulta onkin mahdotonta ohittaa henkilökohtaista biasiani sitä asiaa kohtaan, mikä on toiminta, joka on saanut minut saavuttamaan tuhansia eeppisiä toimintakohtausmielikuvia vain jokusilla erilaisilla lausahduksilla. Vaikka Joiku onkin monesti puhunut siitä ettei katso animea, en ole missään vaiheessa lakannut miettimästä sitä miten suorastaan päätähuimaavan paljon on tuntunut siltä miten lähellä allekirjoittaneen ja kirjoittajan erilaiset mieltymykset ovat olleet, ja ehkä eniten lähtemiseni jälkeen olen eniten harmitellut sitä miten emme lopulta kirjoitelkeet mitään toiminnallista yhdessä, vaikka omasta aloitteestani asiasta luovuinkin.

    Niin paljonkin kuin lopulta tämän viestin uudelleenlukeminen sai minut muistamaan ja arvostamaan toki etunenässä tämänlaisia viestejä ja siitä miten olen monesti tämän viestin tavoin muidenkin projektin osien parissa ollut innostunut, nauranut, jännitellyt toimintaa, hieronut leukaani mielenkiintoisille mysteereille, sekä joskus tutissut pelostakin, tämä viesti tulee aina pitämään pintansa minulle henkilökohtaisten tärkeiden viestien joukossa monen muun jo mainitun asian lisäksi, mutta ehkä ennen kaikkea siksi, miten se sai minusta ensimmäistä kertaa esiin jotain mitä mikään muu Klaanonissa ei.

    …minä itkin. Viesti jossa rautahaarniskakolmoset viskelivät raskaita työkoneita vihollissotilaita päin sillä aikaa kun paha leipuri larppasi pokemonkouluttajaa sen jälkeen kun samurai Joiku Ilosaarelainen oli muuntautunut siiliksi jonka piikkien titalla oli ohjussiiloja, sai minut kaiken muun Klaanonin sisällön keskellä vuodattamaan kyyneliä, kummallakin lukukerralla. Koska Sarajin kuolinkohtaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain yksi voimakkaimpia kohtauksia mihin olen törmännyt. Kummallakin kerralla, mutta eritoten ensimmäisellä siksi, että se oli traaginen ja runollinenkin (jos käytän kyseistä sanaa oikein) loppu yhdelle mieleeni selkeimmin jääneistä hahmokertomuksista, sekä jälkikäteen mietittynä myös siltä osin miten omalta osaltani koko kohtaus sekä sen merkitys vaikuttivat niin vahvasti itseeni myös tarinan sisäisellä sekä myös metalla tavalla. Sillä, miten Sarajin hahmo, Klaanonin itsensä kanssa aloitti pienenä mutta nautittavana asiana, mutta kasvoi myöhemmin syvällisemmäksi ja sisällöltään kasvavaksi ja myös huimemmaksi tarinaksi. Mutta lopulta hahmon tarina, projektin yksinkertaisimpien aikojen kanssa. Ne ajat kun Saraji hoiti Tawan kukkamaita ja survoi kenraaliaan adminien komeroon ja vietti kaverillista aikaa Creedyn kanssa ovat poissa, eivätkä tule takaisin. Samalla tapaa kuin Klaanon itsessään muuttui yhdeksi intohimoisimmista ja massiivisista asioista mitä olen ikinä tiennyt. Ja ennen kaikkea, jossa olisin kovasti halunnut olla mukana tarjoamassa muille ihmisille jotain sekä ottaa vastaan jotain hienoa ja nautinnollista, mutta mikä tärkeintä, jotain inspiroivaa. Mutta lopulta liian monen elämässä epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttaneen asian kasautuminen vei voiton ja Klaanonissa mukana oleminen muuttui enemmän taakaksi. Mutta ehkä päälimmäinen syy sille miksi aikoinaan raastin ihmisten hermoja pallottelemalla projektista luopumisen kanssa johtui ennen kaikkea siitä, ettei siitä hienoudesta mitä Klaanon oli, sekä kavereiden taiteen nauttimisen että sen tuottamisen ja jakamisen osalta, luopuminen ollut ikinä millään tapaa mikään helppo ratkaisu, joten helpottavalta ratkaisulta omien tarinoideni kesken jättämiselle tuntui olevan väittää että omat hahmot olivat alusta asti latteita eivätkä siksi olisi edes tarvinneet tai ansainneet jatkoa osakseen. Paitsi, yhä tähän päivään asti olen aina välillä huomannut muistelevani vanhoja ideoitani ja palanneeni lukemaan vanhoja viestejäni olematta ikinä päätökseeni täysin tyytyväinen, mutta siihen johtaneiden asioiden junnattua yhä paikallaan takaisin palaaminen tuntui yhä mahdottomalta.

    Mutta kun luin tämän viestin pitkän aja jälkeen uusiksi ja koin uudestaan yhdessä paketissa kaikki hienot vanhat ja uudet vahvat tunnetilat mitä tämä projekti on minulle tarjonnut, tunsin että ensimmäistä kertaa aikoihin kykenin olemaan ylpeä siitä mitä sille itse annoin, niin lyhyeksi kuin se saattoi jäädäkin, mutten ikinä lakkaa arvostamasta sitä miten pääsyy sille miten jaksoin antaa kaikkeni niinkin pitkään kuuluvat kiitokset juuri tällaisille viesteille hymyilyttävällä huumorillaan, yksinkertaisella mutta sitäkin tehokkaammalla hahmokerronnallaan ja draamallaan, sekä omassa päässäni Joikun tyylille ominaisella juuri oikein yksityiskohtaisuudeltaan yksinkertaisella mutta itseni tapaiselle tieteisteknologiaintoilijalle suurta pärinää aiheuttavalle teknologiakuvailuilullaan ja samalla tavoin simppelillä mutta silti rikkaan tuntuisella toimintakuvailullaan joka on kerta toisensa jälkeen saanut minut kuvittelemaan lukevani toiminta-animea. Mutta niin paljon kuin surenkin sitä miten Amazua vs. Killjoy ei isoilta näkymin tule olemaan oikea asia, ja että Kehvelit ja Myyräjahti varmaan muuttuvat uudemmalla kirjoittajaporukalla aika erilaisiksi, en tunne enää kokevani olevani surullinen siitä mitä jouduin jättämään tekemättä, vaan olemaan iloinen siitä mitä saavutin ja mitä annoin muille ja jolla oli oma paikkansa tämän projektin keskellä. Ja ensimmäistä kertaa ikinä koen voivani olla rauhassa päätökseni kanssa. Ja olla jopa positiivinen sen suhteen että vaikken enää palaisikaan Klaanonin pariin, tällaisista pommeista elämään jäänyt inspiroituminen ehkä löytäisi tiensä omista Klaanonjäännöksistä huolta pitävien kanssa yhteistyötä tekemisen muodossa tai kanavoituisi kokonaan muihin juttuihin.

    Mutta juuri nyt vain tekisi mieleni vain työstää jonkinlainen patsaskoriste Kiljoystä pitelemässä Sarajin kehoa käsivarsillaan, koska tunnen että minulle henkilökohtaisesti niin konkreettiselta kuin symboliselta tarkoitukseltaan yksi merkittävimpiä Klaanonkohtauksia ansaitsee sen. Pahvijoikukaan tuskin olisi ollut ensimmäinen kokonainen pahviklaanontuotokseni jos en olisi ollut pirun iso Killjoyfanipoika jo valmiiksi. Mutta niinkin paljon kuin tahtoisinkin jatkaa näiden (ja muiden) hahmojen ja juonien parissa, niin jollain tasolla olen ennen kaikkea olen iloinen siitä että projektin kesken jätettyäni, viimeinen viesti jonka ikinä lukisin on tämä. Paitsi siksi että tunnuin saavani tältä viestiltä iloisen ja myös haikean muistutuksen kaikesta hienosta mitä tämä projekti on ollut, jokikisen Joikun ison pommin kanssa on tuntunut olevan ylivertainen ja jotenkin uniikki finaalisuuden tunne sen suhteen miten vaikka tarinalla ja hahmoilla on vielä asioita edessään, tähän tuntuu jotenkin olevan hyvä lopettaa.

    Kaikista edellämainituista syistä, tämä ei ole vain suosikkiviestieni kärjessä, vaan myös yksi eniten ajatuksia ja tunteita herättäneitä lukukokemuksiani, vaan yksi hienoimpia tekstejä joita olen kokenut lukevani. En toki enää ole varma muistanko väärin vai olenko vain tosi omahyväinen sen suhteen kun muistelen että tämä viesti oltaisiin joiltain osin varta vasten tarkoitettu minulle, mutta siitäkin huolimatta, ottaen huomioon kaiken mitä olen sanonut siitä miten tämä viesti on tuntunut olevan jokaiselta mahdolliselta aspektiltaan jotain mistä olen aina nauttinut, mutta myös osaltaan jotain mitä pitkäaikaisen mietiskelyn jälkeen olen huomannut myös tarvitsevani, tuntuu että vähintä mitä voin sanoa on, että, kiitos tästä.

    4,5/5 mielestäni kaivinkoneet olisivat nyrkkirautojen sijaan paljon kätevimpiä moukareina.

Vastaa