Tawan toimisto

“Kiitos huomioistasi”, Tawa lausui. “Otamme Vasellin uudelleen käsittelyyn, kunhan meiltä liikenee aikaa.”

Pöydän toisella puolella pieni le-matoran Plaploo kumarsi lyhyesti ja oli jo kääntymässä, mutta muisti jotain. Adminaaliselle audienssille oli toinenkin syy.
“Ai niin vielä, Admin Tawa, mieleeni juolahti jotain. Selleissä… siellä oli sellainen torakka, sanoi olevansa… Mikäköhän se numero nyt oli? Joku kymppi ja jotain?”

Tawa nyökkäsi kannustavasti. “Jatka toki.”

“Niin, no… Vaikutti aika huonovointiselta. Onko… Tai siis, en minä mitään epäile tai näin, mutta miten heitä tai siis häntä ruokitaan ja hoidetaan?”

Juuriadmin piti pienen miettimistauon, jonka aikana kaivoi kyseisen vangin ajatuksistaan.
Ylikersantti 1034.

“Aivan, kyllä. Muistan hänet”, Tawa vastasi. “Hän saa samaa ruokaa kuin kaikki muutkin vangit. Viime aikoina se on ollut vähemmän kuin ennen, mutta pidämme heistä huolta. Tällä viikolla ovat tainneet saada perunapuuroa. Kupekin katsoi häntä, eikä löytänyt mitään vikaa… huolestuttava tilanne kyllä, mutta ei sellainen, jolle osaisimme tehdä mitään.”

Plaploo nyökkäili johtajansa sanoille.
“Oliko siinä kaikki?” Tawa vielä kysyi.
“Juu, Admin Tawa!”

Plaploo kumarsi vielä kerran ja käännähti ympäri. Hän asteli toimiston ovelle ja katosi oven heilahduksen myötä Tawan näköpiiristä.
Juuriadmin otti piironginlaatikostaan almanakkansa, johon oli merkinnyt päivän aikataulunsa. Lattialta kuului naputtavaa ääntä. Toan katse laskeutui almanakasta lattialle.
Nöpö seisoi Tawan tuolin vieressä ja pyrki herättämään emäntänsä huomion rummuttamalla pienillä saksillaan toan jalkaa. Sen saatuaan Nöpö vain tuijotti toaa pallosilmillään.

Tawa hymähti. “No Nöpö, ei sinulla vielä ole ruoka-aika.”
Nöpö vastasi kiehnäämällä adminin jaloissa ja tapittamalla vieläkin intensiivisemmin.
“Hmph”, toa tuhahti. Harva pystyi vastustamaan pienen ussalin tuijotusta, mutta Tawa piti nyt päänsä. Hänen seuraava vieras varmaan odotti jo.

“Seuraava!” admin totesi heleällä äänellään.
Ovi avautui ja huoneeseen kurkisti toimistossa jo tutuksi käynyt olento.

“Helei. Käy istumaan”, Tawa totesi.
“Tervehdys, admin Tawa”, 273 tervehti riisuessaan hattuaan ja naamiotaan. Nazorak istuutui adminia vastapäätä olevalle tuolille. Sinisilmät vilkaisivat huoneen sivulle. Pieni ussalrapu kipitti takaisin omalle tyynylleen. Nöpö tapitti nazorakia takaisin. Taas tuo hassu täti on täällä.

Tawa poimi työpöydältään punaisen termarin. “Otatko teetä?”
“Hm, mikäs siinä”, 273 vastasi, avaten hieman takkiaan. “Öh, voinko kysyä, miksi halusit juhua minulle?”
Sähkön Toa otti piironginlaatikosta kaksi kuppia ja alkoi kaataa punertavaa nestettä niihin. Juoma hyörysi.
“Tämä on vain rutiinitarkastus. Haluan kuulla, miten elämäsi Klaanissa on alkanut”, Tawa totesi, ojentaen kupin Jäätutkijalle. Nainen laski kyynärpäänsä mahonkipöytäänsä vasten ja kohotti oman teekupin huulilleen. “Joten näin suoraan sanottuna, mitä sinulle kuuluu?” Toa kysäisi, puhallellen juomaa viileämmäksi.

Nazorak maistoi teetä varovasti kielellään. Hän ei juurikaan välittänyt teestä, mutta aina se välillä maistui. Jäätee oli ollut hyvää kun hän oli sitä kerran päässyt maistamaan. Joskus Pesän upseeriklubilla hän oli kokeillut erilaisia kahveja.
“Ihan hyvää, luulisin…” nazorak ei ollut varma, pitäisikö hänen kertoa Tawalle tapaamisistaan Klaanin toien kanssa. Kepen tapaamisesta hän ei uskaltanut kertoa, koska Guardian ei todennäköisesti ilahtuisi jos kuulisi nazorakin sekaantuneen hänen tutkimuksiin. Matorosta puhumisesta ei lienisi haittaa, jos tiedemies ei kertoisi kyselleensä liikaa Nimdasta.

“Tosin… Admin Guardian kävi huoneessani jokunen säivä sitten ja vei elementtikiveni, vaikka moderaattorit olivat antaneet minun ritää sen.”
Tawa kohotti kulmiaan. “Kertoiko hän syytä?”
“Sanoi egäilevänsä sen olevan vaarallinen, vaikka omien tutkimuksieni mukaan sen ei jitäisi olla. Guardian halusi kuitenkin testata sen Klaanin tieteilijöillä. Anteeksi jos sanon hieman ikävästi, mutta Everstinne vaikuttaa ajattelevan jokaisen vihollisen kädessä käyneen esineen voivan räjähtää. Vaikka lusikan.”
“Geellä on syynsä olla varovainen. Eiköhän hän ennen pitkää ala luottamaan sinuun. Ehkä jonain päivänä huomaatte olevanne parhaat ystävät” Tawa totesi ykskantaan. Pitkä teen siemaus.
“Hmvh. Hankala uskoa. Olen tuntenut hänen laisiaan ennenkin…”

“No… miten olet sopeutunut linnakkeeseen? Oletko tutustunut muihin asukkaisiin?” toa päätti vaihtaa aihetta.
“Hm, tavasin toissatäivänä Kek- öh, Kel-” 273 yritti taivutella suutaan sanoakseen sen oikein, “no, sen matatukasvoisen tiedemiehen. Vaihdoimme muutaman sanan. Tiedejuttuja… ja eilen tutustuin Matoro-nimiseen jään toaan, kun kävin Suuren Hengen temgelissä.”
“Aa, Kepe ja Matoro. Mukava kuulla. Heilläkin on ollut hieman rankkaa viime aikoina…”

Nazorak katsoi Tawaa kulmiensa alta samalla kun joi. Tiedemies mietti, että olisiko nyt hyvä hetki kysyä.
“Tuota noin.”
“Hmm?”
273 kröhi kurkkuaan. “Minä satuin katsomaan uutisia ja lukemaan vanhoja lehtiä saadakseni lisää tietoa sodan tilanteesta. Ja sain ensi kertaa kuulla sellaisesta asiasta kuin Nimda. Imleriumi kuulemma tavoittelee sitäkin. Mietin, että onko Nimda sellainen asia, josta minun kannattaisi tietää enemmänkin?”
Tawa vaikutti suoristavan ryhtiään. Hän mietti hetken hiljaa totinen ilme kasvoillaan.
“Mitä… sinä olet jo kuullut siitä?”
“Satuin kysymään siitä juuri Matorolta, joka sattumalta kai on jonkinlainen ekswertti asiassa. Hän väitti kivenkovaan Nimdan olevan vaarallinen kaikille. Ja jos käsitin hänet oikein… niin Nimda on jonkinlainen, öh, ajatuksia todeksi tekevä ase?”

Kullankeltainen neito sulki silmänsä. Voi, kuinka arkaan paikkaan osuitkaan…
Nazorak katsoi, kuinka salaman nainen nousi seisomaan. Hän kääntyi selkä tiedemieheen päin, katsoakseen ikkunasta ulos aukeavaa näkymää. Hänen äänensä oli vakava.
“Kaikki mitä Matoro puhui sen vaarallisuudesta on totta. Meidän käsityskykemme ei välttämättä pysty käsittämään, kuinka suuri voima Nimdan siruissa piilee…”

“… Joten, Klaani yrittää estää ajatusaseen jalasten jäätymästä nazorakeille?”
“Kyllä. Tai muille Allianssin jäsenille. Tai kenellekään, joka haluaa käyttää sitä viattomia vastaan.”
Tawa ei elettä huomannut, mutta nazorak kohotti hieman toista tuntosarveaan.
“Entä Klaani sitten…? Jos kauhunki saisi ihmeaseen käyttöönsä, käyttäisittekö sitä sodan voittamiseen.”

Oli hetken hiljaista. 273 alkoi jo pelkäämään, että oli ylittänyt rajan valtuuksissaan kysyä aiheesta.
“Ensisijainen suunnitelma on ollut niiden kerääminen ja tuhoaminen, ettei kukaan enää pystyisi käyttää niitä”, Tawa totesi, “mutta siinä tilassa missä sota nyt on, administo harkitsee lopulta kaikkia vaihtoehtoja.”

Tawa kääntyi taas. Istuutumisen sijaan hän käveli huoneen oikealle sivulle ja nappasi tyynyllä maanneen ussalin syliinsä. Hän käveli pöydän ääreen ja istuuduttuaan laski Nöpön syliinsä.
“Olen pahoillani, Jäätutkija, mutten voi kertoa enempää. Ei siksi, että olet nazorak, vaan siksi että olet jäsen. Emme voi luottaa siihen ettei tieto leviä vieraisiin korviin. Ymmärrät varmaan?”
273 nyökkäsi. “Ymmärrän. Kiitos ja anteeksi että vaivasin asialla…”
Tawa tuijotti nazorakia. “E- ei sinun tarvitse pahoitella.”

Tawa silitti sylissään istuvaa Nöpöä. Jäätutkijalle vaikutti edelleen vieraalta puhua esimiehilleen.
“Siitä tulikin mieleen”, 273 sanoi yllättäen. “Adminaukiolla oli eilen mielenosoitus. Onko niitä useinkin?”
“Ovat lisääntyneet viimeaikoina. Pakolaiskriisi herättää levottomuutta kaupunkilaisissa” Tawa totesi juoden teensä loppuun. Niin teki Jäätutkijakin.
“Hmh, valitettava tilanne. Sota ei säästä ketään helvolla…” nazorak sanoi. Hänen ilmeensä muuttui apeammaksi.

Klaanin äiti kävi mielessään läpi viimeisiä kuukausia. Totta puhut.

“No, ehkäpä päätän sulkea kaikki kuparikaivoksiin ja ostan Nöpölle ussalinruokaa. Pienoinen ei ole koskaan kylläinen”, Tawa hymähti yllättäen ja silitti ravun kuorta. Ussal kehräsi.
“Kuinka kauan olet omistanut hänet?” valkoinen nazorak viittasi ussaliin.
Kysymys sai Tawan hymyilemään. “Löysin Nöpön, kun tulimme tälle saarelle. Se oli vasta poikanen. Ja kaiken lisäksi orpo, ilman emoa tai muita ussaleita pitämässä siitä huolta.”
Tawa katsoi pientä ussalia hartaasti samalla kun keltaiset sormenpäät silittivät rahin pintaa.
“Joten otimme sen huollettavaksemme. Nöpöstä Klaanin sinilippukin keksittiin.”

273 nojasi leukansa nyrkkiinsä. Huoleton rahi hymyilytti häntäkin, jonka suuret, tappien päissä olevat silmät näkyivät pöydän ylitse. Ussal näytti olevan ihanan tietämätön sodasta, Nimdasta, kuin Sinertävistä käsistä.
“Sinänsä on hieman kadehdittava ajatus, että suvullisesti lisääntyvillä raheilla on herheet ja huoltajat, jotka hoivaavat soikasiaan. Me kanistereissa tulleet jäädymme yksin kylmään maailmaan…”
Tawa ei voinut kuvitellakaan, kuinka suurta tahatonta ironiaa nazorakin sanat sisälsivät.
“Mutta onhan meillä yhteisömme ja ystävämme tukemassa meitä.”
273 tuijotti lattiaan ja huokaisi. “Silti aina jotkut suurissa yhteisöissä ovat niin yksin.”

Tawa nosti vihreät silmänsä valkeaan nazorakiin. “Hei muuten. Tuosta sinun puheestasi tuli mieleen. Sinä olet varmaan huomannut, öh, aksenttisi?”
273:n kasvot vihersivät, kun hän nyökkäsi. “Kyllä. Everstinne siti hieroa sitäkin naamaani…”
“Ehkäpä sinun pitäisi hieman harjoitella ääntämistä.”
273 kohotti taas tuntosarveaan. “M- miten muka?”
“Jos minä yrittäisin hieman auttaa siinä?”
“E- ei sinun tarvitse-”
“Höpön löpön”, Tawa totesi tiukasti ja hymyilin. Toa tarttui Nöpöä kyljistä ja nosti rahin ilmaan. Nöpö räpytteli silmiään kummissaan.
“Yritä lausua ‘Nöpö’. ‘Nö – pö’.”

273 mietti pähkäili hetken, ennen kuin yritti. “Nö- n- nöhö…”
Tawan suupieli painui vinoon. “Kokeillaan uudestaan. Nö – pö.” Tawa heilutti rapua kevyesti ylös ja alas painottaessaan tavuja. Ussal oli lähinnä kummastunut.
“Nö – sö…”
“Nö – pö!”
“Nö – rö.”
Nazorak näytti oikeasti pinnistelevän löytääkseen puuttuvan äänteen suustaan.
“Tawa, ei tämä onnistu”, tiedemies tuskastui. Toa nyökkäsi lopulta kannustavasti. Hän ei halunnut uuden jäsenen pahoittavan mieltään enempää.

Tawa oli jo laskemassa rapua takaisin syliinsä, kun se alkoi vikisemään ja napsuttelemaan saksiaan.
“Noh, mikäs nyt?”
Nöpön tappisilmät tapittivat nazorakia. Rahi yritti sännätä kohti klaanilaista, mutta sen äitinsä kädet pidättelivät rahia ilmassa.
“Öh?” 273 kysyi.
Tawa nousi ylös ja käveli nazorakin eteen, kannatellen Nöpö ilmassa.
“Onko sinulla asiaa Jäätutkijalle?” nainen kysäisi rahiltaan. Valkoinen nazorak yritti säilyttää pokkansa, kun mustat pallosilmät tuijottivat häntä. Nöpön sakset kuitenkin hapuilivat jonnekin ylemmäs, torakan pään ylle.
“Haittaako?” sähkön neito tajusi kysyä ensin.
“E- ei kai…?”

Tawa nosti Nöpöä vielä ylemmäs, tiedemiehen pään ylle, jonne ussalin pihdit hapuilivat. Nöpö alkoi välittömästi nuuhkimaan nazorakin tuntosarvia. Ne taisivat muistuttaa ussalia tämän omistaan.
Mutta missä on silmät?

Tawa yritti kätkeä hymyään. 273 oli lähinnä todella hämmentynyt.

Yhtäkkiä rapu tarrasi tuntosarven tiukkaan pihtiotteeseen.

“AAAAAAAAAAAAAARRH!” 273 parkaisi. Tawa säikähti niin että pudotti Nöpön, joka jäi roikkumaan pihdillään torakan sarvesta. 273 kompuroi ylös kasvot irveessä.
“Aiaiai! Otazezoisotazezoisotazezois!” tiedemies kiljui, kun rapu roikkui tämän tuntoelimestä koko painollaan.
“Voi ei Nöpö-kulta päästä irti ei Nöpö ei mitään hätää äiti on tässä älä revi hänen sarvea irti…” Tawa rauhoitteli, saaden napattua pienen ravun syliinsä. Pitkän maanittelun jälkeen Klaanin maskotti päästi irti torakan ulokkeesta.

Pelästynyt rahi laskettiin suosiolla maahan, josta se tuhahtaen kipitti takaisin tyynylleen.
“E- et kai satuttanut itseäsi?” Tawa kysyi huolissaan ja järkyttyneenä välikohtauksesta.
Nazorak oli vajonnut kyyryyn tuolilleen, pidellen tuskaisesti päätään. “E- en. Sa-sarvet ovat vain a-aika herkkä alue…”

Tilanne rauhoittui ja toa ja nazorak keskustelivat vielä tovin, kunnes Juuriadminin oli palattava takaisin tärkeämpiin töihin. 273 oli jo pukenut päälleen ja menossa kohti toimiston ovea.
“Oli mukava jutella. Toivottavasti alat tuntea olosi kotoisaksi Klaanissa”, Tawa sanoi.
“Joo. Kiitos samoin. Näkemiin, arvon admin.”
Juuri ennen kuin nazorak oli tarttumassa ovenkahvaan, keltainen nainen mieleen palasi se, mitä hän oli tullut ajatelleeksi puhuessaan Plaploon kanssa.
“Hei! Odotatko hetken.”
273 kääntyi katsomaan Tawaa. “Hm, mitä?”

Tawa mietti hetken, ennen kuin sanoi asiansa. “Klaanin vankiosastolla on kaksi nazorakia sotavankeina. Ylikersantti 1034 Rautasiiveltä ja luutnantti 1002, hävittäjäpilotti. He ovat olleet Klaanissa jo pitkään. Olemme kuulustelleet heitä, mutta he eivät joko tiedä mitään tai eivät ole suostuneet kertomaan. Mietin, että saattaisitko sinä heidän maamiehenä käydä jututtamassa heitä, jos he puhuisivat sinulle paremmin?”
273 vaikutti hämmästyneeltä. Nazorakeja Klaanissa. Mit- tai, hmph. Tietysti. Kyllähän sodassa sotavankeja otetaan…

“Öh, minä mietin asiaa. En ole varma onko hyvä että yksikään nazorak tietää elossa olostani.”
“Ymmärrän”, Tawa nyökkäsi. “Ilmoita päätöksestäsi moderaattoreille. He ohjaavat sinut selliosastolle.”
“Okei. Näkemiin.”
“Helei. Muista juoda vettä.”
“…”

273 astui käytävään. Ovi naksahti kiinni.
Yhtäkkiä Jäätutkija voihkaisi. Hän kompuroi vasten edessä olevaa seinää. Hän kohotti käden ohimoilleen.

Nazorak katsoi kiivaasti ympärilleen. Hän hengitti syvään.

Olivatko Klaanin äiti ja ussalpoikanen kuulleet saman? Nazorak pudisti päätään. Hänen täytyi selvittää ajatuksia huoneessaan.