Koneiden sali.

Halki toan mielen levittäytyvät Joueran koneet muodostivat ruudukkomaisen rakenteen, jossa jokaisen yksikön mitat sekä niiden välinen etäisyys olivat vakioita. Äärettömän korkeiden konerykelmien välissä kulki metallikehikko, jonka päällä tiedemies kulki halutessaan tarkistaa jonkun näytön lukeman tai käyttää jotakin laitetta.

Sumu peitti näkymää Joueran ollessa jokapäiväisellä tarkastuskierroksellaan. Ajalla ei mielessä ollut varsinaista merkitystä, vain sen ulkopuolella, mutta jonkinlaisista aikatauluista puhuminen toi tekoihin suunnitelmallisuutta ja järjestäytyneisyyttä.
Ne olivat arvoja, joista Jouera halusi pitää kiinni.

Valitettavasti toan psyyke ei ollut samaa mieltä. Täysin johdonmukaisesti rakennettu Koneiden sali putkahteli esiin eri osissa Kapuran mieltä ja rikkoi viimeisenkin odotuksen siitä, että tila olisi totellut fysiikan lakeja. Konerykelmä työntyi esiin ja kohosi kohti taivaita useissa kohdissa autioitunutta merta, mutta myös Joueralle tuntemattomammat osat olivat kietoutuneet koneiden verkkoon. Kaikissa tiedemies ei ollut vielä käynyt, mikä oli järkevää, koska koneiston leviäminen oli vain abstrakti kuvaus siitä, kuinka hän sulautti itsensä toan mieleen.

Joueran askeleet kulkeutuivat merelle. Hän katsoi taakseen ja näki kompleksinsa – valtavan metallikehikon, jota täyttävät tummanharmaat kojeet hurisivat, piirsivät monilla näytöillään käyriä, ääntelivät havaintojensa perusteella. Ja kun hän katsoi toiselle puolelle, työntyi rakennelma esiin toisesta kohtaa merta.

Mekanismi vyöryi halki Kapuran mielen ja peitti sen alleen.
Ja mitä tarkoittaisi sen valmistuminen, mitä todellista prosessia kaunis abstraktio silloin kuvaisi? Sitäkö, että Joueran valta toan mielestä olisi täydellinen?

Hän voisi romahduttaa sen.

Tiedemies voisi yhdellä liikkeellä pyyhkiä pois kaiken sen, mitä hänen projektiinsa oli vuosien varrella tarttunut. Leikata pois turhan. Niin hän oli tarkoittanut, niin oli hyvä.

Kuului ääni, joka syntyi siitä, kun ovi läimäistiin kiinni. Jouera katsoi jälleen taakseen eikä yllättynyt lainkaan nähdessään sulan leijuvan hiljaa kohti merenpintaa. Lähes yhtä säännöllisinä kuin hänen tarkastuksensa toistui linnun merkityksetön häirintä.

Mitä se yritti? Tutkimalla toan muistoja Jouera oli saanut varmuuden siitä, minkä oli tiennyt jo aiemmin – sekä linnun asettamisen toan päähän että saaren tuhon takana oli sama taho. Taho, jolla oli toalle muita suunnitelmia kuin olemassaolo Joueran kehona.

Psykologinen sodankäynti näytti kuitenkin olevan kaikki, mihin lintu pystyi. Se saattoi samalla myös toteuttaa myös jotakin Punaisen miehen synkkää suunnitelmaa, mutta Jouera arveli estäneensä moisen koneistollaan. Arvelut olivat kuitenkin vain häivähdyksiä totuudesta… ja vaikkei tiedemies sanoisikaan tilannetta huolestuttavaksi, oli lintu silti uhka.

Se voisi yrittää horjuttaa järjestelmää, mutta lopulta Joueran voitto oli samanlainen väistämättömyys kuin hänen polkunsa tähänkin asti.

Voittajien ei tarvinnut edes pelata.
Sen hän oli oppinut Metru Nuilla siltä, jonka olemassaolosta ei ollut varsinaisesti koskaan nähnyt todisteita, mutta joka oli kuitenkin ollut olemassa yhtä kiistattomasti kuin tähdet heidän yllään.

Täydellisyys on virheiden puutetta.

Jouera oli visionääri, ja visionäärit näkivät virheet, eivät täydellistä maailmaa. Visionäärit näkivät jotain, jota saattoi parantaa. Silti se, kuinka Metru Nuita vartioimaan asetettu langennut enkeli johti valtakuntaansa, oli monella tapaa ihailtavaa. Jumala ei voinut pysähtyä suremaan valtakuntaansa nyt, koska jumala ajatteli sen tilaa huomenna. Ei, jumala ei pysähtynyt, koska jumala ei ollut olemassa nyt – jumala näki koko aikajatkumon ja tiesi, kuinka kohtalon pyörät kulkisivat eteenpäin.

Täydellisyys on puutetta.

Siksi myös Metru Nuin makuta oli pysynyt vaiti, uskoi Jouera. Koska hänen hallitsemansa maailma oli yhtä saarta laajempi.

Makutat olivat olleet myös petturi Desablen mielessä, kun heidän pohdintansa olivat kuljeskelleet täydellisyyden luonteessa kauan sitten. Antidermis oli tapa olla vähemmän, mutta olla samalla paljon enemmän (joskin Jouera oli lopulta saavuttanut paremman lopputuloksen).

Ja kun he olivat arvioineet maailmanpolitiikan olosuhteita saadakseen selville, kuinka vyöryttää koneistonsa halki maailmankaikkeuden, oli makutoihin ja heidän suunnitelmiinsa palattu useasti. Teorioita oli esitetty. Huhuja oli vaihdettu. Vaikkei varmuutta mistään ollut, oli Jouera lopulta päätynyt ajatukseen siitä, että myös makutoilla oli visio.

Jumala käänsi katseensa pois, koska jumalalla oli jotain tärkeämpää kuin luomakunnan maallinen kärsimys.

Jumalilla ja niillä, jotka jumaluutta tavoittelivat, oli visio.

Ja lopulta, kun hulluuden juuret jauhavat hopeisen kaupungin…

Oli ja oli aina ollut.

… auringot sammuvat.
Ja KAIKKI LOPPUU.