Tuntematon

Lukuisten hahmojen muodot erottuivat täysin pimeästä huoneesta. Hiljaisuus oli täydellinen. Paikallaolijat olivat kokoontuneet pyöreän puupöydän ympärille. Huoneessa vallitsi hermostuneen odotuksen ilmapiiri. Jos valaistusta olisi ollut, olisi joku voinut tutkia pöydällä lepääviä papereita, mutta niiden kaavat ja listat jäivät täysin huomiotta. Muutama käänsi päänsä kohti muita pitempää hahmoa. Vaikka korkeuksia oli vaikea arvioida, saattoi hyvin kuvitella, että tämä oli toa muiden ollessa matoraneja.

Pitempi hahmo nosti pöydältä putkimaisen esineen. Hänen kätensä liikkeistä syntynyt ilmavirta sai paperien reunat lepattamaan. Toa piteli esinettä kaksin käsin ja painoi nappia sen varressa.

Taskulamppu valaisi Kapuran kolkot kasvot. Valonlähde paljasti olettamuksen muista hahmoista olleen oikea: kaikki olivat matoraneja. Hermostuneisuuden ilmapiiri leijui yhä huoneessa.

“Valaistusnaatti-roolipeli, luku kuusi”, Kapura sanoi ja rykäisi saaden valokeilan heilumaan. “Mennäänkö suoraan asiaan?”

“Meillä on uusia”, yksi matoraneista sanoi. Kapura katsahti oikealle ja huomasi Mokelin sekä pari muuta, joita hän ei tuntenut.

“Pakottivat minut ottamaan avustajan”, Mokel mutisi. “Väittivät, etten pysty olemaan nukkumatta viikkoa. Nyt minulla on vapaa-aikaa, enkä tiedä, miten sitä käyttää.”

“Selvä”, Kapura sanoi. “Kerrataan.” Pari matorania voihkaisi. Kapuran recapit olivat aina kauhean pitkiä ja niin sarkastisia, että dramaattinen tunnelma meni pilalle.

“Oli synkkä ja sateinen kaupunki, sellainen tosi tunnelmallinen. Siellä oli Valaistusnaatti-niminen salaseura, jonka jäsenet tekivät kaikenlaista hämärää, kuten salaseuroissa usein tehdään. Mainitsinko, että ne tekivät kaikkea hämärää? Koska sitä kesti kolme lukua. Ne tekivät tieteellisiä kokeita. Ja keskustelivat. Yksi kuoli, kun se löi varpaansa pöytään. Meidän systeemimme on vähän hassu joskus. Mutta. Innokas poliisimies Komisario Elliptinen ja hänen apulaisensa, entinen salaseuralainen ja kasvitieteilijä Tohtori Hyriazton, kiinnostuivat salaseuran toiminnasta. He löysivät ratkaisevia todisteita salaseuralaisia vastaan ja riensivät kokoukseen pidättämään kaikki, mutta hirvittävä tulipalo olikin tuhonnut koko rakennukset ja tappanut kaikki salaseuralaiset.”

“Ja samalla puolet roolipelin hahmoista”, eräs le-matoran mutisi.
“Noppa sen päätti”, Kapura protestoi.
“En usko.”
“Katso sääntökirjasta”, Kapura sanoi ja työnsi le-matoranin eteen sääntökirjan, jossa 1d100-heiton tuloksen 87 seurauksena määriteltiin avaruusolioiden hyökkäyksen (86) ja pyörremyrskyn (88) välissä hirvittävät tulipalo, joka tappaa kaikki hahmot.
“Tämä systeemi on typerä.”
“Seuraavaksi Lohrakit ja Luolastot?”
“Pelataan tämä loppuun”, Kapura sanoi ja jatkoi ollessaan kuulematta vastaväitteitä.

“Siis. Tulipalo tappaa kaikki salaliittolaiset ja niin edelleen. Elliptinen ja Hyriazton jatkoivat tutkimuksia ja löysivät todisteita siitä, että yksi henkilö oli kuin olikin selvinnyt hengissä tulipalosta. Se oli viime session dramaattinen loppu, koska eihän kukaan tule tänne takaisin ilman niitä. Sitten ilmeisesti nimettömän kaupungin poliisilaitos lähettää uuden apurin avustamaan tutkimuksissa?”

“Annoin hahmolomakkeen sinulle”, Mokel sanoi.
“Saadaanko mekin tehdä uudet hahmot?” le-matoran kysyi.
“Ensi peliin sitten”, Kapura sanoi ja kaivoi esiin lupaavan näköisen paperilapun. “Kerrataan vielä hahmot ja esitellään tämä uusi.”

Mokel otti vastaan hahmolomakkeen ja katseli ympärilleen hermostuneesti. “Eli hahmoni on rikostutkija Arontmoot, ko-matoran, joka on juuri saapunut kaupunkiin auttamaan tutkimuksissa. Hän on, ööh, sellainen poliisimainen. Rikostutkijamainen. Ai niin, Arontmoot on entinen sotilaslääkäri. Siinä taisivat olla tärkeimmät.”

“Lukekaa te muutkin”, Kapura totesi ja katsahti Elliptisen ja Hyriaztonin pelaajiin, jotka kaivoivat esiin omat lomakkeensa.

“Komisario Elliptinen”, eräs onu-matoran aloitti. “Vuosikymmeniä kokemusta ja vihollisia kerännyt mestarietsivä, joka yrittää tuhota salaseuran mystisistä syistä, jotka paljastetaan myöhemmin. Elliptinen kamppailee mielenterveysongelmien kanssa, sillä hänessä asustaa myös toinen persoonallisuus, joka yrittää jostain syystä tappaa Hyriaztonin. Hän kilpailee tärkeästä ylennyksestä Komisario Seinänderin kanssa, ja toivoo tapauksen ratkaisemisen auttavan häntä saamaan sen. Sitten häntä vainoaa kryptinen kummitus, jonka Elliptinen epäilee olevan joku hänen kiinniottamansa rikollinen.”

Nyt puhui puolestaan onu-matoranin vieressä istuva ga-matoran. “Tohtori Wastone Hyriazton. Innokas kasvitieteilijä, jonka salaseura houkutteli valmistamaan sille erilaisia herkullisia ruoka-annoksia kasveista. Hyriazton kuitenkin päätti erota ja ilmoitti salaseurasta poliisille. Haluaa varmistaa kaikkien salaseuralaisten kuolevan, jotta kukaan ei varmasti uhkaa tätä Hyriaztonin petturuuden vuoksi. Hän on myös entinen sotilaslääkäri. Ehkä se on yleistä tässä maailmassa.”

“Erinomaista”, Kapura sanoi. “Elliptinen ja Hyriazton tapaavat Arontmootin. Heittäkää noppaa tapaamispaikasta.”

“Kuka heittää?” Mokel kysyi.
“Ei sillä ole väliä”, Kapura kysyi.
“Ehkä me kuolleet voimme”, le-matoran sanoi, mutta ga-matoran oli jo heittänyt. “27.”
“24 – sumuinen satama”, Kapura luetteli selatessaan sääntökirjaa. “25 – sumuinen tori. 26 – tislauslaitos. Ah, tässä, 27 – hämärä kahvila.”

Kapura luki hetken sääntökirjan kuvausta ja aloitti sitten jälleen puhumisen. “Olette kahvilassa. Ulkona on sateista ja sumuista. Baaritiskillä istuu etsimänne henkilö, jota tervehditte. Mitä teette?”

“Ööh”, Mokel sanoi. “Tilaan juoman? Sää kuulostaa sopivalta kuumalle kaakaolle.”
“Heitä noppaa”, Kapura kehotti. Mokel heitti ja ilmoitti tuloksen.

“Tarjoilijaa ei näy missään”, Kapura sanoi. “Katosta putoaa tikku silmääsi. Menetät kaksi elämänpistettä, ellei sinulla ole hattua.”

“Hirvittävää palvelua”, Mokel mutisi. “Hei, mihin merkkaan nämä?” Onu-matoran näytti. Vuoro siirtyi ga-matoranille.

“Etsin mielenkiintoisia kasveja, sieniä tai home-esiintymiä”, ga-matoran sanoi ja heitti noppaa.

Kapura tarkasti tuloksen ja selasi sääntökirjaa. “Mikä Hyriaztonin kiinnostusmäärä kasvitieteeseen ovat? Seitsemän? Selvä. Löydät hometta ja saat kolme onnellisuuspistettä.”

“Mitä onnellisuuspisteillä tehdään?” Mokel keskeytti.
“Ne lisäävät immersiota”, Kapura sanoi.

“Yritän etsiä tarjoilijaa ja kysyä tältä viimeaikaisista tapahtumista”, Elliptistä pelaava onu-matoran ilmoitti.
“Onnistuit”, Kapura sanoi. “Ensi vuorolla kaikki saavat kysyä jotain.”

“Miksi tämän kahvilan palvelu on niin huonoa?” Mokel, eli Arontmoot, kysyi. “Eikö työntekijöille maksta tarpeeksi, mitkä ovat työnajat? Ovatko asiakkaat vaativia? En näe hinnastoa missään, eikö…”

Hämärä kahvila

“… luomua, vaikka se maksaa nykyään niin paljon? Eivätkö asiakkaat välitä?”

Tarjoilija tuijotti ko-matorania epäuskoisena ja yritti muistella ensimmäistä kysymystä. Kahvilan hämäryydessä ei ollut noiden kolmen lisäksi muita asiakkaita, joten hänellä ei ollut edes hyvää tekosyytä paeta.

“Unohtakaa moinen, herran tähden”, Hyriazton sanoi. “Tulisiko meidän kysyä rikollisuudesta?”
“Tätä menoa Seinänder vie ylennykseni”, Elliptinen mutisi pahantuulisesti. “Tarjoilija, onko viime aikoina tapahtunut lainkaan rikollisia aktiviteettejä?”
“Mistä minä-”
“Hys!” Elliptinen sanoi. “Jotain tapahtuu.”

Tarjoilija vilkuili ympärilleen kummastuneena. Kahvilassa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta silti kaikki kolme asiakasta pälyilivät ympäriinsä.

“M-mikä tuo on?” Arontmoot puhui kauhistuneena.
“Herran tähden!” Hyriazton hämmästyi.
Elliptinen kohotti aurinkolasejaan.

Heidän edessään leijui läpinäkyvä olento, jonka punaiset silmät ja terävät hampaat kiiluivat ilkeästi. Hahmo näytti toalta, joka oli vääntynyt jopa rahimaiseen muotoon. Se kohotti kynsiään ja lähti valumaan kohti poliisikolmikkoa.

“Eeeelliptineeeeeen…” haamu vaikeroi.

“Herran tähden! Herran tähden!” huusi Hyriazton, joka oli liian paniikissa tekemään mitään järkevää.
Arontmoot löi haamua. Hänen nyrkkinsä meni suoraan läpi hirviömäisestä olennosta. “Ai niin…” hän mutisi.

Elliptinen veti esiin pistoolin ja tähtäsi kummitusta. “Viimeisiä sanoja, senkin ruma kasa ektoplasmaa?” Haamu ei kommentoinut, joten Elliptinen ampui. Luoti lävisti epäkuolleen massan ja sai sen räjähtämään lennättäen valkoista sakkaa kaikkialle.

“Tästä tulee valtavat siivouskulut kahvilalle”, Arontmoot totesi. “Olisi kohteliasta jättää hieman rahaa korvaukseksi, vai mitä?”

“Ei murehdita sitä nyt”, Elliptinen totesi ja rauhoitteli Hyriaztonia. “Katso! Haamu pudotti tuon.”

Arontmoot nosti maasta paperilapun, johon oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla SALALIITTOKUJA 40.

“Valaistusnaatin päämaja sijaitsi tuolla”, Hyriazton sanoi vaimeasti. Elliptinen nyökkäsi.

“Ilmeisesti meillä on uusi päämäärä”, Arontmoot totesi. “Lähdetään.”

Roolipelihuone

“… voi ei”, ga-matoran huokaisi.
“Minun yksi hahmoni kuoli tuohon”, le-matoran sanoi.

“Mitä nyt? Teinkö jotain väärin?” Mokel kysyi ja katseli ympärilleen.

“Et varsinaisesti”, Kapura sanoi. “Julkiset kulkuneuvot ovat vain vähän… tappavia tässä systeemissä. Heitä noppaa.”

Mokel heitti.

“Ykkönen?” Kapura sanoi pahoittelevana. “Hahmosi kuoli junaonnettomuudessa.”

Mokel oli hetken hiljaa. “Mmmmitä?”

“Ne ovat aika tappavia”, le-matoran sanoi vaimeasti.

Mokel ei sanonut mitään.

“Elliptinen ja Hyriazton pääsivät perille”, Kapura huomautti tarkastettuaan nopat. “Jatketaan.”

Salaliittokuja 40

Entisen salaliittopäämajan raunioilla satoi, tuuli, ja oli sumuista samaan aikaan. Hyriazton piteli hattuaan yrittäessään puskea eteenpäin myrskyssä. Elliptinen käveli hänen vieressään ja yritti etsiä johtolankoja, vaikka minkään havaitseminen olikin vaikeaa.

“Harmi sitä junaonettomuutta”, Elliptinen sanoi.
“Herran tähden, hän oli niin nuori”, Hyriazton totesi valittelevasti. Tuuli ulvoi.

Elliptinen kumartui tutkimaan mielenkiintoista paperilappua. Siihen oli kirjattu pitkä rivi numeroita ja kirjaimia. Komisario nosti sen ylös, mutta siinä samassa kova tuuli tempaisi sen mukaansa juuri, kun toisessa maailmassa hyvin kaukana eräs noppa tuotti tuloksen yksi.

“Pysy tässä! Juoksen sen kiinni!” Elliptinen huusi ja lähti seuraamaan paperilappua. Edellämainittujen sateen, tuulen ja sumun vuoksi se ei ollut helppoa. Paperillappu näkyi etäisesti hänen näkökentässään: Elliptinen toisti itsekseen eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin…

… ja kompastui kiveen, kaatui maahan, ja löi päänsä.

Taas ykkönen? Tämä on typerää, Elliptinen kuuli tajuntansa rajamailla luisuessaan pois. … kuin hän. Tässä on tarjoukseni, hän ajatteli tajuamatta, mistä lauseet tulivat. Toimin… silminä ja korvina… ssa.

Silminä ja korvina.
Tässä on tarjoukseni.

Elliptinen menetti tajuntansa.

Hyriazton seisoi kylmässä säässä odotellen Elliptistä. Oli kauan siitä, kun sää oli ollut näin kamala ja tunnelmallinen. Tohtori kumartui tarkastelemaan mielenkiintoista kasvia, ja kuuli luodin vingahtavan takanaan.

“Herran tähden!” hän huusi ja kääntyi katsomaan tulijaa, joka juoksi jo pois kovaa tahtia. Hyriazton huomasi ampujan pyrkivän kohti läheistä kalliota ja tajusi, ettei tällä olisi mitään pakopaikkaa. Tohtori lähti juoksemaan, vaikka tämän hyvän kunnon päivistä olikin aikaa.

Kalliolta oli jyrkkä pudotus mereen, josta nimettömän kaupungin peittävä sumu nousi. Ampuja oli erehtynyt sumussa suunnasta, mutta pysähtyi ajoissa välttyäkseen juoksemasta mereen. Hyriazton saavutti tätä.

“Herran tähden!” Hyriazton puuskutti hämmästyneenä. “Minähän tunnen sinut! Sinä olet Se-”

Roolipelihuone

“Mitä?” ga-matoran kysyi. “Enkö saa lausua sanaa loppuun?”
“Jätetään se ensi kertaan”, Kapura sanoi. “Eikö tämä ole tarpeeksi jännittävä ja dramaattinen lopetus?”
“Ehkä se on Seinänder”, le-matoran sanoi.
Kapura tuijotti le-matorania.
Le-matoran tuijotti Kapuraa.
“Nyt joudun muuttamaan sen!” Kapura totesi sarkastisesti. “Ei. Typerä teoria. Hajaantukaa.”

Joku kävi sytyttämässä valot. Pelaajat keräsivät paperinsa.

“Hahmoni kuolema ainakin oli aika yllättävä”, Mokel sanoi.
“Siirrymme parempaan järjestelmään seuraavassa”, Kapura sanoi kerätessään muistiinpanonsa pelin juonesta. “Tätä ei kestä kovin kauaa enää. Kuulemma Elliptisellä on joku tappava tauti, johon hän kuolee seuraavassa sessiossa.”
“Ahaa”, Mokel sanoi. “Koska se muuten on?”
“Ei heti. Minulla on reissu Metru Nuille. Toat kutsuvat sitä lomailuksi. Täytyy mennä valmistautumaan.”

Mokel jäi yksin Kapuran astuessa ulos huoneesta. Hän keräsi paperinsa ja sammutti valot lähtiessään.