Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Vasellin miekkanmittelö

1 kommentti

Kaksi asiaa pidettävä mielessä: Kylmyys ja rauhallisuus. Hylätyillä useinkaan ei puutu ensimmäistä, mutta raivo ei antanut koskaan periksi. Vuosituhansien viha ja kauna on jotain mitä ei voi helposti unohtaa, olisit joko Työläinen tai Hylätty; kaikki elävät olennot ovat samanlaisia. Se miten sitä vihaa kannetaan erottaa Työläisen Hylätyistä. Työläiset piiloutuvat tekopyhyyden taakse ja antavat muiden taistella. Kaksinaamaisuus naamioita käyttävälle kansalle on melkein koomisen ironista. He eivät koskaan taistele itse; kaikki vain selkärangattomia omahyväisiä pelkureita, jotka tulevat aina olemaan ensimmäisiä puukottamaan selkään.

Varjo-olemattomuudet, he ovat rehellisiä, kuten Totuuden täytyy olla.
Aristokraatit ovat taitamattomia ja Kauppiaat ovat ennalta arvattavia.
Tämä tekee Matoralaisista kaikkein halveksittavin. He valehtelevat huijauksistaan niin paljon, että näyttävät melkein rehellisiltä.

Taistellakseen petosta. Olla oikeus.
Hän, jonka nimi tarkoittaa Hylättyjen kielessä ”Värin Henki”, ei pakene tästä velvollisuudesta, jota hän antoi itselleen niin kauan sitten. Jokainen jonka vasarat ja kädet tekivät kunniaa heidän väärälle maailmankuvalle oli vuodattava hurmeettaan niille syntymättömille lapsille, jonka suomut olisivat olleet nykyään kauneimmat ja kunnianarvoisimmat. Haavojen täytyi olla syvä, myrkytetty ja parantumaton, ja sen täytyi tulla hänen miekasta.

***

Nuoren Hylätyn terä oli vastassa vanhan sankarisoturin metalli, joita hän omisti kolme. Kumpikaan eivät nimenneet toisiaan, vaikka molemmat tunsivat roolinsa, verhoen itsensä tyyneyteen.
Heille teräksen ja luun äänen kaiut olivat ainoastaan taustameteli; tärkeintä oli viimeistely.
”Ymmärrät Eteläisen Kalpan? Huvita minua, nuori lisko, mistä opit nämä?” vanha sankarisoturi sanoi, rikkoen itse ensimmäisiä opetuksia aseensa tiestä.
Hylätty kehräsi miekkansa vastustajan ympärille, tarpeeksi ettei vastustaja tekisi samoin, ja sanoi, ”kaartaa minut sanoilla? En olisi odottanut, että rikot valaasi näin aikaisin”
Vanha sankarisoturi nauroi yhtä likaisesti kun hän varasti vastustajan lihan ja veren sen edessään, vieden sen pyhyyden myöhemmin. ”Ymmärrät myös tyyneyden julistuksen? Suutelisin sinua, nuori lisko, kuin kaikkia sinua edeltävien tyttäriä jonka otin, jos et haisisi mereltä ja turmelukselta”.

”Tulen mies joka pelkää vettä? Yllätä minua”

Jokaiseen yritettyyn viiltoon Värin Henki laittoi kansansa kiroukset, jopa ne joita he eivät välttämättä edes ajatelleet, mutta pakotettiin omistamaan hänen toimesta. Vaikka jokainen niistä torjuttiin, joko vastustajan taidon tai tähden antaman mahdottoman onnen takia, se syleili nuoren Hylätyn kuvaa useista itsestään.
Tulen mies ei osannut lukea Hylättyä, mutta hän osasi lukea sen miekasta.
”Taistelet, jotta voisit omistautua itsekkyydellesi? Et ymmärrä kohtaloa jota otat”, ase ruoski kuolleen kaislikosta osan, mutta toinen osa maalasi silti horisonttia keltaiseksi.
Hylätty oli ottanut kaksi askelta taakse ja yksi sivuun, jolloin miekka muodosti vain puolenkuun hänen edessä mikä antoi hänelle mahdollisuuden vastata, ”minä luon kohtalon, ja jos en, minä tuhoan kunnes omani jää.”
Toinen hyökkäys, mutta Hylätty kulmasi teränsä aikaisin. Ja sen takia kolme viiltoa, kaikki eri suunnassa. Vanha sankarisoturi nauroi tälle hajanaisuudelle, hänen aseensa terä ylhäällä ja edessä.
Hän tiesi, kuinka sivallukset ja useat sen jälkeen loivat harhakuvan ajasta sen esittäjille, mutta luovuttaminen ei olisi vaihtoehto. Hylätty ei lopettaisi ellei hänen vastustajansa polvistuisi maassa turhamaisesti keräämässä sitä mitä oli hänellä. Tämä ei olisi loppu, mutta nuorelle liskolle se olisi voitto; voitto, jota sankarisoturi ei voi sallia.
Jokaisella pitkitetyllä miekan vedolla, metallien tanssi jatkui kauemmin. Viidennen aikana vanha sankarisoturi sanoi, ”niinkö mielesi liikkuu, nuori lisko? Etkö häpeä sitä, että alennut samalle tasolle kuin he jotka tuhoavat itsensä työn puolesta? Tiesi on erannut siitä mikä olet, vai sanoisinko toisin päin?”
”Olen kunniallisempi kuin sinä”, nuori Hylätty ei nähnyt sanojen vaan terien läpi. ”Yritä minua”
Ja sillä, vanha tulen mies veti toisen kolmesta miekastaan, ja risteytti ne Värin Hengen terälle. Ase ei enää ollut Hylätyn kädessä, mutta vastustajan ei ollut Vären Hengessä myöskään. Sankarisoturi hykersi, ”pieni Hylätty, sinulla ei ole Kohtaloa.”
Jos vanha sankarisoturi olisi nauranut kovempaa, hän ei olisi huomannut kuinka metalli upottautui häneen. Vasen olkapää oli sivuliitetyn miekan läpäisemä. Vanha sankarisoturi rikkoi valaan uudelleen.
Nuori Hylätty kaivoi kasvien sisältä toisen, jolla pyörsi nopeasti yhden tulen miehen kolmesta miekasta. Liekkien kehä syttyi, paloi ja sammui sankarisoturin nopeassa käden pyyhkäisyssä, ja hän näki ympäröivän tuhkan alta lisää teriä, jotka eivät olleet hänen.

Vanha sankarisoturi sanoi sammuttamatta omaa liekkiä, ”miekkojen levittäytyminen läpi. Kylmyyden mangaiat kaakosta ovat erityisen rakastavaisia tähän tekniikkaan. Mutta heidän tapauksessa kalpat oli ilman lämpöä.”
”Rikot säännöt. Onko tulen miehellä uhrattavaa?” Värin Henki pilkkasi, kun vastustajan toinen käsi roikkui hyödyttömästi, ja hänen toinen luopui vain kuuden miekanvedon sisällä. Vanha sankarisoturi väänsi ilmaa ainoalla kädellään. Hylätty oli nopea, ja hänen askeleet tulen miehen kunniattoman liekkien saavuttamattomissa. Sankarisoturi on luovuttanut miekansa polusta.
”Karzahni, nuori lisko”, vanha tulen mies kirosi, ”mitä tietä oikein kävelet?”
Mutta tulen miehen tähti oli poissa. Vanha sankarisoturi ei ollut polvillaan, mutta se riitti Värin Hengelle.
”Minä kävelen sinun tietäsi”, nuori Hylätty kuiskasi kun miekka eteni tulen miehen läpi enemmän. ”Sinun Kohtalosi on nyt minun kohtaloni. Et ole kunniallinen kuin minä, saatii taidokas.”
Kaksi sivallusta, toinen kulma sivulle. Vanhan sankarisoturin naamio irtosi hänen todellisista kasvoistaan, hänen ruumiinsa maalaamassa tuhkan hurmeella toisaalla.
Nuorta Hylättyä oli nyt enemmän kuin yksi, jokainen edustamassa useita asioita mitä hän ei syntyjään ole tai ajateltu olevan.
Hän julistautuu lajinsa edustajaksi. Hän on nyt Eteläisen Kalpan taitaja. Hän on petoksen tuhoaja. Hän on oikeus ja kunnia.

”Pazazai pa Vasell.”

1 kommentti

Matoro TBS 19.2.2013

Rehellisesti sanottuna kieli on aivan kamalan epäselvää. Paikoitellen se tuntuu ihan Google Kääntäjällä tehdyltä. Se haittaa aika paljon tekstistä nauttimista. Alkukappaleissa se luo vielä sellaista omaperäistä ja eksoottista tunnelmaa, mutta toimintakohtauksen se tekee vain järkyttävän epäselväksi. Pidin kyllä eritoten kahdesta ensimmäisestä kappaleesta, ja todennäköisesti muustakin, jos siitä saisi enemmän selvää. Kai tämä tulee liittymään Klaanonin pääjuoneen?