(Musiikki ei valitettavasti toimi upotettuna. Kuunnelkaa se toisesta välilehdestä)
Kuusitoista päivää ilman hyökkääjiä.

Kuusitoista päivää ilman taistelua taistelukentällä, tässä yksinäisen puumajan maalla.

Mutta Zaiggera tiesi paremmin, ja jatkoi odottamista. Jokainen lihas jännittyneenä, kivääri kädessä, ja silmät tarkkana aurinkolasien takaa. Skakdi-nainen taitosi vuosia sitten sodassa jokaisen ruumiillisen impulssin sivuuttamisen. Kuten kaikki hyvät ampujat, hän oli liikkumaton, hiljainen ja hengitti hitaasti. Mikä tahansa väärä liike olisi paljastanut hänet.
Katse pyyhkäisi erämaan läpi, mutta mitään muutosta ei havaittavissa.
Se tarkoitti kahta asiaa, joko he perääntyivät, tai he odottavat. Sotilas tiesi, että perääntyminen oli mahdotonta. Ihminen tulisi kasvokkain kuoleman kanssa jos kääntää selkänsä sotakentältä. Eikä kuolemalla ole kasvoja, toisin kuin sotilailla, vihollisilla.
Hengen silmät alkoivat kääntyä takaisin vuorten taakse. Lintujen ääni jätti jälkensä tyhjällä erämaalla. Pian olisi seitsemäntoista päivää täynnä. Lihas oli myös ajan uhri, se väsyi ja piti tähtäimen epätasapainossa. Vasemmalla kädellä hän otti viereisestä hyllystä lääkeruiskun ja pisti sen oikeaan, lipaisin käteensä. Lääke rauhoittaa lihas jännitettä ja samalla myös vähentää unentarvetta. Nukkuminen piti pitää vähissä, jos halusi herätä vielä elossa.
Samalla, lääke toi muistoja.
Kaikuja.
Kaikuja menneisyydestä, jonka hän vieläkin näkee joka kerta kun hän sulkee silmänsä ja antaa hiljaisuuden ottaa haltuunsa. Mutta hän ei kuule sitä hiljaisuutta, ei enää.

Aseen laukaus oli ainoa asia mikä toi hänet takaisin. Luoti ja ruudin palaminen oli ensimmäinen konstantti ja totuus, jonka hän oppi ja eikä kykene kieltämään. Toinen laukaus, tällä kertaa Zaiggeran kivääriltä.
Hyökkääjän aseen ääni oli tullut kaukaa, mutta ampuja oli täysin näkyvillä sotilaalle. Juuri tuona hetkenä, talon katto romahti hänen takaa. Puiden katkeaminen ja murtuminen huumasi sotilaan yllätyksellä.
Oliko se ampuja vain harhautus? Väijytys? Olivatko he suunnitelleet tätä kauan? Kuka lähetti heidät?
Oliko tämä se päivä, jolloin hän olisi viimein tuotu kasvokkain aseen väärään pään kanssa?

Zaiggera kääntyi hyökkääjää kohti, mutta hänen vastassa ei ollut ase. Ei sotilas, ei palkkasoturi, ei edes Nektannin mekaaniset taistelijat tai räjähde.
Se oli eläin, lintu. Keskellä katon pirstaleita, verta rintakehässä ja siipi rikkoutunut. Haukka oli pudonnut taivaasta katon läpi.
Ampuja olikin vain metsästäjä, joka yritti pyydystää haukan riistaksi, ja nyt hän makaa kaukana erämaalla luoti hänen ohimossa. Haukka vuosi pahasti, ja tuskin kykeni liikkumaan. Se ei eläisi enää kauaa.

Zaiggera laski aseensa ja lähestyi sitä. Eläin oli tullut osaksi ristitulta, jonka kumpikaan osapuoli ei edes tiedostanut toisiaan. Sotilas laski kätensä linnun päähän. Lintu oli vielä lämmin ohuen sulkapeitteensä alla, yritti vielä taistella voittamatonta vastaan.
Sotilas sulki silmänsä ja muisteli erästä laulua, jonka hänen äitinsä oli kerran laulanut hänen lapsuudessa.
Mutta joka kerta hän teki niin, hänen päässä ei kaikunut muita menneisyyksiä äidistään, ei hänen äänestään tai kasvoistaan.
Ainoastaan tulta.
Siinä missä muut haistoivat sateen jälkeisen pölyn, hän haistoi vain ruutia ja palanutta lihaa. Siinä missä muut kuulivat tuulen soinnin ja kuinka maaperä hieroi vasten, hän kuuli vain räjähdyksiä, huutoja.
Huutoja, jotka eivät koskaan päädy ja jonka jokaisen niistä sotilas kykenee nimeämään.
Kitiakk, Jonann, Hokk, Gretak, Grekka, Karren, Kurumm, Reiak, Mazann, Itarak…
Jos yhdenkään nimen kohdalla sotilas yrittää vältellä, ne palaavat takaisin, yhä ja yhä väkivaltaisemmin, kunnes ne valtaavat hänet, kietovat, hukuttavat ja hajottavat, jättäen jälkeen vain kiven murusen keskellä ääretöntä ja iätöntä aavikkoa.

Zaiggera lauloi pehmeästi haukalle ainoa laulun, jonka hän kykeni muistamaan. Haukka hitaasti sulki silmänsä viimeisen kerran ja lopetti hengityksen.
Sotilas käänsi selkänsä takaisin erämaalle, hän polttaisi linnun myöhemmin aamuyöllä. Kivääri kädessä ja täysin aloillaan, hän jatkoi loputonta partiointia.

Yksi päivä ilman hyökkääjiä.

Yksi päivä ilman kuolemaa.