Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Majatalo Nui-Korossa

0 kommenttia

Nui-Koro, “Tämähän näyttää vähän majatalolta, vai mitä tyypit?”

Kaikki kolme klaanilaista näyttivät hieman eksyneiltä suurehkossa aulassa. Jokin sen paikan sisustuksessa vain hieman karmi poppoota. Mitä luultavimmin olkikaton palkeista roikkuvat rumat lamput, jotka muistuttivat/olivat silakkarahinpuolikkaita puettuna mekkoon tai seinälle ripustettu villisian irvistävä ja yksisilmäinen pärstä aiheuttivat oudot tuntemukset ja sisustussilmän puistatukset.

Kuitenkin nurkassa seisovan pienen punaisen pöydän äärelle oli kerääntynyt joukko Matoralaisia keskustelemaan niitä näitä, ja takkatulen räiskyessä tunnelma oli hieman kuin kotoisassa Klaanin kahviossa.

Sosiaalisesti lahjakkaana (hänen sanansa)/hieman tungettelevana (Kepen sanat) tapauksena Snowman meni tiskin luo hoitamaan yösijan varaamisen. Hän katseli lämpimästi hymyillen tiskiä, johon sai vedettyä pieniä raiteita pitkin toisen “kerroksen” pidemmille asiakkaille. Tätä ominaisuutta hyödynnettiin, ja kultasininen, suurta Rauta kasvoillaan kantava Matoralainen hyppäsi vielä korokkeen päälle. Nyt asiakas ja työntekijä saattoivat katsella toisiaan kasvotusten tiskin eri puolilta ilman kyseistä universumia kiusaavaa pituusongelmaa.
“Hei vaan. Tahtoisin varata yösijan yhdeksi yöksi. Kolmelle, kiitos.”
“Asia selvä. Tahdotteko myös mannermaisen kuuluisan ja maistuvan aamiaisemme vain kolmen rattaan lisähintaan per naamio?” Matoralainen vastasi äänensävyyn, joka ei saanut mannermaisen kuuluisaa ja maistuvaa aamiaista kuulostamaan niin houkuttelevalta kuin se ehkä yritti.
“Ai että tahdommeko” Snowie hihkaisi kuitenkin innoissaan.
“No tahdotteko?”
“…eh. Joo?”

Taaempana Kepe pyöräytti silmiään.

Hetken kuluttua kolmikko kapusi hieman epäluuloisen näköinen Make etunenässään puisia rappuja ylös, etsien huonetta numero 27. Tai 21, kukaan ei oikein ollut varma siitä, mitä avaimenperässä luki. Ainakaan täkäläisten Matoralaisten kaiverruspuukot eivät olleet turhan teräviä.

Hetken kulutta kolmikko petasi vuoteitaan huoneessa 25.

Peittojen välistä he vielä toivottelivat toisilleen hyviä öitä.
“Kauniita unia, kaverit.”
“Juu, nukkukaa makoisasti. Huomenna on paljon vanhoja kirjoituksia tutkittavana.”
“Hih hei.”
“…”
“…”
“Öitä.”
“Öitä.”
“Öitä.”