[spoil]Manu silpoi viime Nynrah-viestinsä lopun ristiriitaisuuksien takia. Ette ole lukeneet sitä ettekä muista siitä mitään.

Tämän alussa on uusi versio.[/spoil]

Nynrah, raunioituneen Takomon edusta

Valtavan räjähdyksen paineaalto heitti Keetongun ja Matoranit selälleen. He olivat katselleet Zorakin rautarobotti-imperiumin tuhoa kaikessa rauhassa kahden betonilohkareen välistä. Kaiken tehtaissa koetun ahdistuksen jälkeen oli hauskaa nähdä sen tornien ja sulattamoiden luhistuvan punaista auringonlaskua vasten. He eivät olleet kuitenkaan odottaneet veden ja virran lisäksi pommeja.

“Ternok, mikä oli se musta möykky, joka sinulla oli kun hyökkäsitte pannuhuoneeseen”, Tongu kysyi selvittyään tällistä.
“Taisi olla merimiina, pomo”, Ternok vastasi.
“Ja minne sinä jätit sen?”
“Taisi jäädä pannuhuoneeseen. Piti paeta veli Feterraan, tiedäthän.”
“Eikö olisi parAAAGPXLFT.”

Tongu, G on loukkaantunut. Joku räjähti. Olemme takomon puoleisella rannalla lähellä jokea, joka näemmä palasi. Feterrat pakenivat tulvaa. Tarvitsemme apua.

Ah, olen pahoillani.

“Eversti on pulassa, pojat”, Tongu sanoi, nousi ja otti Matoranit harteilleen, “Ja nyt hän on minulle taas yhden pelastamisen velkaa”. Keltainen jättiläinen otti paikalle lentäneen rautapalkin ja käyttäen sitä vipuvartena hän vieritti kaksi suurta lohkaretta Takomoon vievään lisäuomaan sillaksi. Hän hyppi niitä pitkin toiselle puolelle ja lähti joentörmää pitkin kohti viidakkoa. Väsymyksestä huolimatta hän otti pitkiä harppauksia ja näkikin pian Manfredin tähyilevän taivasta puusta käsin. Makuta laskeutui alas ja opasti Tongun puuta vasten lepäävän Adminin luo. Manu kertoi pilapuhelu-välikohtauksesta ja Rahkshi-partiosta.

“Ai jai”, Tongu sanoi ja tutki Guardianin sidottua kylkeä, “Mutta kyllä minä sanoisin tätä positiiviseksi kehitykseksi. Zorakin imperiumi taitaa olla lopussa eikä meitä ammuta.”
“Sinun kyljessäsi ei olekaan arkistomyyrän mentävää aukkoa”, G vastasi vaivoin.
“No mutta, kai te olette kuulleet “keltaisten jättiläisten” parannuskyvyistä?” Tongu kysyi ja työnsi kouransa yhteen kylkipanssarinsa halkeamaan. Ku hän veti sen takaisin, käsi oli yltä päältä kellertävässä rasvassa. Tongu siveli sitä Guardianin kyljessä olevaan haavaan. Lääke kirveli ensin, mutta mikroskoopilla olisi voinut havaita arpeutumisen jo alkaneen. Hoidettuaan haavaa kykynsä mukaan Keetongu pisti siteen takaisin paikoilleen, pyyhki kätensä aluskasvillisuuteen ja nosti Gurvanan olkapäälleen. Matoranit kävelivät heidän vierellään.

“Meidän lienee parasta pysyä piilossa”, Manu sanoi kun he kävelivät kohti järveä, missä Takomo oli joskus sijainnut, ”Rahkshien takia ja muutenkin. Epäilen, josko Feterroja voidaan hukuttaa. Onko meillä sopivaa lentopeliä?”

“Eipä ole ei”, Keetongu vastasi synkeästi, “Noissa joen toisella puolella olevissa varastoissa on tilaamani aluksen runko. Se on kuulemma loistavaa tekoa, mutta siinä ei ole moottoreita, navigointilaitteistoa tai muuta elintärkeää. Mutta sen on puinen, ja ajattelimme, että voimme laskea koskea merelle asti ja soutaa Kirikori toisen raadolle. Sieltä saamme tarvittavat lentotarvikkeet. Meidän tuskin kannattaa ryhtyä patikoimaan ilman päämäärää.”

“Vai niin. Onko missään siltaa tai vastaavaa? Virta on kova, eikä ainakaan Geverstistä ole uimariksi”, Manu kysyi ja katseli läheneviä varastorakennuksia metsän suojasta.

“Minä taisin ikään kuin rikkoa ne”, Tongu vastasi. Joesta oli tullut vihollinen.