Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Guardian

0 kommenttia

Zakaz, puoliaro

“Pystyt nopeampaan, senkin ruma karvakasa!”
“Manu.”
“Olen nähnyt sinun kaltaisesi pyörivän unissaan nopeammin!”
“Manu.”
“Miksi tällä yhdentekevällä lattiamatolla ei ole kaasupoljinta? Minkälainen makuta luo rahin, jossa ei ole-“
Manu“, Guartsu keskeytti. “Se voisi varmaan hengittää paremmin, jos pitäisit noita valjaita oikein.”
“Vaiti.”

Sade oli ohi.
Tiikerimäiset ratsut jatkoivat epätasaista matkaansa. Kaikista paikoista märät matkalaiset kuivattelivat itseään paahtavassa auringonpaisteessa. Välillä Guardian ja Warrek heiluttelivat harjojaan ravistaakseen pois viimeisetkin vedet. Omalla muakallaan ratsastava Makuta Nui otti inhoten etäisyyttä vettä ympäriinsä sinkoavaan skakdikaksikkoon aina kun se tapahtui.

“…onko teidän aivan pakko.”
Guardian nyökkäsi hymyillen omahyväisesti. Vastaukseksi Manu vetäytyi syvemmälle kaapuunsa. Makuta piti mykkäkoulua joitakin minuutteja, mutta sitten se kysyi jotain:
“Seuraako joku meitä?”

Guardian kääntyi ympäri ja ojensi muakan valjaat Warrekille. Hän sulki oikean silmänsä ja näytti äärimmäisen keskittyneeltä. Mekaaninen vasen silmä kohdistui, tarkensi ja vaihtoi väriään siristen kuin heinäsirkka. Kaiken läpäisevällä katseellaan Guardian tutki ympäristöä jonkin aikaa ennen kuin silmävalon väri vaihtui lopulta tutun punaiseksi.
Guardian kääntyi kohti Manua ja kohautti olkapäitään. “Jaa-a.”
Manu tuhahti vääntäen hupun sisältä hehkuvan punasilmäisen katseensa merkilliseen kurtistukseen. “Miten niin ‘jaa-a’?”
“En nähnyt ketään”, Guardian vastasi, “mutta lämpöskanneri nappasi jotain punertavia läikkiä.”
Manu heilautti valjaita vauhdikkaasti kehottaakseen muakansa nostamaan vauhtia. “Ehkä ne olivat aavikkoraheja.”
“Toivotaan”, Guartsu sanoi vilkuillen vesihöyryntäyteistä märkähiekkaista aromaisemaa. Alueen harva kasvillisuus näytti menestyvän paremmin kuin aikoihin.
Joskus harvoin luontoäiti palkitsi jopa aavikkoa.

Matka kiihtyi pääasiassa sen takia, että nyt ratsun valjaista kiinni pitävä ja krapulastaan epäinhimillisellä nopeudella toipunut Warrek innostui kisailemaan Manun kanssa muaka-ratsastuksen mestaruudesta. Guardian katui välittömästi, että oli antanut valjaat Warrekille. Hän piti kuitenkin erittäin hienona sitä, että Warrek ja Manu tulivat toimeen keskenään.
Pian kahden muakan selässä istuvat kolme ratsastajaa näkivät horisontissa pilkottavan kalastuskaupungin. Takaisin muakan valjaihin siirtynyt Guartsu kuitenkin viittoi ratsastajia aivan toiseen suuntaan, mikä sai useita kysymyksiä heräämään Manun päässä.
“Hei”, makuta ärähti, “veneitä saa aivan toisesta suunnasta.”
“Tiedän.”
“Ja emme ole menossa sinne.”
“Jep.”
“Mitä olet vailla?”

Sekunnin päästä Guardianilla oli käsissään jotain mustaa ja etäisesti kiväärin muotoista. Warrek ja Makuta Nui eivät olleet täysin varmoja, missä Guardian oli säilyttänyt entistä kivääriä.
Sininen skakdi heitti kiväärin Manua kohti rennosti. Makuta piti eripariset Nazorak-kätensä tiukasti valjaissa, mutta sen kaavun alla olevasta rintakehästä syöksähti tummanpuhuva, aavemainen kolmas käsi, joka tarttui kivääriin tiukasti. Manu tuijotti tummaksi palanutta ja keskeltä epätoivoisesti kiinni hitsattua tuliasetta hetken.
“Vau,” Makuta sanoi lievästi sarkastinen sävy äänessään. “Mikset vain suoraan hanki uutta?” Tämän sanottuaan Makuta heitti kiväärin takaisin kohti Guardiania, mutta aseen ottikin kiinni Warrek. Myös keltamusta sähkön skakdi tutki vuorostaan Guardianin entistä Vartija-kivääriä.
“Aijai”, hän äännähti. “Ongelmana on se, että tämä taitaa olla…viimeinen ‘Vartija’. Nektann teetti muista kuokkia ja lapioita.”
“Ah”, Manu vastasi, kiinnittäen hetkeksi huomiota siihen, kuinka hiljaiseksi Guartsu oli mennyt. “En kyllä näe tuossa paljoa korjattavaa.”
Warrek tuhahti. “No en kyllä minäkään.”

Guardian tarttui tummanpuhuvaan kivääriin ja veti sen vikkelästi Warrekin käsistä, mutta piti katseensa yhä eteenpäin. “Te ette olekaan mekaanikkoja.”
“No…en”, Manu vastasi. “Mutta olimme muutenkin menossa Nynrahille. Eikö tuliluikkusi voisi korjauttaa siellä?”
Guardian pudisti päätään. “Ei tarpeeksi hyvä.”
“…mitä”, Manu sanoi. “Ne osaavat tehdä Makuta-haarniskoja. Eikö se riitä?”
“Ei”, Guardian toisti. “Minun mekaanikkoni on parempi.”

Warrek oli hetken hiljaa mietiskelevän näköisenä. “Hei, eversti. Tiedänhän, kenestä on puhe?”
“Jos nyt et ole päätäsi aivan tyhjäksi juonut.”
Warrekin kasvoille vääntyi innostunut virne. “O-ho-ho. En minä häntä koskaan unohtaisi.”

Manu tiiraili Warrekin ja Guardianin keskustelua hämmentyneenä. Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että pääsisi piakkoin tutustumaan jälleen yhteen uuteen ihastuttavaan skakdi-tuttavuuteen ja tämän nopeaan asekäteen. Manu ei suorastaan malttanut odottaa.

Kauempana

Musta skakdi istui märän ja nahkealehtisen pensaan takana. Olennon kaulalla roikkui vesipullo, josta skakdi otti välillä kulauksen. Käsissään skakdi piti kiikareita, jotka se välillä siirsi silmiensä eteen ja tarkensi parhaansa mukaan.

Skakdin takana hiekkaisella maaperällä makasi neljä muuta skakdia, jotka vilkuilivat toisiaan ja viestivät käsimerkein. Yksi teroitti suurta veistään tummalla kivellä, toinen taas puhdisti sisällissodanaikaista tarkkuuskivääriään osa osalta harjalla ja liinalla. Yksikään ei avannut suutaan sanoakseen sanaakaan. Kaikki odottivat merkkiä pensaan takana istuvalta tarkkailijalta.
Lopulta musta skakdi siirsi toisen kätensä hitaasti pois kiikareilta ja näytti tovereilleen kolmea sormea. Vähitellen sormet puristuivat nyrkkiin yksi kerrallaan. Viimeisen sormen heilahdettua alas koko skakdi-joukko nousi hiljaa ylös maastosta.

Aavikko

Kolmikko oli pysähtynyt hetkeksi juottamaan ratsujaan ja he pystyivät nyt kauhukseen huomaamaan, kuinka paljon vettä yksi Muaka kykeni tuhlaamaan heidän säiliöistään. Ratsastajille ei tulisi jäämään paljoa.
“Hei”, Manu sanoi yhtäkkiä, kääntyen taaksepäin.

“Mitä?” Guartsu kysyi pidellen vesitynnyriä Muakan kuonon edessä. Vettä pärskyi joka suuntaan ja se kasteli Guardianin haarniskan.

“…en tiedä. Luulen kuulleeni jotain.”

“…kuten?”

“Öh. Saattoi olla vain minä.”

Guartsu katsoi Manua hetken ihmeissään ennen kuin päätti vain unohtaa koko jutun. Kääntyessään takaisin Muakaa kohti hän havaitsi, että kissaeläin oli onnistunut jo litkimään koko tynnyrin kuivaksi.
Guardianin ilme muuttui happamaksi.
“…senkin ahne lihakasa.”
Tähän vastaukseksi muaka lipoi kieltään pirullisena. Guardian kohautti olkapäitään ja nousi takaisin sen selkään.

“Hei muuten”, Warrek sanoi äkkinäisesti. “Nynrah. Mitä skarrararia te Nynrahilla teette?”

Makuta Nui veti kaapuaan pois päältään ja osoitti rujoa tilkkutäkkimäisesti kasaan karsittua kehoaan. “Uusi haarniska olisi kiva.”
Warrek kohotti kulmaansa. “Hmh. Niinkö saita sinä olet, että ei voinut tilata paikan päälle?”
Manu naurahti. “Ei, vaan-“
“Kyllä on”, Guartsu keskeytti virnuillen.
“…vaan Nynrahin mörökölleihin ei ole saatu yhteyttä.”

“Vai…niin”, Warrek sanoi hitaasti laskevalla äänensävyllä. “Ymmärrän, eversti. Ymmärrän, makuta. Asia on vain niin, että…”

Guardianin kasvoilta katosi virne. Hän vakavoitui ja laskeutui ratsultaan alas.
“Mitä?”
Warrek katsoi aurinkoon hetken. Sitten hän vilkaisi Manua ja Guartsua.
“Minulla ei ole ollut vuosiin näin hauskaa”, skakdi sanoi hymyillen alakuloisesti. “Ja sitten te lähdette. Niin kaikki tekevät.”

Guardian oli hetken hiljaa. Hän taputti Warrekia selkään.
“Hei. Kamu. Älä viitsi. Tässä me vielä olemme.”
Warrek nyökkäsi hitaasti pitäen ilmeensä samanlaisena. “No, lähdetäänpäs sitten matkaan.”

Hetken hiljaa ollut Manu päätti yhtäkkiä korottaa ääntänsä. Hän pyrki kuitenkin tekemään sen niin kohteliaasti kuin vain pystyi.
“Hei, ketä me edes olemme menossa tapaamaan?”

“En usko, että tunnet häntä”, Guardian vastasi tyynesti.

“No…nimi edes.”

Warrekin kasvoille vääntyi leveämpi hymy. “Hän on ‘Zaiggera’, ‘Aavikon kukka’. ‘Hiljainen kuolema’. Ja toivon, että en ole hänelle enää velkaa.”