Don Ämkoo

Piraattimatoranien laivan kansi

Kapteeni Ghekulan ja Ämkoon välinen tuijotuskilpailu oli jatkunut jo hetken. Ympärillä vahtailevat piraatit alkoivat jo hermostua. Lopulta yksi uskaltautui rykäisemään voimakkaasti ja Ghekula jakoi tämän kanssa pikaisen katseen. Sitten Ghekula käänsi katseensa takaisin Ämkoohon ja puhui:

”Yarr.”
”…sinä sanoit sen jo”, vastasi Ämkoo pyyhkien hölmön virneen samalla kasvoiltaan. Merirosvokapteenin sanavarasto ei vaikuttanut erityisen mittavalta.

Samoihin aikoihin kapteeni Taku ilmestyi laivan kannelle seuraten yksitoikkoista keskustelutynkää etäämmältä. Taku piiloutui urhoollisesti muutaman tynnyrin taakse ja jäi tarkkailemaan tilannetta.

”Yarrr. Olet väärällä laivalla, poju”, puhui Ghekula Ämkoolle.
”Älähän pojuttele, sinä polvenkorkuinen hattuteline”, vastasi Ämkoo ottaen askeleen lähemmäs Ghekulaa. Ämkoon ihmetykseksi Ghekula ei kuitenkaan perääntynyt vaan ryhdisti asentoaan.

”Päästän sinut menemään”, Ghekula aloitti, oikaisi jälleen hattuaan ja jatkoi: ”sillä ehdolla, että jätät tuon lentokoneesi meille. Siitä saa varmaan hyvät rahat, arrr.”
”Ja millähän kuvittelet minun sitten häipyvän täältä?”, Ämkoo kysyi.

Ghekula irvisti ikävästi.

”Me voidaan tehdä lankku.”
”Ahaa. Kauppoja ei tule.”
”Arrr.”

Kapteeni Ghekula vilkaisi Ämkoon vyötäisille havaiten ikävähkön mittaisen teräaseen. Hänen oma sapelinsa kalpeni mokoman rinnalla. Taistelu Toan näköistä tulokasta vastaan olisi luultavasti muistakin syistä johtuen lyhyt ja epätasaväkinen.

”Kuten varmaan, arrrrr, huomaat, meillä on tässä työt kesken”, totesi Ghekula jälleen, koittaen kuulostaa mahdollisimman diplomaattiselta. Tunkeilijasta oli päästävä eroon, taikka kaapattava laiva pääsisi karkuun.

Ämkoo tuhahti ja katseli ympärilleen. Miehistöä oli kannella kymmenen, kaksi- ei, kolmisenkymmentä henkeä. Pääosin miekoin aseistautuneita, joskin muutamalla Ämkoo erotti pienehkön pistoolin. Kertalaukeavia zamor-pistooleja matoraneilla. Mistä lähtien?

”Niin että joko häivyt tai saat selkääsi, yarrr.”

Ämkoo ei ollut kuulevinaan kapteenin uhkausta. Hän nimittäin muisti juuri jotain.

”Ei teistä kukaan ole sattunut näkemään ystävääni? Sellainen iso ja valkoinen möykky. Lennähti paattiinne hetki sitten.”
”Arrr?”

Siinä samassa kannelle singahti vikkelän oloinen piraattimatoran kauhun vallassa.

”Se valkoinen karkasi häkistä!”
”Arrrr?”
”Sellainen iso ja valkoinen möykky. Nappasimme sen ihan hetki sitten!”
”Arrrr!”

Ämkoo virnuili puhujalle ja kääntyi taas kapteenin puoleen.

”Tuossa olikin kaikki mitä halusin tietää. Etsin nyt ystäväni, jos sopii.”
”Arrrrr!”
”Jaa niin. Ennen sitä…”
”Arrr.”

Silloin Ämkoo häpäisi kaiken kapteenille tärkeän. Ghekulan maailma repesi kahtia Ämkoon poimiessa vikkelin sormin kapteenin massiivisen lierihatun käteensä ja sovitellessa tätä omaan päähänsä.

”Minä todella pidän tästä hatusta”, Ämkoo totesi ja ampaisi juoksuun.

Kapteeni Ghekulan raivo ei tuntenut rajoja. Naama punaisena karjuva kapteenimatoran viskoi käskyjä viidentoista kapteenin edestä tanssahdellen samalla tasajalkaa hysteerisen raivokohtauksen vallassa.

”ARRRRR!!! OTTAKAA SE KIRRRROOTTTU MAAAKRAAPU KIIINNNI!!! JA NAULATKAA SE NIVUSSSISSTAAN MASSSTOOON!!!! JA RIIPUTTAKAA KÖLIN ALI!!! ARRRRRRR!!!”

Samaan aikaan Ämkoo syöksyi pitkin laivan kantta väistellen parhaansa mukaan ohitseen kiitäviä ammuksia ja mitä mielikuvituksellisimpia teräaseita. Ämkoo päätti hyökätä laivan sisäosaan tarkoituksenaan etsiä kadonnut kumppaninsa, mutta siinä oli yksi ihan pikkuinen ongelma. Oviaukon tukki kymmenkunta miekkaansa viuhuttavaa matorania.

Ämkoo vaihtoi suunnitelmaa ja muutti suuntaansa. Hän juoksi aivan laivan kannen reunamille etsien uutta pakoreittiä. Turhaan.

”Jaahas”, totesi Ämkoo tuijottaen kimppuunsa syöksyviä pikkuisia piraatteja. Jokainen näistä lähestyi Ämkoota raivotautisen apinan voimalla esitellen juostessaan teräviä aseitaan. Paikoilleen jääminen ei tullut kuuloonkaan, joten Ämkoo päätti tehdä jotain hyvin spontaania. Hän otti tukevan otteen vieressään komeilevasta paksusta köydestä, vetäisi miekkansa esiin ja…
…iski köyden poikki lennähtäen sen mukana korkealle ilmaan.

Snowman roikuskeli yhä laivan ulkoseinustalla yrittäen hälyttää apua. Kannelta kuuluva armoton meteli kuitenkin peitti hänen huutonsa. Lumiukko sulki epätoivoisena silmänsä yrittäen kuvitella olevansa jossain ihan muualla.

Ämkoo syöksyi ilmojen halki köytensä varassa nauraen samalla hysteerisesti. Samalla hän sai huomata, että monet piraattimatoranit olivat ottaneet hänestä mallia. Kymmenkunta matorania nimittäin viuhui hänen perässään äänekkäästi kiroillen. Tai noh, enää kahdeksan. Kaksi onnistui nimittäin sotkeutumaan toisiinsa ja he putosivatkin parasta aikaa parkuen alas.

Kapteeni Taku oli onnistunut kiipeämään maston päähän. Hän hakkasi parasta aikaa yhtä köysistä poikki miekkallaan, hihittäen tyytyväisenä.

Yksi matoraneista oli onnistunut jollain ihmeellisellä tempulla lisäämään vauhtiaan ja ilmestyikin Ämkoon rinnalle. Seurasi mitä omituisin miekkataistelu molempien osapuolten yrittäessä katkaista toisen käyttämää köyttä. Ämkoon onneksi matoran kuitenkin sekosi liikkeissään ja katkoi oman köytensä.

”AAAAAAAaaaaaaarrrrr…”
”Tervemenoa!”

Siinä samassa Ämkoo huomasi putoavansa itsekin. Hän vilkaisi ylös ja näki korkeuksissa vilkuttelevan kapteeni Takun. Ämkoon onneksi hänen ohitseen kuitenkin viuhahti jälleen kerran yksi piraattimatoran, joten Ämkoo onnistui suorittamaan taktisen köydenvaihdon. Jälleen yksi pikkupiraatti lähestyi huutaen laivan kantta.

Snowman alkoi voida pahoin.

Ämkoo huomasi käyttämänsä köyden olevan häiritsevän pitkä. Hän antoikin otteensa livetä hetkeksi ja nappasi köydestä uudelleen kiinni pudottuaan ensin köyden alapäähän saakka. Tämän johdosta Ämkoo viilettikin jo niin matalalla, että hän sai ottaa muutamia juoksuaskelia laivan ulkoseinää pitkin kiihdyttääkseen vauhtiaan…

Kapteeni Ghekula kiroili edelleen. Muutama piraateista yritti epätoivoisesti rauhoitella kapteeniaan, mutta turhaan. Silloin Taku pudottautui köyden varassa Ghekulan tykö mitä ikävimmällä tavalla mairea ilme kasvoillaan.

”Noh noh, ei yksi hattu voi olla noin tärkeä.”
”ARRRR.”
”Oli miten oli, minulla on idea.”
”ARRR?”
”No siis, jos me…”

Kapteenikaksikon keskustellessa suunnitelmastaan Ämkoo viiletti edelleen laivan reunamilla. Köyden varassa tapahtuva matkanteko alkoi vaikuttaa jo hieman puuduttavalta, eikä se ainakaan auttaisi häntä Snowien löytämisessä.

…tai niin Ämkoo luuli, kunnes törmäsi lumiukkoon.

[spoil]La la la. Kukaan ei sitten kysy, miksi Ämkoo ei käyttänyt kertaakaan ihmevoimiaan.[/spoil]

Vastaa