Bio-Klaanin saari, rantakallio

Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.

“Pian”, Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. “Pian.”
Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.

“Odota hetki, poikaseni”, Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. “Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään.”

Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.

Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.

Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
“Kohde tunnistettu. ‘Avde’. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet.“

“Tervehdys, Sheelika”, Avde sanoi virnuillen pirullisesti. “Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa.”

Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. “Toitko kohteen?”

Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.

“Saammeko nähdä hänet?” Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.

Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.

Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.

Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.

“GK”, Avde sanoi. “Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman.”

GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.

“Avde hyvä”, Sheelika sanoi melkein viettelevästi. “Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan.”

“Ei, Sheelika”, Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. “Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä.”

“Odotamme kiinnostuksella”, Sheelika sanoi.

Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
“Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa.“

Avde kääntyi ympäri.
“Kun valot sammuvat, menemme sisään”, Avde sanoi yllättävän virallisesti. “Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa…tietyille tahoille.”

Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
“Entä…Tawa?” hän sanoi kiinnostuneena.

“Hän on sinun”, Avde sanoi kylmästi. “Tee mitä haluat, rakas ystävä.”

“Vaatimus: Ei ketään tiellemme“, yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. “Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten.“

Avde nyökkäsi. “Tehkää vahinkoa.”

Bio-Klaanin linnoitus

Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.

“Paaco?” hän sanoi kommunikaattoriin. “Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?”

Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
“Se on kaikkialla!” Paaco sanoi paniikinomaisesti. “Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!“

Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
“Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme”, hän sanoi. “Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?” Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.

“Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain“, Paaco sanoi. “Näyttääpä ihan p-“

Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.

Klaanin linnoituksen muuri

Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.

Avde hymyili.
“Tiesin. Kiitos, ystävä.”

Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.

“Mistä ajattelit mennä sisään?” Sheelika kysyi.

“Etuovesta, tietenkin”, Avde sanoi. “Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin.”

Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. “Sinä et selvästi tunne häntä”, Sheelika sanoi itsekseen.

Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
“Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää.”

Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
“ARSTEIN!“
“ARSTEIN!“
“ARSTEIN!“

Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.

Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.

Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.

Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.

Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.