Guardian

Eteläinen saari

Guardian asteli hangessa. Kuusi huppupäistä Matorania kävelivät hänen perässään osoittaen häntä keihäillään ja tarkkaillen hänen jokaista liikettään.
Guardian ei ollut ihan varma, kenen olisi pitänyt olla hermostunut tässä tilanteessa. Hän päätti rikkoa hiljaisuuden viheltelemällä päässään soivaa erittäin tarttuvaa kappaletta.

”Tin-titidin tintin tintin. Tin-titidin tintin tin. Tin-titidin tintin tintin, tin, titi-”
Vihreä happoryöppy syöksähti hänen olkapäänsä yli. Se osui yhteen jäisistä puista ja sai sen sihisemään ja porisemaan kuin paistettuna.
”Vanki ei hyräile”, yksi Matoraneista sanoi.

Tämä on täysin typerää, Guartsu ajatteli. Ei näin pienille olennoille ole järkevää antaa näin raskasta aseistusta. Se on nöyryyttävää.

Seitsemän hahmon joukko jatkoi matkaansa metsässä täysin äänettömästi.
”Päädymmekö johtajanne luolaan joskus pian, muksut?” Guardian kysyi vaitonaisesti. ”Vai aiotteko vain lenkkeilyttää minua loppupäivän?”

Yhtäkkiä takaa kuului naurua. Aluksi vain yksi Matoran nauroi, mutta vähitellen ääniä kuului enemmän. Lopulta kaikki kuusi nauroivat kovaäänisesti ja halveksuvasti.
”Muksut?” happokeihästä kantava Matoran kysyi pidätellen nauruaan. ”Muksut? Sotamies luulee, että sota tekee sotamiehestä viisaamman. Sotamies ei oikeasti tiedä, että siinä vaiheessa kun sotamies oli vain joukko molekyylejä, joista Suuret Olennot alkoivat luoda, me Matoranit olimme jo olemassa. Kävelimme tässä maailmassa kauan ennen sinua.”
Guardian hiljeni ja lopetti kävelyn. Hän kääntyi kohti matoraneja ja katsoi vakavalla naamalla.
”Minä en nauttinut siitä sodasta”, Guardian sanoi vakaasti. ”Tein siellä asioita, joita en tule antamaan anteeksi itselleni, mutta luulen, että…”
Hän hiljeni hetkeksi ja nosti kätensä. Matoranit ottivat vankemman otteen keihäistään ennen kuin tajusivat, että hän nosti kättään kohti kiikarisilmäänsä.
Guardian tarttui kiikarisilmäänsä. Hän painoi sen kyljessä olevaa nappia ja pieni loksahdus ilmaisi, että hän avasi lukituksen. Sitten Guardian veti kiikarin irti.

Matoranit vavahtivat nähdessään, että siinä kohtaa, missä Guardianin vasemman silmän olisi pitänyt olla, oli vain musta, palanut kuoppa.
”Luulen”, Guardian jatkoi. ”Luulen, että olen saanut rangaistukseni.”

Guardian kytki mekaanisen kiikarisilmän takaisin. Maailma näytti heti kolmiulotteisemmalta.
Se ei silti koskaan näyttäisi enää samalta kuin ennen sisällissotaa.

”Sinä olet viimeinen Vartija, etkö olekin?” happokeihästä kantava Matoran kysyi. Guardian ei yrittänyt kieltää. Matoran hihkaisi voitonriemusta.
”Vartija!” Matoran huusi iloisesti. ”Olen kuullut sinusta. Johtaja tulee olemaan todella tyytyväinen, kun näkee sinut. Luulimme sinua vain yhdeksi Metsästäjistä tai jotain yhtä saastaista. Aito Vartija ei ansaitse tällaista kohtelua. Mutta sanopa…oletko tekemisissä Klaanin kanssa?”

Matoran oli hyvä arvailemaan. Guardian ei tiennyt, oliko muuta tehtävissä kuin totuuden kertominen.
”Olen”, hän sanoi vaiteliaasti. Guardian ei ollut varma, oliko vastaus Matoranien näkökulmasta oikea vai väärä. Jos se oli oikea, tehtävästä tulisi helppo. Jos se oli väärä, Guardian voisi teoriassa sytyttää Matoranien kaavut tuleen ja toivoa, että se ostaisi hänelle tarpeeksi aikaa.
Hän voisi myös toivoa, että Killjoy ilmestyisi paikalle pelastamaan päivän juuri oikealla hetkellä, mutta kaikki tiesivät, että niin tapahtui vain tosi hupsuissa jatkotarinoissa.

Happokeihästä kantava Matoran mietiskeli hetken aikaa hiljaisuudessa. Hän jakoi katseita muiden Matoranien kanssa. Hiljaisuus oli piinaava.
Sitten koko joukko päätti yhtäkkiä laskea huppunsa. Guardian näki vihdoin Matoranien naamiot. Naamiot olivat muuten aivan perinteisiä jaloja naamioita, mutta niihin oli maalattu punaisella kuvioita, jotka muistuttivat jonkinlaista vanhaa kirjoitusmenetelmää.
Matoranit hymyilivät hänelle. He osoittivat keihäänsä poispäin.

”Klaanilainen, ystävä, tervetuloa Ath-Koroon!” happokeihästä kantava mustaa Hauta käyttävä Matoran sanoi innokkaasti. ”Tämä oli vain hämäystä, emme halua vihollisia saarellemme. Minä olen johtaja, ylipappi Gunei ja me olemme Ath-Koron soturimunkit.”

Gunei nosti pienen mustan kätensä kohti Guardiania. Guardian tarttui siihen isolla kourallaan. He kättelivät.

”Minä olen Guardian”, Guardian sanoi. ”Edustan Klaania. Olen yksi sen johtajista.”
Gunein ja hänen toveriensa silmiin nousi kunnioitusta. ”On kunnia saada näin korkea-arvoinen klaanilainen joukkoomme!” Gunei sanoi. ”Seuraa meitä, viemme sinut kylään!”

Matoranit lähtivät juoksemaan innokkaasti aivan eri suuntaan.
Guardian tunsi itsensä todella helpottuneeksi, mutta jokin tässä tuntui oudolta. Tämä äkillinen vieraanvaraisuus epäilytti häntä.

Guardian päätti pitää varansa. Hän lähti kävelemään Matoran-joukon perään, kohti kylää.

Vastaa