Pieni asutettu saari

”Ei onnistu, senkin pullukka!”
”Pätkä, älä ala tähän leikkiin kanssani!”
Kepe seurasi sivusta Snowmanin ja pienen oranssin matoranin kiivasta sanaisten säilöjen mittelöä. Kepe itse oli niin lukemattomat kerrat väitellyt Snowmanin kanssa oikeastaan kaikesta mieleen tulevasta, ettei hän oikein osannut ottaa Lumiukkoa todesta. Mutta pakko hänen oli silti ihailla ystävänsä sitkeää inttämistä, Snowmanilla oli kyky vääntää joka asiasta suorastaan loputtoman pitkä kiista.

Mutta nyt hän tuntui löytäneen vertaisensa. Tämä pieni matoran jaksoi tosiaan väittää vastaan Lumiukolle ilmeisen loputtoman pitkän ajan. Keskustelu oli lähtenyt siitä, kun Snowman oli kysynyt ilmaista korjausta veneen moottoriin, ja siitä se oli siirtynyt moraalin, yksilönvapauksien ja yleisen filosofian kautta inttämiseen ja ilmeisesti nyt myös nimittelyyn. Kepe alkoi saada tarpeekseen tästä saarenrääpäleestä, jonne he olivat kotikutoisella purjeveneellään päässeet, ja kiskaisi Snowmanin sivummalle.
”Hei, mitä nyt, tuo heppu oli selvästi suostumassa korjaukseen! Sitä paitsi…” Snowman aloitti, mutta Kepe keskeytti nopeasti: ”Ei, eikä ollut. Tuolla et saa mitään aikaiseksi. Tarvitsemme uuden lähestymistavan.”
”Hmm, ehkä. Mutta ei veneessä ole mitään, mikä olisi minkään arvoista. Kaupankäynti ei onnistu.”
”Kieltämättä on ikävää, kun emme saaneet mukaan varusteita. Vähän käteistä, ja tätäkään ongelmaa emme kohtaisi.”
”Kysyn pikkukaverilta, josko hän keksisi jotain vaihtamisen arvoista.”
Snowman oli jo kääntynyt kannoillaan, mutta Kepe pysäytti hänet: ”Kenties on parempi, jos minä kysyn?”

Kuitenkaan Kepen kohtelias tiedustelukaan ei tuottanut toivottua tulosta, heillä ei ollut mitään, mitä matoran olisi kaivannut. Kepe käveli hermostuksissaan laiturilla, johon he olivat veneen kiinnittäneet.
”Tästä ei tule mitään” hän aloitti ”Tiedät, etten yleensä lannistu vähästä, mutta tämä on jo hieman epätoivoista.”
”Hei, älä nyt. Okei, on meillä ollut matkalla pikku pulmia, ja joo, tilanne on nyt hieman kiusallinen, mutta on meillä ollut hyvääkin onnea matkassa. Pääsimme kuitenkin saareen, ja täällä on sentään huoltoasema, mitä nyt pitäjä on hieman pihi.”
Lyhyt hiljaisuus, jonka jälkeen Snowman jatkoi:
”Pakko kysyä, mitä tapahtui matoraneille, jotka kunnioittivat toia?”
”He ryhtyivät liikealalle?”
Hetken hiljaisuuden jälkeen kahden Klaanilaisen kasvoille levisi väsynyt hymy, ja molempien olo vapautui hieman. Snowman alkoi lauleskella itsekseen, ja Kepe meni vielä kerran sörkkimään moottoria.

Muutaman hetken kuluttua Kepe kuuli pienen matoranin huoltoaseman suunnalta musiikkia. Hän kertoi havainnostaan Snowmanille, ja he lähtivät tallustamaan kohti rakennusta. Nurkan taa päästyään he huomasivat jotain samanaikaisesti todella viihdyttävää, ja todella häiritsevää. Joukko paikallisia matoraneja soitti iloista musiikkia, ja joku lauloi lavalla. Ei siinä vielä sinänsä mitään, mutta lavan vieressä oli kangas, jossa luki ”laulukilpailu”. Palkinnoksi se lupasi kasan käteistä. Riittävän ison kasan. Snowman loi Kepeen merkitsevän katseen.
”Älä, Snowman, älä. Tiedät, ettet ole niin hyvä laulaja.”
”Jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”Niin, mutta…”
Kepe luovutti suosiolla, hän tiesi, että Lumiukko aikoisi yrittää. Ja ehkä niin olikin hyvä, jotain täytyi kokeilla. Lyhyen ilmoittautumisprosessin jälkeen Snowman sai luvan nousta lavalle kilpailemaan palkinnosta. Kepe katsoi hieman huolissaan sivusta, tämä ei luultavasti päättyisi kovin hyvin.

Sitten, aivan yllättäen, hän sai idean. Se ei välttämättä ollut aivan parhaasta päästä ideoiden historiassa, mutta se saattaisi toimia. Juuri kun Snowman oli aloittamassa performanssinsa, Kepe kapusi lavalle, ja kuiskasi jotain toverilleen. Snowman nyökkäsi kylmän rauhallisesti, ja Kepe loikkasi pois estradilta. Hän kirmasi sisään huoltoaseman myymälään. Kuten hän oli olettanutkin, se itsepäinen pieni matoran ei ollut paikalla.

Kepen suunnitelma oli yksinkertainen, ja saattaisi jopa toimia, Snowman ajatteli. Ainakin rooli oli Lumiukolle sopiva. Hänen piti vain ”nostaa show uudelle tasolle” ja toivoa, että se pieni ärsyttävä matoran pistäisi jonkun tuuraamaan itseään myymälään samalla, kun itse tulisi katsomaan, että mitä kummaa pihalla oikein tapahtui. Se perustui siihen karuun faktaan, että hommat delegoitiin työnantajalta työntekijälle aina, kun jotain tekemistä kiinostavampaa ilmaantui. Joten ehkäpä pieni oranssi matoran, joka ilmeisesti johti puljua, lähettäisi jonkun yhteistyöhaluisemman työntekijän palvelemaan Kepeä.

Sillä välin myymälän puolella Kerosiinipelle kilkutti nappulaa tiskillä, toivoen saavansa asiakaspalvelua joltakulta muulta kuin pieneltä oranssilta matoranilta. Hänen onnekseen nurkan takaa tiskin toiselle puolelle ilmaantui vihreä Kakamaa kantava matoran, joka näytti olevan hieman harmissaan siitä, että missasi Snowmanin esityksen. Äänestä päätellen Lumiukko pisti parastaan.

Hetken kuluttua, kun esitys oli päättynyt, Snowman käveli toiveikkaana satamaan, Kepen luokse. ”No?” Lumiukko kysyi ”Saitko ilmaisen mootorinkorjauksen?”
”Kylläpä vain, vaikka parastani piti pistää. Jouduin oikein tosissaan kuvailemaan tehtäväämme eeppisenä taisteluna pahaa vastaan.”
”Niinhän se onkin.”
”Luulin Guartsun valinneen sinut hakemaan hänet, koska olet ainoa, joka jaksaa odotella jollain kalliopahasella täysin virikkeettä tuntemattoman pitkän ajan.”
”Kuka näitä tietää, maailma on täynnä mysteerejä.”
”…”
”Mitä muuten pidit laulustani?”
”Aika kamalaa, mutta hyvänä harhautuksena se toimi.”
”No, jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”…”