Tiede ei odota

Tunteja ennen sarastusta

Nazorak-pesän tiedesiiven kyljessä sijaitsevien asuintilojen hulppeimmassa sviitissä kuului sihahdus ja kolahdus, kun unikapselin vihertävä kansi lyötiin väkivaltaisesti auki. Vaaleanruskea, lähes hiekansävyinen, käsipari työntyi ilmaan toisen käsiparin nostaessa omistajansa istuma-asentoon. Hädissään tiedemies haukkoi kapselin ulkopuolista ilmaa, kuin olisi ollut tukehtumassa.

Tohtori 006 henkäisi vielä viimeisen kerran, ennen kuin ymmärsi missä oli. Sitten hän huokaisi ja vetäytyi vielä soikean nukkumissijansa sisään. Kantta hän ei sulkenut. Siinä hän sitten tuijotti valkeata kattoa ajanjakson, joka saattoi olla jopa useita kymmeniä minuutteja.

Hän sai nykyään paremmin unta, mutta painajaiset eivät vieläkään jättäneet häntä. Nukkuessaan hän näki yhä uudestaan ja uudestaan entisten tovereidensa runnellut ruumiit, näiden auki viilletyt ja aivoista puhtaaksi kaiverretut pääkopat sekä verestä lähes lainehtivan lattian. Hän näki Sinisten käsien poistuvan labran ovesta. Ja hän näki Makuta Abzumon liekehtivän katseen ja krokotiilinvirneen, joka kutsui häntä nimeltä.

Stephen… tiede ei odota.

006 nousi kapselistaan ja astahti huoneensa kylmälle lattialle. Hänen henkilökohtaisissa asuinsijoissaan oli unikapselin lisäksi työpöytä, joka oli peittynyt epäolennaiseen paperityöhön ja muutamaan hassuun robotiikkakokeiluun. Robottiosia lojui myös lattialla, joskin hyvin järjestäytyneissä ja keskitetyissä kasoissa molemmin puolin pöytää. Kaikenkaikkiaan huone oli varsin siisti.

Tutkija käveli henkilökohtaiseen pesutilaansa ja peseytyi suihkussa. Sen jälkeen, itsensä kuivattuaan, hän venytteli hieman ja puki sitten päälleen laboratoriotakkinsa. Päivät olivat sulautuneet yhteen, ja viikot tuntuivat välillä matelevan ja välillä kiirehtivän hänen edessään. Pesän uumenissa pysytellessä ei oikein voinut selvittää edes vuorokaudenaikaa aurinkoin asemista. Täytyi vain luottaa koneen sykkeeseen.

Mitähän ohjelmaa tälle päivälle oli luvassa? Vai viikolle? Kenties kuukaudelle. Hänelle, Uuden sukupolven parissa työskentelyä jälleen kerran. Imperiumille? Vaikeampi kysymys. Hän oli kieltämättä hieman pudonnut tapahtumien kulun seuraamisen matkasta keskittyessään Uuden sukupolven valmisteluun yrittäen samalla olla muistuttamatta itseään sen hirveästä syntyprosessista, joka vainosi hänen uniaan.

Sen verran hän oli ehtinyt seurata, että tiesi Imperiumin melko vastikään, vain noin viikko sitten – vai oliko se kaksi viikkoa sitten? Kolme? – saaneen käännettyä Bio-Klaanin sabotointiyrityksen tätä itseään vastaan, mikä oli ilmeisesti ollut melko suuri voitto, ainakin moraalisesti. Lisäksi tiedustelupalvelu tutki jotain omituista uutta osapuolta, joka oli yrittänyt puuttua tähän operaatioon. Ilmeisesti Kenraali oli katsonut sopivaksi myös tulittaa tämän osapuolen edustajia raskaalla tykistöllä.

006 siirtyi työpöytänsä ääreen tutkimaan aikataulutettuja velvollisuuksiaan. Tälle päivälle näytti olevan luvassa hieman vapaata Uudesta sukupolvesta – luojan kiitos – ja…

Tarkemmin ajateltuna ei. Ei hän halunnut kiittää luojaansa ja katui jo pelkkää ajatusta. Onneksi ajatteleminen oli nykyään sallitumman tuntuista kuin ennen. Ei ollut makutaa tunkeutumassa hänen tajuntaansa ja väkivaltaisesti riistämässä hänen yksityisiksi tarkoitettuja aatoksiaan. Agentit 019 ja 020 olivat olleet hänen nähdäkseen kateissa jo pitkään, vaikkakin tiedustelupalvelun johdolla varmaankin oli tarkka kuva näiden sijainneista. Ehkäpä Direktiivi 6:n toteuttaminen oli lähellä? Hän ei näitä agentteja joka tapauksessa ollut nähnyt pesässä hyvään aikaan. Ja parempi niin, sillä muita akuutteja uhkia ajattelulle hän ei kyennyt nimeämään. Ellei sitten…

006 nielaisi. Ylikersantti 1034 oli yhä vihollisen sotavanki. Hän oli uhrannut useita ajatuksia potentiaaliselle panttivankien vaihtamiselle – Imperiumilla kun oli myös vankeja, jotka vihollinen varmastikin haluaisi takaisin –, mutta hän ei tietenkään ollut se, joka niistä asioista päätti. Hänellä oli hyvin vähän sananvaltaa sota-asioissa, elleivät ne liittyneet hyvin tiukasti tieteeseen. Eikä hän olisi tohtinut edes ehdottaa asiaa Kenraalille.

Tohtori 006 havahtui oveensa kohdistettuun koputukseen.
”Sisään”, hän henkäisi ja piilotti kaikista herkkäluontoisimmat muistiinpanot pöydän laatikkoon. Ihan vain varmuuden vuoksi.
”Kas, 402”, hän totesi nähdessään sisään astelleen alaisensa. ”Mitä asiaa?”
”Arvoisa tutkimusten johtaja”, tutkija 402 sanoi varovaisen virallisesti, ”arvelin, että teidän olisi hyvä tietää eräs asia.”
006 kohotti kulmaansa epäileväisenä.
”Asiahan on niin, että… se yksi Makuta Abzumon… öh, alaisista, saapui aikaisin aamulla takaisin pesään pitkän poissaolon jälkeen.”

Makutan nimen mainitseminen aiheutti 006:n selkäpiissä vilunvärähdyksiä.
”Ahaa?” hän tokaisi yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä.
”Ajattelin, että haluaisitte tietää”, 402 tuumasi. ”Viime näkemältä se oleskeli makutan entisten tilojen läheisyydessä. Anteeksi, että häiritsin.”

Alempiarvoisen tutkijan kiirehtiessä pois tämän esimies pohti, olisiko hänen tosiaan huomioitava asia jotenkin. Ehkä olisi paras kohdata tulija, ennen kuin se pyrkisi kohtaamaan hänet. Sitä paitsi makutan entiset tilat olivat nyt Uuden sukupolven käytössä, joten olisi paras tehdä selväksi, ettei makutan palvelija ollut enää tervetullut sinne. Ei sillä, että tätä olisi päästetty sisään ilman asianmukaisia kulkulupia, mutta Abzumon luomuksilla oli paha tapa murhata viattomia kansalaisia, jos nämä sattuisivat niiden mestarin tahdon tielle. Kyllä, ehkä asia pitäisi tarkistaa – ihan yleisen turvallisuuden nimissä. Hän nousi tuolistaan ja asteli ovelle. Suotuaan vielä nopean vilkaisun huoneeseen hän sammutti valot ja astui ulos ovesta.

Pesän sisimmät osat olivat yllättävän hiljaisia tänään. Vain muutama vartija pyöri rutiinitarkistuskierroksella, muutoin ketään ei tullut vastaan. 006:n asuintilasta ei ollut järin pitkä matka tiedesiiven siihen osaan, jossa Abzumo oli ennen tehnyt moraalisesti arveluttavia kokeitaan. Hän muisteli yhä kauhulla, kun makuta oli laittanut hänet ottamaan DNA-näytteen useasta päättömästä matoralaisruumiista. Yrittäessään karistaa epämiellyttävät ajatukset mielestään hän saapui käytävälle, jonka varrella sijaitsivat Uudelle sukupolvelle varatut tilat, ja totta tosiaan: tilojen ovien edessä seisoikin jämäkkä metallinen hahmo, jonka pään virkaa toimitti lasikupoli.

Voi ei, tohtori ajatteli ja tiedostamattaan hidasti kävelyvauhtiaan. Ei hän.

Ei Harmaassa Aineessa nazorakin mielestä mitään vikaa ollut, päinvastoin – kyseessähän oli miellyttävä ja ystävällinen heppu. Mutta lasikuvun alle, jonne hänen katseensa väkisinkin eksyi hetkeksi, säilötyt aivot olivat elävä muistutus kuukausia sitten sattuneista kauhuista.

”Tohtori”, Aine totesi virkeän iloisesti ja pyörähti rullaluistimillaan paikallaan pysyen häntä kohti. ”Mukava nähdä teitä.”
”Samoin”, 006 vastasi totuudenvastaisesti. ”Teitä ei ole näkynyt pesässä aikoihin.”
”Se on totta. Olen ollut matkoilla. Tiedäthän, valtiaani tahtoa toteuttamassa.”
”Aivan”, nazorak totesi poissaolevasti.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän havahtui jälleen mietteistään ja totesi: ”Niin, valtiaasi tahtoa. Saanko tiedustella, miksi jaksat toteuttaa hänen tahtoaan yhä hänen kuolemansa jälkeen?”
Aine olisi hymyillyt, jos tällä olisi ollut siihen tarvittava välineistö.
”Uutisetko eivät vielä tavoittaneet sinua? Hassua!”
”Mitkä uutiset?”
”Herramme ja valtiaamme Makuta Abzumo on noussut kuolleista!”

006:n sydän jätti varmasti ainakin kuusi lyöntiä välistä.
”Sepä… sepä mukavaa”, hän yskäisi. Miksi, voi miksi? Eikö tämä koskaan lopu.
”Uskon, että sotilasjohto haluaa tarkempia yksityiskohtia”, Aine sanoi iloisesti. ”Siksi odottelen tässä. Tämä on tuttu paikka.”
”Mitä hän puuhailee nykyään?” 006 kysyi, vaikkei varsinaisesti halunnut tietää. Se, ettei hän halunnut tietää, ei nimittäin tietenkään tarkoittanut, etteikö hänen olisi ollut hyödyllistä tietää.
”Hän auttaa vanhaa ystävää tiedeprojektissa”, Aine vastasi. ”Ja lisäksi heillä on eräs yhteinen vihulainen hoideltavana. Sen jälkeen liittoumamme imperiuminne kanssa yhteinen hyvä lienee jälleen prioriteetti numero yksi!”
”En malta odottaa.”

Tohtoria oksetti. Hän varmisti vielä Aineen tietävän, ettei tällä ollut asiaa laboratorioihin, ja lähti sitten takaisin kohti asuinsijojaan. Ehkä oli parempi mennä takaisin nukkumaan ja katsoa, näyttikö maailma paremmalta paikalta huomenna. Vaikka eihän se näyttäisi.

Hän pysähtyi sijoilleen, ennen kuin oli edes ehtinyt käytävän päähän. Ehkä olisi kuitenkin parempi mainita.
”Herra Aine”, hän huokaisi ja kääntyi takaisin ystävällisten aivojen ohjaamaa androidia. Tämä kääntyi vastavuoroisesti takaisin hänen puoleensa, vaikka heidän välillään olikin nyt useita kymmeniä metrejä.
”Ehkä on parempi”, tohtori jatkoi, ”että pysytte poissa… jaloista. Uuden sukupolven jaloista.”
”Niin, pyysittehän minua pysymään ulkona labrasta”, Aine tuumasi.
”Ei vain se. Uusi sukupolvi on lähes valmis. ’Yltiöharjoitus’ lähestyy, ja suosittelen pysymään poissa sen tieltä.”

Tutkimattomia olivat Harmaan Aineen tuntemukset, sillä tämän ollessa vaiti oli hyvin hankala päätellä mitään tämän ajatuksista. Lopulta tämä nyökkäsi ja sanoi:
”Valtiaani on oleva iloinen, että hänen projektinsa on saatettu loppuun. Hän odotellee mielenkiinnolla, miten olette viimeistellyt sen. Olette varmasti kunnioittanut hänen… perintöään.”

006 katsoi Harmaata Ainetta, ja ikävä tunne hiipi hänen sisuksiinsa.

Minä en ole kuin Abzumo, hän muistutti itseään. Se oli aina välillä hyvä jopa sanoa ääneen, ettei sitä unohtanut. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen ottaa Aineen sanat uhkauksena puuttua projektiin, ellei sen suunta miellyttänyt makutaa. Hän kuitenkin tahtoi uskoa olennon hyväntahtoisuuteen ja jätti tämän sanoissa piilevän vaaran sikseen. Hän nyökkäsi ja jatkoi matkaansa takaisin kohti asuinsijojaan.

Ennen kuin hän ehti vetäytyä huoneeseensa, lähetti keskeytti hänen matkansa.
”Tohtori 006”, kiireestä hengästynyt juoksupoika puuskutti.
”Niin?” huokaisi tohtori ovensuussa seisoen.
”Teidät on määrätty tutkimaan jotain.”
”No se ei ole uutta.”
”Tuhkasaarella. Niin pian kuin mahdollista.”
”Kenen käskystä?” tohtori kysyi, vaikka pystyi jo pelkästään oman numerosarjansa perusteella rajaamaan ehdokkaat viiteen henkilöön.
”Kenraaliluutnantti 003:n… pyynnöstä, ei varsinaisesti käskystä.”

Tiedemies huokaisi raskaasti.

Se siitä vapaapäivästä.

Tiede ei odottanut.

6 thoughts on “Tiede ei odota”

  1. Pidän siitä, miten 006 ja Aine keskustelevat Zumosta kuin jostakusta etäisestä sukulaisesta.
    ”Mitäs se setä on puuhannut viime aikoina?”
    ”Eipä mitään ihmeellistä, vähän kiertänyt maailmaa tuttunsa kanssa.”

    Tässä oli jotakin pelottavan arkista. Ehkä se tulee okei sekä arkikuvauksesta mutta myös tuosta väsyneen lakonisesta tavasta jolla 006 suhtautuu juttuihin. Mies kyllä tarvitsisi vapaapäivän. Ja ehkä halauksen. Koita jaksella, 006~

  2. Hyvä ja tarpeellinen näkökulma tällä viestillä. Juonivetoista kamaa kirjoittaessaan sortuu aina välillä ajattelemaan, että hahmot tietävät automaattisesti kaiken sen minkä lukijakin, jolloin voi missata hyviä hahmohetkiä. Asian käsittely erikseen oli hyvää jatkoa 006:n ja Abzumon hahmosuhteelle.

    Myös hyvää Aine-kuvausta. Rehellisesti sanottuna en varmaan muista sen alkuajoista hirveästi, joten on vaikea sanoa, onko viime viesteissä käsitelty varsinaisesti tuore lähestymistapa tähän hahmoon, mutta hyvä joka tapauksessa.

  3. (Manun luvalla muokkasin ”Tuhkasaarelle. Välittömästi.” -kohtaa, koska tapahtumajärjestys-shenanigans)
    Kivan tiivis viesti. Kuvailu ja musiikki toivat jännittyneen olon, vaikkei viestissä tapahtunut kovin mitään uhkaavaa. Abzumon olemus tuntui olevan läsnä koko viestin ajan.

    006:n arkista päivärytmiä oli kiinnostavaa lukea, samoin kuvausta hänen asunnostaan. Tätä arkikuvausta olisi kiva saada enemmänkin (ja Pesä-worldbuildingiä). Kaipaisin tosin vähän sitä, että 006:n elämään kirjoitettaisiin enemmän ”sisältöä” ja merkityksellisiä hahmosuhteita Zumon ja Sukupolven lisäksi. Kutosen määrittävä piire on tällä hetkellä aika ”Satanic daddy issues.”

  4. Varsinkin ensimmäinen biisi loi hyvän tunnelman pesään, jossa vuorokaudenajat ovat vähintäänkin valinnanvapaisia. Olen Kapuran kanssa samaa mieltä siitä, että lukijan muistuttaminen siitä mitä kukin tietää on välillä hyväksi! Varsinkin kun Abzumon ”kuolemasta” on niin monta vuotta.

  5. Harmaa Aine ja 006 ovat molemmat niin ihanan kohteliaita. Erityisesti toisilleen. Yhdyn myös ehdottomasti siihen, että on hyvä välillä muistella, mitkä asiat ovat hahmojen tiedossa ja mitkä vain meidän lukijoiden. Miljöökuvauksista ja hyvistä musiikkivalinnoista myös pisteet, mutta senhän sinä jo tiesitkin ;)

  6. Tämänkaltaiset arkiset kuvaukset on minusta aina mukavia lukea. Ylipäätään pesän sisäiset keskustelut on aina mielenkiintoista, ja jälleen kerran.

    Mitä Pave sanoi Abzumon läsnäolosta on ihan totta. Tämä tuntui suuremmalta kuin mitä tässä tapahtui.

Vastaa