Näkymiä kultakalamaljasta

SS Rautasiipi, työhuone komentosillan kupeessa

Huoneen ovi narahti auki, ja pikku kalanen heräsi päiväuniltaan. Tronie avasi silmänsä ja katseli ympärilleen.

Mnnh-mh?

Torkut oli keskeyttänyt torakka, eikä edes kuka tahansa torakka. Se oli työhuoneen omistaja itse, imperiumin kakkonen. Laivaston Amiraali.

Nykyisellään myös Tronien hoitaja, ilmeisesti. Kaksikko vietti tuntikausia tässä huoneessa, toistensa seurasta ”nauttien”. Tyypillisesti Tronie koetti telepaattisia keskustelunavauksia, ja vanha merikarhu murahteli jotain lyhyttä vastaukseksi.

002 ei kuitenkaan huomioinut Tronieta nyt mitenkään, vaan marssi epätahtisesti huoneen poikki. Sininen matto, puiset hyllyt täynnä kirjoja ja muuta merkillistä tavaraa, sekä koristeellinen työpöytä olivat kaikki Nazorak-imperiumin sisustukselle epätyypillisiä. Kamaa kaikista sakaroista, eikä niinkään torakoiden omaa tuotantoa. Tusina erivärisiä pulloja, vieraiden mantereiden navigointivälineitä, tuntemattomien rahi-petojen luita… Ja joukko tavaraa, jonka alkuperästä Troniella ei ollut aavistustakaan. Sekä tietty Tronien akvaario, sekin oli aika outo.

Lukuisat kuriositeet eivät nekään hidastaneet Amiraalin päättäväistä askellusta. Nazorak marssi suoraan huoneensa ikkunalle, kuten Tronie olikin tyypilliseksi havainnut. Paksun lasin takana velloi harmaa meri, kala havaitsi. Aava ulappa, ei myrskyisenä, mutta ei tyynenäkään. Akvaarion asukki perusti kylläkin merisäähavaintonsa melko vähäiseen informaatioon: vaikka ikkunalla oli sinänsä kokoa, Amiraali laivastonsinisine viittoineen peitti siitä suuren osan. Lisäksi Tronien kultakalamalja, sekä sitä kannatteleva työpöytä, eivät olleet niin korkealla suhteessa ikkunaan, että merta olisi oikeastaan näkynyt erityisen paljon: ainoastaan pieni kaistale ikkunan alalaidassa.

Amiraalin säteilemä psyykinen signaali toki auttoi. Dramaattisempi merenpinnan liikehdintä olisi arvatenkin näkynyt myös mielentilan aallokoissa. Ei sillä, että Tronie olisi ollut erityisen syvällä nazorakin mielen syvänteissä, hän tanssahteli tottuneesti lähinnä Amiraalin tunnetilojen pintavesissä. Kyseinen mielenmaisema muistutti usein ulkoilman kaltaista harmautta, mutta ehkä jotain muutosta oli tällä kertaa tapahtunut.

Hmm…

Siihen Tronien keskittyminen sitten loppuikin, eikä yksinomaan kalan lyhyen temperamentin tähden. Uusi virike ilmaantui huoneeseen, sekin oven kautta.

Kop kop.

Kala pyörähti akvaariossaan kohti ovea. Kun mitään muuta ei tapahtunut, hän teki täyden spiruetin kohti Amiraalia.

Kop kop.

002 huokaisi syvään. ”Sisään!”

Ovi narahti jälleen, ja sisään astui hyvin varovaisen näköinen nazorak. Tälläkin oli sininen viitta, joskin upseerinmerkkejä oli arvatenkin ainakin Tronien painon verran vähemmän kuin huoneen omistajalla.
”Herra Amiraali..!” lannistunut ääni sanoi, ja torakka veti kätensä lippaan.

Tronie käänsi katseensa, ja siinä samalla koko fyysisen olemuksena, jälleen tulokkaasta Amiraaliin. Sitten taas tulokkaaseen, sitten taas Amiraaliin. Tulokas, Amiraali. Lopulta 002:kin kääntyi, joskin mainittavasti vankiaan hitaammin ja väsyneemmin.
”Niin?”

Ovensuussa pönöttävä torakka alkoi sopertaa jotain kovin sotilaallista, johon Tronie ei kiinnittänyt liikaa huomiota. Telepaattisin avuinkin torakoiden kieli oli aika vaikeaa, ja sitä paitsi alempiarvoinen nazorak puhui lähes änkyttäen. Eikä aihe kiinnostanut Tronieta.
Jotain sotilasjuttuja…

Kalaa eivät kiinnostaneet… riskit saartoringissä? uuden kurssin ottaminen? koilliseen suuntaamisen sotilaalliset riskit? Ehei. Tronieta kiinnosti tilanteen emotionaalinen ulottuvuus. Sekä kalan parhaat arvaukset torakoiden kehonkielestä että mielenvoimaiset avut antoivat ymmärtää, että tässä oltiin nyt patouman äärellä. Tronie ei pitänyt patoumista, tai padoista muutenkaan. Seisova vesi on likaista, ja sameaa, ja siihen kasvaa aina liikaa levää. Pahat ajatukset ja inhottavat vesitoukat pääsevät lisääntymään, kun virrat padotaan. Joten miksi…
Miksi teet näin itsellesi, Amiraali 002?

Torakkain toiseksi korkea-arvoisin upseeri vilkaisi kalaansa silmäkulmastaan – Tronien taipumus telepaattina ei suinkaan ollut olla huomaamaton. Saman tien Amiraali kuitenkin palautti katseensa alaiseensa, joka jatkoi jonkinlaisen tiedonannon tekoa.
”Pesässä oltiin huolissaan siitä, että jos vihollinen havaitsee kurssimme… vaikka, toki tiedustelupalvelun toimenpiteiden myötä sen pitäisi olla, niin, siis, riskin hallinnassa…”

Yhäkään Tronie ei kiinnittänyt huomiota puhujan sanoihin, mutta kehonkieleen kylläkin. Ikään kuin vaistomaisesti nazorak vaikutti vievän kättään oikean reitensä päälle. Puhuja myös puri hampaitaan yhteen, jonkinlaisena… kipureaktiona? Pelkorefleksinä?

Kalan katse siirtyi jälleen Amiraaliin. Merituulen ja suolan hiomat nazorak-kasvot eivät olleet mainittavan ilmeikkäät, eivätkä siksi helpot lukea. Telepaattinen apu kuitenkin riitti sen verran, että Tronie huomasi keskustelun herättävän vangitsijassaan tunteita. Jotain liikkui Amiraalin pinnan alla.
Hmm… kala tuumaili. Yleensä tällaiset rutiinikäynnit eivät aiheuta edes pintaväreitä, saati sitten tällaista aallokonalkua. Mikä tässä torakassa on…?

Jälleen Amiraalin silmät vilkaisivat Tronieta, vetäen tällä kertaa perässään myös alais-nazorakin huomion. Hermostunut torakka tuijotti akvaarioasukkia pari sekuntia ja Tronie heilutti eväänsä vastaukseksi, mutta pian nazorak pudisti päätään ja palasi asiaansa.
Heh heh, Tronie ei voinut olla naureskelematta ajatuksen tasolla. Vasta vähitellen Rautasiiven väki alkoi tottua hänen läsnäoloonsa, vaikka kala oli ollut vankina jo hyvän tovin. Hän oli sitä paitsi vangeista ainut, jota ei oltu siirrelty sinne sun tänne jonkinlaisen veljestenvälisen nokkapokan pelinappulana. Sikäli kun Tronie jaksoi muistaa oikein, sekä ne matoralaiset että se veden toa olivat nyt Rautasiivellä kaikki. Ilmeisesti Amiraali oli päässyt jostain sopuun isoveljensä kanssa.

Tosin ehkä se oli ymmärrettävää, että nazorakeilla kesti tottua tanssivaan kalaan, joka kommunikoi mielenvoimilla. Jopa Bloszardilla oli mennyt tovi.

Aha, jaha! Tronie palasi ajatuksistaan nykyhetkeen, kun kuului tuttua natinaa. Amiraali veti laatikon esiin yhdestä työhuoneensa lukuisista lipastoista. Kala oli suorastaan ehdollistunut tähän ääneen, koska se edelsi aina hänen ruokahetkeään. Nyt 002 ei kuitenkaan kaivanut esiin kalanruokakippoa, eikä edes viskipulloaan, jota Tronie tiesi upseerin säilyttävän kyseisessä lipastossa. Näitä vaihtoehtoja huomattavasti tylsenpi esine, ilmeisesti jonkinlainen Zakazin lähiseutujen kartta, löysi tiensä päivänvaloon.

Amiraali ojensi paperirullan toiselle torakalle, joka säpsähti silminnähden.
Raukkaparka, ihan hermona… Tronie arvioi. Mikä tässä tilanteessa nyt on? Miksi sinä pomoasi pelkäät? Koska… koska tämä epäpätevä esimies sohaisi sinua harppuunallaan joku kuukausi takaperin? Okei, en tuomitse hermostuneisuutta… Mutta… miksi mainittu pomo tuntee… tuntee…

Ojennettuaan kartan Amiraali käskytti toisen torakan ulos huoneesta, ja kääntyi kohti kultakalamaljaa.
”Kala. Suosittelen perääntymään.”

Tronie ei vastannut. Nyt kun patouma raottui hieman, virtasi patoaltaasta uusia tunteita.

Huoneesta juuri poistunut torakka herätti Amiraalissa syyllisyyttä, siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta mukana tuli muutakin. Väsymystä. Turhautumista. Pettymystä.

Amiraalin päänsisäisestä patoaltaasta siinsi kuitenkin myös jotain sävyltään aivan poikkeavaa. Yleinen mielenmaisema oli yhä ankea, mutta mukana oli… nostalgiaa? Iloa?

Jokin tässä tilanteessa valostutti 002:n mielenmaisemaa.

Pieni pisara avointa horisonttia? Tippa vapautta?

Nazorak-imperiumin lippulaiva jatkoi matkaansa kohti koillista.

11 thoughts on “Näkymiä kultakalamaljasta”

  1. Aahh!! Ihanaa, nyt se on ulkona!

    Tämä ja viime yönä julkaisemani viesti olivat istuneet ns. pöytälaatikossa jotain vajaat kaksi vuotta. Näistä ei ehkä tullut mitään Klaanonin kimaltelevia kruununjalokiviä, mutta tekipäs se hyvää! Siis kirjoittaa jotain ja saada nämä pois käsistään!

    Suosittelen!

  2. broke: oispa kaljaa

    woke: oispa kalaa, nimittäin esim. tronieta, koska tämä oli kiva viesti

    Tronie-uudelleentulkinta on mielenkiintoinen mahdollisuus, koska myöhäisvarhaisklaanonin tuotoksena (ja kirjaimellisesti juonellisesti jumissa tosi kauan olleena hahmona) aiheesta ei liene hirveästi teorioita tai headcanoneita. Lisäksi aika taidokkaasti suoritettua strategista juonellisen merkityksen väistämistä; niin onnistunutta, että sen voisi kuvitella tulevan tason 6 väistämisen Kraatalta.

  3. Kuten yllä ilmaistiin, näkökulman käyttö on mielenkiintoinen (sanosin myös ”hyvää vaihtelua” jos Klaanonia tulisi nykyään enemmän). Mielenluku on kyky, jota voi käyttää erin tavoin, ja tässä se oli aika kekseliästä, eteenkin sen, millaiset asiat lähtökohtaisesti kiinnostavat kalaa ja mitkä eivät.

    Amiraali yrittää kaiken aikaa olla pidettävä hahmo, mutta toisaalta se komentaa sellaista määrää tulivoimaa, joka tuhosi järven Nui-Korolla ja mitä vielä! Kuitenkaan se ei ole samalla tavalla kusipää kuin kenraali, joten jännä nähdä, miten hahmon lopulta käy.

  4. Tronie näkökulmahahmona oli aika veikeä temppu. Iso ylöspeukalo myös siitä, että sait pöytälaatikkoviestejä ulos elimistöstäsi. Se motivoi itsenäni yrittämään samaa.

    Onko Tronien fyysiseen kokoon muuten otettu kantaa? Onko se/hän ihan kultakalan kokoinen?

  5. Ai ihanaa, Amiraali tuijottelemassa lasin läpi tunnelmallisesti kuten vanhoina hyvinä aikoina. Hahmon läsnäolo on ollut valitettavan paljon vähäisempää kuin jopa velipoikansa, ja täytyy huomioida että varhaisessa Klaanonissa ei ollut liioittelua kutsua sitä yhdeksi merkittävimmistä pahiksista.

    Rakastan tapaa, jolla tässä annettiin juonellista informaatiota ja pieniä hippusia 002:n tunne-elämää kuitenkaan sanomatta mitään suoraan. Pidän siitä, miten tärkeää juonenkulkua vain skipataan silloin kun näkökulmahahmoa kiinnostaa noin 0%. Se on tehokas tapa skipata liiallinen infodumppi aika hauskalla keinolla.

Vastaa