Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Upotettuja aarteita

1 kommentti

Vahkikomentokeskus

Le-matoralainen työntekijä asetti kahvikuppinsa ruskealle puupöydälle ja avasi sanomalehden. TILA VAKAA, ilmoitti viereisellä pöydällä sijaitseva keskustietokoneen näyttö. Ja se oli hienoa. Hengenvaarallisen toimintavirheiden määrä vahkijärjestelmässä oli viime vuosina kääntynyt rajuun laskuun Nuparun ahkerien korjauksien takia. Nyt useimmat työpäivät kuluivat kahvia juodessa ja sanomalehtiä lukiessa.

Ovelta kuului koputus. Keskeytys täydellisesti alkaneeseen aamuun. Le-matoran harmitteli mukavan asentonsa menettämistä ja nousi ylös. Muidenkin tietokoneiden näytöt olivat lopettaneet virheistä valittamisen. Joku vahki jossain oli havainnut tuntemattoman materiaalin ja lukkiutunut, mutta sellaisia rutiinivirheitä tapahtui sensorien epätarkkuuden takia usein.

Oven avauduttua matoranin pään kohtasi Kapuran nyrkki. Työntekijä kaatui parahtaen lattialle ja menetti tajuntansa välittömästi. Tuo ei kuulunut asioihin, joiden matoran oli kuvitellut odottavan ovella. Komentokeskuksen oven lukko vaikutti aika vahvalta, mutta Kapura päätti lisätä painavia huonekaluja. Koskaan ei voinut olla liian varovainen. Tajuton le-matoran ei onneksi jäänyt kaipaamaan työpöytänsä entistä asettelua.

Viimein Kapura päätti, että ovi pysyisi lukossa tarpeeksi kauan. Hänelle komentokeskusta esitelleet matoranit saattaisivat päästä ulos siivouskomerosta, mutta oven murtamiseen kuluisi enemmän aikaa. Toisten kolkkailu toana on melkein huijausta, Kapura ajatteli. Kukaan täällä ei kuvitellut tajuttomuuden seuraavan pian toan nähdessään. Pimeyden metsästäjien tai skakdien taas olisi miltei mahdotonta suorittaa samanlainen tehtävä.

Kapura istui päätietokoneen ääreen sidottuaan työntekijämatoranin sähköjohdoilla kolmanteen työpöytään. Tila vakaa? Ei kauan. Tulen toa etsi käsiinsä tiedoston, joka sisälsi tiedot vahkien tavoittelemista rikollisista. Kapura varmuuskopioi sen ja tyhjensi alkuperäisen.

Metru Nui

Komentokeskuksen signaali kulki läpi metrujen ja tavoitti jokaisen vahkin. Ne pysähtyivät hetkeksi lataamaan päivityksiä. Kaikki vahkit, jotka olivat ajamassa takaa rikollisia, huomasivat listan tyhjyyden ja aloittivat jonkun toisen työtehtävän. Pian saapunut seuraava päivitys sisälsi myös estot uusien rikollisten lisäämiseksi.

Uusi päivitys. Rikollislista menetti hetkellisen tyhjyytensä.

nurukan::bio-klaani::murha(matoro::bio-klaani)
deleva::bio-klaani::murha(matoro::bio-klaani)

Pian saapuivat myös uusien rikollisten tiedot. Seurasivat käskyt, jotka kielsivät kaikki tehtävät rikollisten kiinniottoa lukuunottamatta.

Vahkit lähtivät liikkeelle.

Komentokeskus

Kapura hihitti. Matoron haamu mainitsi jotain kostosta ja oikeudesta. Le-matoran oli pysynyt tainnoksissa. Kapura nousi ylös työpöydän ääreltä ja käveli ympäri komentokeskusta. Hänen täytyisi aloittaa jatkon suunnitteleminen. Matoron ja Umbran kuolema palasi hänen mieleensä. Syyllisiä hän voisi rankaista, mutta eloon hän ei voisi uhreja palauttaa.
Lopeta tämä pelleily, ääni sanoi. Kapura katsoi kohti Matoron haamua, mutta ei löytänytkään olettamaansa äänen lähdettä. Sen sijaan komentokeskuksen seinille oli ilmestynyt juuria. Niitä juuria.
Kapura hikoili.
“Mene pois. Sinä annoit minulle sen viruksen.”

“Voi karzahni, nyt se puhuu siellä yksikseen. Skarrarrar me päästettiin joku hullu komentokeskukseen”, oven takainen tila parahti. Umbran haamuko se siellä kiroili? Ei tietenkään, se olisi liian typerää. Nurukan ja Deleva pääsivät pakoon! Heidän eloonjättämisensä oli ollut suuri virhe. Ja juuret liikahtelivat seinillä. Kapura työnsi huonekaluja pois tieltään ja istui huoneen keskelle, jotta niiden heilahtelevat päät eivät saavuttaisi häntä.
“Menkää pois. Te tapoitte heidät.”

Le-matoran oli alkanut nyyhkyttää jossain. Missä, tarkalleen? Komentokeskus alkoi muuttua yhä sekavammaksi. Osa siitä alkoi muistuttaa erästä saarta. Ja juuret tulivat siitä osasta. Ne tunkeutuivat tiheän viidakon läpi. Voi karzahni. Matoron haamu totesi jotain etäistä. Äänet oven takana kasvattivat lukumääräänsä. Joku taisi iskeäkin siihen. Mutta Kapuraa huoletti enemmän huonen vastakkainen osa, jossa saari ja juuret valtasivat komentokeskusta.

Juuri kosketti Kapuraa takaa. Tulen toa nousi äkkiä ylös. Tilanteelle oli tehtävä jotain. Metru Nuin vahkijärjestelmän komentokeskus, oikeuden ja koston tila, oli valloitettu. Miksi päänsärky oli vain niin kova? Se johtuu viruksesta. Nurukan ja Deleva astelivat Kapuraa kohti saaren hiekkarannoilta. Se oli ohi.

Kapura laskeutui kylmälle lattialle ja sulki silmänsä.

Kapura

Onnistuit näemmä saamaan mielenterveytesi taas hirveään kuntoon.


Lainaan sitä Matorania ja teen pari asiaa. Mutta haluat varmaan tietää, miten Abzumon kanssa kävi? Yritän myös selventää päätäsi jotenkin. Meillä on puhuttavaa.

Meri

Zairyhin ja Liittolaisen merimatka keskeytyi. Zairyh katseli alas odottaen Liittolaisen ilmoittavan pysähdyksen syytä. Alhaalla näkyi… raunioita. Jotain isoa. Se jokin iso oli vielä melkein yhtenä kappaleena. Irronneet osaset olivat levittyneet ympäristöön muodostaen mekaanista ja orgaanista sotkua raunioiden ympärille.

“OLEMME PERILLÄ”, Liittolainen ilmoitti mukavalla kirkumisäänellään. Sekavien värien ja muotojen massa aloitti hitaan laskeutumisen. Kaksikon lähestyessä merenpintaa Zairyh pystyi näkemään alla häämöttävän kappaleen paremmin. Se näytti piikikkäältä alukselta, todennäköisesti lentoon suunnitellulta. Zairyh laski ruumiinsa veteen pitäen yhä kiinni Liittolaisesta. Kuului sähinää sen laskeutuessa veteen.

Zairyh ja Liittolainen käyttivät fyysisiä rakenteitaan kohteen etsimiseksi. Lonkerot ja reiät todellisuudessa haravoivat Arkkienkelin raunioita. Työ oli hidasta etsittävän alueen koon vuoksi. Zairyh aisti vain sekalaista roskaa. Ei mieliä. Paitsi…

Melkein rakennelman keskustasta paistoi voimakas mieli. Ja Nimda.

Zairyh mietti, miten viestittää löydöstä Liitolaiselle. Juuri kiertyi todellisuusreikälonkeron ympärille ja veti siitä. Zairyh raahasi juurtensa yhtymäkohtaa kohti Arkkienkelin pintaa. Liittolainen seurasi helposti notkean rakenteensa ansiosta. He löysivät matoraninmentävän reiän, josta kaksi fyysisesti hyvin mukautuvaa olentoa mahtui mainiosti sisään valtavan hirviöplaneetan sisään.

Koska sen paremmin Zairyhin kuin Liittolaisenkaan ei tarvinnut hengittää, veden vallassa olevien pimeiden käytävien läpi kulkemisen hitaus ei haitannut heitä. Kumpikaan ei voinyt täydellisessä valonpuutteessa saada minkäänlaista näköhavaintoa, mutta Zairyh suunnisti mielensä perusteella vetäen Liittolaisen epämääräistä massaa perässään.

Ehkä siinä meni tunti tai ehkä useampikin, mutta lopulta he saapuivat käytävään, johon oli jäänyt ilmatasku. Hetken verran sitä kuljettuaan Zairyh kykeni näkemään mustuuden keskellä heikon punertavan hohteen. He alkoivat olla perillä.

Punainen hohde tuli suuresta, pyöreästä kammiosta, jonka keskellä lepäsi orgaanisista putkista ja kaapeleista riippuen liikkumaton orgaaninen massa. Sen ala- ja yläpuolella oli pyöreä kuilu, ikään kuin kammio olisi luotu keskelle koko Arkkienkelin halkaisevaa sylinteriä. Zairyh tunsi juurensa osuvan johonkin tahmeaan ja päätteli sen olevan orgaanisen möhkäleen verta, möhkäleen, joka näytti suurelta, surkastuneelta sydänlihakselta. Zairyh ei osannut paikallistaa punaisen hohteen lähdettä, mutta suuri kammio kylpi siinä valossa, joka ei näyttänyt tulevan mistään. Huoneen seinät olivat tummaa metallia, ja varjot kätkivät sen laidat ja muiden käytävien sisäänkäynnit, mikäli huoneeseen johti muita käytäviä.

Joueran liittolainen liikahti tavalla, jonka Zairyh olisi voinut tulkita hermostuneeksi, jos ei olisi tiennyt paremmin. Häntä itseään kylläkin hermostutti, sillä jokin liikkui kammion perällä. Tuo olento lähestyi heitä, ja materia väistyi sen tieltä. Olento lipui ilman halki ja sydämen näköisen asian läpi, kuin tämä olisi pelkkää väreilevää ilmaa. Zairyh näki nyt, mitä hänellä oli vastassaan.

Kanohi Avsan takaa tuijotti punainen, verenhimoinen silmäpari. Makutan haarniskassa oli useita viiltojälkiä ja repeämiä, reikiä ja lommoja, ja sieltä täältä vammojen ympäriltä musta prototeräs oli halkeillut ja murentunut. Makutan rinnassa oli miekan mentävä aukko, josta pursusi ulos vihertävänmustaa kaasumaista ainetta – tai saattoi se olla nestettäkin, joka lillui ilmassa jonkin aikaa ja siirtyi takaisin haarniskan sisään jostain muusta reiästä. Makutan tumma viitta oli repaleinen ja roikkui toisella olkapäällä kätkien makutan oikean käden. Vasen käsi sen sijaan oli täysin näkyvissä, ja sen sormet liikkuivat, nytkivät, kuin etsien jotain, mihin tarttua kiinni, vaikka roikkui muuten rentona paikallaan.

“Ken assstuu minun vetiseen hautaani?”
“Zairyh. Leikataanko välistä pois kaikki turhat latteudet. Tarvitsen lainaan Nimdasi”, Zairyh sanoi katsellen eteensä kammion siedettävässä näkyvyydessä. Hän levitti mahdollisimman huomaamattomasti juuriaan ympärilleen valmistautuen mahdolliseen taisteluun.
“Zairyh”, makuta maisteli sanaa. “Zairyh, Zairyh. Kuka sssinä olet pyytämään minulta sssellaisssta? Miksssi minun pitäisssi antaa siru yhdessstä maailmankaikkeutemme mahtavimmisssta artifakteisssta sssssinulle?” Zairyh tiesi, että makuta puristi oikeassa kädessään piilossa viitan alla Nimdan sirua.
“En odota sinun suostuvan päämääräni perusteella, joten jospa minä vain kerron, miten sinä hyödyt tästä”, Zairyh vastasi ja piti pienen tauon. “Sirun avulla minulla on mahdollisuus saada haltuuni ainakin toinen.”
Zairyh mietti vielä hetken sitoutumistaan. Tämä olisi merkittävä päätös.
“Ja olen valmis tuomaan kummatkin sinulle.”

Kuului naurua. Varjot nauroivat hänelle. Koko Arkkienkeli nauroi hänelle. Yksi äänistä, varmaankin Abzumon oma ääni, vaikkei sitä suoraan voinut päätellä äänilähteestä, vastasi lopulta.
“Epäilemättä sssinä tiedät, ettei minulla ole mitään sssyytä luotta sssanaasi, Zairyh.”
“Minä voin myös osoittaa pätevyyteni ottamalla sirun voimakeinoin”, Zairyh sanoi. “Liittolainen?”
Pikselimössö äännähteli hyväksyvästi ja lähestyi makutaa.
“Mielenkiintoissssta”, Abzumo sihisi hiljaisella äänellä. “Fysiikan lait eivät toimi normaalisssti ympärilläsi, pikkuinen.”
Liittolainen ei jäänyt odottelemaan, vaan kohdisti iskun kohti makutaa, joka ei väistänyt vaan lensi iskun voimasta huoneen toiselle puolelle. Varjot nauroivat jälleen. Liittolainen hyökyi makutaa kohti ja hyökkäsi jälleen. Zairyh, joka tarkkaili taistelua etäämmältä, ei ollut täysin varma, missä Liittolainen oli ja mitä tämä teki, mutta Abzumo näytti saavan iskuja sieltä täältä. Varjot lakkasivat nauramasta, mutta hohotuksen tilalle levisi kuolettava hiljaisuus, joka tuntui painostavalta. Ehkä se satuttaisi heitä, jos he oleskelisivat liian kauan siellä sanomatta sanaakaan. Ainoat äänet kuuluivat Abzumosta, joka torjui silloin tällöin iskun, ja Liittolaisesta, joka tuntui väräjöivän jonkinlaista matalaa bassotaajuutta.

Abzumo oli järjestänyt huoneen rakenteen uudestaan molekyylitasolta asti, ja nyt metalliset seinät, joiden takaa paljastui orgaanista kudosta, olivat muuttuneet tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi, jotka lävistivät ilmaa ja Joueran liittolaista, mutta tämä ei ilmeisesti tuntenut kipua. Jotkin sirpaleet katosivat oudosti ja ilmestyivät jossain aivan muualla taas esiin, ja Zairyh oli siksi lähes saanut oman osansa tappavasta metallisateesta.
“Mikä ssssinä olet, pikkuinen?” Abzumo sylki Liittolaisen viiltäessä hänen käteensä syvän haavan. “Masssssasi ei kaareuta aika-avaruutta tarpeeksi, kuten pitäissssi.”
Liittolainen ei vastannut vaan jatkoi hyökkäystään. Abzumon silmät leimahtivat, ja yhtäkkiä Zairyh kykeni näkemään paremmin kuin oli kyennyt sen jälkeen, kun he laskeutuivat mereen. Tuntui, kuin koko tila olisi yhtäkkiä valaistu usealla kirkkaalla lampulla. Abzumon ympärillä sen sijaan oli säkkipimeää, ja valon ja varjon raja väreili epänormaalisti. Sellaista rajaa ei luonnollisesti ollut olemassakaan. Liittolainen paiskautui ilmeisesti seinään Zairyhin takana, ja yhtäkkiä makuta oli tämän edessä. Zairyh nosti katseensa makutan karmeisiin kasvoihin, jotka hymyilivät irvokkaasti.
“Peli päättyi”, Abzumo sanoi maireasti myrkytettyä hunajaa tihkuvalla äänellä.
“Ei”, Zairyh totesi, mutta ei tuntenut itseään yhtä varmaksi, kuin hänen sanansa antoivat ymmärtää.

Äkkiä Abzumo iskeytyi suoraan sydänlihaksen sisään, ja seuraavaksi koko hökötys putosi kuiluun repeydyttyään liitoksistaan. Liittolainen joko liisi, valui tai sykähteli makutan perään, ja pian kuilusta alkoi kantautua räjähdyksiä merkkinä jatkuvasta taistelusta. Sitten Zairyh tunsi jonkin koskettavan mieltään. Jonkin epämiellyttävän. Tukahduttava, raskas tietoisuus, josta tulvi pahantahtoisuutta kuin avoimesta kaulavaltimosta verta. Terävät jäänsirpalemaiset täsmäajatukset viilsivät Zairyhin mieltä suojaavaa ajatusten kilpeä kuin veitset.
Pieni ystäväsi on erittäin vaikuttava taistelija. Hänen fyysinen olemuksssensa on sssanoinkuvaamattoman arvaamaton, kaikui ääni Zairyhin päässä. Ja sssssinä olet mieli. Henkinen puoli. Josss kukissstan sinut, väissstyykö tämä fysiikan irvikuva kimpussstani?

Me olemme täysin eri olentoja, Zairyh viestitti. Sinulle ei ole ulospääsyä tästä tilanteesta. Minäkin pystyn taistelemaan.
Ssssaan pian ssselville, pyssstytkö.
Zairyh tunsi suojaustensa alkavan pettää, kun jokin tuntematon voima iski lujaa makutan mielen takaa, jokin makutan tietoisuudesta irrallinen voima. Nimda.
Zairyh pisti kapuloita makutan rattaisiin: hän ei aikonut antaa tämän voittaa niin helposti. Kun Abzumon mielen lonkerot kietoutuivat Zairyhin mielen ympärille, ne saivat huomata, että niiden uhri oli kuin ruusu; myrkylliset piikit lävistivät Abzumon hyökkäyksen ja pakottivat tämän perääntymään hieman.
Mielesssi rakenne on… mielenkiintoinen. Mikä oikein olet? Alkueliö, kasssvi kentiesss?
Zairyh ei vastannut. Abzumon väkivaltainen tietoisuus ruhjoi tietään piikkipensaaseen pelkällä raa’alla voimalla ja selvitti kaikki Zairyhin suojakerrokset monimutkaisilla matemaattisilla algoritmeilla, mistä Zairyh olisi ollut suhteellisen kiinnostunut tietämään lisää, ellei tilanne olisi ollut niin kovin hälyttävä. Zairyh kävi vastahyökkäykseen: kenties hyökkäys olisi paras puolustus tätä vihollista vastaan? Tehokkaimpana pitämänään ratkaisuna Zairyh vapautti mielensisäisen käänteisfotosynteettisen hyökkäyksen Abzumon mielen suojakerroksiin. Pimeys tuntui väistyvän ja siirtyvän Zairyhin energiavarastoihin, mutta puhdasta inhoa kuvastavan tunnelatauksen vastaanotettuaan Zairyh huomasi kaiken liikkeen vastapuolen mielessä päättyvän.

Sitten aivan yhtäkkiä tuli tuska. Makuta oli sisällä.
Vääränlainen hyökkäysss, pikku kasssvi, karmea ääni ilkkui. Minä olen pimeysss. Minä olen jokainen varjo ympärillässsi.

J̻͕͖̺ͭ́A̯̪͙͍̩̤͑ͨͤͪ̽ͤ̾ͧ̄.͇̥͓̪̼͉ͥ̒ͬ̎ͫ̌͑ͅ ̲͚̆͐̈N̩̬̺̖̏ͫ̏̉Y͙̦͍̫ͥͩT͙̜̊̑͋̌̐ͦ͐̀.͍̜̖̻̥̪͋͋̉̔͂ͥ̉̎ ̣̤͍͌͂ͯ̋̎S̥̤̮͍̩̒́͂Ȋ̘̹̫͖͇̪̤͔͎̈́̅͌̄͐̏̀N̼͙̜͖͈̩̪͚ͨ̍ͥͦ̋ͅÄ̙̠̘̯̠̙͈ͮ͋̒.̲͚̤̮͊ͦͯ͂ͦͅͅ ̫̼̱̮͕̞̪̤͆ͯͯ̅̑̌̈ͮK̙̜͍̙̫̱͙̓̔U̜̤ͪ̅͋̈́̊́͐O̯͕͍̩̹̭͓̯̍̾̔̈ͮL͍̝͖̘̫̘̱ͮĔ͕̖̤͉̻̝̙͛ͭ̚T̜̱̃͒ͪ͆.͖͉̍̑ͣ̆ͨ͋͌ͭ ̞̘̓̄ͣͤ̃ͤͧH͔̹̩̓̋͌͑̓ͫ̈͆ͫY͙̩̖̲̯ͫV̩̭̓ͮͦ̈ͩ̃̋̅̚Ä̬̼̃ͬ̊͂S̬̘͈̋̔̊̓̋̍S̳̰̥͊͑ͭS̮̦̫̻̻͚̩̲̓̓͒ͨ̉T͙̀̾̄̑ͨĨ͕̯̲ͩͩ.̩̫̝̻̥͉͙͆͗̌

Zairyh luotti mielensä eriskummallisen rakenteen pitävän hänet hengissä vielä hetken ja päätti kokeilla vielä yhtä keinoa. Hän avasi kaikki suojauksensa, päästi irti kaikista hyökkäyksistä, tyrkytti mielensä pintakerroksiin syvimmät ajatuksensa. Makutan tietoisuus puristi yhä lujasti hänen omastaan, mutta terävät kynnet eivät enää repineet hänen mieltään kappaleiksi. Abzumo näki nyt kaikki Zairyhin motiivit ja päämäärät.

Sitten se hellitti. Zairyh oli selvinnyt kohtaamisesta suhteellisen ehjin nahoin.
Hyvä on, vai niin, kuului ääni jostain. Josss asia on näin, ehkäpä sssitten…
Zairyh kokosi fyysisen olomuotonsa hieman parempaan asentoon; hän oli lyyhistynyt taistelun aikana melko pahasti kokoon. Kun hän kohotti katseensa jälleen kerran, hän näki makutan edessään. Liittolaisen sijainnista hänellä ei ollut tietoa. Mikä kaikkein erikoisinta, makuta ojensi hänelle valkoista metallista sinisenä hehkuvaa sirua.
“Osoititte kyvykkyytenne taissstelusssa”, Abzumo totesi, “ja tiedän, että ainakin sssinä, pikku kasssvi, ussskot sssiihen, mitä sssanot.”

“Tiesin sinun päätyvän järkevään vaihtoehtoon”, Zairyh sanoi helpottuneena ja otti sirun vastaan lonkerollaan. Sen sininen hehku lähetti kasvin vartaloon lämpöä meren allakin. Liittolainen sähisi etäisesti jostain.
“POISTUMMEKO?”
“Toki”, Zairyh sanoi vilkaisten vielä Abzumon suuntaan. “Meillä on tapaaminen Metru Nuilla.”

Komentokeskus

Työntekijämatoran viimeisteli muutokset Vahkien käyttäytymismalliin Zairyhin mielikontrollin alaisena tämän juurten liikahdellessa hänen päänsä päällä. Työn valmistuttua le-matoran köytti itsensä ja vaipui sekavaan, unenomaiseen tilaan. Oven toisen puolen työntekijät olivat siirtyneet suuriin voimakeinoihin. Milloin mikäkin huonekalu hakkasi ovea, joka pysyi visusti kiinni Zairyhin juurten lukitsemana. Ärtyneitä huutoja ja uhkauksia kuului yhtenään.

Zairyh siirsi huomionsa Kapuraan. Tulen toa makasi yhä lattialla vapisten. Zairyh kuljetti juuriaan ympäri Kapuran kehoa ja mietti mahdollisuuksiaan. Suurin osa reaktiosta lieni stressiä ystävien oletetun kuoleman ja murhaajien jahtaamisen takia. Niihin Zairyh pystyi vaikuttamaan. Kapuran mieli sai osakseen pieniä mielellisiä tökkäyksiä, jotka yrittivät laimentaa vainoharhaisuutta. Pian juuret poistuivat työnsä tehneenä. Toa heräilisi aikanaan.

Zairyhin lonkeromaiset ulokkeet skannasivat huoneen ja löysivät sopivia koloja, joista tunkeutua syvemmälle Metru Nuin rakenteisiin. Juurten kasvattaminen oli hidasta, joten nopein toimintatapa oli levittäytyä äärimmilleen yhteen suuntaan ja kokeilla risteyskohtien käännöksiä samalla etsien kohteiden mieliä.

“Zairyh”, Kapura sanoi hetken etsimisen jälkeen. Istumaan noussut toa näytti krapulasta kärsivältä.
“Ei nyt”, kasvi vastasi. “Etsin Matoroa ja Umbraa.”
“He ovat kuolleita”, Kapura sanoi vaimeasti. “He… Nurukan ja Deleva tappoivat heidät. Tai… jokin. He ovat poissa.”
“Vainoharhasi menee toivottavasti ohi pian”, Zairyh kommentoi. “Valjastin Vahkit etsimisen avuksi. Jäljet heistä löytyvät pian. Poistin myös ohjeet jahdata Nurukania ja Delevaa rikollisina. Kostonhimo ja paranoia ovat ilmeisesti huono yhdistelmä.”

Kapura huokaisi. “Se tuntui järkevältä silloin. Tai ei ehkä järkevältä. Väistämättömältä? Olisi ollut typerää luottaa kahteen muka sattumalta eloonjääneeseen.”

“Miten voit vieläkin uskotella itsellesi, että vainoharhaiset päätelmäsi ovat yhtään realistisia?” Zairyh kysyi. “Pakko kai on, jos haluaa ajatella, että vakavat mielenterveysongelmat vain hiovat rationaalisuuden äärimmilleen aiheuttamatta mitään ongelmia.”

“Puhutaan jostain muusta”, Kapura pyysi. “Tiedät mielenlukemisilla kai, että tiedän viruksesta?” Zairyh teki eleen, jonka Kapura päätteli älykkäiden kasvien nyökkäykseksi. “Minusta olisi kummankin edun mukaista, jos Joueran tappamista lykättäisiin, kunnes selviää, voiko hän tehdä sille mitään.”

“Tämä liitto on olemassa vain, koska me haluamme tuhota Joueran. Koska haluamme kostoa siitä, että hän on leikkinyt elämillämme”, Zairyh vastasi lievän vihaisena. “Tässä vaiheessa on myöhäistä kääntyä takaisin. Sinun ainakin. Voin viimeistellä kaiken hätätapauksessa vähemmänkin hienovaraisesti. Minun tarvitsee vain löytää Itroz ja tehdä vaihtokauppa.”

“Silti”, Kapura intti. “Aiotko todella tappaa hänet välittömästi? Mitä hyötyä siinä on?”

“Ajattele vaikka niiden metafiktiokertomustesi kautta”, Zairyh sanoi. “Jouera on käytännössä meidän luojamme, tai ainakin se, joka loi kaikki pahat asiat. Kun sankarilla on tilaisuus tappaa kirjailija, epäröikö hän? Saavuttaako hän rauhan kerronnan kanssa?”

“Joskus niin tapahtuu”, Kapura sanoi.

“Se silta poltettiin ensimmäisenä”, Zairyh sanoi. “Jouera on mahdoton ja vaarallinen pitää elossa täysin turvallisesti. Hänen mielensä on kokeilujen kautta… sitkeä. Kuolema ei häntä pysäytä, jos se ei ole tarkoin suunniteltu, koska hän kykenee kiinnittymään toisten ruumiisiin ja jopa hallitsemaan niitä. Vangittuna hän voisi yksinkertaisesti tehdä itsemurhan valmisteltuaan siirtymää huolellisesti ja ottaa haltuunsa jonkun keho. Kuolevainen hän on lähinnä intensiivisessä taistelussa tai kaikkien kuollessa.”

“Me keksimme jonkin keinon”, Kapura sanoi. “Suunnittelet hankkivasi mahdollisimman monta sirua Nimdasta, vai mitä?”

“En ajattele jättäväni hänelle yhtään ylimääräistä sekuntia”, Zairyh sanoi kylmästi. “Nyt on jo liian myöhäistä. Hyväksy kyvyttömyytesi vaikuttaa, ja ehkä minä teen parhaani viruksen poistamiseksi yksin.”

“Ja. Sinulla on siru nyt, vai?” Kapura kysyi.
“On”, Zairyh vastasi ytimekkäästi ja epäröi. Kapuran suhtautuminen oli yllättänyt hänet. Tulevaisuuden liitto Abzumon kanssa ei vaikuttanut järkevältä uutiselta kertoa juuri nyt. Kapura jouduttaisiin todennäköisesti hylkäämän Metru Nuin jälkeen. Ylimääräinen silmäpari Klaanissa tosin ei haittaisi Abzumoakaan.

“Siirry. Raivaan tien. Metru Nuin tietokantoja on hämätty. Yritä kuluttaa aikaa jotenkin, kunnes Vahkit tai minä löydämme Itrozin”, Zairyh sanoi kylmästi ja lähetti juurensa oven läpi työntekijämatoranien kiljuessa hämmästyneenä. Vahkit jatkoivat Metru Nuin haravoimista Matoron ja Umbran varalle. Kapura käveli ulos rakennuksesta miettien hajoavaa liittoa ja mahdollisuuksia, joita hänellä oli viruksen poistamiseksi.

Ne hupenivat koko ajan.

Kuten voi päätellä, Manu kirjoitti myös. Lisäksi Mato avusti viimeistelyssä.

1 kommentti

Guardian 13.10.2013

Hieno. Kapuran ja Zairyhin keskustelu oli tunnelmallinen ja uskottava. Viimeistään nyt kävi selväksi, että Kapura on lakannut työskelentelemästä Klaanin hyväksi ja ajaa omia agendojaan. Pidän myös ristiriitaisuudesta: Kapura ei näytä olevan ollenkaan perillä siitä, mihin on ryhtymässä Jouera-jahdissa. Lisää tätä.
Ja se, että Metru Nuilla on nyt Arkkienkelin taistelun molemmat Nimdat sellaisten hahmojen käsissä, joilla on molemmilla salattavaa on hieno rinnastus ja toivottavasti johtaa johonkin todella herkulliseen. Joskin Nimdan luovuttaminen tuntui Zumolle jotenkin epätyypilliseltä ja tosi huonolta idealta. Sillä on kaikki mahdollisuudet menettää Beetansa. No, odotellaan jännityksellä.