Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Äänekäs hiljaisuus

9 kommenttia

Telakka

Aivan viileän hallin oviaukon edessä seisoi tusina vihreän ja mustan kirjavia le-matoraneja sekalaisiin sotisopiin sonnustautuneina. Metsän pikkuväki seisoi täsmällisessä sotilaallisessa rivissä. Selässään kullakin viidakkoshinobilla oli miekkoja, joiden kylmä musta teräs oli kääritty tummanvihreisiin kankaisiin. Pikkuruiset katanat olisivat toa-käsissä vain viidakkoveitsiä, mutta joka ikinen metsän puupuhetta solkkaavista sotureista oli koulutettu tappamaan vähälläkin teräksellä.
Vihreiden naamioiden selkeitä muotoja oli rikottu tummalla värityksellä. Veljeskuntalaiset olivat maalailleet kasvoilleen mustalla noella ja tervalla metsämäisiä, pensasmaisia muotoja. Vihreä ja musta sekaantuivat harmonisesti toisiinsa, ja pimeässä pusikossa liikkumattomia pikkumiehiä olisi mahdoton huomata paljaalla silmällä. Nämä olivat entisen Ämkoon veljeskunnan kermaa ja tehokkaimpia tappajia, ja Enki oli valinnut heidät henkilökohtaisesti.

Enki käveleskeli veljeskuntalaisten ryhmän edessä arvioiden näitä katseellaan. Tummanvihreää Akakua käyttävä le-matoran pyöritteli pikkuruista mutta terävää heittoveistä tottuneesti vasemman kätensä sormilla. Veitseen katsomattakin ninja heitteli sitä kevyesti ilmaan, otti sen uudestaan kiinni ja pujotteli sitä sormiensa välissä, kuin teräase olisi ollut harmiton peliväline tai leikkikalu.

“Olkaa valmiina”, Enki kuiskasi juuri niin voimakkaasti, että jokainen veljeskuntalaisista kuuli. “Admin Guardian saapuu kohta. Kun hän saapuu, valjastamme linnut ja kuljemme rannikon metsiä pitkin Ert-Kayan tasangoille. Siellä admin antaa tarkemmat ohjeet.”

Enkin ilme oli tyyni, mutta ei rauhallisen meditoivalla tavalla. Hän oli valmis taisteluun.
“Jos koette tarvetta kysyä jotain, nyt on viimeinen hetki.”
Veitsenterävä kahdentoista salamurhaajan hiljaisuus.
“Niin arvelinkin.”

Enki laittoi heittoveitsen takaisin käärmeennahkaiseen koteloon pohkeessaan. Hän jatkoi sormiensa vetreyttämistä. Vihollinen, johon hän valmistautuisi oli mahdollisesti vaarallisempi kuin yksikään vastustaja, jonka ninjamatoran oli koskaan kohdannut. Tämä oli vihollinen, joka oli tuntenut hänet vuosia ja oppinut hänen taistelutekniikkansa jokaisen vivahteen ja häivähdyksen ulkoa. Enki puri hammasta. Vihollinen tiesi täysin, mitä odottaa.
Hänen olisi ehkä unohdettava kymmenien vuosien taistelukoulutus ja improvisoitava jokainen liikkeensä. Le-matoran ei pitänyt ajatuksesta. Liian suuri määrä muuttujia saattoi osoittautua tappavaksi virheeksi.

Kunnianarvoisan Bakmein, valkoisen turagan sanat palautuivat Enkin mieleen. Samalla hän muisti, että Veljeskunta ja Klaani eivät olleet saaneet Ämkoon entistä mestaria evakuoitua Veljeskunnan saarelta.
Jos kuitenkin puhuttiin rehellisesti, se oli Bakmein saari. Veljeskunta oli saanut asua sillä vain, koska Bakmei oli sallinut niin. Siksi Enki ei osannut olla huolestunut viisaan vanhuksen puolesta. Jos yksikään nazorak edes löytäisi turagan majapaikkaa, se tulisi katumaan elämänvalintojaan hyvin pitkän viiden minuutin ajan.
Tunne vihollisesi, Valkoinen turaga, kunnianarvoisa Bakmei oli joskus sanonut. Tiedä, mitä se likainen rakki tekee! Tiedä, miten se ajattelee, näe, miten se muuttaa pähkäilynsä hyökkäyksiksi… ja kun vihamiehesi laskee suojauksensa hetkeksikin, vie hänen silmänsä.
Tunne myös ystäväsi, sillä he voivat olla joskus vielä vaarallisempia.

Enki jäi pureksimaan valkoisen turagan sanoja. Kuinka oikeassa vanhus oli ollutkaan.


Tawan toimisto

Tummanpunaiset verhot pysäyttivät kelmeän valkoisen auringonvalon, joka yritti repiä tiensä viihtyisästi sisustettuun huoneistoon. Admin-tornin sydämessä oleva työhuone oli melkein täysin pimeä. Tummuuden halkaisivat vain valokiilat, jotka pakottivat tiensä verhojen välistä ja niiden takaa.
Sähkön Toa istui tuolillaan poissaolevan näköisenä. Naisen jadenvihreä katse tutki tämän keltaista kämmenpohjaa. Kämmenen ihon pinnassa oli kaksi pientä, mutta näkyvää halkeamaa.
Tawa oli suonut itselleen pääsyn pois lepo-osastolta, mutta kaikki haavat eivät olleet parantuneet. Ja jotkut eivät ehkä paranekaan, admin jatkoi aloittamansa ajatuksen loppuun.

Tawa yritti parhaansa mukaan vielä sisäistää kaikkea, mikä oli tapahtunut hänen herättyään. Se ei ollut helppoa. Osa siitä oli sumeaa hänellekin. Anna minun päästä mieleesi, Visokki oli inttänyt hänelle. Anna minun selvittää, mistä tämä johtuu!
Tawan selkein muisto oli hänen peilikuvansa hymy, ja pienellä, pehmeällä äänellä sanottu “ei”. Hän ei ollut antanut Visokin selvittää mitään.
Jollain tavalla sähkön toa koki, että tämä oli hänen vastuunsa.
Tämä salaisuus hänen olisi ehkä yksin kannettava.

Nöpö nukkui pienellä patjalla kopissaan. Tawan katse kävi ussalissa, mutta ei pysynyt siinä kauaa. Seuraavaksi hänen katseensa kiinnittyi siniseen siluettiin hänen näkökenttänsä äärirajoilla, huoneen oviaukossa. Tawan katse kääntyi.

Guardian seisoi ovella. Sininen skakdi oli varustautunut astetta raskaampaan kenttävarustukseen. Tavallisen kevyen henkselimäisen sissivarustevyönsä sijasta adminilla oli nyt päällään jotain, joka voisi ottaa vastaan suoria osumia zamoreista tai luodeista. Jos haarniskoinnin lyijy- ja prototeräslevyjen liittymäkohtia katsoi tarkemmin, saattoi huomata, että osa haarniskoinnista olikin tappavan teräviä heittoveitsiä. Useissa rinta- ja kylkitaskuissa oli lippaita ja panoslaatikoita. Vartija-kiväärin kantohihna kulki skakdin rintakehän yli, ja kivääri itse lepäsi selkää vasten.
“Hei”, Guartsu tervehti vaitonaisesti.
Tawa näytti pientä, häilyvää hymyä ja nyökkäsi hiljaisena. Ikkunaverhon takaa virtaava valkoinen valo valaisi Tawasta vain toisen puolen, ja skakdi näkikin vain puolet tämän kasvoista.
“Miten voit?” Guartsu kysyi.
“Ihan hyvin kai”, Tawa vastasi. “Niin hyvin kuin tällaisessa tilanteessa voi. Ei minulla ole lupaa valittaa.”
“Sinä olet viimeinen tuntemani, joka valittaisi”, Guardian sanoi naama peruslukemilla.
“Vaiti”, Tawa hymähti. Toan kasvoilla vilahti pilke paremmista ajoista.

Hetken oli hiljaista. Adminit tarkkailivat toisiaan arvioivin katsein.
Tawa katsoi Guardianin aseistusta. “Sinä aiot tosiaan taistella häntä vastaan, etkö niin.”
“Aika montaa ‘häntä’, kyllä”, Guardian pisti.
“Tiedät kyllä, kenestä puhun.”
“Tietty”, Guartsu vastasi välittömästi. “En ole oikein koskaan lakannut ajattelemasta asiaa.”
“Sinähän tiedät, että kukaan ei ole koskaan osunut Ämkoohon ampuma-aseella?” Tawa kysyi huolestuneen näköisenä.
“Minä tiedän täysin, miten hän taistelee”, Guardian sanoi ottaen pari askelta lähemmäs. “Minä olen taistellut sen miehen kanssa paljon. Ehkä enemmän kuin kukaan. Tunnen hänen tekniikkansa kääröt paremmin kuin suurin osa valkoisen turagan oppilaista.”
“Hän ei taistele samalla tavalla sinua vastaan.”
Sähkön Toan kasvot kääntyivät alaspäin, mutta katse ei siirtynyt Guardianin silmistä. “Mitä aiot tehdä?”
“Ryhmä Enkin valitsemia veljeskuntalaisia odottaa minua Telakalla. Heti kun auringot laskevat, iskemme.”
Tawan kulmat kurtistuivat ja tämän katse sanoi, että suoralla iskulla Allianssin tukikohdan ytimeen Guardian oli ylittämässä valtuutensa. Tai sitten Tawa oli vain huolestunut. Vanha Vartija ei voinut olla ajattelematta asioita sotilaan käsikirjan kautta. Se oli helpompaa kuin sähkön Toan pään sisällä odottavan mysteerin ratkaiseminen.
“Näh”, Gee sanoi antamatta Tawalle aikaa vastalauseeseen. “Ei Nazorak-pesään. En ole menossa Ämkoon perään. En vielä. Nyt minä vain lähetän… viestin.”
“Minkälaisen viestin?”
“Jotain, joka ajaa miekkapirun kolostaan. Toivottavasti.”
“Sinä et kuulosta olevan ollenkaan varma tästä”, Tawa sanoi nousten tuoliltaan. Guardian kohautti olkapäitään.
“Ehkä en”, hän sanoi vilpittömästi. Tawa jäi odottamaan nokkelaa sutkautusta pehmentämään ja keventämään tunnelmaa. Niin Gee aina teki. Nainen oli jo tottunut siihen. Epävarmuudenkin aikana oli olemassa yksi vakio, ja se oli se, että tuo skakdisotilas miekkailisi tiensä sanan säilällä tilanteesta kuin tilanteesta.
Nyt ei kuitenkaan seurannut sukkeluuden sukkeluutta, vaan vain hiljaisuutta.

Tawa piti käsiään puuskassa ja antoi katseensa vaellella toimistonsa seinillä. Aseesta toiseen, valokuvasta maljakkoon, Nöpön rauhallisesti hengittävästä pienestä kehosta tikkien peittämään arpeen Guardianin kyljessä. Sähkön toa näytti värähtävän huoneen kylmyydestä.
Tai siltä se Guardianista näytti. Skakdi ei viitsinyt kysyä, mutta hänestä tuntui, että kaikki ei ollut kunnossa.
Kaksikko tuijotti toisiaan silmiin taas pitkään.
“Miksi hän teki sen?” Tawa kysyi rikkoakseen hiljaisuuden. “Miksi hän petti meidät.”
“Kysyin samaa silloin, kun linnakkeesta pimeni valot”, Guartsu huokaisi. “Ja silloin, kun näytit ne Killjoyn listan viisi nimeä. En tiedä vastausta vieläkään.”
“Olemmeko varmoja, että toista petturia edes on?” Tawa kysyi. “Eikö Ämkoo olisi voinut olla vastuussa Feterrojen yönkin tapahtumista?”
“En usko, että Avde valehteli petturiehdokkaista”, Gee aprikoi. “Muistat kai, miten hän mehusteli sillä, kuinka paljon luotimme hänen petturiinsa? Minusta tuntuu, että hän haluaa meidän etsivän syyllistä riveistämme. Hän haluaa, että löydämme sen.”
“Miksi?” Tawa kyseenalaisti hieroen kämmenellään poskeaan. “Miksi hän haluaisi meidän löytävän myyränsä? Mitä hyötyä siitä olisi?”
“Minä en tiedä”, Guardian sanoi ja puri huultaan. “Ehkei siitä vain ole mitään hyötyä. Ehkä hän tekee sen vain nähdäkseen, mitä totuus tekee meille.”
Tawan mielessä kävivät puheet, joilla sekä Syvä Nauru että tämän lintumainen vertahyytävää kauhun balladiaan laulava pelon siemen olivat yrittäneet horjuttaa Tawan uskoa. Vilunväreet tanssivat Toan iholla.
“Mutta uskotko, että Avde voisi olla Ämkoonkin kääntymisen takana?” Tawa sanoi tihrustaen silmiään epäuskoisena.
“En tiedä. Onko ‘Punaisella Miehellä’ mitään, millä kiristää häntä?”

“Ääri?” Tawa ehdotti ajatellen terävintä näkemäänsä miekkaa.
Guardian jäi ajatuksiinsa. Hän ei ollut ehtinyt nähdä Ämkoon puuttuvaa kättä, mutta hän tiesi, että sen mukana oli mennyt toinen tunnetun maailman pelätyimmistä miekoista. Ja Punaisen Miehen pelätty vaalea ritari ja oikea käsi oli kammennut sen itselleen metsän veljeskunnan entisen johtajan kylmistä ja kankeista sormista.
“Se on vain miekka”, Guartsu vakuutteli ehkä enemmänkin itselleen. “Ämkoolla on kunniaa, periaatteita. Etelän Toat kuolevat ennemmin oman kätensä kautta kuin antavat itsensä vajota niin alas. En minä usko, että hän…”
Guardianin äänenpaino laski joka sanalla. Skakdi ei kuulostanut enää ollenkaan yhtä varmalta siitä, mitä oli sanomassa.
“Et halua uskoa”, Tawa sanoi päättäväisenä, ja laski kämmenensä itseään pidemmän skakdin olkapäälle. “En minäkään. Mutta lupaa minulle yksi asia.”
Guardian omaksui itseensä odottavan hiljaisuuden ja jatkoi Tawan katseen arviointia. Nimdan mysteeri, pah. Tuon naisen silmien takana oli tämän universumin todellinen ratkaisematon palapeli.
“Lupaa, että jos kohtaat hänet, et luota hänen kunniaansa”, Tawa sanoi tyynesti. “Sillä jos sitä ei enää olekaan, sinä… sinä et palaa sieltä.”
Tawa oli tosissaan. Sen Guartsu näki. Hän ei voinut hillitä enää itseään. Hänen oli pakko kysyä jotain.

“Tawa.”
“Gee.”
“Luotatko sinä minuun?”
Sähkön Toan silmät laajenivat yllätyksestä. Tawa keräili selvästi ajatuksiaan, mutta päättäväinen katsekontakti ei halkeillutkaan.

“Aina”, sähkön Toa sanoi nyökäten. “Luotatko sinä minuun?”
Guardian nyökkäsi epäröimättä. “Hautaan asti.”
Tawan katse värähti ja hän katsoi epävarmana jalkoihinsa. “Ehkä… ehkä sinun ei pitäisi.”
Keltaisen kämmenen ote skakdin olkapäästä irtosi. Sitä oli miltei mahdoton huomata, mutta Tawa perääntyi aivan minimaalisesti Guardianista kauemmas. “Ehkä ei täysin”, hän lisäsi.
Guardian räpytteli silmiään hämmentyneenä. Jokin ei ollut kunnossa. “Mikä on vikana? Mitä et kerro minulle?”
Sähkön Toa pudisti päätään hitaasti ja hengitti syvään. “Ehkä minun olisi pitänyt vain olla hiljaa.”
“Tawa”, Guardian sanoi päättäväisesti. “Älä tee tätä minulle nyt. Minä tiedän, että jotain on tapahtunut. Visokki ei sanonut mitään siitä, mitä oli nähnyt. Kukaan muu ei edes tiedä.”
Juuriadmin ei vastannut välittömästi. Vaikka hän ei rikkonut katsettaan admin-ystäväänsä, oli kuin keltainen nainen olisi vetäytynyt kuoreensa. Kaikki on kunnossa, kasvot sanoivat. Ei ole, silmät vastasivat.

“Minä en pidä tästä”, Gee sanoi.
“Katsos kun…” Tawa aloitti, ja Guardian kuuli jo kaukaa, kuinka Toa väisteli jopa omassa päässään tilanteen vakavuutta. Klaani ensin, minä sitten. Niin Tawa oli aina ajatellut.
Guardianin yllätykseksi hän sai kuitenkin totuuden.
“Tästä päivästä lähtien… kun puhut minulle, se en ole ehkä aina minä”, Tawa vastasi alentamatta Guartsun pelkotiloja ollenkaan.
Guartsun katse oli entistä hämmentyneempi ja tyrmistyneempi. “Tawa. Tämä on ehkä pelottavinta, mitä olet koskaan sanonut.”
“Minä tiedän”, Toa sanoi tuskastuneena. Ahdistus paistoi visiiri-Haun ilmeestä. “Tiedätkö sen tunteen, kun ei voi oikein luottaa edes itseensä?”

“Lakkaa olemasta kryptinen ja kerro minulle, mikä on vikana!” Guardian kivahti jämeränä. Hän ei tahtonut tätä nyt. Hän ei tahtonut tätä koskaan.
“Ei, minä…” Tawa kuiskasi. “Minä en ole juuri nyt sopiva henkilö johtamaan Klaania. Minä en ole juuri nyt sopiva henkilö johtamaan ketään.”
“Sanoinko minä, että luotan hautaan asti?” Guardian kihisi hampaidensa välistä. “Irnakkit siitä. Karzahniin asti.”
Tawa jäi sanattomaksi. Pimennysverhojen takaa pyrkivä valo valaisi nyt puolet toan ja puolet skakdin kasvoista.
“Haluatko sinä tietää, miksi?” sininen skakdi kysyi. Valo ja varjo valssivat kasvoilla, joilla ei ollut nyt tippaakaan vilpillistä ironiaa tai sarkastista sukkeluutta. Ei tällä kertaa.
“Vain sinä. Sinä ainoana tässä maailmassa pystyit tähän. Luomaan Klaanin. Sinä otit siipiesi alle nämä kaikki hylkiöt, varkaat ja vainotut ja loit jotain eheää, jotain yhtenäistä, jotain… tällaista rikkinäisistä sirpaleista. En minä tullut tänne suojautumaan menneisyyteni haamuilta. Minä näin jotain sellaista, jota halusin suojella. Ja mikään, mitä sinulla on salattavana ei muuta sitä!”

Hämmennys huokui Tawan verkkaisesti räpsyvistä silmistä. “Sinä et tiedä, mitä minä haluan kertoa, mutta en voi”, Tawa sanoi tuskastuneena. “Sinä et tiedä, miten kovaa minä haluaisin kertoa.”
“Voi kyllä, minä tiedän”, Guardian naurahti kuivasti. “Joka ikinen päivä.”
Sininen skakdi ei ollut aivan varma, mikä impulssi sai hänet sanomaan seuraavan asian. “Kuinka paljon minä luotan sinuun? Hyvä on.”

Guartsu kumartui. Hän laski päänsä Tawan pään viereen. Tawa tuijotti admin-toveriaan kummastunein ja odottavin katsein, ja sininen skakdi avasi jykevän leukansa. Sitten hän kuiskasi maailman pienimmällä äänellä aivan Toan kuuloelimien juuressa yhden pienen sanan. Se oli sana, jota vartijan suu ei ollut sanonut vuosiin.
Ja sana, jota Tawa ei ollut koskaan kuullut. Toa-naisen pupillit laajenivat. Hänen suunsa aukesi hämmästyneenä.
“Mutta”, Tawan suusta pääsi, eikä sen enempää. Hän oli liian ihmeissään.
Guardian palasi johtajansa korvanjuurelta katsomaan häntä silmiin edestäpäin. Skakdi hymyili hienovaraisesti sellaista hymyä, jota näki vain suurten salaisuuksien pitäjillä.

“Sanoitko sinä… sanoitko sinä juuri”, Tawa aloitti. Hän haparoi sanoja, pyöritteli niitä suussaan, hioi ajatuksiaan loppuun asti, mutta ne tulivat silti ulos epävarmoina.
“Kyllä”, Guartsu vastasi.
“Mutta… miten? Miksi? Miksi minulle? Miksi nyt?”
Guardian tarttui vasemmalla kädellään aseensa hihnasta ja käänsi rintamasuuntaansa hieman oviaukkoa kohti. “Tarvitseeko siihen syytä?”

Salaperäinen hymy kasvoillaan sininen skakdi marssi hitaasti Tawan toimiston ovea kohti. Hän ei koskaan kääntänyt kasvojaan poispäin johtajastaan. Tawa ei puhunut hänelle eikä hän Tawalle, mutta ilmeet, jotka he piirsivät toistensa verkkokalvoille viestivät sanattomasti enemmän kuin tarpeeksi.
“Nähdään myöhemmin”, Guardian sanoi vielä hiljaa ennen oviaukosta kaikkoontumistaan. Hämmentyneisyydessään juuriadmin ei ehtinyt vastata. Viime hetkellä hän nosti kättään vaistomaisesti oviaukkoa kohti ja oli sanomassa jotain. Hänen oli joko tarkoitus toivottaa onnea taisteluun, kehottaa Guardiania olemaan varovainen, tai käskeä skakdia palaamaan toimistoon välittömästi. Lopputulos ei ollut ääni, jolla olisi saatu aikaiseksi mitään mainituista viesteistä.
Tawa kykeni vain uppoutumaan omaan hämmennykseensä. Miksi hänelle?
Edes Visokki ei ollut kuullut tätä sanaa koskaan Guardianin ajatuksissa. Niin syvälle sotilas oli sen alitajuntaansa ja menneisyyteensä haudannut, että edes voimakas telepaatti ei ollut päässyt raottamaan salaisuuden verhoa. Silloin kun tahdonvoimainen mieli ei todella halunnut jotain kuultavan, jopa mieltenlukija kuuli vain hiljaisuutta.
Sana oli joskus merkinnyt Guardianille paljonkin, mutta se oli haudattu sinne, missä loput Vartijat makasivat. Se oli kuollut kauan sitten, ja sen merkitys oli ripoteltu aavikkosaaren päättymättömään tuuleen.

Ääni pimeydessä hymähti.
“Ah”, Tawan oma ääni sanoi pehmeästi valottomuudesta. Siellä se oli ollutkin kaiken tämän aikaa. Hänen peilikuvansa, hänen varjonsa. “Hän sanoi sinulle jotain salaista. Jotain, jota minä en koskaan voi tietää.”
“Kyllä”, Tawa sanoi peilikuvalleen – ja itselleen – ristiriitaisin ajatuksin katse yhä oviaukossa. Toiset, identtiset jadenvihreät silmät tuijottivat hänen selkämystään.
“Viisasta”, ääni sanoi. “Vartija on ehkä sokea kuin vasen silmänsä… mutta nyt hän erottaa meidät. Nyt hän tietää, että sinä kuulit sanan, ja minä en. Hauskaa. Mitä hän sanoi, siskoni?”

“Minusta tuntuu”, Tawa sanoi hengittäen raskaasti. “Minusta tuntuu, että… se oli hänen nimensä.”
“Sääli”, pehmeän rauhallinen ääni sanoi pettyneenä. “Olisin halunnut kuulla sen.”
Toimistossa nainen ja tämän peilikuva katselivat toisiaan, ja he tunsivat toisensa samalla nimellä.
Käytävällä toimiston ulkopuolella käveli taistelua kohti nimensä haudannut mies.

9 kommenttia

Guardian 31.8.2013

Lievää takapiruilua kahden adminin suunnalta. Sellaisen adminin, jotka eivät ole minä.
Plus kiitos Snowielle taiteellisesta nimestä.

Matoro TBS 31.8.2013

tawaxgeeotp

Niin, siis. Pidän. Pidän paljon. Ja odotan jatkoa. Kaunista dialogia ja kuvailua. Bakmei-sitaatista tulee ihan mieleen Sun Tzun opit.

Manfred 31.8.2013

tawaxgeeotp

Guartsumaisen kaunista tekstiä, erinomaista, erinomaista. Ja nyt tuntuu erittäin tukalta, ettemme tiedä, mitä tapahtui Tawan pään sisässä sen jälkeen, kun viimeksi näimme sinne.

Guartsun nimen kertomisesta tuli vähän Doctro Who -viboja.

Kapura 31.8.2013

tawaxgeeot – ei kun se on yhä Tongu♦Dinem

Pidin. Ei ongelmia kuvailussa tai dialogissa, joten rakentavan kritismin osalta tämä arvostelu jää varsin lyhyeksi. Jatka guartsuna olemista.

Guardian 1.9.2013

Minä en tiedä, kuinka paljon uskallan kirjoittaa näiden hahmojen kanssakäyntiä ennen kuin herätän shippausarmadan sotaisan raivon.

Kiitos joka tapauksessa kommenteeringista. Kyllä, jatkan guartsuilua niin kauan kunnes minun pitää olla joku muu. Kyllä, Dottore Huu -liitos kävi mielessäni. Nimettömyys on ylipäätään toisaalta niin vahva teema hahmoissani, että en osaa vetää mitään suoraa viivaa niiden ja DW:n välille. Hei, minulla on varmaan kaksi vakiohahmoa, joilla on oikeat nimensä käytössä!

Domek 1.9.2013

Ilmeeni koko toimisto-kohtauksen aikana oli tämä: http://media.tumblr.com/tumblr_ma0o9f8uYy1r3a639o1_500.jpg

Ihmiset, päätin juuri, että kirjoitan tästä WAFF-fanficciä. Kukaan ei pysäytä minua

tawaxgeeotp

Guardian 1.9.2013

Kuten olin sanomassa…

Keetongu 6.9.2013

Tämä on silkkaa G-rautaa, mutta hehn, sellainen posti, mistä on oikeasti vaikea keksiä järkevää sanottavaa (kuten ehkä jo huomasimme).

Pidin myös siitä, että huippukohdan aikana alkoi soimaan Kauko Röyhkän biisin svengaavampi osuus; kun huoneessa kuunnellaan levyjä niin tuntuu tyhmältä kuunnella soittimia (Talon ainoa tietokone ja LP-soitin ovat käytännössä samassa tilassa).

Ja muuten, Enkin naamio on vihreä eikä musta.

Rona 7.9.2013

Tämä oli hieno ja kaunis viesti. Oli mukava nähdä Tawaakin sen viime-esiintymisen jälkeen, ja toivottavasti saamme tietää että mitä sairaala-viestin jälkeen tapahtui.

Ja minä arvasin jo ennen, kuin Tawa puhui kaksoisolentonsa kanssa, että Gee kertoi hänellä hänen oikean nimensä.