Kummitusten Suo

Höyrypaatti kynti hiljakseen kapeaa suojokea. Kasvustot, näreet ja rangat haittasivat BKS Hildemarin etenemistä. Itse asiassa paatin kapteeni Hai ei ollut oikein varma, missä he olivat menossa. Kummitusten suolla oli sellainen vaikutus matkustavaisiin.

Alun perin vierailu rämeellä ei edes ollut SUPER Toa Santorin & Hildemarin Lossimiesten kiertuesuunnitelmassa. Jokin oli kuitenkin mennyt vikaan Ma-Wetin märissä tunneleissa. Alkuun pakoreissu torakoilta oli mennyt oikein hyvin – Hautajärven viemäriaukko oli tukittu Santorin raudan toan elementtivoimilla. Tulppa ei tosin ollut rautaa, kuuluihan kyseisiin elementtivoimiin muutkin metallit. SUPER Toa oli kuitenkin mielestään jalometallien Toa, joten vesistön pohjassa oli nyt hopeakiekko, jossa oli kultapäällystetty Santorin meksi-korolaisen showpainijalogo. Tunneleihin oli laskettu tarpeeksi vettä, jotta Hildemar pääsi seilaamaan aallolla Hain elementtivoimien avustamana.

Jotenkin Arkistoista otettu Ma-Wetin kartta oli ollut kuitenkin aika lailla vanhentunut. Nyt oltiin pahemman kerran sumussa.

Yhtye oli päätynyt Hildemarin hytteihin viettämään takahuone-elämää lukuunottamatta Haita, joka kökötti ohjaamossa ruorin takana. Rumpujen hakkaamisesta väsähtänyt Vaderi kuorsasi vatsallaan sohvalla. Kapher nojasi kämmeniinsä ja katseli suota laivan pyöreästä ikkunasta. Cyberi näppäili hiljaisia sointuja kitarakirveellään ilman sen suurempaa mielenkiintoa. Santor kyllästyi istumiseen ja asteli turhankin mahtipontisesti laivan kokkaan.

Eipä sieltä paljoa näkynyt. Sumu oli niin sakea, ettei Haikaan saanut sitä kokonaan pois laivan reitiltä. He tosiaan toivoivat, etteivät törmäisi zyglakeihin tai verenhimoisiin rahi-petoihin. Suolla oli kuitenkin rauhallista. Jossain huusi kuikka surumielisesti.

Skakdien leiri Lehu-metsässä

Ilma haisi kärpäsille, ruudille ja moottoriöljylle.

Muoviosa rasahti poikki Agnakkin työntäessä sitä paikalleen. Kohta ilma haisi vielä enemmän moottoriöljylle. Musta litku virtasi vaaleanvihreän skakdinuorukaisen kasvoille. Miksi hiivatissa muoviosat rasahtivat aina rikki kun niiden olisi pitänyt loksahtaa paikoilleen? Agnakk ei edes pitänyt hirveästi moottoripyöristä. Eikä prätkä itse asiassa edes ollut zakazlainen. Se oli liian pieni Xian-ihme, suhteellisen nopea peli, mutta auttamattoman asenteeton. Agnakkin runkoon liimaamat piikit ja maalaamat Irnakk-tribaalit auttoivat vain vähän.

Zakazlaisissa motskareissa ei ollut muoviosia. Niiden osat olivat kylmää terästä, toain luuta ja viattomien matoranien nahkaa.

Palkkasoturinkoltiainen ryömi ylös sorakuopan pohjalle tunkatun moottoripyöränsä alta ja pyyhki naamansa öljyiseen riepuun, joka puhdistui vähän, toisin kuin skakdin naama, joka likaantui entisestään. Iltapäivän aurinko paistoi näille kasvoille paljastaen vaivoin lian alla olevan finni- ja rasvakerroksen.

Valo kuitenkin himmeni pian, kun toinen skakdi kurkisti sorakuopan reunalta irvistäen kieroa hymyä.

”Agnakki, hei, veähän se pyörä ylös ja sukkelaan! Meille olis ‘keissi’ niinkun työ nuoret sanotte, tuolla suol! Klaanilaisia, eli iso potti ja iso palkka!”

”Oookei, Pogonn… mutta tuo sytytystulpan kiinnike hitsi vie rämähti taas irti, en tiedä voiko tällä lähteä ajamaan…”

”Huom, poika, VÄÄPELI Pogonn! En minä turhaan siellä sodassa ryöminyt! Ja annahan kun minä katson…” Pogonn marssi nilkaten kuopan pohjalle ja kyyristyi tarkistelemaan Agnakkin kulkupeliä.

”Annahan kun konkari näyttää”, vanha skakdi mutisi, veti kuoreen vähän sähköteippiä ja reikälevyjä tukemaan sytytystulppien kiinikettä, jonka muovisuus sai hänet pudistelemaan päätään.

”Poika poika, minä todella toivon, että saat tästä sotahommasta tarpeeks rahaa kunnon pyörän ostoon… Vaan eipä se olluna helppoa meilläkään ennen, minä aloitin itse polokupyörällä… Se oli ennen sitä sotaa se, tiet oli kunnossa ja tasaset, mikäpä siinä oli peltojen välissä polokea! Että kyllä se siitä, uuttaa pentseeniä tankkiin ja menoksi!” Pogonn läiskäsi nuorukaista selkään.

”Juu, niin se, kiitos vänskä… Jos mie ajan tohon reunalle ja oottelen siellä… Tuleeko tuo Gorak mukaan?”

”No kyllähän se nyt, minkä sille mahtaa.”

Agnakk kaasutti motskarillaan kuopasta ylös ja kaarsi leiritelttojen luo. Siellä oli jo muutamia pyöriä odottamassa mälliä jauhavat skakdit istuimillaan kuin tatit. Oli vihreää ja keltaista, pari mustaa ja neljä oranssia, pitkäharjaisia ja lihaksikkaita. Harvinaisen happaman näköinen palkkasoturi istui tyhjän moottoripyörän kolhiintuneessa sivuvaunussa aggressiivisen näköistä kivääriä kiillottaen. Punainen skakdi ei järsinyt mälliä eikä – yllättävää kyllä – haissut alkoholille. Gorak ei ollut piirunkaan vertaa kiinnostunut ympärillä ärjyvistä prätkistä.

Pogonn istui leppoisasti tyhjän pyörän satulalle ja veti päähänsä pyöreä, haalistuneen sinisen kypärän, jonka otsaan oli ruuvattu lommolla oleva rautatähti. Pyörä sen sijaan oli teräkunnossa; Se oli kiiltävä, ärjyi puhtaasti kuin kivileijona ja aiheutti aina tavatonta kateutta muissa. Se oli vanhaa zakazlaista mallia, aito Harvenn-Daverakk heti sodanjälkeiseltä vuosikymmeneltä. Siinä oli tietenkin pakolliset piikit ja iskimet, mutta muuten ajopeli vaikutti peräti sivistyneeltä. Miehisellä tavalla sivistyneeltä.

Kuin sanattomasta sopimuksesta auringonlaskun ratsastajat painoivat kaasupolkimet pohjaan ja syöksyivät syksyn lakastaman aluskasvillisuuden läpi kohti länttä. Metelin vaiettua metsästä tuli muutama hoto-tulikärpänen syömään pihviaterian jäämiä.

Skakdiratsuväen kiila syöksyi ulvoen läpi metsikköjen ja salojen. Kärjessä ajoi Pogonn Gorak sivuvaunussaan, ja hänen vierellään musta ajolasipäinen Wugum navigoi käyttäen vanhaa xialaista paikanninta. Metsä muuttui jo aarniosta suomaisemmaksi, puut pienenivät ja pohja muuttui petollisemmaksi. Onneksi jo metsän alkuperäiset asukkaat olivat vetäneet pahempien paikkojen yli pitkospuita, joita pitkin olikin jännittävä kaahata letkana. Vuosien kokemuksella ketjukolarien uhka kuitenkin torjuttiin.

Saavuttiin joelle, jonka törmät olivat onneksi toistaiseksi kovaa turvetta. Mättäät lensivät ilmassa ja kofo-sammakot, kurjet ja kuikat pakenivat henkiensä edestä. Kohde läheni, Wugumin koje piippasi yhä tiheämmin. Pian sumusta piirtyikin esiin laivan ääriviivat. BKS Hildemar!
Klaanilaisten paatti ei tosiaankaan pärjännyt nopeudessa helvetin kuudennen piirin motoristeille. Pian hohottavat ja epäsoveliasta kielenkäyttöä kuin kauraa viljelevät palkkasoturit saartoivat jo laivaa. Muutama hurjimmista kaasutti puolilahoa puunrunkoa hyppyrinä käyttäen vastakkaiselle rannalle. Osa skakdeista jalkaantui tähtäillen laivaa aseillaan ja heilutellen sotanuijiaan. Osa pysyi yhä pyörillään paikallaan kaasutellen.

”Nonniin, arkajalat, käpälät kohti taivasta ja ulos sieltä, niin me ei välttisti ammuta teitä kaikkia ihan heti! Vaikka ompi kyllä pakko sanoa, että hyvin te niille ötököille näytitte, kun piti ihan oikeet miehet pyytää apuun!” Pogonn kailotti, ja sai palkkioksi möreän naurunremakan. Klaanilaiset pysyttelivät paatin sisätiloissa.

”Penteleen pentele”, Hai kirosi. Ei näyttänyt hyvältä. ”Kyber, voitko vaikka kuurouttaa nuo penteleet? Jotain pitäisi keksiä tai hukka perii!”

”Sori, mutta käytin voimat toistaiseksi siinä konsertissa”, Kyberi sanoi, katse kitarakirveessä.

”Kyllä me nyt nuo voitamme!” Santor karjahti. ”Olemme kaikki sotureita ja klaanilaisia!”

Kapherin ja Vaderin katseet olivat eri mieltä yhtyeen soturiusasteesta. Matoran ja erakkopeikko eivät olleet juuri vainolaisia vastaan mitelleet. Moottorien jyly yltyi.

”Alkakaahan tulla jo, ipanat! Saate kuustoista sekuntia aikaa eikä yhtäkään yli! Meillä on muutama panssarinyrkki valamiina, ja vanha kunnon Bratakk tykkää tosi paljon ampua panssarinyrkillä! Aplootit Bratakkille!”

Kuului hurraa-huutoja ja muita örinöitä, zakazin julmalla kielellä lausuttuina. Hikipisarat nousivat sankareiden otsille. Hai pelkäsi ystäviensä ja laivansa puolesta.

”Ei taida auttaa! Mutta ainakin skakdien kanssa voi joskus neuvotella, ne ajattelevan itseään toisin kuin torakat. Voisimme lahjoa ne pois ja minulla on vielä voimat tallessa…”

”Ne ovat myös tyhmempiä kuin torakat ja voivat ampua meidän heti,” Kyber sanoi tyhjällä äänellä.

”Joo, mutta kohta ne tekevät laivaan reiän”, Hai vastasi.

”Turha odottaa”, Kapher sanoi.

”Penteleen pentele.”

Kyber ja Hai heittivät aseensa kannelle ja yhtye marssi ulos kädet ylhäällä. Skakdit röhöttivät ja laukoivat loukkauksia Kapherin peikkoudesta, Vaderin matoralaisuudesta, Hain laivasta ja Kyberistä muuten vaan. Mutta Santorin kohdalla palkkasoturit hiljenivät.

”Hei.. Eikö tuo ole yksi niistä Meksikororon painijoista?!”

”On se! Ei muut toat käytä noin tyylikkäitä kuteita!”

”Hei, ne on meidän saalista, ensin ammutaan ja sitten ihmetellään, onko selvä!” yksi karskimmista karjaisi intoilijoille.

”Joo, mutta ensin me otetaan nimmarit prätköihin, eikö jes?”

”SUPERRR TOAA!” Santor huusi täysin tukalasta tilanteesta piittaamatta. Hän sai osakseen hurraa-huutoja.

”Turpa kiinni nyt, vihollisten kanssa ei veljeillä!” iso mustahopeinen skakdi pauhusi.

”Painu helvettiin, ilonpilaaja!”

”Vai pitäisikö sanoa… Paini helvettiin!”

Sitten asiat alkoivat rullaamaan. Kapherin heittämä rumpusetti kolkkasi mustahopeiden skakdin ja kaatoi kolme moottoripyörää. Nopeareaktioisen palkkasoturin ampuma zamor-kärisi ohjaamon ovenkarmit, kun Hai syöksyi sen tieltä ja nappasi miekkansa. Kapher pukkasi vauhdikkaasti itsensä, Kyberin ja Santorin laidan taakse piiloon. Zamoreja alkoi kimmahdella lisää, ja laidat alkoivat reikiintymään. Sankarit yrittivät parhaansa mukaan ryömiä turvallisiin paikkoihin johtojen, vahvistimien ja Kapherin perkussioiden seassa. Keksipurkit ja lasipullot räjähtelivät. Hai lähetti parhaansa mukaan jäämäjäyksiä vihollisten aseisiin ja päihin, mutta kaukotaistelutilanne on skakdien kannalta edullisempi. Tämä tuli erityisen selväksi panssarinyrkin revittyä auki puolet vasemmanpuoleisesta laitapaneelista. Jos ammus olisi mennyt kaksi metriä oikealle, se olisi vienyt Kyberin hengen; Jos se olisi osunut kaksi metriä alaspäin, laiva olisi uponnut kuin tiili.

Suurin osa skakdeista oli innoissaan tapahtumien kulusta. Tälläistä oli kunnon taisteleminen! Agnakk ampui jotenkuten moottoripyöränsä takaa, mutta jätti todellisen työn konkareille. Myös Gorak oli noussut sivuvaunusta ja ampui ilottomana tarkkoja laukauksia, jotka yksi kerrallaan poistivat klaanilaisia suojaavan laitapaneelin kiinnikkeitä.

Suurin osa palkkionmetsästäjistä ei tietenkään harrastanut moista strategisuutta ja kärsivällisyyttä. Wugum heitti komealla kaarella kasapanoksen laivan kannelle. Suuri osa laitaa iskeytyi irti mukanaan koskettimia Kapherin sähköuruista ja paineaallon tempaisema Vaderi.

Tuomionpäivän kyyn nopeudella Gorak syöksyi esiin ja nappasi mustan matoranin niskavilloista ilmaan. Sahalaitainen puukko ilmestyi Vaderin kaulalle.

”Antautukaa heti tai matoralaiselta irtoaa pää”, hän totesi, lujasti mutta huutamatta. Tuli seisahtui. Hai ja Santor kurkistivat hajoavien suojiensa takaa.

Vaderi ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaikka ote tiukka olikin. Kun Gorakin huomio herpaantui sekunniksi, matoran upotti hampaansa tämän ranteeseen. Gorak karjahti tuskasta ja Vaderi linkoontui otteesta. Skakdi syöksyi vihan liekki silmässään kohti turpeeseen kapsahtanutta matoralaista puukko ojassa tappaakseen. Näin olisi takuulla käynytkin, ellei iso, musta nyrkki olisi heittänyt häntä komeassa kaaressa taaksepäin.

Suo kuohui. Joesta nousi toistakymmentä Tarakavaa kuin aikojen alkujen meripedot. Vihreät ja siniset liskot iskivät eläimellisällä nopeudella skakdeja aseista tai tainnoksiin. Osalla niistä ratsasti Ga-matoralaisia virtaviivaiset sukelluskypärät päässään. He heittivät atraimia ja keihäitä kohti skakdeja, joista useimmat olivat tarpeeksi älykkäitä paetakseen kohti moottoripyöriä. Osan Tarakavoista kyljessä roikkui pienempi vesilisko, poikanen, joka ei ollut vielä irrottautunut emostaan. Jälkikasvusivuvaunuissa ratsastavat matoranit keskittyivät harppuuna-ammuntaan.

Pahin ei ollut kuitenkaan vielä takana. Ensimmäisen aallon keskeltä nousi muita suurempi, sininen alfanaaras, jolla ratsasti pisin veden Toa, jonka Hai oli koskaan nähnyt. Naisen haarniska oli hyvin erikoinen ja uimiseen erikoistunut. Selässä oli siipimäiset evät, ja lyhyessä hopeisessa panssarihameessa riippui vakaimina pitkiä, lyhytkahvaisia veitsiä. Päässään hän kantoi korkeaa kypärää, kotilon kuoresta tehtyä, jonka ympärillä kiersi piikkejä kuin merijumalattaren kruunussa. Toan hypätessä akrobaattisesti ratsunsa selässä Hai huomasi tulijan ehkä erikoisimmant aseet: Toan jalkaterissä oli isot räpylät, joiden kärjet oli teroitettu kuin kirveenterät. Kipakka potku olkavarteen sai karskin skakdisoturin ulvahtamaan ja pudottamaan aseensa. Ympärillä Tarakavat hakkasivat sen minkä kerkesivät, ja vaikka palkkasoturien tulitus lähettikin kaksi kenguruliskoa tapaamaan luojiaan, oli skakdien taistelu pitkälti hävitty.

Gorak raahautui Xian-ihmettä kuumeisesti käynnistävän Agnakkin tarakalle. Moottoripyörä käynnistyi köhisten ja skakdit syöksyivät vauhtiin meripedon nyrkkisarjan alta. Puolet palkkasotureista olivat pääsemässä pakoon, loput makasivat vähintäänkin loukkaantuneina turpeessa. Pogonn oli vielä jalkeilla. Hän oli kuin onnen kaupalla väistellyt meripetojen ja ratsastajien nyrkkejä ja teräaseita. Hikipisarat otsallaan vanhus yritti saada Harvenn-Daverakkiin eloa. Turhaan. Moottori oli kuollut. Kaunotar oli hylännyt vanhan miehen.

Veden toa löi Pogonnia atraimensa tylsällä puolella selkään. Vanhus lysähti pyöränsä päälle. Toa nosti palkkasoturin ilmaan ja nosti silmiensä korkeudelle niin, että kypärän piikit olivat painua otsalohkoon.

”Turpa kiinni ja vatsallesi”, Toa sanoi irvistäen, ”tai avaan sinut kurkusta nivusiin kuin taimenen.”

Jäljelle jääneet palkkasoturit makasivat lyötyinä maassa. Klaanilaiset uskalsivat vihdoin nousta laivasta.

”Ööö… Kiitoksia”, Hai sanoi, ”Tuota… Jäämme teille velkaa”, hän sopersi Toalle.

”Niin jäätte. Minä luulin, että te linnoituksen tyypit olette tottuneet tälläiseen… Nämä pirakan penikat olisvat nylkeneet teidät, jos emme olisi osuneet partioimaan täällä. Mutta mitä kolme taistelutaidotonta Toaa, steltinpeikko ja matoran tekevät keskellä kaunista suomaastoa höyrypurtilossa?”

Haista ei tuntunut siltä, että olisi aika alkaa sanomaan vastaan, vaikka ”taistelutaidoton” olikin iskenyt veteraania arkaan paikkaan. Onneksi Santor ei ollut kuulemassa.

”Minä olen Toa Hai, ja tuo on Santor, raudan toa tai SUPER toa tai mikälie, ja äänen toa Kyber, ja iso kaveri on Kapher ja pieni Vaderi. Tulemme Klaanista, kuten jo sanoit, ja kävimme vähän… kiusaamassa torakoita pohjoisessa. Eksyimme sumuun.”

”Kiusaamassa? Rumpusetillä?”

”No on meillä kitara ja basso ja…” Hai aloitti, mutta Toan katse oli vähän liian kova. ”Tai siis, se tuntui ihan hauskalta idealta alunperin.”

”Hauskalta.”

”Joo. Ei sillä mitään voi. Me klaanilaiset olemme vähän sellaisia.”

”Ihmettelen, että olette kestäneet Allianssia vastaan näinkin pitkään. No, oli miten oli, minä olen Toa Nautilda Ruki-Korosta ja nämä ovat Tyrskyn Ratsastajia. Menetimme kaksi Tarakavaa ja yksi poikanen jäi orvoksi. Odotamme, että Tawa maksaa meille asianmukaiset verirahat.”

”Joo toki, otan sydämeni asiaksi katsoa että näin käy”, Hai sanoi ja kumarsi nopeasti.

”Hyvä. Onko muuten totta, että pohjoisen väki on paennut muurienne taakse?”

”Joo. Heidät evakuoitiin sinne toista viikkoa sitten. Torakoiden sotakone etenee, sille faktalle ei voi mitään.”

”Paitsi soittaa musiikkia? No, se siitä. Pohjoisen väki aina uhoaa, miten me etelärannikon kylät annamme kaikessa periksi emmekä tee mitään oikein tai kunnolla. Siitäpähän saivat. Nouskaahan takaisin laivaanne siitä, me ohjastamme teidät rannikolle sumujen läpi. Ette ole ensimmäiset, jotka tänne eksyvät. Meillä kävi tuuri, kun Zyglakeita ei näy missään. Ne ovat paljon pahempia kuin tämä roskasakki.”

Tyrskyn Ratsastajat olivat saaneet Klaanilaisten avustamina jäljelle jääneet palkkasoturit sidottua. Myös moottoripyörät otettiin mukaan sotasaaliina. Hildemar oli yhä seilauskunnossa, vaikka rungon yläosa olikin rei’itetty seulaksi. Vangit heitettiin ruumaan , moottoripyörät ja vesiliskovainajien ruhot lastattiin kannelle. Pian höyry nousi taas Hildemarin piipusta laivan suunnatessa väljemmille vesille nyrkkimatelijasaattueen keskellä.

Kyber ja Vaderi vartioivat vankeja yhden tarakavaratsastajan kanssa. Skakdeja oli seitsemän, joista Pogonn ja pari muuta olivat tajuissaan ja muutamia ruhjeita lukuunotammatta suhteellisen kunnossa. Yksi palkkasotureista ei kävelisi enää koskaan, ja yksi oli menettänyt toisen silmänsä.

”Saamme sulan hattuumme, kun tuomme tämän saaliin Klaaniin!” Vaderi hihkui innostuneena. Hän oli jo toipunut taistelun kauhuista.

”Klaaniin? Älkää viitsikö”, Ga-matoran sanoi, ”Nämä ovat Ruki-Koron sotavankeja. Te olitte vain haitaksi. Meillä tulee tästä roskajoukosta vielä hyötyä, jos joudumme neuvottelemaan. Jos te haluatte omia vankeja niin saatte opetella taistelemaan itse.”

Ilmatila, Nui-Korosta länteen

”Nuoli 1 – siirtykää matkamuodostelmaan. Kuuntelen. Nuoli 1.”

”Nuoli 3 – muodostelmassa. Sumua edessä. Raportti säätutkija 2273:lta. Kuuntelen. Nuoli 3.”

”Nuoli 1 – suo on aina sumussa. Siirtykää latvakorkeudelle polttoaineen säästämiseksi. Kuuntelen. Nuoli 1.”

Kahdeksan kaksitasonazorakia kiisi ulvoen iltahämärässä Lehu-metsän lehväkaton yläpuolella. Suihkumoottorit jyristen lentue läheni skakdijoukon ilmoittamia koordinaatteja kohti. Selvähän se oli, epäpuhtaille skakdeille ei voinut jättää edes helppoa keikkaa. Tämäkin joukkio oli hävinnyt matoran-ipanoille ja rupiliskoille. Moisista nyrkkielukoista ei olisi kuitenkaan vastusta ilmajoukoille. Ilmaa oli turha hakata. Nuoli 1, nimeltään 4600, oli ollut jo alusta asti sitä mieltä, ettei skakdeja olisi pitänyt palkata sotkemaan Imperiumin kuvioita. Oli perin mukavaa antaa siitä opetus käytännössä.

Tultiin suolle. Kaksitasojen välissä olevat valonheittimet valaisivat reittiä. Koodinaatit lähenivät.

”Nuoli 1 – siirtykää taistelumuodostelmaan. Aseet esiin. Leveä kiila. Kuuntelen. Nuoli 1.”

Siivet naksahtivat hieman kauemmaksi toisistaan, Zamor-konekiväärit pistivät esiin. Tähtäimet ilmestyivät kypärien visiirien eteen.

”Nuoli 7 – kaarran vasemmalta. Joki edessä. Kuuntelen. Nuoli 7”.

”Nuoli 1 – kuittaan. Riistaa kohdatessa, 6-2 sarja, nosto ylös. Nuoli 5 oikealta. Kuuntelen. Nuoli 1.”

…

”Nuoli 1 – Nuoli 5? Kuuletko? Kuuntelen. Nuoli 1.”

”Glump.”

”Nuoli 1 – Nuoli 5? Hei? Missä vitonen?”

”Nuoli 2 – Nuo-mitähem- Glump.”

”Haloo? Kakkonen? Vitonen? Missä olette? Seiska?”

”Mmmhöng. Kroaak kroaak kroaak. Kroaak.”

”Hei? Nyt oikeasti pojat, missä te oikein… ”

Jotain isoa, punaista ja erinomaisen tahmeaa osui Nuoli 1:sen visiiriin. Hetken maailma oli punainen ja sitten täysin pimeä.

Pari minuutin kuluttua valtava ja erittäin tyytyväinen Ranama-sammakko sylkäisi ulos kaksi paria metallisiipiä. Sitten se kurnutti niin että suo raikasi.