Telakka, toimistotilat

Oli teetauko, hyvin ansaittu rasvaisten koneiden kanssa painittujen tuntien jälkeen. Täällä kiireinen matoran ei aina ollut onnellinen matoran, mutta ainakin hommien hoitaminen kuukausipalkan, rauhan ja omien puolustamisen vuoksi sai Telakan väen tietyntyyppisen tyytyväiseen tilaan. Tee virtasi kuppeihin isosta messinkisestä samovaarista, joka pulpahteli lauhdevesijärjestelmän päällä. Kuumaa vettähän täällä riitti. Ja sitä tarvittiinkin, kun joukkion suurimman jäsenen kuppi oli osimoilleen yöastian kokoinen.

Hailakanviolettia Kaukauta pitävä Ternok siemaili keskittyneesti minttuteetään vierellään aisaparinsa Ontor, joka kuntoutti paranemaan päin olevaa kättään kaatamalla Etelämantereen Rooibosta teatraalisella liikkeellä alas Pakarinsa leipälävestä. Lempinojatuoliinsa ison ilmoitustaulun varjoon rojahtanut Tongu sekoitteli soppakauhalla hunajaa sammiossaan vellovaan appelsiinikanelilitkuun. Tehmut ei levännyt töistään: työporukan nestori kävi läpi tärkeitä papereita siemaillessaan kamomillaansa. Cordak-panoksia ei ollut loputtomiin, Kanoka-kiekoisa oli todellista puutosta ja räjähtävien Madu-hedelmienkin sato oli jäänyt liian pieneksi, mutta lomakkeita kyllä riitti. Harmi vain, että paperilennokeissa ei ollut tarpeeksi puhtia kitiinikuorien lävistämiseen.

Ovi kävi ja Ämtur rojahti sohvalle Ontorin ja Ternokin väliin. Muista laivastolaisista poiketen akakunaama otti termaristaan kahvia ja litki sitä silmiään pyöritellen.

”Eipä ole ollut perin seikkailullista vähään aikaan”, hän aloitti keskustelua taukolaisten kanssa.

”Se on kyllä ihan hyvä”, Tehmut sanoi nostamatta päätään paperitöistä, ”Olemme kuitenkin tässä puolustuskannalla.”

”Ja Torangan menettämisen jälkeen paljon asioita pitää kuitenkin pistää uusiksi,” Ontor jatkoi ja rummutteli nahkasohvan käsinojaa sormillaan. Kane-ran telaketjua. Ei halpa materiaali, mutta Muakan moiseen verrattuna käytännössä ilmaista.

Torangan puheeksi ottaminen sai Ämturin nielaisemaan. Se ei ollut ihan helppo asia. Ämtur oli yrittänyt pelastaa Torangan, käskyistä huolimatta, mutta varsinkin jälkikäteen ajateltuna oli selvää, ettei yhdellä rahtarilla, niinkään etevällä pelillä kuin Ilmaraptorilla, saanut tehtyä paljoa valtavan ilma-aluksen pelastamiseksi. Tehmut oli kirjoittanut hänelle viikon henkistä sairaslomaa, mutta Ämtur oli palannut hommiin kolmen päivän jälkeen. Ei se auttanut, jotain oli pakko tehdä. Röörien putsaus ainakin piti ajatuksen raiteilla, ja Walsinatsin seurassa liikkuminen vakuutti siitä, että oma pää oli ainakin pääosin kunnossa. Vertailukohtia oli hyvä olla.

Porukan pomo huomasi ahdistuksen varjon matoranin kasvoilla. Keltainen jätti vilkaisi silmä tuikkien pikkumiestä. ”Älä turhaan kanna vastuuta Torangasta, kelpo mies”, Tongun bassoääni jymisi, ”olen hyvä siinä mitä teet. Paras pilottimme, sanon minä! Sait Ilmaraptoristakin paljon enemmän irti kuin minä Nynrahilla. Jos meillä olisi tusinan sinun tasoisiasi lentäjiä, torakoiden aluksien suunta olisi pelkästään alaspäin!”

”Ööh… Kiitosta, pomo. Olen aina tykännyt, tai haaveillut, lentämisestä. Laajoista tiloista ja kovasta vauhdista. Sanoivat että se on epätavallista maan matoraneille, vaan ei kyllä päde minuun se luulo.”

”Se hurjastelu makutain raivohullun brakaksen piikkipallon kanssa oli kyllä myös muistamisen arvoisa kokemus, Ternok sanoi, ”mutta ei pidä unohtaa, että myös minä ja Ontor olimme siellä.”

”No tosiaan,” Tongu muisteli, ”ja ketä muita? Ässämme Matoro, vanha kunnon Suga, Hai ja Troopperi ja Blozard, puhumattakaan niistä kahdesta hyvien athistien pampuista, siitä sokeasta papittaresta ja siitä kaapuvanhuksesta! Te liikutte järeässä seurassa, ystävät hyvät!”

Tämä sai aikaan tiettyä tyytyväisyytta sohvalla röhnöttävissä matoraneissa. Tehmut kuitenkin nousi paperipinojen takaa ja selvensi kurkkuaan.

”Ei silti pidä unohtaa niitä, jotka olivat täällä silloin, kun vihollinen iski linnoitukseen. Jonkun on pidettävä kotirintamaa, vaikka te nuoret ehkä haluattekin seikkailla ulkomailla!” Vanhan matoranin silmissä oli huumorin pilkahdus.

”Ha, vanha kunnon Tehmut!” Tongu sanoi vilpittömästi, ”en tiedä miten pärjäisin ilman sinuakaan. Ja Ämtur myös, tehän siellä temppuilitte, että ehdittekin kaikkialle. Kukapa olisi uskonut? Puoli vuotta sitten rahtasimme viljaa ja puutavaraa Pohjoismantereelta.”

”Että elämä voikin mennä uusiski, vaan ehkä ei kyllä hyvällä tavalla”, Ontor sanoi mietteliäästi, ”seikkaileminen on ihan kivaa, mutta sotaa ei voi kytkeä pois päältä.”

”Eikä se seikkaleminenkaan nyt aina niin hurraata huudattanut, vaikka jälkikäteen se siistiltä tuntuukin. Tai siis, jos nyt rehellisiä ollaan, niin kyllä minulla meinasi olla huonot housussa siellä Tset-Äm-Aan tehtaassa Nynrahilla”, Ternok antoi pointtinsa keskusteluun.

”Me kyllä annoimme sille ja sen tehtaalle kunnolla turpiin”, Ontor vastasi, ”eikä sinulla muuten ole housuja. Eikä ollut silloinkaan. Ei kukaan käytä housuja!”

”No, kyllähän Zorakin mies meidät lopulta sai…” Tongu sanoi mietteliäänä, ”Tai siis minut ja Gurtun ja Manun. Päästi kuitenkin menemään. Sitä minä en tajua, en yhtään! Ensin sen… koneet tulivat tänne ja murhasivat. Sitten me menimme sinne ja tuhosimme siltä kunnolla tilusta ja teollisuutta, ja äijä vain päästi meidät menemään. Tai siis, jos joku hihhuli tulisi ja räjäyttäisi minun telakkani merimiinalla, niin voisin kyllä luvata, että läski tummuisi. Enkä minä edes ole mikään väkivaltainen mies!”

”Se juttu minkä tuosta kerroit oli kyllä kumma”, Ontor sanoi, ”Natiseva tikku-ukko? Ovia tyhjässä tilassa? Mietin että mitähän Mata Nuin nimeen ne olivat.”

”Jaa, minä jätän henkimaailman hommat teille matoraneille. Suurien henkien legendoissa ei mainita sanallakaan keltaisia jättiläisiä. Mutta ne ovet tosiaan, ihme homma. Hiekkaa siellä oli, mutta niin oli kyllä siellä luodollakin, joten ei se niin ihme ole. Ehkä sillä lautturismiehellä oli Mahiki, illuusionaamio, huppu päässä niin en nähnyt. Se oli kyllä jo outo tyyppi. En tiedä, kyllähän täälläkin näkee kummallista porukkaa, mutta ei ketään niin… enteilevää. Ei minulla mitään kaunoja ole, hyvinhän siinä kävi ja Geekin sai pitää pyssynsä. Kelpo mies sen perusteella siis.”

”Entä Zorakki? Mitä hän teki teille?”

”Ei paljon mitään”, Tongu vastasi ja katseli kattoon. Hän ei edes pitänyt banaaneista. Ananakset olivat parempia. ”Taisi olla kiinnostunut lähinnä Manusta, mutta siitä miehestä ei meinaa saada selvää vastausta edes iskuporakoneella. Ei sillä että olisin yrittänyt.”

”Taitaa olla parasta jättää nuo kummallisuudet sankareille ja pitää huolta siitä, etteivät torakat pudota pommeja kunnon kansalaisten niskaan”, Tehmut sanoi ja työnsi mapin hyllyyn, ”Ja tauko muuten loppui kolme minuuttia sitten. Ei nosta poikien moraalia jos päällystö vaan istustekelee muistelemassa menneitä.”

”Oikein”, Tongu totesi ja nousi. ”Saisi se Kapherin peikko tulla takaisin, missä sitten viheltääkään. Sille olisi taas vähän miesten töitä tehtäväksi.”