Klaanin saari
Taku-Koro

”Toivottavasti kukaan porukoista ei ole tarkkailemassa”, Ilevhov murisi skakdihampaidensa välistä.
”Se on vain bisnestä”, lohdutti aina-aurinkoinen Ikneram ja laski sinivihreät kristalliaurinkolasit silmilleen, jalokivisten kulmakarvaproteesien alle. Ne olivat ryöstösaalista neljän vuoden takaisesta keikasta Pohjoisessa.

”Ne ovat matoraneja. Pikkuväkeä. Lyhytjalkoja” skakdi murahti. Ilevhovin harjan yläosa oli katkottu, saaden aikaan vaikutelman hyvin lyhyestä skakdista.
”Ne maksavat. Maksavat ihan karzahnisti”, Ikneram rallatteli ja pyöritteli tahtorakinluista keppiään. Se osui yhteen kaksikon vahtimista puisista laatikoista ja lensi maahan. Mutisten skakdi kumartui ja nappasi sauvansa, luoden samalla silmäyksen laatikoihin. Kallisarvoinen sisältö oli edelleen siellä.

”Ja sitäpaitsi, meillä on oikea monopoli tässä. Jostain syystä biolinnassa kysyntä on naurettavan kovaa”, skakdi jatkoi hipelöiden aurinkolasejaan. Tämän synkkä kumppani murahti jotakin vastaukseksi ja katseli valppaana ympärilleen. Hänkin oli diplomaatti, kuten Ikneramkin, hän usein muistutti muita. Hän vain diplomatisoi asioita tuhkaksi Hagah-plasmakiväärillä. Vartija-kivääreitä pidettiin erittäin suuressa arvossa edelleen, vaikka he olivatkin “taistelleet väärällä puolella”, kuten usein sanottiin. Ilevhovin kivääri oli tosin xialainen kopio-Vartija, mutta harjaantumattoman silmään se meni täydestä.

”Lisäksi, tällainen tilaisuus pitää hyödyntää”, aurinkolasiveikko jatkoi monologiaan. ”Meinaan, pojat pistävät kylän romuksi pian. Sitten on vähän paha tehdä enää bisnestä.”

”Kun Metorakk tulee, voimme vain ottaa mitä haluamme. Tämä on turhaa”, Ilevhov murahti.

”Ehkä sinä voit”, Ikneram pyöritteli keppiään. ”Mutta minä olen vastuussa Kenraalin bisneksistä. En ole silloin täällä polttamassa mukauta ja syömässä taloja.”

”Se on oma ongelmasi”, kalju skakdi vastasi.

”Hiljaa, barbaari”, Ikneram totesi sivistyneesti kun huomasi kahden matoranin astelevan pääkadulta kujalle. Hän asteli heitä kohti hymyillen hymyä, joka olisi murtanut kenen tahansa skakdin sydämen.

Matoraneilta se lähinnä mursi silmät. Ja uskon hyvyyteen.

”O-oletko sinä se”, rurukasvoinen matoran sopersi turvallisen välimatkan päästä. Tämän kumppani puristi kanoka-kiekonheitintä.

”Aivan oikein”, Ikneram huudahti. ”Olen mystinen kauppiaasi!”

Matoranien oli vaikea tulkita tilannetta. Kyseessä oli joko hirvittävä peto, joka teeskentelee outoa kauppiasprinssiä, tai sitten tosi, tosi epävakavastioettava skakdi. Kauppias-matoran alkoi katua koko osallisuuttaan koko juttuun.

”N-nuo laatikot ovat ne, mitkä pitää toimittaa Klaaniin?” matoran kysyi osoitellen varovaisesti lyhyttä skakdia ja laatikoita kohti.

”Teillä lienee rahat?” skakdidiplomaatti kysyi.

”Öh, tietty. Dumdul, anna salkku”, matoran sanoi, ja tämän vartija ojensi tälle nahkasalkun.

”Toimitatte nämä ostajalle linnakkeeseen. Saatte palkkionne häneltä.”

”Jjuu”, matoran sopersi ja antoi salkun. Ikneram tarkisti nopeasti sen sisällön.

”Oli ilo tehdä bisnestä kanssanne”, skakdi hymyili murhaten matoranit sisältäpäin. Hän kumarsi ja poistui paikalta toinen skakdi kannoillaan. Matoranit jäivät show’sta hämmennysksen vallassa tutkimaan laatikoita. Tavara oli sitä mitä pitikin, leipää ja leivonnaisia Allianssin kauppasaarron kuristamaan Klaanin linnakkeeseen.