Kahvio

“Heips”, Matoro tervehti Kapuraa. Hän istuutui täpötäyden ruokatarjottimen kanssa nurkkapöytään tulen toan vastakkaiselle puolelle.

“Hei”, Kapura vastasi varsin epäinnostuneena. “Mistäs tulit?”

“Öööh”, Matoro mutisi leikatessaan Mukau-häränpihviään. “Parilla eteläisellä Athistien saarella tuli käytyä. Plus Rautasiivellä sekä Abzumon lentävällä kuolemantemppelillä.”

“Aika normaali reissu siis. Klaanin tehtävissä, arvaan?” kysyi Kapura.

“Joo. Tai ei oikeastaan. Tarkoitushan oli sellainen, että muuan Ath-munkki saapui tänne kertomaan, että he antaisivat Klaanille yhden Nimdan sirun, kunhan me vain näyttäisimme että me olemme pitäneet Beetaa tallessa. No koko juttuhan paljastui ansaksi, jonka se pirun makuta oli masinoinut”, Matoro selitti syömisensä lomassa.

“Päädyimme lopulta sen omalle miniplaneetalle, jonka pudotimme alas Laivaston aluksella. Abzumo meni mereen metallihirviönsä kanssa. Sillä makutalla muuten oli yksi siru.”

“Kehenkään ei voi luottaa nykyään”, Kapura sanoi. “Kuulit arvatenkin Mäksästä? En olisi ikinä arvannut.”

“Tosin varmaan tässä vaiheessa kannattaa lopettaa turha luottaminen. Liian isoja asioita pelissä”, Kapura jatkoi onnettoman kuuloisesti.

“Joo. Tongu kertoi. En voi uskoa, että se olisi oikeasti loikannut. Eihän- eihän se ole mahdollista. Ei kukaan tekisi niin”, Matoro totesi. “Tai sitten minä vain uskottelen niin itselleni”, hän lisäsi surumielisesti.

“Ei se mahdotonta ole”, Kapura totesi. “Loppuen lopuksi tässä ei ole kyse pelkästään siitä, että vanhojen ystävyyssuhteiden pitäisi kestää ikuisesti. Toisella puolella voi olla jotain hyvää tarjottavaa. Tai sitten se on jokin juoni, ties vaikk Adminit olisivat yhdessä järjestäneet sen.”

“Älä sano noin”, Matoro kielsi välittömästi. “Et kai voi vakavissasi väittää, että Adminit olisivat luoneet… ties minkä salaliiton Klaania vastaan?”

“Entä jos tällä tavalla Mäksä saa tärkeää informaatiota Nimdasta? Sillä tavalla Klaani saisi etulyöntiaseman”, Kapura teorioi. “Ette te saaneet selville mitään, mistä voisi olla hyötyä?”

Matoro mietti hetken mitä kaikkea hän oli kokenut Nimdan kanssa viime aikoina. Hän muisteli Arkkienkelin pohjakuilussa käytyä taistelua.

“Nimda on ase. Ihan hiton tehokas sellainen. Uskon, että sillä saisi helposti minkä tahansa torakka-armeijan tuhottua.”

“Kiinnostavaa”, Kapura sanoi. “Luuletko, että vastapuoli haluaa sen tuhotakseen Klaanin vai estääkseen meitä saamasta sitä? Vai onko Nimdalla jokin muu käyttötarkoitus? Käsittääkseni se liittyy Ath-mytologiaan.”

“En ole ihan tietoinen sen osuudesta Ath-mytologiaan”, Matoro epäili. Hän yritti kaikin keinoin kiertää kaiken puheen Nukeista. “Tai edes siitä, mihin se on suunniteltu. Nimda on sikäli erikoinen, että olen tehnyt kaikkea siihen liittyvää viimeiset kuukaudet, mutten silti oikeastaan tiedä siitä paljoa mitään. Luulen sen kuuluvan samaan muinaisten esineiden ryhmään kuin legendat Elämän Naamiosta ja Valon Naamiosta.”

: “Samaan ryhmään kuin naamiot? Mihin viittaat?” Kapura kysyi. “Minusta se on enemmän ase kuin naamio, koska sitä ei ole suunniteltu tiettyjen lajien käytettäväksi kuten mainitsemiasi naamioita.”

“Siis, ne naamiot ovat legendaarisia niin voimiltaan kuin totuuspohjaltaan. Niiden tekijää tai tarkoitusta ei kukaan tiedä. Nimdaa kietoo samalla tavalla epätietoisuuden verho.”

“Selvä. Mutta niin. Jos oletetaan, että Nimdalla on tietynlaisia… Vartijoita? Ainakin kuvittelisin näin”, Kapura sanoi rauhallisesti ja vilkuili ulos ikkunasta. “Eikö Nimdan haltuunsaottaminen ole vaarallista, jos saisi nämä oletetut vartijat peräänsä? Eikö näillä legendaarisilla esineillä ole yleensä jonkinlaisia vartijoita.”

“En pidä tämä keskustelun suunnasta”, Matoro sanoi hiljaa. “Minä tiedän, että sinä tiedät, mitä tarkoitan. Sait sen… runonkin”, hän madalsi ääntään.

“Kyllä, runous on lähellä sydäntäni”, Kapura sanoi hitusen äänekkäämmin mutta teki selväksi, että halusi palata tähän vielä. “Mutta. Suunnitelmia tulevasta? Mikäli aiot matkustaa lisää Klaanin tehtävissä niin olen kiinnostunut. Elämä käy joskus tylsäksi keskellä sotaa. Ja sanotaan vaikka niin, että se ei taida olla hyväksi… mielenterveydelleni.”

“Metru Nuille. Lisää Nimdaan liittyviä operaatioita. Olen lähdössä aika pian. Muuten, kiitos siitä uudesta harppuunasta. Se todella tuli tarpeeseensa.”

“Hauskaa, että olin avuksi”, Kapura sanoi. “Siis, olen halukas tulemaan mukaan, mikäli tiimiisi mahtuu vielä yksi. Ketä muita ajattelit ottaa mukaan?”

“En yhtään tiedä. Oikeastaan minulla ei ole kovin hinkua ottaa montaakaan mukaani. Viime reissulla sujui sen verran heikosti, ja… luulen että minun tak- äh, ei mitään. Kaikki on ihan liian sekavaa. Maailma oli silloin joskus niin paljon yksinkertaisempi…”

“Sama maailma se on vieläkin”, Kapura totesi. “Mutta me olemme sodassa. Sodassa ei voi ajatella yksinkertaisesti. Ei oikeastaan missään. Ennen ei vain tarvinnut pelätä selkäänpuukottamisia tai vastaavaa. Mutta siis, onko Nimdan siru tiedossa varmasti? Voihan olla, että torakat tai muut viholliset eivät kiinnostu tästä varsin viattomasta huviretkestä.”

“Ei varmasti, mutta ainut jatkojohtolanka Deltan jahtaamisessa. Olen menossa tapaamaan muuatta matorania, joka viimeisenä käsitteli sitä sirua. Ties vaikka tietäisi sen sijainnin.”

“Sehän olisi sopivaa,” Kapura totesi. “Muuten, kuinka monen sirun olinpaikan tiedämme varmasti? Jokainenhan on yksinäänkin valtavan voimakas, joten niiden päätyminen torakoiden käsiin pitäisi estää.”

“Odotas”, Matoro sanoi ensin. Hän pohti vakavissaan jättää kertomatta omasta sirustaan. Tai ei se ollut hänen “oma”. Se ei ollut hänen oma muualla kuin hänen päänsä sisällä.

“Muistaakseni Mäksältä Allianssi sai yhden. Abzumolla yksi. Klaanilla yksi”, Matoro luetteli.

“Eli vielä on varaa kääntää tilanne voitoksi saamalla jäljelle jääneet?”

“Ei se mene pluslaskuna. Yksi siru on yhtä vahva kuin monta sirua. Tai se varmaan riippuu käyttäjästä. Ei näiden kanssa voi olla varma mistään.”

“Kuinka vahva Abzumo on sirunsa kanssa?” Kapura sanoi melko merkitsevästi. “Onko mitään tietoa?”

Matoro havaitsi keskustelun lähestyvän vaarallisia vesiä. Hän olisi halunnut pitää Arkkienkelin yksityiskohdat omana tietonaan.

“Kerroin jo, että Nimda on järkyttävän voimakas. Näin sen käytössä.”

“Mutta kuitenkin selvisitte kokonaisina?”

Matoro hiljeni.

Hän mietti ensin jotakin ovelaa keinoa päästä pinteestä. Myös aiheen vaihtaminen kävi hänen mielessään, mutta hänen terve järkensä sanoi sen keräävän liikaa epäilyksiä.

Lopulta hän ilmoitti Sille Toiselle Matorolle päänsä sisällä, että ei aikoisi jatkaa valheitaan.

Matoro yritti sanoa jotakin, mutta lopetti ennen kuin oli aloittanutkaan.

“… okei. Minä käytin Nimdaa. Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, tiedän sen. Mutta näin sen ainoana keinona pelastaa meidät”, Matoro sanoi nopeasti. Samalla hän tunsi sekä piston sydämessään että helpotuksen. Hän ei osannut selittää tunteitaan.
Kapura hiljeni hetkeksi ja näytti miettivän jotain kuumeisesti. “Toki se oli ainoa keino pelastautua… Mutta suosittelen pitämään sen yleisenä salaisuutena. Se ei tekisi hyvää Klaanin kuvalle, kun suunnitteilla on hävittää Nimda. Monet täällä ovat kyllästyneet sotaan eivätkä he varmaan pitäisi ajatuksesta, että Klaani käyttää Nimdaa. Vaikka tässä ei olekkaan kyse sellaisesta.”

“Jos ei jatketa enää tästä aiheesta, ainakaan täällä?” Matoro kysyi hiljaa.

“Sopii”, Kapura sanoi. “No. Tapahtuiko mitään muuta huomionarvoista?”

“Höyrykoneet ovat maailman siistein asia ikinä”, Matoro totesi. “Asiasta kukkaruukkuun, pystytkö hankkimaan nopean veneen matkaa varten? Huomiseksi mielellään.”

“Luulisin. Pajatöiden takia ainakaan valuutasta ei ole pulaa. Muuten. Tarvitsetko harppuunakorjauksia tai vastaavaa? Tai joku tiimiläinen jota olet ajatellut? Vielä ehtisi.”

“Jos keksit jotain vielä överimpää kuin tämä kutosharppuuna, kerro ihmeessä. Mutta ei minulla muuta.”

“En taida, mutta pistän muistiin. Ei minullakaan muuta asiaa ole”, Kapura sanoi.

Kaksikko jatkoi syömistä hiljaisuuden vallitessa, kumpikin täynnä ajatuksia ja epävarmuutta tulevasta.

——————————————–

Kapura oli, kuten arvata saatoitte, mukana tekemässä tätä.