Bio-Klaanin saaren pohjoinen merialue

Vihreät Le-Matoranin sormet kiersivät tummanhopeisen kaukoputkilon linssin kärjessä sijaitsevaa kullanväristä ratasta. Kaukoputken linssin kuva suureni suurenemistaan Lyanin kiertäessä ratasta vastapäivään. Kiron kyhäämän kaukoputken varteen oli lisätty muutama muukin ratas, joilla sai mukautettua näkyvyyttä omaan silmäänsä sopivammaksi tai tarkennettua linssin kuvaa epäinhimillisen tarkaksi samalla kun rattaat ääntelivät *NIKS’ ja *NAKS*

Edessäpäin ei kuitenkaan näkynyt mitään. Sankka, haaleanharmaa sumu ympäröi yönmustaa paattia kaikilta ilmansuunnilta. Tämä oli ikävä osa purjehtimista aamutuimaan, jolloin vesi oli vielä kylmää ja ilma kosteaa. Mutta kelvollisena tähystäjänä Le-Matoran oli tottunut tällaiseen.

“Ollaanko jo perillä”, Gatta kysyi kuka ties monennettako kertaa.
“Ei.”

Onu-Matoran istui rakas kiväärinsä sylissään selin Lyaniin päin mastoa vasten, joka jatkui vielä pari – kolme metriä tähystyskorin yläpuolelle. Kori oli yksi niistä asioista jotka toivat esille sen kuinka laiva oli rakennettu Matoraneja isompien otusten käyttöön. Tähystyskori kun oli Matoraneille itselleen miltei leikkimökin kokoinen. Lyan oli ilmeisesti huomannut asian ja vallannut tilan ikään kuin omaksi huoneekseen. Matoranin omalle korkeudelle mastoon oli kiinnitetty metallisia koukkuja, joissa riippui erilaisia köysinippuja sekä Matoranien arkipäiväisiä työkaluja. Paitsi hammasharja… Kaikkialla muualla korin lattiapinnalla lojui vähän kaikkea piensälää.

“Ollaanko jo perillä?”
“Ei. Lakkaa jo kyselemästä. Tai mene häiritsemään jotakuta muuta. Kauanko muuten olet ollut siinä?”
“Parisenkymmentä minuuttia.”
“Jaha.”
“…”
“…”
“…”
“…”
“Mites menee?”
“Mikäs tässä. Yritän erottaa edes jokusen merilinnun.”
“Jos näet jotain niin sano. Piippu kylmettyy.”
“Minä sanon…”

“Haivaitsetteko mitään?”, Kolin varovainen huuto kuului laivan kannelta.
“Ei niin mitään vajaan 40 metrin säteellä, tuulen nopeudessa ei muutoksia, näkyvyys päin hemmettiä”, Lyan huusi kyllin kovaa jotta se kantaisi varmasti maston juurille asti. Onneksi Gatta oli kuullut paljon kovempiakin ääniä. Näitä ääniä oli päässyt lähinnä hänen otsaansa osoitetuista kiväärin piipuista.

Koli käveli maston luota kapteenin huoneelle.

De-Matoran Argo seisoi paatin yläkannen vasemalla laidalla laatikon päällä nojaten ylävartalollaan kaiteeseen. Hän tutkaili sakeaa sumua zoomaillen kolmella monokkelimaisesti koristellulla Akakuunsa sisäänrakennetulla kiikarillaan. Ei niin mitään. Pelkkää epäselvää, vaikeaselkoista ja tyhjää harmautta silmänkantamattomiin vailla mitään suuntaa saati tietoisuutta siitä mitä edessä odottaisi. Pelkkä väritön, häilyvä tyhjyys… Tästä saisi muuten laulun…

Amazua seisoskeli tummanruskeaksi petsatun matkamuistohyllykön edessä. Hän poimi hyllyltä erikoismuotoillun kullatun pienen vaa’an ja asetti sen tilalle oudon aavikkokylästä saadun veistoksen joka tuntui esittävän jonkinlaista haarniskoitua mursua tanssimassa vatsatanssia tapiirin kanssa – tai mahdollisesti veistoksen veistäjän vaimoa. Palkkasoturi uppoutui miettimään näyttikö asetelma hyvältä. Huoneen oveen koputettiin.
“Sisään”, Amazua vastasi heittämättä huomiotaan pois hyllyn tarkastelusta.

Ovi narahti auki. Ko-Matoran raotti ovea mahtuakseen kurkistamaan huoneeseen avaamatta sitä kokonaan.
“Herra kapteeni”, Kolin vaitonainen ääni aloitti.
“Mitään raportoitavaa, tohtori?”
Ko-Matoran mietti sanomisiaan hetken. Vaikka paatin nykyisen kapteenin äänensävy ei ollut mitenkään äyskivä tai vakavamielinen, Matorania silti hermostutti niinkin väkevän henkilön kanssakäyminen tuntui aina jotenkin hermostuttavalta.
“Öhöm”, Matoran ehosti vaimeasti kurkkuaan, “Säätilassa ei muutoksia, mutta aiempia matkantekoarvioita mukaillen saavumme pian lähelle saaren pohjoisia rantavesistöjä.”
“Selvä, tulen kohta sinne”, Amazua vastasi, irrottamatta keskittymistään päätoimestaan, mikä ei tarkoittanut ettei hän olisi niinkään huomioinut Matoranin sanomisia. Eteläiseltä mantereelta saatu Kikanalopöytäkello näyttäisi kenties hyvältä melko oudon, ehkä jopa hieman kaksimielisen muotoisen tiimalasin vierellä.

Ko-Matoran käytti tilaisuutta hyväkseen tutkien hetken kapteenin huonetta. Hän ei ollut päässyt näkemään huonetta silmäykselläkään sen jälkeen kun Notfun oli riistetty laivan herruudesta.

“Oliko muuta?”
“Ööh, ei…”
Ko-Matoran sulki oven vaimeasti. Hän kääntyi selin oveen kävellen takaisin kannen etummaiseen osaan muiden Matoranien tykö.

“Mikäs sinulla?”
“M-miten niin?” Koli vastasi Nanyn kysymykseen. Ga-Matoran nojasi mesaanimastoon heilutellen taitamattomalle teränkäsittelijälle melko vaarallisesti yhtä veitsistään ajanvietemielessä.
“No sinulla on aina tuommoinen hieman varovainen kävelytyyli kun mieltäsi painaa jokin.”
Ko-Matoranin katse harhaili tämän omissa jalkaterissä ja laivan kansilankuissa.
“Kapteeni vissiin?”, vähän matkan päässä Argosta istuva Tokka teorioi.
“No joo…”, Kolin ääni muuttui vaimeammasta selkeäksi. Kanssapiraattiensa lähellä hänestä tuntui aina turvalliselta puhua. “Se on vain se, että niin paljon on muuttunut. Notfun olisi kutsunut minut sisään juttutokiolle ja ehkä yrittänyt tyrkyttää hieman rommia kurkkuuni…”

“Kieltämättä. Koko viime kuukauden aikana uusi kapteenimme on ollut etäinen ja välinpitämätön”, Tokka mussutti ja nielaisi.
“Pitää yrittää ymmärtää palkkasoturien luontoa”, Argo lausui selkä vielä muihin päin, “he ovat eristäytyneitä ja itsenäisiä vailla tukea tai turvaa mistään tai kenestäkään. He vievät muilta kaiken, koska heillä itsellään ei ole mitään…”
“Olipa taas niin dramaattista”, Nany tokaisi, mikä toki oli ennemmin ystävällinen kuin loukkaava tokaisu.
“Omat kokemukset kartoittavat”, Argo vastasi avoimesti.
“Ei ehkä kannata pistää paljon sen varaan että kapteenimme yhtäkkiä muuttuisi jonkin sortin parhaaksi kaveriksemme”, Tokka ilmaisi.
“Niinpä niin”, Nany hymähti. “Tuntuu vain niin oudolta kun kuulee itsestään puhuttavan jatkuvasti jollain oudolla lempinimellä, kuten ‘Se tyttö’, ‘Se pimatsu’, ‘Se likka’, tai jopa peräti ‘Se sininen pieni joka ei ole tällä hetkellä keittiössä’…
“Minua se kutsuu lähinnä vaan ‘Kokiksi’”, Tokka totesi.
“Minua taas nimellä ‘Se syvällinen tyyppi’”, Argo huomautti.

“No hyvä ettei teidän lempinimenne ole kaikilla mahdollisimmilla tavoilla…” Nany tuhahti.
“Jos sopii, voisimme kutsua sinua vaikkapa ‘Tähtitaivaan merenpinnan tuikkeeksi’”, Argo lohdutti toveriaan. Tämä sai Nanyn hymyilemään ja vähän punastumaankin.
“Notfunille me kaikki sentään olimme yksilöitä”, Tokka totesi. Hän oli miltei kokonaan lopettanut eväänsä narskuttamisen keskustelun ajaksi.
“En olisi uskonut sanovani tätä, mutta…” Nany sanoi vaimeasi, “…taidan kaivata häntä.”
“Nniin…”, Koli yhty toverinsa sanoihin.

“Muistatteko kenties niitä kaikkia yhteisiä iltojamme, jolloin vain tanssimme ja soitimme nuotion ympärillä?” Argo muisteli.
“Jep. Nuotiotynnyri poltti reiän paattiin tippuen suoraan alakannelle”, Nany jatkoi, “se olikin viimeinen kerta kun annoimme Gattan tehdä tulen.”
“Eikös se tynnyri tippunut suoraan kapyysissa istuneen Bagpin päälle”, Tokka kysähti.
“Kyllä vain”, Koli totesi. “Vaikea uskoa että kukaan voisi toipua selkärankansa vääntymisestä sellaiseen asentoon.”
Kaikki neljä Matorania nauroi, hohotti tai hihitti omalla tahollaan. Itseasiassa Koli hihitti, muut uskalsivat nauraa raikkaammin.

Matoranien keskeinen tunnelma tuntui latistuvan hetkessä kapteenin huoneen pamahtaessa auki. Mustanpuhuva palkkasoturi asteli ulos uusi kivenharmaa pikku lemmikkinsä olkapanssarillaan. Amazua asteli Matorannelikon luo. Nämä olivat selkeästi odottamassa että kapteenilla olisi jotain asiaa.

“Missä se kyklooppi on?”, Amazua kysähti Nanylta.
“Jaa Kiro?”
“Jos se on se koukkukätinen niin joo.”
“Tuolla karttahuoneessahan se on ollut huoltamassa niitä vehkeitä pitkin päivää.”
“Miten se kykenee ylipäätään minkäänlaiseen konetyöhön”, Amazua päästi ilmoille mieltään asian joka oli painanut hänen mieltään siitä asti kun hän oli kuullut kyseisen piraatin ammatin”, “Hänellä kun on ne koukkujutut.”
Ga-Matoran kohautti vaitonaisesti olkapäitään ikään kuin ei olisi miettinyt asiaa itse sen enempää. Kaipa sitä ei oltu tarkoitettu tavallisten kuolevaisten mielille.

Nazorakien laivaan asentamat vempeleet eivät olleet koko matkan aikana osoittaneet minkäänlaista merkkiä toimivuudesta. Kaikki mitä Kiro oli onnistunut tekemään oli laitteen muuttaminen radioksi. Siis, radiohan se oli, mutta niinku musiikkikuuntelumielessä…

Pakarinaamainen silmäpuoli Kiro asteli ulos karttahuoneen ovesta.
“Tilanneraportti”, Amazua huudahti Matoranille kannen perälle.
“Ei niin minkäänlaista edistystä, kapteeni”, Kiro vastasi pyyhkäisten rätillä hikeä hopeanhohtoisen naamionsa otsalta. Tästä ei sinänsä ollut hyötyä, sillä tekniikkaintoilija oli suurimman osan ajastaan jos joidenkin rasvojen ja öljyjen peitossa. “Mutta jos ketään kiinnostaa, sieltä kuuluu nyt Osteoporoosi-Okuramin ja Kumppaneiden kevätraati.” Fe-Matoran katsahti hetken laivan ympärillä olevaa sumuvaippaa. “Ja ilmeisesti täällä ollaan yhä pilvessä. Ennen kuin aloitin työt, kykeni taivaalta sentään erottamaan parit biolokit ennen kuin Gatta ampui ne alas”.

Amazua puhahti itsekseen turhautuneena. “Meillä on kuitenkin suurempiakin ongelmia. Sääolosuhteet.”, Amazua totesi. “Tämän pohjoisalueen vedet ovat hyvin karikkoista seutua, emmekä sumun takia näe.”
“Miten niin?” Tokka kysähti. Amazua heitti takaisin vastakähdyksen. “Niillä torakoilla on käytössä ties mitä mäjäyttimiä. Luulisi niiden voivan räjäyttää muutaman pienen kiven.”

“No kyllähän karikotkin aallonmurtajista käyvät”, Nany teorioi.
“Tai surmanloukuista”, Argo totesi.

“Nazorakit antoivat ohjeita joiden mukaan meidän pitäisi pitää silmällä kirkkaita merkkivaloja”, Amazua selosti.
“Ai niinkuin tuollaisia?”, Argo kysähti osoittaen kirkasta punaista valoa, joka erottui kuitenkin vain vaivoin sankan sumun huomasta.
“Niin”, palkkasoturi totesi, “juuri tuon tapais- hetkinen.”

Pian koko laiva nytkähti voimakkaasti, kallistuen jyrkästi oikealle. Korvia riipivä ääni kaikui ilmassa karikkokivien jyystäessä mustan laivan alakylkeä. Jokaiselle kannella olijalle oli omanlaisensa haaste välttää kumoon kellahtaminen. Amazua kumartui vasemman polvensa varaan tarttuen laivan kannen lankkuihin. Argo ja Koli ottivat kiinni vasemmanpuoleisesta kaiteesta. Nany iski veitsensä yhteen laudoista pidellen siitä kiinni. Tokka liukui sileän kannen poikki yrittäen ottaa kiinni karkuun päässyttä evästään. Koko laiva tärisi pysäyttäen etenemisensä lähes täysin.

“Oikaise nyt hemmetti ennen kuin koko purtilo kupsahtaa!”, Amazua huudahti riipivän metelin yli ruorissa olevalle Skakdille. Tämä yritti hampaat irvessä ja leuka koholla kääntää ruoria. Kesti hetki ennen kuin laiva lopulta irtaantui kivisestä ansastaan. Alus keikahti takaisin vasemmalle, sitten taas oikealle, heiluen hetken ees taas ennen kuin vakautui.

Amazua nousi ensimmäisenä jaloilleen varmistaen kaiken olevan kunnossa. Pian Skakdit ja Matoranpiraatit tekivät samoin.
“Melkoistapa märehdintää sekin oli”, Argo totesi ihmettyneenä.
“Sanoisin jopa että mitä helkuttia”, Nany totesi vetäisten veitsensä lankkujen välistä.

Kannen kansiluukku miltei pamahti auki. Po-Matoran Paku kiepsahti esiin vasara valmiina nuijimaan kaikkea.
“MMITÄ!? MITÄ NYT!? Hyökätäänkö kimppuumme!? Iskevätkö merimakkarat!?” Tiesin että se olisi vain ajan kysymys!”
“Turpa kiinni, ajoimme vain karille”, Amazua tuhahti,
“Oih…” Po-Matoran oli pettynyt.
“Rysähdyksiä ei kuulunut, joten en usko että laivalle koitui muuta kuin pintavaurioita, mutta mene kuitenkin tarkistamaan alakannelle mahdolliset vuodot.”

Po-Matoran kiepsahti takaisin kannen alle miltei taaksepäin kelatun oloisesti kansiluukun pamahtaessa kiinni ilman että kukaan nähtävästi koski siihen.

“Hoi, vähän apuja?” Gattan avunvoihkaisu kuului ylhäältä. Onu-Matoran roikkui nilkastaan köydessä jonka toinen pää ulottui maston tähystyskoriin. Matoran oli ilmeisesti tipahtanut törmäyksessä. Nany heitti yhden joutoveitsistään katkaisten köyden. Onu-Matoran lömpsähti allaan olleiden jauhosäkkien päälle.

Lyan svengaili itsensä alas maston köysiviidakosta. “Melkoinen tösäys.”
“Saamarin öttiäiset eivät viitsi merkata juttujaan tuon paremmin”, Gatta tokaisi päästyään pystyyn.

“Olettaisi Nazorakien tapaisen organisaation osaavan ottaa huomioon tällaisen”, Amazua totesi. “Koska tahansa tällainen vastoinkäyminen voisi käydä heille itselleen. Luulisi heidän osaavan laatia jonkin kartan tai muunlaisen kulkureittiohjeen.”
“Ihmettelinkin mikä tämä radiorakkineen tulostama lappunen oli”, Kyro mietiskeli koukkukädessään lappu, jossa oli piirros saaren pohjoisrannikosta johon oli merkattu punaisia pisteitä.
“…” palkkasoturi totesi nyrpeänä näykkäisten paperin pois Matoranin kädestä.

Sumun keskeltä alkoi erottua kylmän musta ja jyrkkä kallionkielleke. Suoraan laivan edessä erottui selvästi laaja, koko kallion pystysuunnasta poikkileikkaava halkeama, joka oli suurilta osin täydellisen pystysuora. Railon ja merenpinnan rajalla komeili koko railon suun levyinen ja sen korkeudesta n. yksi kolmasosan korkuinen portti. Portti oli kylmän metallisen harmaa, ja se ilmeisesti ulottui syvyydeltään merenpohjaan asti. Sen keskellä oli sulkeutuneiden puoliskoiden muodostama terävä sik-sak- kuvio. Tämä ilmeisesti oli tarkoitettu pelotteluksi. Mikä tahansa ylisuuren oviaukon väliin jäävä paatti rusentuisi tai vähintään jakautuisi kahtia. Portin harjalla komeili pari Nazorakien vartiotornia.

Kuului mekaaninen *KNAKS* mitä seurasi pian raastava metallin hankaamisen ääni. Suuret paksut metallisten porttien sahalaitaismaiseen muotoon työstetyt reunat alkoivat vetäytyä erilleen. Portin sisällä jylläävät hammasrattaat ynnä muut mekanismit päästivät klonksuvia ääniään kun portit avautuivat sen verran että musta merialus mahtui etenemään sen sisäpuolelle. Laiva liikkui hidasta mutta varmaa vauhtia porttien ohi. Argo huomasi oikeanpuoleisen tornin torakan tuijottavan laivan kannelle vilkuttaen sille. Portit alkoivat pian jälleen sulkeutua laivan takana. Nazorakien laatimien turvallisuuspykälien johdosta portteja aukaistu laajemmin tai pidemmäksi aikaa paitsi suurempien laivajoukkojen tapauksessa.

Niin eroosion kuin itsensä meren mahtavien voimien korkean rantakallioon muovaama halkeama oli sisäpuolelta katsottuna kuin laaja meriväylä. Yksikään valonsäde ei ulottunut railon pohjalle. Sen seinämät olivat hyvin sileät ja niistä näkyi loistavan kaunis kimmeltävä hohde, jota koristivat entisestään peilinkirkkaan merenpinnan aaltojen väreilyn heijastamat kuvat. Pakun olisi tehnyt mieli ajaa laiva lähemmäs jotta hän voisi tuntea tuon kauniin kivimassan olemuksen sormenpäissään.

Laivan edessä saattoi jo erottaa väylänpään, jossa kykeni erottamaan lähinnä eräänlaisen luolan suun. Suun yllä olevaan kallioon kykeni kuitenkin taittumaan valo, toisin kuin railoon jossa musta paatti kulki. Matoraneista, jotka eivät täällä olleet päässeet vielä aiemmin käymään, fiksuimmat pystyivät aavistamaan railon päästä avautuvan mahdollisesti avoimempi tila. Mahdollisesti telakka tai jotain.

Yön Timo II lillui esiin kallioon muovautuneen railon sisältä. Matoranien suut aukenivat hämmästyksestä. Suuret suunnilleen soikion muotoiset meriväylän kummallekin puolelle aukenevat laajat kallion sisään poratut leveätt ja korkeat tilat loistivat valonheittimineen ja muine valonlähteineen. Avointen tilojen lattiana toimivat harmaat sileät betonipinnat. Heidän ympärillään ei ollut vain pienikokoinen kallion sisään porattu telakka. Se oli kokonainen satama…

Muutama paatti odotti sataman molemmin puolin lastinsa pakkaamista betonisiten laiturien viereen parkkeerattuina. Meriväylä oli sataman pituudelta kyllin laaja jotta isompikin laivarypäs mahtui kulkemaan läpi. Vankat, varsiaan lyhentämään ja pidentämään kykenevät nosturit kääntyilivät laskien raskaita lasteja laivojen kyytiin torakoiden ohjeistaessa niitä käsimerkeillään. Laitureita taaempana torakoiden käyttämät pienemmät rahti- ja nostokulkuneuvot liikkuilivat sinne tänne joukossaan pitäjän maskuliinisimpia torakoita raahaamassa pienempiä kantamuksia ympäriinsä. Sataman tilojen kallionseinämiä vasten oli pinottu jos jonninmoisia tavaroiden massavarastoimiseen käytettyjä kontteja ja muita laatikoita. Seinissä komeili ainakin pari isokokoista peltiovea. Hieman seinämien katonrajan alapuolella pilkisti laatikkomaisia rakennelmia. Ihan kuin Nazorakien vartiotorneja levennettynä ja upotettuna kallioon. Rakennelmien ikkunoista pystyi miltei näkemään tarkkasilmäisiä torakoita valvomassa sataman toimia. Normaaleja työläistorakoita liikkui siellä täällä. Satamien konstruktio oli meriväylän kummallakin puolella miltei identtinen. Ainoa luonnollinen valonlähde oli sataman kattoon jätetty railon harjakselta jatkuva halkeama.

Matoranit hämmästelivät aikansa ennen kuin kiinnittivät huomionsa sataman meriväylän päähän, josta alkoi pimeä luola, jonka perällä tarkkanäköisimmät saattoivat erottaa jonkinlaisen telakan. Yön Timo II lipui mustuuteen sataman ja sen katon halkeaman suovan valon jäädessä taakse. Luola ei ollut kovinkaan pitkä, mutta satamaa näkyvästi vähemmin valaistu. Lyhyen luolan perällä oli itse sataman kaltainen avoimempi tila, mutta hieman pienempi ja sen katto oli ehjä.

Luolan perältä avautui oikealle samantapainen laivalastien betonilattiallinen säilytystavaratila kuin aiemmat sataman, mutta reippaasti pienempi eikä siihen mahtunut siistejä nostureita. Vasemmalla puolella komeili rivi Skakdien telakoituja purseja. Pursirivistön takaa pikotti kokonaisia telakkatilan perälle sioitettuja vajoja ynnä muuta kalustoa. Yön Timo II lainehti hitaasti ja vakaasti oikeanpuoleisen lastauslaiturin vierelle. Pari Skakdia heitti laivan kannelta köydet laiturin puolelle jossa vastassa olevat Skakdit ottivat ne vastaan, kiskoen laivaa hieman lähemmäs ja sitoen köydet laiturin reunan lyhyihin paksuihin tankoihin. Lautaisen kulkusillan pää pamahti betoniseen laituriin.

Jono Skakdeja marssi lankkua pitkin kukin olkapäällään tai kainaloissaan tuhti pakattu kantamus. Myös Matoranit osallistuivat purkutoimiin ottaen tahoilleen suuren osan pienemmistä kantamuksista. Paku halusi ominaiseen tapaansa mahtailla kantamalla raskaimmat kantamukset yksin. Gatta tasapainotteli parhaansa mukaan leiriastiapinon kanssa. Onu-Matorannin kantaman pinon alareuna töytäisi vahingossa laivan kaidetta kimmoten siitä toiseen ennen kuin tämä pääsi kunnolla astelemaan lankulle. Näin kävi joka hemmetin kerta.

Amazua seurasi Skakdien ja näennäisesti alaisinaan toimivien Matoranien aherrusta. Palkkasoturin takaa lähestyvä Skakdi kutsui hänen nimeään. Amazua kääntyi tämän puoleen. Skakdi teki kunniaa palkkasoturille, joka seurasi esimerkkiä.
“Kenraalia Gaggulabio on odottanut saapumistanne”, Skakdi sanoi.
“Hienoa. Voitte ilmoittaa hänelle tulostamme ja toimittaa tehtäväraportin.”
“Itse asiassa voit toimittaa sen itse. Kenraalilla on sinulle hyvin tärkeää asiaa…”

Nazora-pesien käytävät

Amazua laskeutui portaikon viimeisen askelman kääntyen tunneliristeyksestä oikealle. Skakdikenraalin työhuoneen ovi oli vajaan kymmenen metrin päässä. Ovella seisoi vartiossa pari pitkää aseistettua sotilasta aseet tanassa. Ovivahdit oli kuitenkin tarkasti koulutettu käyttämään niitä vain todellisen vaaran uhatessa. Palkkasoturi käveli rauhallisesti kahden vartian välissä olevalle ovelle. Skakdikaksikko ei reagoinut palkkasoturiin mitenkään, mutta tuntuivat olevan valmiina ampumaan hänet reikäjuustoksi pienenkin vaaran uhatessa. Mutta Amazua tyytyi olemaan kiinnittämättä näihin sen kummempaa huomiota. Palkkasoturi seisoi hetken aikaa oven edessä. Kaksiosaisen oven puoliskot vetäytyivät sivuun tämän edestä sallien hänelle tien sisään. Skakdikenraalin työhuoneen valaistus loisti himmeään käytävään hetkeken aikaa ennen kuin sulkeutui taas palkkasoturin astuttua sisään.

Skakdikenraalin puisen työpöydän takana siaitseva nojatuoli oli Amazuaan päin selin. Tuolin selkämyksen takaa tuprutti ohut savuvana, mistä kykeni päättelemään arvon kenraalin jälleen nauttivan Zakazalaisia laatusikareitaan.
“Kenraalini”, Amazua lausui kumartaen kyynärvarsi rintamuksellaan. “Olen palannut…”
Nojatuolin pyörivä alusta inahti istuimen alkaessa pyöriä Skakdikenraalin jalan töytäisystä.
Oikein päin kääntyneellä tuolilla rennosti istuva Skakdi siemaisi sikaristaan puhaltaen ulos heppoisat sauhut.

“Sinulla taisi olla mielenkiintoinen matka”, Gaggulabio murahti.
Amazua ryhdisti asentonsa. “Kieltämättä, herra kenraali.”
“Oletan, että toit ninjani ja muut turvallisesti perille?”
“Jokaista varvassyylää ja leukakarvaa myöten, herra kenraali.”
“Tittelit sikseen, ystäväiseni”, Skakdikenraali topuutti tumpaten loppuunpoltetun sauhuttimensa. “Puhukaamme mieluummin yhtiökumppaneina kuin käskyläisenä ja alaisena.”
Palkkasoturi laski päätään myöntävästi.
“Ehdin jo epäillä tapahtuiko matkallanne mitään radikaalia. Emme saaneet yhteyttä alukseenne.”
“Nazorakien asentamat laitteet olivat puutteelliset.”
“Tai sitten mahtava miehistösi ei osannut käyttää niitä”, Labio naurahti.
Amazua vuorostaan ei päästänyt ääntäkään.

“No sama se, mutta ensi kerralla älä viivyttele miljoonaa vuotta. Olet minun palkolliseni. Maksan sinulle siitä, että tapat asioita. Tai, noh. Teet asioita, jotka auttavat poikiani asioiden tappamista. Minulla on sinulle uusi tehtävä.”
“Niin arvelinkin. Se lähetti mainitsi asian olevan erittäin salaista. Edes hän ei vaikuttanut tietävän asiasta.”
“No minäkään en tiedä ihan tarkkaan. Fakta on se, että tein diilin erään hyvin vaikutusvaltaisen… ystävän kanssa. Hän lupasi toimittaa palveluksiani vastaan mielenkiintoisia laitteita. Vaihto tehdään neljältä aamulla läheisessä lahdessa. Haluan sinun hoitavan sen”, Labio selosti ja kaivoi karttaa pöytälaatikoistaan. Skakdi nosti pöydälle hieman repaleisen ja kellastuneen karttapaperin laskien sen työpöydälleen. Palkkasoturi astui pöydän ääreen.

“Tuossa”, Labio painoi sormellaan yhtä kartassa näkyvää merenlahtea. “Se on lyhyen venematkan päässä. Voit hakea käyttöösi pienen soutuveneen täältä.” Labio painoi sormellaan toista kohtaa kartassa. “Sieltä pääset sopivasti paikalle hieman ennen määräaikaa.”
Skakdikenraali kääri kartan rullalle ja ojensi sen palkaksoturille. Amazua otti sen vastaan enempiä kyselemättä.
“Saanko käyttää siistiä kaapua”, Amazua kysyi.
Labio hymähti. Oli mielenkiintoista huomata että synkeässä palkkasoturissa oli myös ripaus huumoria. “Kaikin mokomiin…”

Palkkasoturi kääntyi ja oli aikeissa poistua huoneesta, mutta pysähtyi muutaman askeleen päästä.
“Yksi juttu vielä.”
Skakdikenraali oli valmis kuuntelemaan mitä palkkasoturilla oli asiaa.
“Kiinnostaisi tietää, miten nämä pienet olosuhdemuutokset vaikuttavat työskentelyyni.
Labion teki hetki mieli kysyä, mitä skrarhia palkkasoturi oikeen höpisi, mutta arvasi lopulta mitä tämä ajoi takaa. “Hankit meiltä anastetun laivan onnistuneesti takaisin siltä kurjalta rommililliputilta. Olkoon se siis palkkiosi hyvästä työstä. Ja ne muut pikkumiehet… Tee niillä mitä lystäät. Menkööt vaikka tykinruoaksi jos eivät muuhun kelpaa”, Lavio murahti.

Amazua kääntyi takaisin ovelle sanaakaan sanomatta. Palkkasoturi poistui huoneesta.

Omaan rauhaansa jätetty Skakdikenraali päätti nauttia vielä yhdet sauhut. Sikarirasiassa oli mainosteksti “Viimeinen valmistettu erä ennen kuin tykinkuula räjäytti valmistajan aivot”.