Komentokeskus

Taukohuoneen kahvinkeitin puski urhoollisesti kahvia halukkaille ja täytti oman roolinsa sodassa, jonka vastapuolina olivat komentokeskuksen työntekijät ja mielenvoimainen kasvi. Kuten pieneen huoneeseen ahtautuneiden matoranien määrästä voisi päätellä, kyseessä oli tosiaan kriisitilanne. Eikä edes vaivaton ohjelmointivirhe, jonka seurauksena kaikki vahkiyksiköt muuttuvat vihamielisiksi tiettyjen viikonpäivien osuessa tietyille päivämäärille. Kyse oli ulkopuolisesta hyökkäyksestä, jonka takana saattoi olla Valioliiga tai, kuten Ilta-Metru todennäköisesti pian keksisi, Metsästäjät. Ja Metsästäjien pääsy vahkitietokantaan ei ollut asia, josta seuraa palkankorotuksia ja julkisia kiitoksia.

Lisää väkeä saapui. Omituinen hyökkäys oli levinnyt koko rakennuksen tietoisuuteen. C-osaston lähettiläät olivat kolme ta-matorania ja po-matoran, joka näytti hämmentyneeltä täpötäydessä huoneessa, jossa tönittiin toisia ja yritettiin olla kaatamatta koristemaljakkoja.

“Mmmitä täällä tapahtuu?” Po-matoran kysyi eräältä ko-matoranilta ja lähetti pahoittelevan eleen tallottuaan jonkun ga-matoranin jaloille.

Puheensorina lakkasi, kun pöydän päällä seisova ta-matoran rykäisi sangen äänekkäästi ja yritti näyttää mahdollisimman sankarilliselta ja johtavaiselta. Muutama tunnisti F-osaston mahtipontisen projektijohtajan, jonka ryhmä työskenteli huoneessa, jossa kasvihyökkäys oli huhujen mukaan käynnissä.

“Asia on niin”, F-osaston virallisesti nimetty kuukauden työntekijä ja epävirallisesti nimetty mielenvoimakasvikriisijohtaja Urvan sanoi kanohi Haunsa takaa. Eikö tuo kyseinen naamio ollutkin aina suurten johtajien kasvoilla? Urvan oli vankasti sitä mieltä, ettei loistavan johtajuuden ja Haun yhteistyö ollut pelkkää tilastoharhaa. Se vaati luonnetta. Periksiantamattomuutta. Urvan rypisti otsaansa kuullessaan jonkun vielä puhuvan.

“Asia on nyt niin”, hän sanoi uudestaan. Vielä kovempaa. Suurella johtajalla oli aina yleisöä, halusi kyseinen yleisö tai ei. “Asia on nyt niin, että meitä vastaan on hyökätty!”

Loputkin yleisöstä hiljeni. Urvan myhäili itsekseen. Unelmissaan hän oli jo suuremmassa työhuoneessa, jossa oli ei yksi vaan kaksi muskelirahipiirrosta ja jossa kokoonnuttiin akuuttien asioiden merkissä ei kaksi vaan kolme kertaa päivässä.

“Uudet paikallaolijat, kuulkaa! Meitä vastaan on hyökännyt mielenvoimainen kasvi, joka on ottanut haltuunsa valvontahuoneen! Tilanneraportti, kiitos!”

Viimeinen komento toi pöydälle hermostuneen ko-matoranin, joka nousi varoen kaatamasta pöytää. Hän rykäisi hermostuneemmin kuin Urvan ja puhui.

“B-osastolaiset, jotka yrittivät tuhota kasvin kirveillä, ovat jääneet vangiksi raportoituun unenomaiseen tilaan. Seuraava tiedustelupartio on jo matkalla. Aikaisemmin huoneessa oli jo se le-matoran, joka ohjaa vahkeja ilmeisesti mielenhallinnan alaisena.”

Tämä aiheutti väkijoukossa levotonta kuiskintaa. Urvan ei ollut käänteestä mielissään, sillä kirveet olivat olleet hänen ideansa. Hän komensi tiskialtaan vieressä seisovaa onu-matorania ojentamaan lisää kahvia. Työntekijöiden joukosta nousi D-osastolaisen ko-matoranin käsi.

“Anteeksi, mutta tämä taitaa olla pikemminkin laitteisto-ongelma. Minut palkattiin tekemään softaa.”

Hyväksyvä kuiskinta väkijoukossa seurasi. Urvan raivostui.

“Tämä on juuri sellainen ongelma, kuin minä sanon! Onneksi minulla on jo seuraava suunnitelma, joten joka ikinen vaiti ja kuuntelemaan!”

Urvan hörppäsi kahvia ja silmäili tuimasti yleisöä. Matoran yskäisi käteensä ja avasi suunsa.

“Mitä tietokoneelle tapahtuu, kun se yrittää tehdä liian montaa asiaa samaan aikaan? Vastaus, kiitos. Sinä, eturivistä, sanopa.”

Ga-matoran vastasi epäröiden: “Se räjähtää?” Kylmät väreet nousivat muutaman niskaan työntekijöiden joukossa. Se oli varmasti viimeinen kerta kun laitteiden suunnittelijaksi palkattaisiin le-matoran.

“Sitäkin, sitäkin”, Urvan sanoi tyytymättömänä. “Se kaatuu, tietenkin! Vaikka itse sanonkin, tämän huoneen järkevin suunnitelma on tässä. Me kaikki ryntäämme huoneeseen ja alamme samanaikaisesti tuhoamaan kasvia kaikella, mihin kätemme yltää.”

Laskeutui syvä hiljaisuus. Aika näyttäisi, oliko se hyväksyvä vai epäuskoinen, tosin juuri nyt se näytti lähinnä epäuskoiselta.

“Minusta”, joku ga-matoran sanoi varovaisesti, “unohdamme jotain. Entä se tulen toa, joka poistui hetki sitten rakennuksesta? Hän näytti epäilyttävältä.”

Urvan rypisti otsaa yleisölle, joka vaikutti jälleen hyväksyvältä. “Se oli tulen toa. En usko, että hän on syyllinen mihinkään.”

“Jos epäilyttävä henkilö olisi veden toa, hän olisi jo huoneessasi sidottuna!” huusi joku toinen ga-matoran. Urvan tyrmäsi väitteen käsieleellä osoittaen, ettei liiemmin välittänyt eri elementteihin kuuluvien tasavertaisesta kohtelusta.

“Saanen muistuttaa teitä eräästä asiasta”, Urvan sanoi. “Minä olen johtanut vahkivalvonnasta johtavaa F-osastoa onnistuneesti useita vuosia. Vaikka itse sanonkin, saatan hyvin olla tämän komentokeskuksen tärkein työntekijä. Mitä jos kuuntelisimme minua ja astelisimme kasvin valtaamaan huoneeseen kera kirveiden, kuuman kahvin tai muiden haitallisten asioiden ja näyttäisimme sille kasville, mistä meidät on tehty?”

Tällä kertaa kukaan ei ilmaissut vastalauseita. Urvan oli mielissään.

Käytävä

Kasveja vastustava kansanliike eteni komentokeskuksen läpi kohti valvontahuonetta. Sen ohittamissa huoneissa katsottiin kummastellen tai liityttiin mukaan. Urvan johti seuruetta ja tunsi olonsa arvokkaimmaksi sitten ylennyksensä nykyiseen työnkuvaansa. Enää puuttui jykevä iskulause, mutta ehkäpä paras kandinaatti “Tappakaa pirunpuska!” ei ollut kerännyt juuri minkäänlaista kannatusta. Ehkä hiljaisuus oli kuitenkin parempaa, sillä kasvi saattaisi kuulla lähestyvät matoranit.

Minä luen mieliä, idiootti.

Urvan äännehti äänekkäästi.

Jos te käännytte pois nyt, saatan jättää teidät rauhaan.

Joku toinen työntekijöistä olisi saattanut totella Zairyhin kehotusta, mutta Urvanilla oli aivan liikaa ylpeyttä siihen, ettei hän olisi tulkinnut viestiä kannustimeksi. Kasvi selvästi pelkäsi heitä!

“Eteenpäin!”

Seurueen matka jatkui keskeytyksettä. Pian Urvan seisoi valvontahuoneen ovella olo itsevarmana. Hän viittasi karskeimman näköiset onu-matoranit murtamaan oven ja seisoi joukkojen odottaessa jännittyneenä käskyä. Tämä on se hetki. Huoneeseen astuu vaivainen osaston johtaja, mutta sieltä poistuu suuri sankari, jonka valta ei enää rajoitu F-osastoon. Halutessaan Urvan saisi kaikki osastot. Jos vahkien väri ei sattuisi miellyttämään häntä, tarvittaisiin vain yksi tiukka komento ennen kuin työntekijäryhmä painuisi koristelemaan vahkit Urvanin lempisävyillä. Kuka valitsisi uuden kahvinkeittimen tai päättäisi lopputuloksen, kun kaksi matorania ryhtyisi nyrkkitappeluun jonkun funktion nimestä kiistellen? Urvan. Jos hän ajattelisi tulevaa loistoaan useasti, kaikki tuo siirtyisi väistämättä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes se paukahtaisi todellisuudeksi.

Minä tapan teidät kaikki.

Vinkaisu.

“Varmistan selustan”, Urvan selitti ja onnistui kadottamaan suurimman osan värinästä äänestään. Muut näyttivät hieman epäluuloisilta, mutta yksi toisensa jälkeen matoranryhmän jäsenet katosivat huoneeseen, josta kuului jo taistelun ääniä. Eräs huuto säikähdytti Urvanin niin pahasti, että tämä päätti lyödä oven kiinni kun kaksi le-matorania oli vielä ulkopuolella.

“Keittäkää lisää kahvia”, kuului komento Urvanin juostessa pois.

Le-matoranit jäivät kuuntelemaan, kun valvontahuoneessa matoranit yksi toisensa jälkeen jäivät Zairyhin kontrolliin ja alkoivat paukuttaa ovea, jonka Urvan oli sulkenut.

“Mitä jos kokeillaan diplomatiaa”, toinen ehdotti.
“Ei se ennenkään ole auttanut”, toinen haastoi.
“Paitsi silloin…”
“Nynrah-diplomatiapäivällisellä?”
“Hei, siitä ei puhuta.”

Le-matoran ajatteli kauhuissaan toaa, jonka hattu oli vihreä, vaikka kesän muotiväri oli pikemminkin sininen ja väärinkäsitystä, joka sai alkunsa hatun väristä.

“Mitä jos me vaan…”
“Juostaan?”
“No vähän joo.”
“Tämähän on vähän…”
“Niin?”
“Laitteisto-ongelma.”
“Ai joo.”

Matoranit päättivät juosta, mutta samaan aikaan ovi päätti murskautua suuremman matoranjoukon toistuvista iskuista johtuen. Samaan aikaan toisaalla Urvan päätti piiloutua kaappiin ja Zairyh päätti kerätä rakennuksen matoranit kasaan, jotteivät he häiritsisi vahkietsintöjen jatkamista ja kaikki tämä johti siihen, että Ilta-Metru kirjoittikin artikkelin, jossa se väitti Zairyhin olleen Pimeyden metsästäjien kätyri ja saaren ainut asiasta tietävä henkilö oli jo paennut rakennuksesta johonkin muualle, jossa hänkin ehkä päätti jotain.

Maan alla

Zairyh jatkoi massansa siirtämistä putkiin ja pieniin koloihin sekasorron rauhoittuessa hiljalleen komentokeskuksen käytävillä. Mielenvoimilla hallitut matoranit olivat epäonnistuneet rakennuksen eristämisessä, ja muutama työntekijä oli karannut hälyttämään paikalle paremmin järjestäytyneitä lainvalvojia. Kaiken lisäksi erityisvahkit käyttivätkin omaa järjestelmäänsä, joten Metru Nuin lainvalvonnan poistaminen oli epäonnistunut. Kapuran tai le-matorantyöntekijän mielet eivät myöskään sisältäneet vinkkejä järjestelmän pitempiaikaiseen lamaannuttamiseen, joten vahkit pysyisivät Zairyhin hallinnassa enää hetken.
Juuret olivat kuitenkin osoittautuneet tehokkaammaksi etsintävälineeksi kuin vahkit, joten koko operaatio alkoi vaikuttaa turhalta. Huonosti pelatut kortit voisivat myös paljastaa Zairyhin läsnäolon saarella suurelle yleisölle. Järkevintä olisi uhrata osa juuristosta lavastetussa taistelussa valvontahuoneessa ja jatkaa piileskelyä maanalaisissa rakenteissa.

Nyt autioon valvontahuoneeseen kasaantui juurista koostuva kuvitelma komentokeskusta riivanneesta kasvihirviöstä. Työläismatoranit palaisivat pian mukanaan toia, mutta taistelun jälkeen kukaan ei arvaisi, että uhka onkin kuviteltua laajempi ja yhä olemassa.

Metru Nuin kadut

Kapura istui katukivetykselle.

Pako komentokeskuksesta oli onnistunut hyvin, kunhan matoraneille oli selitetty, että hän oli Zairyhin mielenhallinnan uhri. Muutama erikoisvahki oli järjestelmän yllättävästä häiriöstä välittämättä ollut kiinnostunut pakenevasta tulen toasta, mutta toimivien lainvalvojien pieni määrä oli avannut tilaisuuden juosta karkuun. Jäljelläolevien vahkien tekoäly ei ilmeisesti ymmärtänyt muitten toimivattomuutta, joten niistä ei ollut suureksi uhaksi.

Silti kaduilla juokseminen tylsistytti Kapuraa. Suunnitelman seuraava vaihe edellytti muiden läsnäoloa, ja odottaminen ei koskaan ollut mukavaa, jos oli paljon kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Jos Zairyh ei pian lähettäisi viestiä toisten löytymisestä, saattaisi Kapura kuluttaa aikaansa vaikkapa tutustumalla paikalliseen korkeakulttuuriin.

Juonittelu ei ollut myöskään erityisen mukavaa sekavassa tilassa. Kapuran viimeaikaisesta elämästä oli toisinaan vaikeaa erottaa, mikä oli totta, mikä tarua ja mikä Zairyhin tai jonkun muun asettamaa kuvitelmaa, joka tuntui todelta. Mutta kaikki tulee selväksi, jos se on siellä, Kapura ajatteli.

Jos Nimdan siru on siellä, mihin se jätettiin.