Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Suuri Pamaus

4 kommenttia

Bio-Klaanin Saari, tasanko

Lehu-Metsän itäpuolella sijaitsevat laajat ruohotasangot aukenivat valkoisen nazorakin edessä. 273 oli kävellyt jo melkein viikonpäivät aukealla maalla ja metsän synkät varjot alkoivat jo jäädä taakse. Karkulaisen matka johti kaakkoon, kohti itäistä merenrannikkoa. Laskelmiensa mukaan 273:n pitäisi alkaa olemaan päämäärässään parin päivän sisällä.

Zyglakien antamat tiedot olivat kuitenkin alkaneet huolestuttamaan valkoista tiedemiestä.
Imperiumin raja alkoi ilmeisesti laajentua etelääkin kohti, mikä tarkoitti sitä, ettei Jäätutkija ollut kauaa turvassa sielläkään kauaa. Varsinkin tasangolla kulkeminen oli todella riskialtista nazorakien tiedustelijoiden vuoksi, mutta 273 oli valinnut reittinsä lähinnä siksi, että se oli nopein tie merelle. Sinänsä tämäkään suunnitelma ei ollut täydellisesti vedenpitävä, sillä 273 tiesi nazorakien pitävän saarta kauppasaarrossa. Riski siitä, että merivoimien partioalukset upottaisivat hänen pakoveneensä olisi siis erittäin suuri.
Toisena haasteena oli lisäksi se, että Jäätutkijan oli saatava vene jostain. 273 mietti, antaisiko hänen moraalinsa myöten sen, että hän varastaisi jonkun matoran-kalastajan veneen. Tosin hän uskoi, että hänen moraalinsa kesti sen paremmin kuin nazorakien zamorit tai Toien elementaali-iskut.

273 kuitenkin päätti kuitenkin lykätä jatkosuunnitelmien miettimisen myöhemmäksi.
Hän katsoi ympärilleen. Ilma oli kirkas ja taivas pilvetön. Viileä pohjoistuuli puhalsi mukavasti valkoisen tiedemiehen selkään ja kutitti hyönteisen herkkiä tuntosarvia. Lakastuneet, vihreän ja ruskean väriset heinät ja ruohot kallistuivat tuulen suuntaisesti.
Talvi oli tulossa. Jäätutkija piti talvesta. Se toi mieleen kodin.

Ruoho rätisi ja taittui nazorakin valkohipiäisten jalkapohjien alla. Yksittäiset kovemmat tuulenpuuskat lepattivat tiedemiehen työntakin repaleisia helmoja välillä. Jäätutkija saattoi kuulla kaukaisuudesta merimetsojen yksittäiset äänet. Jäätutkija päätti pysähtyä kuuntelemaan niitä tarkemmin. Hän kallisti päänsä siihen suuntaan, mistä oli kuullut lintujen äänet.

273 kuitenkin katui sitä heti, kun maan täytti tärykalvoja repivä ja maata tärisyttävä pamaus. Oikein jumalallinen rumpusoolo suoraan Mata Nuin korkeuksista.

Jäätutkija kavahti infernaalista jyrähtelyä ja painoi kalpeat kätensä tärykalvojensa suojiksi. Hän ei edes ollut säikähdykseltään huomannut kaatuneensa takamukselleen ruohikkoon.
MITÄ HELVETTIÄ!? 273:sta tuntui että hänen piti ajatuksensakin tasolla huutaa kuullakseen ne äänen ylin.

Parin raastavalta ikuisuudelta tuntuneen sekunnin jälkeen 273 istui yhä maassa, silmäluomet äärimmilleen revähtäneinä ja kädet edelleen puristuneina kalloaan vasten.
Hitaasti Jäätutkijan molemmat pitemmät kädet irtosivat ohimoista, mutta pysyivät yhä ilmassa. 273:n silmät olivat yhä kuin lautaset. Hän liikautti varovasti päätään ja katsoi hitaasti ympärilleen. Oli hiiren hiljaista.
Valkoinen tiedemies räpäytti kerran silmäluomiaan. Loppuiko se…?

Jäätutkija tajusi istuneensa jo hetken paikoillaan. Hän nousi äkkiä ylös ja katsoi villisti ympärilleen kuin magmamagnusti joka työntää päänsä ylös pesäkolostaan ja tarkkailee ympäristöään. 273:n katse havaitsi suuren savupatsaan kaukana pohjoisessa.
Jäätutkija räpäytti pari kertaa silmiään. Hän kertasi useammat vaihtoehdot läpi päässään. Pommikoneita? Ei, taivaalla ei näy niitä. Tykistökö? Ehkä.

273 oli kaukana savupilarin nousupaikasta, mutta hän ei tuntenut oloaan siltikään turvalliseksi. Tiedemiehestä tuntui, että hänellä alkoi olla kiire. Nazorak kääntyi nopeasti ympäri ja jatkoi juosten matkaansa kohti kaakkoa.


Jäätutkija sadatteli ääneen ja kirosi kaikkia maailman eläimiä, kun oli epähuomioissaan astunut rahin jätökseen. Tässä kohtaa on syytä täsmentää, että kyseinen jätös oli tapiirin.

4 kommenttia

Matoro TBS 13.5.2014

Jy-tymm.

Hieno pieni viesti. Tosi sujuva. Hieno nähdä 273:n etenevän matkassaan.

Guardian 14.5.2014

Vaikka en eritehuumorista kamalasti välitä, viimeinen lause aiheutti valtavaa repeilyä. Yhteensattuma oli niin akuankkamaisen epätodennäköinen. Pisteet.

Kapura 14.5.2014

En ole tainnut erityisesti kommentoida viestejäsi, joten laitetaan vaikka vähän paksumpi arvostelu.

Kuvailu on hyvää, kielellisesti ja sanastollisesti oikein näppärää ja tunnelmaan sopivaa. Pari huolimattomuusvirhettä (“mikä tarkoitti sitä, ettei Jäätutkija ollut kauaa turvassa sielläkään kauaa.”), mutta eivät häiritse hirveästi. Viestit on mitoitettu ihan hyvin, sillä jokaisessa kuitenkin tapahtuu jotain mutta pituutta ei ole liikaa.

Juonellisesti etenee aika rauhallisesti. Minulta taisi jäädä ohi, mikä päämäärä matkalla oli (mutta toki noistakin voi välillä muistuttaa). Parhaiten 273:n epätavallista päähahmoutta voisi tietenkin hyödyntää, jos se päätyisi jotenkin Klaaniin. Voisi olla metkaa huomata, onko se tyytyväinen normaalielämään pesän ulkopuolella ja Klaanikin saisi yleistä kehitystä riippuen siitä, miten ne suhtautuvat 273:een. Pysyykö Klaani suvaitsevaisena, vaikka uusi asukas olisikin nazorak? Allekirjoittaako 273 kaikki väitteet nazorakit-ovat-natseja-maailmankuvasta?

Toivon myös kovasti, että hahmolla on pakomatkan jälkeenkin jonkinlainen tulevaisuus. Jo nyt voisi alkaa heittämään hienovaraisia vihjauksia (vaikka mainita enemmän, mitä 273 aikoo tehdä mahdollisen turvapaikan löydyttyä). Pakeneehan se toki, mutta luulen, että aika monella voisi olla tulevaisuuttakin mielessä.

Suhteellisen tyytyväisenä tätä on kuitenkin voinut seurata. Kirjoittamisessa ei moitteita, mutta tulevaisuudesta kannattaa aika vihjata, jotta lukijasta alkaa tuntua, että kaikella tällä on joku tarkoitus. Vaikka 273:lla ei erityisiä suunnitelmia olisi, voi senkin tuoda esille ja tarkastella sen reagoimista siihen, että rutiininomainen Pesän elämä vaihtuikin johonkin aika epävarmaan. Odotan innolla jatkoa.

Pave 15.5.2014

Tulevan vihjailusta voin lähinnä sanoa, että kun pari vuotta sitten suunnittelin pakomatkaa, taisin noobina vuodattaa kaiken chattiin luettavaksi. Kun kirjoittamiseni oli lähinnä että kaikilta piti varmistaa että kaikille käy. Sen takia osa klaanilaisista tietävätkin 273:n päämäärän.

Ja 273:lla on tahtonut olla aikalailla tuollaista epäonnea ja satunnaisia kohtaamisia matkassa, että häneltä on tainut jäädä jatkosuunnitelmat hieman muovaamatta, kun Kohtalo on pakottanut häntä juoksemaan hippulat vinkuen eteenpäin.
Mutta kuitenkin, Jäätutkijan pitkä journey alkaa saavuttamaan ensimäisen pysäkkinsä ja se tulee paljastumaan ehkä jopa seuraavien viestien aikana.