Kenraalinsatama

“Ha ha ha”, Gaggulabio nauroi ilkeästi, kun kuuli metsämatoranien kaikonneen kodoistaan. Skakdit olivat polttaneet niiden kylät ja grillanneet makkaraa palavien mökkien lieskoissa. Metsäpalo oli hiipunut vasta seuraavana aamuna.

Skakdijoukon viime päiviin oli kuulunut myös muun paikallisväestön kiusaamista, bisneksiä Rumisgonessa, leipomista ja muuta sangen ilkeää.

Juuri nyt kunnianarvoisa sotaherra seisoskeli torakkasataman tienoilla. Hän katsoi kullattua taskunauristaan, jonka viisarit toimivat myös pieninä kakkulapioina. Hänen häijy kakkosmiehensä saapuisi tuntien sisään.

Ah, Akbsklsdflsfldax. Siinä se seisoi kauniina ja ylväänä. Laitojen monivärisyys johtui vihollisten verestä eikä suinkaan siitä, että alus oli uudelleenmaalattu alhaisella budjetilla. Ei, Labio ei kitsastelisi sen laivan kanssa. Hän oli vasta ostanut eräältä luotettavan oloiselta isohattuiselta matoralaiselta hirvittävän aseen, jota kutsuttiin “kaktustykiksi.”

Kiviskakdin uskolliset helvetin tyhmät kivipaadet kulkivat uskollisina hänen takanaan. Toisinaan kondiittorikenraalin nähtiin keskustelevan kiivaasti niiden kanssa filosofisista aiheista kuten Immuakanuelin transbiodentaalisesta steltismistä. Ehkä se oli vain osoitus miehen neroudesta. Kuinka moni loppujen lopuksi osasi puhua vatukaa?

Akbsklsdflsfldaxin mastojen takaa ilmestyi näkyviin toinen skakdien alus. Sampsonn, kenraali tunnisti sen välittömästi. Panssaroitu purjelaiva oli Metorakkin ikioma kalmanlaiva. Se oli itse asiassa kaapattu eräältä tosi huonolta merirosvolta aikanaan. Labio oli integroinut sen hänen Keisarilliseen Laivastoonsa.

Skakdi antoi Kenraalinsataman syvään vuonoon puhaltavan merituulen hyväillä pulisonkejaan. Hän sytytti sikarin saadakseen aikaan kotoisamman ilmanlaadun. “Ha ha ha, terve mieheen”, hän röhötti, kun Sampsonnin kannelta maihin asteli tuttu parivaljakko.

Sinisen skakdin kasvoilla oli hänelle sangen tyypillinen irvistys. Kommandovahki tämän vieressä katseli satamassa pyöriviä torakoita varauksella.

“Viime kohtaamisella täältä suunnalta tiputeltiin pommeja vaarallisen lähelle omaa nuppiani. Toivottavasti ötökät osaavat pitää kiväärinsä tällä kertaa jossain muualla kuin otsassani”, Saraji totesi.

Skakdijoukko rahtasi suuria metallikontteja ulos laivasta. Joku kysyi, että mikseivät nuo kiviäijät voi tehdä sitä. No eivät tietenkään, nehän ovat kenraalin henkivartijat, joku toinen vastasi.

“Purifier maksoi konesotureillaan”, Metorakk kertoi kenraalille. Gaggulabio hymyili muikeasti ja mietti jo uusia ilkeitä suunnitelmia.

“Asemamme viimeiset Kranuat”, Sarajin täytyi huomioida, “Käyttäkää niitä kunnioituksella. Mestari Ficuksella kuluu jo tarpeeksi resursseja oman sotansa suunnittelemiseen.”

Tunikan läpi ioniaseensa kahvaa hermostuneena näpräilevä Saraji vilkuili jatkuvasti ympärilleen. Kallioisella satamalla kuhisi mahdollisesti sadoittain nazorakeja. Ongelmatapauksessa taisteleminen ei olisi vaihtoehto. Vahki yritti rauhoittaa mieltään huomioimalla, etteivät häntä ympäröivät skakditkaan keränneet sen enempiä katseita. Ehkei “rodullinen puhtaus” ollutkaan aivan niin absoluuttista kuin Saraji oli kuvitellut.

“Tervetuloa tänne matalaan majaani!” Labio tarjosi jämäkästi kättään vahkille. “Älä ötököistä huoli, ne maksavat hyvin. Ranuasi ovat maailman voitokkaimman armeijan käytössä! Möygytysbrigaati ei ole meinaan hävinnyt koskaan ainuttakaan sotaa!”

Vahki tarttui rohkaistuneena keltaisen jämeryyden puristukseen. Sikarintuoksu kommandon sensoreissa toi hänen mieleensä kaukaisia muistikuvia yksisilmäisestä komentajasta.

“Metorakk puhui matkan aikana jostain leiristä. Kenties voisin valmistella operaatiotani sieltä käsin? Tällainen hulina ei ole ihan mieleeni.”

“Ehdottomasti!” Labio nyökkäsi. “En minäkään täällä kauaa viihdy, kohteliaana isäntänä tulin vain ottamaan vastaan. Meillä on päämajassa kaikki herkut operaation johdolle. Hemmetti, jopa minä johdan joukkojani sieltä käsin!”

Skakdikenraalin tuttavallisuus hämmensi ionisoturia. Lukuisien Xialla vietettyjen vuosiensa aikana Saraji ei koskaan ollut ehtinyt tapaamaan kenraalipitoista asiakastaan merten takaa. Asekaupan välikäden, Metorakkin mukanaan tuoma “tunnelma” ei ollut antanut kovin todenmukaista kuvaa skakdipoppoon johtajasta.

He lähtivät marssimaan pois satamalaiturilta. Isoluinen kenraali iski kätensä vahkin olkapäälle ja kertoi sotatarinoitaan villisti toisella kädellä havainnollistaen. Hämmentävää seuruetta täydensivät Möykyttäjäveljekzet sekä Metorakk, joka oli vielä järjestellyt aluksensa tyhjentämisen.

Tai olisi, jos kaikki valot eivät yllättäen olisi sammuneet satamatukikohdasta. Lastausnosturit pysähtyivät. Metorakk tunsi hetken oksentavansa. Kyberneettiset osat ulvoivat tuskaa. Hän tunnisti sen välit-

Ajatus katkesi, kun Sampsonn räjähti ilmaan tulipatsaana. Metallilevyjä ja puusilppua ryöppysi pitkin satamaa. Skakdi nousi äkkiä jaloilleen ja syöksyi kauemmas, kun uusi isku osui. Oliko se Ussal-laivasto? Vai jokin tuntematon uhka?

Kenraalinsatama ajautui kaaokseen. Sotilaat juoksivat, kun täsmäiskut osuivat vielä komentotorniin, radiomastoon ja yhteen ilmatorjuntaristeilijöistä. Rakennukset paloivat. Kitiinikuorta ja vihreää verta oli kaikkialla. Sarajin epäluottamus ruskeita olentoja kohtaan karisi yhtä matkaa mereen valuvan tutka-aseman mukana. Valmiiksi hermoraunion kommandon sydänkuula jätti useita kohahduksia välistä.

Kenraali Gaggulabio ravisteli kivimurskaa pulisongeistaan noustessaan. Hän ja vahki hänen vieressään olivat selvinneet haavoitta, sillä kaksi kivistä järkälettä olivat seisseet urheasti tiellä. Nyt niiden toiset puolet olivat korventuneet mustiksi.

“Mitä skarar-” Labio örähti.

Lähempänä laituria Metorakk käänsi katseensa taivaalle ensimmäisenä. Saraji seurasi esimerkkiä. Vahki laski helpon yhtälön päässään välittömästi huomattuaan saman pisteen sinistä vasten, minkä sininen skakdikin. Hän oli odottanut jotain tällaista aina selakhiagenttien kohtaamisesta lähtien.

Piste näytti hetkeksi olevan vielä kaukana horisontissa. Se kuitenkin vaikutti selkeästi olevan liikkeessä. Liikkeen nopeus oli kuitenkin paljon enemmän, kuin vaikkapa Sarajin vieressä toljottavien kivipaasien näköelimet kykenivät ymmärtämään. Metalli kalahti kiveä vasten. Punamusta haarniska kohosi Labion ryhmän edessä. Killjoyn jalat ottivat tukevan asennon tulevien uhrien edessä.

“Sinä!”

“No terve mieheen! Muistan sinut sieltä pirskeistä!” Labio hihkaisi ja könysi ylös typertyneenä. Onneksi hänellä ei ollut parhaita päällään.

Punaisen hyökkääjän nyrkki oli kuitenkin kohotettu kohti Sarajin päätä. Vihreä ionimiekka humahti kuitenkin päälle ennen kuin punaiset panssarit olivat ehtineet täysin väistymään esille liukuvan kanuunan tieltä. Ioniterän ei kuitenkaan edes tarvinnut torjua tulevaa laukausta.

Killjoy sai selkäänsä tuskalla täytetyn zamorin toisensa perään. Hän ehti kääntyä vain puolittain hyökkääjää kohti, kun Metorakkin moukari osui tätä naurettavalla voimalla kypärään.

Punamusta ruho oli kuitenkin kosketuksissa maahan vain hetken. Huolestunut kranaolemus haarniskan sisällä antoi puvun lukuisten moottorien korjata kaatumisen kurssia tarpeeksi. Polviltaan pystyyn pomppaava Killjoy havaitsi kypäränsä oikean sivun antennin murskaantuneen. Hänen tähtäämisensä tapahtuisi näemmä tänään manuaalisesti.

Puoli tonnia kiveä iskeytyi kenraalin haarniskaan. Möykytysisku rusensi hänen rintakehänsä ja heitti kolossin selälleen maahan.

“Hyvä, Andesiitti! Hyökkää dioriittinyrkillä! Ja Basaltti, etene oikealle!” toinen kenraali ohjasti kahta kätyriään heiluen kuin nyrkkeilykehässä. Tällä kertaa Miksukaan ei ehtinyt korjaamaan tilannetta ja Killjoy sai nostaa olemustaan kivestä aivan omin voimin. Häntä kohti marssiva rivistö kiveä, kuteja ja ionia oli ryhmittäytynyt paljon nopeammin kuin kralhi oli osannut odottaa. Aikaa ei ollut tarpeeksi isojen lelujen esilletuontiin. Sitä oli kuitenkin sopivasti johonkin hienovaraisempaan.

“Vai että sellaista tänään.”

Killjoyn molempien ranteiden ympäriltä kääntyi laattoja, joiden pinnat kipinöivät punaisina. Välittömästi kun laatat olivat irtaantuneet panssarista kokonaan ja pysähtyneet leijumaan Killjoyn nyrkkien ympärillä, kuin muinaiset medaljongit Metru Nuilaisten kenraalien kaulassa, syttyivät niiden metriset ioniterät.

Kahdeksat sellaiset, jos tarkkoina oltiin.

Saraji joutui ottamaan villin väistöliikkeen yllättävän ioniteräsotkun tieltä ja kompasteli sivummalle. Kralhin katse kohtasi Metorakkin. Edellisestä kerrasta olikin jo hetki.

“Olit Xialla”, skakdi sihahti ja kävi konekenraalin kimppuun. Hän hyökkäsi kuin moukari olisi vain hänen kätensä pidennös, halliten sen liikeratoja yllättävällä tarkkuudella. Aina, kun Killjoy ei ollut reagoimassa jonkun iskuun, skakdi tulitti tätä toisessa kädessä pitämällään raskaalla pistoolilla.

Ionikaaoksen keskellä puhkuva Killjoy jätti luodit välillä huomiotta keskittyäkseen Sarajin salamanopeisiin pistoihin, joista yllättävän moni ehti kralhin viuhuvan puolustuksen lävitse.

“Sinun pitäisi alkaa liikkumaan paremmassa seurassa, poika”, kralhi ilkkui Sarajille samalla, kun antoi rakettimoottorin vauhdittaman potkun iskeytyä Metorakkin leukaan, “Tämän roskaväen voisi tiputtaa toistamiseenkin Vuoren syötäväksi.”

“Hyvä, Basaltti! Pystyt siihen! Nyt, ryoliittilyönti!” Gaggulabio ohjasti sivusta kivimiestä, jonka iskujen väisteleminen ei ollut Killjoylle varsinaisesti ongelma. Hän kuitenkin kuuli myös typerän skakdin antamat ohjeet.

Nazorakit olivat toipuneet ensi-iskusta hälyttävän nopeasti, sillä varavirtajärjestelmät olivat jo päällä. Hälytyssireenit ulvoivat. Komentoja huudeltiin. Sotilaita organisoitiin. Ilmatorjuntaa miehitettiin. Yksi upseeri kokosi vartiojoukkoja tunkeilijan pois ajamiseen. Toinen yritti kuumeisesti saada kommunikaatioyhteyksiä pelaamaan. Moottoripyörälähetti oli jo lähtenyt pesiin varmuuden vuoksi.

Jossain pilvien yläpuolella, kaukana nazorakien ilmatorjuntajärjestelmien kantamattomissa, kolme selakhia välitti näitä samoja tietoja Killjoyn kypärään. Taistelu nelikkoa ja näiden sikarinjämiä pureskelevaa moraalista tukea vastaan oli jo nyt kestänyt kauemmin kuin Nascoston kenraali oli suunnitellut. Saraji piti saada irti skakdeista, ja sen tulisi tapahtua ennen kuin torakat toipuisivat ensi-iskusta.

Kommandovahkin hyökkäykset punaista valloittajaa kohtaan hurjistuivat hetki hetkeltä. Vauhtiin päässyt Saraji tuntui olevan jo jokaisella taistelukentän kulmassa, koordinoiden omat hyökkäyksensä erinomaisesti Metorakkin iskujen kanssa. Nyt neljältä puolelta yhtäaikaisesti tulevat hyökkäykset ahdistivat Killjoyta ohjusten siivoamalla tasanteella kuvitteelliseen nurkaan. Kralhi tarvitsi edes yhden perääntymissuunnan tilanteen rauhoittamiseen.

Yksi polkaisu ja komento visiirin sisäiseltä ruudulta. Punainen moduuli Killjoyn säärestä irtosi ja putosi maahan. Toisen mustan käden ioniterät sammuivat hetkeksi, kun se kumartui nostamaan moduulin maasta ja samoin tein sinkoamaan sen kohti toista kivimöhkälettä.

“Ei, Andesiitti! Varo! Käytä graniittikilpeä!” kivikouluttaja huusi, mutta liian myöhään.
Punainen metallinen asia tarttui möykyttäjän naamaan. Jostain sen uumenista työntyi esiin moduuli, joka näytti aivan yhdeltä kralhin puvun moottoreista. Toinen kivipaasista pysähtyi hetkeksi ihmettelemään, kuinka tämän toveri oli oppinut lentämään ja miksi prosessi näytti niin hallitsemattomalta. Vatukan naaman yllättävä työntövoima sinkosi möhkäleen jonnekin Kenraalinsataman kallioiseen maastoon. Ja näin Killjoy loi itselleen paljon tarvitsemansa hengitystilan.

Hengitystila kuitenkin kärsi, kun skakdin kenraalin naamaan työntämä kranaatti räjäytti kaiken hapen pois. Metorakk iski paksun veitsensä jonnekin Killjoyn selkähaarniskan saumakohtaan Sarajin hyökätessä edestäpäin.

“Basaltti, tsemppiä! Käytä gabrotyrmäystä!”

Taistelun hurmoksessa Killjoy ei ollut aivan varma oliko Metorakkin isku tullut puvusta läpi vaiko ei. Saraji ainakin väisti ionteräisen nyrkin heilautuksen helposti. Skakdista Killjoyn taasen piti vääntäytyä väkisin irti. Kypäränsä sisällä kralhi kirosi raskaasti. Hänet oltiin pakotettu juuri siihen taisteluun johon hän ei halunnut. Nimittäin lähitaisteluun. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Hän ei ottaisi sitä riskiä, että Saraji pääsisi pakenemaan.

Taustalla huudettiin jotakin Zankzoraksi. Vänrikki 703 johti puoli komppaniaa vartiosotilaita taisteluun mukaan. Ilmassa haisi kitkeränä kaasu. Satama kuhisi torakoita. “Na Zora”, ne huusivat, kun hyönteiset rynnäköivät pistinten kera skakdien rinnalle. Kauempana konekiväärien sulkutuli peitti taivaan.

Skakdien ollessa hetken sivummalla ja Sarajin laskiessa omia sekoittuneita askeliaan sai Killjoy hetken keskittyä jäljelle jääneen kivipaaden nyrkkien väistelyyn. Taisteluksi se oli juuri sen verran hidastempoista, että kenraali ehti ottaa yhteyden taivaalle.

“Tämä ei toimi. Tarvitsen pudotuksen. Erottakaa skakdit Sarajista.”

Yläilmoista kuului rasahdus ja huolestunut vastaus. Paikallaan leijailevan pudotusaluksen ohjaamossa oli tungosta kaikkien kolmen selakhin kumarrellessa mikrofonin edessä.

“Siellä on täysi taistelutanner. Emme me selviä siellä minuuttiakaan.”

Jälleen yksi kivinen heilahdus. Killjoy yritti samalla arvioida lähestyvien torakkajoukkojen vahvuuksia.

“Shasaalin lelut käyttöön. Ottakaa varovaisesti ja odottakaa, että alus on valmiina laukaisemaan Onukivun. Kilvet esiin, eikä turhia riskejä.”

Käsky oli käynyt ja kaksi muuta sisarusta valmistelivat jo kyseenalaistamatta laskuvarjojaan. Vanhimman mielessä kyti kuitenkin yhä epäilys.

“Olemmeko me varmoja, että se edes toimii?”, hopeapanssarinen tivasi kurkistellen samalla tavaratilaan ahdettua kolmikotelolaitetta.

“Rukoilkaa jumalatartanne, että Brosnilla on pysynyt jakoavain kädesh-”

Killjoyn kesken taistelun käymä keskustelu kostautui, kun kallion murskaava voima iskeytyi toistamiseen häntä suoraan rintakehään. Tärähdys oli niin kova, että radioyhteys yläilmoihin katkesi hetkeksi. Saraji käytti tilaisuuden heti hyväkseen ja sivalsi hurjana maassa makaavaa hyökkääjää. Ionisoturi vannoi, että vihreä terä oli osunut maaliinsa. Kralhikenraali kuitenkin loikkasi pystyyn, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ohikiitävän hetken Saraji oli luullut, että taistelu olisi päättänyt.

Killjoyn punaiset ioniterät viuhuivat jälleen, mutta kommando huomioi jo aiemmin kuinka laiskoja niiden sivallukset olivat. Kuin teknosaatana ei olisi edes yrittänyt osua Sarajiin. Metorakkinkin Killjoy työnsi syrjään kerta kerralta vähemmän hurjistuneena. Aivan kuin Killjoy olisi pelannut vain aikaa…

… eikä aikaakaan, kun taistelukenttä peittyi sankkaan savuun. Metalli kalahti kiveä vasten kolmasti, kun kirjaimellisesti tyhjästä pudonneet savukranaatit verhosivat maanisesti Sarajia tuijottavan kenraalin keinotekoisen usvan keskelle. Taisteluun juuri ehtineet Nazorak-pistimet pysähtyivät kuin seinään. Taustalta jaeltu konekiväärituli taukosi hetkeksi. Muutaman sekunnin ajan taistelukentällä vallitsi hiljaisuus. Savusta sankimman hälvettyä Metorakk ei jäänyt aikailemaan. Moukari heilahti kohti paikallaan seisovaa kralhia.

Ja pysähtyi energiakilpeen väliin loikanneen selakhin käsissä.

Vanhimmaisen hurjistunut katse kohtasi skakdin. Kilpi työntyi lähemmäksi Metorakkin kasvoja pakottaen tämän perääntymään. Hitaasti hälvenevässä savussa Sarajin seuraava ryntäys pysähtyi pariin kaksiteräisiä aseita. Laskeutuneen selakhikolmikon irroitetut laskuvarjot lentelivät jo tuulen mukana pitkin satamaa.

“Kiitos”, kralhi heitti ionisoturia pidättelevälle kaksikolle kiitäessään näiden ohi. Sarajin toinen kohtaaminen siskosten kanssa ei tällä kertaa päättynyt pakoon. Se päättyi mustaan nyrkkiin, jonka omistaja ei edes vaivautunut aseistautumaan iskua varten. Se ei ollut tarpeen.

Saraji tunsi kasvojensa Xenin haurastuttaman puoliskon murenevan Killjoyn haarniskan käsittämättömän iskuvoiman edessä. Miltei tajuntansa menettäen vahki kirosi omaa huomiokyvyttömyyttään. Hän olisi voinut väistää helposti, mutta hänestä tuntui kuin hänen jalkansa eivät olisi totelleet. Aivan kuin osa hänestä ei edes olisi halunnut väistää. Kuin hänen jokainen iskunsa ja väistönsä tähänkin asti olisivat olleet jonkun muun määräämiä.

Kun Sarajin ruho upposi syvälle vesirajan puiseen rakennelmaan oli kenraali jo aivan hänen kannoillaan. Vahki oli onnistuneesti erotettu taistelukumppaneistaan ja nyt kralhilla oli kaikki maailman aika leikkiä hänen valmiiksi hauraalla hengellään. Mutta ennen kuin Killjoyn käsikanuunan laukaus osui maaliinsa oli Saraji saanut raajansa taas tottelemaan. Kenraalinsataman edustalle hyökkäyksen aikana ryhmittyneistä lukuisista sotalaivoista lähimpänä rantaa seilaava sai ihmeellisen loikan suorittaneen kommandon suoraan kannelleen. Vierailu ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Taistelemisesta jälleen täysin tarpeekseen saanut ionisoturi poukkoili kannelta kannelle, laivasta laivaan. Vahinkoa ottaneen kypäränsä vuoksi Killjoy ei edes yrittänyt lähteä tulittamaan vahkin perään. Normaalisti kenraali olisi singonnut itsensä välittömästi ilmaan ja aloittanut ohjuspommituksen Nazorakien rivistöihin. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen. Nyt kralhilla oli mukanaan jotain uutta.

“Miksu, on aika.”

“Mutta herra… ööh, setäherra… sotaherra! Näitä… näitä on niin paljon. En minä tiedä mistä aloittaa!”

“Ei tarvitse valita. Käytä kaikkea.”

“M-mutta… herra, eikö tämä ole nyt hieman liik-“

“Minä en palkannut puolta Nynrahia taikomaan tätä haarniskaa minulle käytettäväksi säästöliekillä. Koko arsenaali. Nyt! Jos meidän pitää räjäyttää koko nazorakpopulaatio Sarajin mukana niin harva jää suremaan!”

Sen enempää Miksu ei sitten uskaltanutkaan väittää vastaan. Yhä kauemmaksi merelle loikkiva Saraji ei pysynyt yhdessä laivassa muutamaa sekuntia kauempaa. Jossain Killjoyn takana Metorakkin kauemmaksi ahdistaneet Breznikovat kuitenkin pitivät huolta siitä, että Killjoy pääsi viimein suorittamaan sen osion suunnitelmastaan, millä hän olisi mielellään avannut koko taistelun. Hänen onnekseen Sarajin “pakotaktiikat” eivät myöskään olleet älykkäimmästä päästä.

Kralhin jalat ottivat leveän haara-asennon telakan aivan vesirajan kärventyneissä raunioissa. Miksu laski kolmesta alaspäin. Nollan kohdalla arviolta jokainen mikroskooppinen servo Killjoyn haarniskassa alkoi kääntymään. Ne muutamat nazorakit, jotka saivat todistaa tästä seuraavaa näkyä alkoivat voimaan pahoin.

Koko punamustan haarniskan kääntyessä pala palalta ympäri, saivat läsnäolijat todistaa nynrahlaisien innovaatioiden voimaa. Killjoy ei ollut ensimmäinen, joka oli esittänyt takojille ratkaisevan kysymyksen: “Kuinka zamorit oikeastaan edes toimivat? Minne se kaikki tavara niiden sisällä oikein edes menee?”

Ei kralhi moisiin ammattisalaisuuksiin vastausta ollut saanut. Mutta teknologian (vai liekö taian) todellisen voiman hän silti sai valjastaa.

Killjoyn vasemman käden uumenista työntyi esiin asioita, joiden ei missään nimessä olisi kuulunut mahtua sinne. Mustan Käden sotalaivoistakin tuttua BH-5474N panssarintorjuntatykkiä ympäröi kahdeksan kappaletta lämpöohjautuvia ohjuksia laukovaa BH-15 laukaisinta. Aseharrastelijoiden käyttämä leikkimielinen “monta ohjusta” -termi muuttui huomattavasti vähemmän hauskaksi sadan moisen jahdatessa kohteitaan ympäri taistelukenttää.

Killjoyn oikeaa kättä ei enää edes ollut. Olkapään kohdalta kenraalia peitti kymmenkunta Miksun automaattisesti ohjailemaa MÖRKÖ-konetykkiä. Kralhin reisien ja säärien aukeavat luukut esittelivät maailmalle sarjan pimeyden metsästäjien holveista takaisin “lainattuja” Nynrah-pulssikivääreitä. Jalkapohjiin (lähinnä todella epätoivoisten tilanteiden varalle) aukesi lajitelma SIHTI-haulikkoja.

Olkapäillä aluetta skannasivat useat Voitto Korporaatiolta anastetut laser-sarjatuli-jakelijat. Niskasta kohti taivasta aukeavat mannertenväliset novaohjukset pitivät huolta siitä, ettei Killjoyn enää koskaan tarvinnut huolehtia vihollisten koosta.

Noin puoli minuuttia myöhemmin loput Voitto Korporaation innovaatioista purkautuivat esille. Kenraalia asekasan alta ei enää edes näkynyt. Killjoy oli muuttunut absoluuttisen kaaoksen palloksi, jonka kantama oli kenen tahansa järkevän mielestä “liikaa” ja tuhon suuntia kaikki 360.

“148 asejärjestelmää valmiina laukaisuun, herra.”

“Et satu Miksu olemaan elokuvien ystävä?”, Killjoy yllätti huolestuneen rannepanssarinsa kysymyksellään.

“Öm. Kyllähän mestarini minulle kaikki Steltin klassikot näytti. Ja vuosittain katsomme Oskarr-palkintogaal-“

“En tarkoittanut tekotaiteellista roskaa vaan oikeaa viihdettä! Kai sinä nyt “Sotalaivan” olet nähnyt?”

“Se on se klassikko, josta tehtiin lautapeli!”, Miksu innostui.

“Jota kukaan ei pelaa”, Killjoy täydensi, “Brändillä rahastamista! Mutta iske droidit taivaalle. Tarvitsen alueesta ruudukon.”

Krana-asia ei enää tohtinut aikailla ja lähetti jostain Killjoyn puvun uumenista neljä hädin tuskin nyrkin kokoista skanneripalloa lentelemään ympäri satama-aluetta. Kenraalin näkökenttään piirtyi laaja kuva vesistöstä, jonka halki lukuisat nazorakien sotalaivat lipuivat, hakien samalla paikkaa josta laukoa täyslaidalliset telakalle perkelöityneeseen saatanaan.

“Koordinaatit”, Killjoy komensi ja näkymä jakautui ruudukoksi. Sarja kirjaimia ilmestyi ruudukon vasempaan reunaan ja numeroita alas. Keskellä merta kralhi näki kahden laivan välillä vihreähohteisen vilahduksen. Saraji oli päätynyt pienemmän fregatin kannelle niin kauas rannasta, kuin vain suinkin kykeni.

“Öööh… herra”, Miksu puhutteli huolestuneena, “Olethan sinä varmasti tietoinen, että zamoreiden ei yleensä tarvitse pitää portteja auki tällä viisiin pysyvästi… ne kun on tarkoitettu lähinnä… noh, räjähtämään.”

“Älä naurata, Miksu, totta kai minä tiedän. Me räjähdämme taivaan tuuliin arviolta puolessatoista minuutissa jos pidämme kaiken tämän ulkona siihen asti.”

“Mi- PUOLESSATOISTA MINUUTISSA. ME- MEHÄN K-K-KUOLEMME!”

“Äläs nyt jaksa hermoilla. Hyvinhän tässä on aikaa, tehdään tästä elämämme parhaat puolitoista minuuttia… noh, nyt ehkä vain yksi minuutti.”

Miksu tutisi hallitsemattomasti rannepanssarissaan, kun Killjoyn ensimmäinen käsky kajahti.

“A-8!”

Koko kuoleman pallo nytkähti, kun lukemattomat kanuunat jysäyttivät torakkalaivaa lähimpänä yhdessä puvussa mollottavaa kaksikkoa. Valonvälähdys sokaisi nazorakeja kilometrin säteellä. Killjoyn kotikutoisessa ruudukossa kohdassa A-8 ei enää ollut mitään. Raaka tulivoima oli pyyhkinyt paatin materian niin harvaksi, ettei sitä enää kyennyt silmin havainnoimaan. Tästäkin huolimatta Miksu koki tarpeelliseksi räimäistä tyhjyyttä muutamalla ohjuksella.

“Sitten A-5, B-4, D-8 ja F-2.”

Epävarmuudestaan huolimatta Miksun tähtäävä… “silmä”? oli tarkka. Aseet laukesivat uudestaan ja hävitys poisti kentältä juuri sopivasti ne laivat, joiden tykit oltiin ehditty suuntaamaan rannan punamustaan saatanaan.

“Eikö tämän pelin pointti ollut se, ettet sinä tiedä missä vastustajan laivat ovat? Että pitää arvata?”

“Hyst. Sitten lähimmät kohteet, katso tutkasta ja…”

Killjoy ei saanut lausettaan loppuun, kun hänen selkänsä ohjuspatterit tyhjensivät itsensä. Lämpöhakeutuvat projektiilit eivät kuitenkaan suuntautuneet kohti harvennettua laivastonpoikasta vaan jatkoivat suoraan ylös ja katosivat jonnekin pilvien yläpuolelle.

“Miksu… mitä helvettiä sinä oikein-”

Mutta krana-asia oli vain totellut käskyjä. Eikä kulunut aikaakaan, kun pilvien yläpuolelta alkoi putoamaan palavia ruumiita. Torakoiden juuri saapunut rakettireppuosasto oli yrittänyt yllätyshyökkäystä, mutta Miksun tutka oli ollut tarkka. Nyt niiden kohtalo odotti palasina meren pohjassa.

“Pirulauta, Miksu! Sinähän alat oppia!”

Kenraalin kehut loppuivat kuitenkin lyhyeen, kun kenraali havaitsi sankan savun nousevan jokaisesta haarniskan raostaan.

“Jahas ja sitten kevyempään varustukseen.”

Käskystä pallo alkoi purkautumaan ja Killjoyn muodot alkoivat hitaasti nousemaan taas esille. Ulos jäi laserjakelijoiden lisäksi teknosaatanan vasemman käden kanuunat ja olkapäiden ohjusjärjestelmät.

“Tuota, herra. En haluaisi kyseenalaistaa strategisia päätöksiäsi, mutta eikö olisi ollut tehokkaampaa käyttää minuutin tulivoima Sarajin ampumiseen? Nyt me vain siivosimme rannikon!”

“Ja havaitsetko, ettei hänellä ole nyt ainuttakaan pakoreittiä. Ylivilkkaat jalat tai ei, se pirulainen ei riskeeraa loikkaamista jorpakkoon. Vahki vedessä ei ole kaunis näky.”

Kaukana laivaston takaosassa Saraji kirosi havaittuaan ongelmansa. Paniikissaan ionisoturi oli ajanut itsensä umpikujaan.

Killjoyn paino oli laskenut takaisin inhimillisiin svääreihin ja kenraali ottikin välittömästi eroa maankamaraan. Muutaman metrin maan yläpuolella leijuva teknoilija skannasi laivaston perukoita. Muutama raskas tykistönlaukaus viuhahti kenraalin pään ohitse, mutta torakkakapteenien tähtääminen oli muuttunut loputtomasti vaikeammaksi nyt, kun Killjoy oli siirtynyt taas ilmaan.

“J-7, Miks-”

Kenraalin käsky keskeytyi siihen, kun hänen vasemman olkapäänsä lasepatterit irtosivat sijoiltaan. Jokin oli läpäissyt laitteen juurinivelet ja syövyttänyt aukon metalliin.

“Mitä pirua?”

Ja samalla hetkellä reikä suli hänen oikean olkapäänsä ohjuspattereihin. Kenraali käänsi katseensa takaisin kohti satamaa, jossa suurin osa torakkajoukoista jahtasi parhaillaan kolmea selakhia jotka olivat ottaneet suunnakseen suuren nostokurjen huipun.

Seuraava kuti tuli Killjoyta suoraan kasvoihin. KAL-panssari kyllä kesti, mutta sen punainen maalipinta häivyttyi hapon pauloissa.

“Miksu! Meillä on tarkka-ampuja!”

“Yritän löytää kohdetta, mutta nämä kudit tulevat jostain kaukaa. Kallioilla päin on liikaa liikehdintää jotta voisin kohdistaa vihollisen tarkkaa sijaintia.”

Ranteen ohjuspatterin heikot kiinnikkeet tarjosivat tarkka-ampujalle erinomaisen seuraavan kohteen. Sen kipinöivät jäänteet putosivat Killjoyn alapuolelle ja leimahtivat liekkeihin.

“Unohda koko juttu, Miksu. Saraji on nurkassa. Lähdetään esittelemään hänelle taktiikkamme.”

Kallioilla, noin kilometrin päässä rantaviivasta, yliagentti 720 virnisti leveästi ja laski tarkkuuskiväärinsä. Hyönteiskädet avasivat vihreää nestettä sisältävän juomapullon ja kaatoivat ison kulauksen hapotettua juomaa tämän kurkusta alas. Hänen tehtävänsä oli onnistunut. Vihollinen oltiin saatu ajettua pois maalta.

Tähtäimetöntä kivääriään silittelevä tiedustelupalvelun kasvatti vyötti pullon takaisin kiinni itseensä ja katsoi, kuinka punamusta tuhon lähettiläs kiisi taivaiden halki kohti ilmatorjuntatykeillään laulavia sotalaivoja. Sataman vartiolaivasto oli uhrattavissa. Ja imperiumin kosto tulisi olemaan hurja.

Satamassa taistelu kuitenkin raivosi edelleen ja harmaa rautakontti murskasi jälleen yhden nazorakien hyökkäysjoukon. Kolmen selakhin kaappaama nosturi tiputteli satamasta löytyvää raskasta kalustoa hyönteisten niskaan. Pudotusaluksessa kalibroituvan Onukivun laukaisua hermostuneena odotteleva kolmikko oli päättänyt linnoittautua paikkaan, johon pääasiassa pistimillä varustautuneet hyökkääjät eivät kyenneet etenemään erityisen tehokkaasti. Kenties se johtui siitä, että pistimen kantomatka oli keskimäärin pistimen varren pituinen.

“Tuo trukki tuolla!”, keskimmäinen huuteli ohjaussauvoja hallitsevan kuopuksen korvan juuressa. “Ja sen jälkeen tuo sotalaiva! Tuo… tuo jota se yksi hullu ei vielä päräyt-”

Tulipallo häikäisi vihreän kolmikon silmiä. Oranssit visiirit laskeutuivat automaattisesti sisarusten silmille suojaamaan näitä valosaasteelta.

“Unohda.”

Vanhimmainen tuhahteli puoliksi huvittuneena kilpensä takaa. Nosturin avointa takaosaa tilkitsevä selakhi yritti parhaansa mukaan pitää huolta siitä, ettei alhaalta kasvavissa määrin keskittyvä konekiväärituli muuttaisi nuorempia seuloiksi.

Alempana Metorakk analysoi tilannetta. Raskailla aseilla nosturin saisi hetkessä matalaksi. Valitettavasti niitä ei juuri ollut käytettävissä.
Hän määräsi erään nazorak-aliupseerin lähettämään jälleen uuden aallon hyökkääjiä yrittämään torniinkiipeämistä. Lähinnä siksi, että vihreillä saastoilla olisi jotakin tekemistä.

Kenraali Gaggulabiolle tilanne ei sen sijaan ollut pulma eikä mikään. Ehei, hän tiesi mitä tekisi! Sillä…

Yhtäkkiä, NINJOJA!

Savupilvestä ilmestyi nosturin katolle ryhmä skakdeja mustissa trikoissa.

Breznikovista parhaiten koneiden parissa viihtyvä kiljaisi säikähdyksestä ja reaktiomaisesti aktivoi naamiovoimansa. Kristallinen illuusio ilmestyi kolmikon ja yhden siskosten kimppuun hyökkäävien skakdin väliin. Trikookroppaisen korston litistyvä naama ei ollut samaa mieltä siitä, että siskoksen luoma naamiotemppu oli vain illuusio. Loikkaavan skakdin vauhti oli juuri tarpeeksi lennättämään tämän kimpoamisen voimasta alas nosturista.

Ninjat osoittivat yliskakdillista akrobatiakykyään pudottautumalla sisään nosturin ohjaamoon. Heidän kuolettavat ninjaiskut kilpistyivät Brezien kilpiin. Ohjaamo muuttui kaaokseksi, sillä kahdeksan henkilöä on aika paljon koppiin, joka on suunniteltu yhdelle.

Liikesarja, jota sisaruksista vanhin harjoitti, muistutti paljolti tyyliä jolla eräät lähistöllä vartovat kivipaadet hoitivat taistelunsa. Suorakulmaista kilpeään edestakaisin sahaava selakhi möykytti ninjoja hurjistuneena vasten metallista kaidetta, joka erotti skakdit skakdeja matkan päätteeksi puurouttavasta pudotuksesta. Osa hyökkääjistä pökertyi jo ensi-iskuihin. Loput saivat tuta mekaanikkovan kalvan tarkat pistot. Trikoo ei sisarusten onneksi paljoa teriä estänyt.

Mutta vaikka skakdien isku osoittautuikin kovin vajaavaiseksi teholtaan oli se kuitenkin ostanut nazorakeille tarpeeksi aikaa. Hetken paikallaan pysynyttä nosturia pitkin kiipesi jo lukemattomia ruskeita raajoja.

“Nyt pitäisi liikkua!”, nuorimmainen jo hoputti. Kahden muun ei tarvinnut arvioida tilannetta kauaa. Näiden askeleet veivät jo kohti nosturin huojuvaa kärkeä. Liian monta kirosanaa päässään lausuttuaan kuopus alkoi kääntämään kurkea ja sen vinssiketjua kohti enemmän suojaa sisältävää konttiviidakkoa. Vanhimmat eivät jääneet edes odottamaan nosturin pysähtymistä vaan tasapainonsa vakuuttavasti pitäen siirsivät itsensä kymmeniä metrejä kohti maata roikkuvaa kettinkiä. Kun jälkeen jäänyt sisarus oli viimein saanut kurjen kohdilleen olivat kaksi muuta jo hyvää vauhtia laskeutumassa konttien sekaan. He näkivät etäältä pyylevän skakdikenraalin tallustelemassa niitä kohti.

Valitettavasti muuan murhaajaskakdi ampui itsensä pienen suihkukoneen voimalla päin selakheja näiden tasapainoillessa nosturinpäässä.
Toinen horjahti suoraan alas. Haarniskoituneemmasta Metorakk nappasi kiinni ja putosi tämä edellä suoraan konttien keskelle.
“En ole tappanutkaan selakhia pitään aikaan”, hän totesi hämmentävän monotonisesti heittäessään Brezin kilven sivuun.
Selakhi onnistui nousemaan, mutta tämän kalvan isku kilpistyi skakdin nyrkkiin. Taistelu kaatui epätoivoikseksi painiksi, kun Brez huomasi olevansa selkä suurta konttia vasten. Metorakk sai veitsi-illuusion kasvoihinsa, mutta siinä vaiheessa kivulla ei ollut mitään merkitystä. Hän raastoi ja repi selakhihaarniskaa veitsillään ja kynsillään. Torahampaat repivät kappaleita selakhin naamiosta.

Oranssi veri tirskui pitkin hopeista haarniskaa, kun taistelujen kovettama selakhi yritti pitää pintansa tilanteesta loputtomasti nauttivaa skakdia vastaan. Brez yritti olla välittämättä siitä, että naamionsirpaleiden mukana oli kadonnut suurikokoinen palanen hänen kasvojaan. Metorakkin päätä väkivalloin syrjään työntäessään selakhi huomasi ettei hänen alaleukansa enää liikkunut.

Brez ei luultavasti olisi onnistunut pakenemaan tilanteesta ellei taivaalta tiputtautuva vihreä vihapallo olisi muistuttanut Metorakkia siitä, että siskoksia oli kuin olikin kolme. Mutta toisin kuin vanhimman sisaruksensa kohtalosta hurjistunut kuopus osasi odottaa, oli sininen skakdi edelleen parhaiten tilanteen tasalla.

Teräksenharmaa nyrkki tarttui ilmasta kalpaan, jonka terä oli lähellä upota vauhdilla skakdin harjakkaaseen selkään. Pikku-Brezin ilmalennon suunta muuttui vauhdista kohti lähintä konttia. Kipeä kohtaaminen täräytti viimeisenkin siaruksen kanveesiin ja kolmesta ruumiista pienin lysähti avuttomana maahan.

Keskeytyksestä pettynyt Metorakk vetäisi pistoolinsa ja osoitti sillä epäonnista hyökkääjää. Xar-Nekkin mestaaja oli suorittamassa jälleen uuden teloituksen… mutta sitten kenraali keskeytti hänet.

“Metorakk! Teloitukset eivät miellytä esteettistä silmääni!” kiviskakdin baritoni kajahti lähistöltä.
“… mutta”, kaksikosta väkivaltaisempi yritti.
“Lisäksi, et sinä nyt teloita puolustuskyvyttömiä, siitäkin huolimatta että ne olisivat naisia!”
Metorakk vilkaisi kenraalia epäuskoisesti. Se vilkaisu oli tarpeeksi tilannetta konttien välistä seuranneelle keskimmäiselle sisarukselle.

Käytännössä koko tarvikelaukkunsa sisällön skakdien juureen tyhjentänyt Brez kaappasi maassa makaavat sisaruksensa kauemmaksi lukuisien savukranaattien verhotessa Metorakkin ja tämän kenraalin niin paksuun verhoon, että molempien täytyi kumartua suojaamaan kasvonsa. Nopeilla loikilla tovereitaan konttien taakse siirtävä mekaanikko onnistui läpsimään kaksikon suurin piirtein tilanteen tasalle. Verrattaen pahan tällin saanut nuorimmainen ymmärsi keskimmäisen huulilta tarvittavat sanat.

“Kalibrointi valmis.”

Jo konttien välissä väijyessään Brez oli antanut käskyn pilvien yläpuolella leijuvalle pudotusalukselle vapauttaa täysi onukipu. Savun keskeltä marssivien nazorakien askeleet pysähtyivät hetkeksi, kun jotain suurta, metallista ja käsittämättömän masentavasti maalattua jysähti voimalla jonnekin joukkojen eteen. Ilmiömäisellä tarkkuudella, vain muutaman metrin itseään kasailevien siskosten taakse tiputtuttautunut kolmesta osasta koostuva laite värähteli paikallaan, valmiina täyttämään tehtävänsä. Jos Nascostolla hävittäjiä huoltava shasaali olisi ollut näkemässä, olisi kenties voinut todistaa paradoksaalisen “slaavihymyn”.

Yksi kerrallaan sisarukset asettuivat laitteen koteloiden eteen ja rukoilivat, että keskimmäisen auheuttama savukaaos riittäisi pitämään vihollisjoukot kaukana tarpeeksi pitkään. Hopeiset rintapanssarit tippuivat yksi kerrallaan maahan ja paljastivat selakhien rintaan upotetut valkoiset painikkeet.

“Kolme”, vanhin laski kivuliaasti.

“Kaksi”, mekaanikko jatkoi täydellisen synkronoidusti.

“Yksi”, kuopus vahvisti.

Ja jokainen iski kämmenellä rintaansa.

Kotelot avautuivat ja lukuisat rautaiset kourat tarttuivat selakheihin ja nostivat nämä ilmaan. Vihreät ja hopeiset KAL-haarniskan palaset loksahtivat paikalleen yksi kerrallaan. Ruuvit kiertyivät ja servot testasivat toimintaansa. Teknoisan saatanan nupista hyvin tutuksi käynyt kypärän muoto muodostui pala palalta myös sisarusten päiden ympärille.

Kaksi skakdia eivät olleet uskoa silmiään.

Asejärjestelmät aktivoituivat yksi kerrallaan ja kolmen oranssin visiirin sisäpinnat täyttyivät potentiaalisesti hyvin tuhorikkaasta informaatiosta. Lopulta Killjoyn kolme karmeaa kopiota irtautuivat kourista ja ryhmittyivät riviin. Skakdien takaa rynnivät nazorakit saivat nyt vastaansa naurettavasti liikaa tulivoimaa. Kypäränsä sisällä edelleen pahasti vuotava vanhimmainen Brez vain kirosi sitä, miksi tämä taistelua loputtomasti helpottava elementti ei voinut tiputtautua peliin muutamaa minuuttia aikaisemmin.

“Pienuuttani minä kompensoin ilkeydellä”, kuului ensimmäinen uhitteleva karjaisu, jota seurasi rakettimoottorien avustama vihreä KAL-nyrkki, jonka loppusijoituspaikaksi kuopus oli valinnut sinisen skakdin ylisuuren leuan. “Saatana!”

Kapteeni 988:n puuroutunut ruumis valui kallistuneen laivan kannella alaisiensa jalkojen juureen. Killjoyn välinpitämätön, syrjään sysäävä ranne murskasi voimallaan tielle jääneen upseerin kallon. Laivan harvat yhä hengissä olevat nazorakit yrittivät perääntyä kannen alle suojaan naurettaviin svääreihin äityneeltä taistelulta. Salamannopeasti halki laivan liikkuva ioniterä lävisti pakenevista monet jo puhtaasti vahingossa. Saraji kykeni nopeudellaan yhä väistämään häntä seuranneen Killjoyn hyökkäykset, mutta hän ymmärsi, että rantaviivan läheltä tuhotut laivat estivät häntä palaamasta enää satamaan. Vahki yritti ostaa itselleen aikaa, mutta hän oli taistellut jo aivan liian pitkään. Hän huomasi askeleissaan jo hidastumisen merkkejä.

Killjoyn taktiikka puri. Kenraali ei edes yrittänyt osua ionisoturiin tuliaseilla vaan oli ottanut kattavan ionivarastonsa jälleen käyttöön. Monimuotoiset terät viuhuivat Killjoyn jokaisella puolella, juuri tarpeeksi tiuhaan estääkseen Sarajin väsyvät hyökkäykset. Killjoyn ei edes tarvinnut hyökätä itse. Nascoston keihäänkärki vain eteni hitaasti laivan kannella, odottaen Sarajilta kriittistä virhettä.

Jälleen yksi pisto ja heti perään sivallus. Edelleen aivan liian nopeita Killjoylle puhtaasti torjuttavaksi, mutta kenraali epäili, ettei ionisoturi ollut vieläkään huomannut haarniskan kommandovakuutusta. Killjoynkin silmä havaitsi kyllä jo liikkeiden hidastumisen. Kenties siinä oli syy Sarajin epätoivoiseen ajan pelaamiseen.

“Minä en päästä sinua täältä elossa!” Saraji uhitteli hengästyneenä, pysähdyttyään komentosillan katolle. Killjoy ei aikonut antaa vahkille hengähdystaukoa, vaan työnsi itsensä jalkaraketeillaan suoraan tätä kohti. Saraji joutui pudottautumaan taas laivan kannelle, jonne Killjoy laukaisi panoksen tykkikädestään. Vahki väisti, mutta horjahti sen tehdessään. Killjoyn seuraava hyökkäys ajoi Sarajin viimein tarpeeksi uhkarohkeaan sivallukseen. Hidas, mutta voimakas hyökkäys iski vihreän ioniterän suoraan Killjoyn kypärään.

Johon se pysähtyi. Digitaalinen häiriö kulki miekan ja kypärän osumapisteesta ympäri punamustan haarniskan. Ennen kuin Saraji ehti hyppäämään irti, ehti Killjoyn musta koura tarttumaan miekan terästä kiinni. Ionit rätisivät toisiaan vasten ja Nascoston kenraalin ionipäällysteinen haarniska riuhtaisi yhdellä nopealla liikkeellä miekan pois nyt ionittoman soturin käsistä.

Saraji horjahti taaksepäin riuhtaisun voimasta, mutta järkyttynyt vahki pysähtyi kralhin uuteen tarttuvaan kouraan. Saraji nousi ilmaan Killjoyn roikottaessa tätä tämän päästä.

“Tämä on Creedystä”, kenraali ärjäisi ja paiskasi vahkin kasvot edellä laivan kannen metallisiin kaiteisiin. Kuului kuvottava ääni, kun ionisoturin kasvot murskaantuivat siltä puolelta, miltä Xen oli niitä viikkoa aikaisemmin silponut.

Saraji havahtui kuitenkin takaisin hereille miltei välittömästi, mutta ei laivan kannelta. Sen sijaan hänen edessään aukeni jonkinlainen puutarha. Sen marmorista koostuvat tiet kiemurtelivat ympäri kukkapenkkien ja tummakivisten suihkulähteiden. Vahki väänsi itsensä ylös ja yritti hapuilla aiemmin maahan lentänyttä miekkansa kahvaa. Sitä ei kuitenkaan näkynyt. Samalla hän huomasi, että hänellä ei enää ollut tunikaansa.

Saraji vilkuili puutarhaa ympärillään. Se näytti jatkuvan loputtomiin, toistaen samaa purppurien kukkien ja veistettyjen vedenkierrättäjien rivistöjä. Ensivilkaisulla siellä ei myöskään vaikuttanut olevan hänen itsensä lisäksi ketään. Oliko hän menettänyt tajuntansa? Oliko Killjoy tuonut hänet tänne? Kumpikaan teorioista ei kuitenkaan tyydyttänyt ionisoturia. Killjoy olisi satavarmasti vain teloittanut hänet siihen paikkaan.

“Hetkonen…”, Saraji kauhistui, “Niin… Killjoy olisi vain teloittanut minut.”

Karmea ajatus hiipi vahkin tajuntaan. Kuinka kovan iskun hän oli saanutkaan?

“Olenko minä kuollut?”

“Se riippuu aivan siitä, kuinka määrittelet kuoleman”, kuului vastaus Sarajin takaa. Vahki hätkähti. Ei äänen yllättävyyden vuoksi vaan siksi, että hän tunnisti sen. Hän myös huomasi sen lähteen nopeasti. Punainen hahmo istui nyt häntä lähimmän suihkulähteen reunalla huolettomasti jalkojaan ilmassa heilutellen.

“Mutta vaikka olisitkin niin luultavasti vain hetken.”

“Creedy!”, Saraji yritti huudahtaa, mutta huomasi, että ääni ei tälläkään kertaa tullut hänen suustaan vaan jollain tapaa hänen sanomansa kaikui kuoromaisesti samaan aikaan sekä puutarhassa, että hänen omassa päässään. Punainen olento vain levitteli käsiään vahkin ilmiselvälle huomiolle.

“Lähetti on täällä myös”, Creedy vastasi ja kiinnitti Saraji huomion kauemmaksi, jossa kahden tammipuun väliin ripustetussa keinussa edestakaisin heilui musta hahmo, jonka siteiden alta paistoi kaksi surumielistä silmää.

“Hän ei tosin halua puhua”, Creedy lisäsi apeasti, “Haluaisitko muuten valaista, että missä me oikein olemme?”

Saraji ihmetteli Creedyn kysymystä. Hän katseli taas ympärilleen ja pohti edelleen mistä marmoriset tiet häntä oikein muistuttivat.

“Mistä minä sen tietäisin?”

“No me nyt olemme kuitenkin sinun päässäsi… tai noh, rinnassasi.”

“Miten… miten te sitten olette täällä?”

Creedy hymähti huvittuneena. Hän oli saanut antaa saman luennon jo melkoisen useasti.

“Pitkäkin selitys on olemassa, mutta kerron sen samoin sinulle, kuin kerroin sen taannoin Sanansaattajallekin. Sinä olet alivuokralainen verkossa, jossa sinä et todellakaan haluaisi olla.”

“Ja te olette se verkko?”, Saraji yritti ymmärtää vilkuillen tasaisin väliajoin kohti keinun surullista näkyä.

“Niinkin voisi sanoa. Osa sitä ainakin”, Creedy tuumiskeli. Pikkuolennon äänestä kuuli, että tämä oli odottanut Sarajin saapumista ja vartoi lähinnä nyt ionisoturin oikeita kysymyksiä.

“Joten miksi nyt? Miten minä päädyin tänne? Vieläkö… vieläkö taistelu on tässä jossain? Missä… missä on Killjoy?”

“Rauhoitu, Saraji. Jos haluat ajatella sitä yksinkertaisesti niin kuvittele, että sinulle on suotu erätauko.”

“On suotu? Kuka on suonut?”, Sarajin ääni vapisi.

“Miksi sinä kuvitteletkaan olevasi täällä juuri nyt? Eiväthän vahkit menetä tajuntaansa tällistä päähän.”

Kun Saraji pysähtyi ajattelemaan Mekaanikon huomiota hän tajusi tämän olevan täysin oikeassa. Se ei kuitenkaan vastannut ainoaankaan kysymykseen. Vahkin oli muutenkin hankala keskittyä johtopäätöksiin, kun hänen jokainen hiljainenkin ajatus kaikui moniäänisenä kaikkien kuultavana.

Vaiko ainoastaan hänen kuultavanaan?

“Kaikkinäkevä tahtoo sinut ja hän on jo tulossa”, Creedy lopulta töksäytti, ehkä jopa hieman tylymmin, kuin oli tarkoittanut, “Ja pelkään ettei sinulla ole valtaa väittää hänelle vastaan.”

“Tämä puutarha…”

“Tunnistako sen nyt?”, Creedy kysyi uudestaan aidosti uteliaana. Saraji muisti viimein, mistä marmoriset tiet olivat niin tuttuja. Hän näki sen sielunsa silmin. Ja sen ansiosta niin näki myös Creedy. Heidän ohitseen käveli kaksi hahmoa, joista toisen Saraji tunnisti itsekseen. Ja toinen oli laboratoriotakkiin pukeutunut maan toa.

“Ficus.”

Creedy hymähti ymmärtäväisesti. Sivummalla Lähettikin pysähtyi hetkeksi tuijottamaan häilyvänä halki puutarhan kävelevää muistoa.

“Se yö… kun hän ilmestyi. Kertoi mitä minun kuuluu tehdä.”

“Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä?”

Saraji rojahti maahan istualteen kääntäen katseensa tarkoituksella pois loittonevasta itsestään.

“Minä… se… se kaikki tuntui niin luonnolliselta. Minä muistin jälleen. Menneisyys näytti hetken niin kirkkaalta. Muistin mitä tahdoin…”

“Mutta entä miksi? Etkö todellakaan koskaan kyseenalaistanut yllättävää vihaasi? Tai sitä miksi työnsit miekkasi niin helposti lävitseni? Minä luulin, että me olimme ystäviä.”

Saraji nielaisi. Tapahtui se asia jonka puuttumista Saraji oli pohtinut siitä lähtien, kun hän oli herännyt Baterra-aseman lattialta kädet puristuneena oman kallonsa ympärille. Katsoessaan Mekaanikkoa tämän oransseihin silmiin kipusivat omantunnontuskat viimein Sarajin rintaan.

Se oli se tunne joka nousee ainoastaan pahimmista virheistä. Teoista joista tietää katuvansa loputtomiin. Yhtäkkiä hän halusi vain kuolla. Vaikka hän kenties oli sitä jo.

“Mitä helvettiä minä olen mennyt tekemään?”

Creedy vilkaisi huolestuneena kohti Lähettiä, joka oli viimein lopettanut keinumisen. Saraji oli nostanut kädet rikkinäiselle kallolleen tuskasta.

“MITÄ HELVETTIÄ MINULLE OIKEIN TAPAHTUU!?”

Mutta paniikin valtaan joutuneen vahkin olkapäälle laskeutui punainen lohduttava käsi. Creedy oli istuutunut Sarajin vierelle ja vahkin täytyi hieraista silmiään, jotta uskoisi olennon myötätuntoisen teon.

“Minä… minä tapoin sinut.”

“Niin sinä teit.”

“Ja… ja minä tapoin hänet.”, Saraji jatkoi ja loi kauhistuneen katseen nyt keinun edessä seisovaan Lähettiin.

“Senkin sinä teit.”

Sarajin täytyi niellä asiaa hetki. Kyllä hän nämä asiat tiesi. Tehnyt molemmat surmat omin käsin. Mutta nyt kun hän sitä todella mietti, kun hän oikein kunnolla muisteli, ei hän enää ollut varma oliko ioniterä liikkunut ainoastaan hänen käskystään.

“Taitaa… taitaa olla liian myöhäistä pyytää anteeksi.”

“Niin taitaa olla”, myönsi Mekaanikko surumielisenä.

“Mitä… mitä minulle nyt tapahtuu?”

“Olen kovin pahoillani”, Creedy huokaisi ja nousi pystyyn tiukasti Sarajin olkapäätä puristaen. Ionisoturi tuijotti silmät suurena murheiden valtaamaa Mekaanikkoa. Tämän aikana vallinneen hiljaisuuden päälle hivuttautui kuitenkin jotain mekaanista naksahtelua muistuttavaa. Vahkiolennot eivät olleet puutarhassa enää keskenään, vaikka muisto menneisyydestä olikin jo haihtunut.

Vahki ja Va katsoivat toisiaan silmiin, kun tyhjyydestä ulottuvat messinkiset sauvat tarttuivat kommandoa jokaisesta raajasta. Puutarha Mekaanikon ja Lähetin ympärillä haihtui samalla, kun Sarajii pirstoutui sirpaleiksi tyhjästä ilmestyneen kellokoneiston vääntövoiman edessä. Kaikkialla oli jälleen vain valkoista. Ja kaksi pienempää olentoa kokivat, kuinka Kaikkinäkevä varasti tyhjyydenkin.

Killjoyn koura riuhtaisi Sarajin velttoutuneen ruhon irti rautatangosta ja paiskasi sen väkivaltaisesti torakkalaivan kannelle. Punaiset ioniterät kohosivat kommandon ruumiin yläpuolelle. Kralhi oli valmis ottamaan kostonsa petoksesta ja ystävänsä kuolemasta. Se olisi ensimmäinen askel kohti puhdistuksen täydellistä tuhoamista.

Ennen ratkaisevaa heilautusta Sarajin silmät kuitenkin rävähtivät auki. Se itsessään ei olisi ollut tarpeeksi estämään Killjoyta teloittamasta vihollistaan. Sen teki järkyttynyt katse ja huuto jollaista kralhi ei eläessään ollut vahkista todistanut.

“REVI SE IRTI! LUOJA, REVI SE IRTI! PYYDÄN! RUKOILEN! REVI SE IRTI!”

Nascoston kenraalin terät pysähtyivät ilmaan, kun Sarajin kourat alkoivat kaapimaan tunikaansa ja panssareita sen alta. Pirstoutunut rintakehä levisi kralhin ihmettelevien silmien edessä. Korviariipivä ääni, joka kumpusi jostain Sarajin leukojen välistä sisälsi jotain paljon kamalampaa, kuin vain ionisoturin tuskanhuudot.

Killjoy tuijotti näkyä yllättyneenä. Mutta juuri kun Sarajin kädet olivat miltei kaivautuneet rintakehänsä kirkkaaseen hohteeseen asti, jähmettyi vahki äkisti täysin paikalleen. Oli, kuin vahki olisi juuttunut hetkeksi umpijäähän. Sitten musta liskomainen pää kääntyi kohti kenraalia ja hymyili ensimmäistä kertaa koko räjähtävän kohtaamisen aikana.

Sillä samalla hetkellä kymmenet vaarallisista olosuhteista varoittavat mittarit alkoivat hyppimään Killjoyn kypärän sisäpuolella. Huolestunut äly puvun sisällä sai jälleen aivan liikaa käsiteltävää.

“Herra! Psykokineettiset mittausjärjestelmät ovat havainneet-“

“MINÄ HUOMAAN, MIKSU!”, Killjoy karjaisi katuen välittömästi päätöstään olla upottamatta ioniteriään vahkiin, kun siihen oli mahdollisuus. Nyt kralhin oikean käden ympärillä vellovat terät vain pysähtyivät muutaman sentin päähän Sarajin virnuilevista kasvoista.

“MYÖHÄISTÄ”, naisen ääni ilkkui vahkin suulla ja kylmän rauhallisesti työnsi yhden niukin naukin siteiden peittämän käden kämmen edellä kohti Killjoyta.

Kralhi tunsi kaikkialla ympärillään olevan voiman heittävän hänet väkivaltaisesti taaksepäin. Siinä vaiheessa, kun kralhi oli apumoottoriensa avustamana saanut jalkansa takaisin kohti maata, leijui Saraji kädet levällään muutaman metrin hänen edessään.

Leijui.

“Ookei”, kuului Killjoyn reaktio hetkeä ennen noin kolmenkymmenen asejärjestelmän aktivoitumista. Rannan suunnalla kolme nazorakien panssariajoneuvoilla satamaa luuttuavaa selakhia käänsivät huomionsa hetkeksi merelle, Killjoyn vastahyökkäyksen poistaessa puolet sotalaivasta jolle kamppailu oli viimeiset minuutit sijoittunut.

Uppoavan fregatinpuolikkaan yläpuolella levitoiva Saraji oli menettänyt päältään loputkin vähistä tunikanjäämistään, mutta (Miksun laskujen mukaan) ainakin kymmenestä suorasta ohjuksesta naamaan huolimatta ionisoturin keho näytti suurilta osin vahingoittumattomalta.

“PIDÄN UUDESTA YSTÄVÄSTÄSI, PILAAJA. MUISTUTTAA AJOISTA JOLLOIN MINÄ TÄHTÄSIN VIELÄ ASEITASI”, ääni jatkoi ja välittömästi Miksu reagoi tuskallisella ulvaisulla. Kaikkinäkevän verkko ulotti kouransa jokaiseen loiseliöön. Killjoy toimi nopeasti ja napsautti huolestuneen rannepanssarin irti puvustaan. Krana-asian oli nyt turvallisempaa istua tarvikeluukussa vaihtopenkillä. Samalla Killjoy huomasi, että Sarajin ionikatanan kahva oli löytänyt tiensä takaisin omistajansa käteen.

“Mitä helvettiä sinä teet, Bianca…”

“MITÄ PAKKOMIELTEINEN SISKONI EI YHÄKÄÄN OLE ITSE ONNISTUNUT TEKEMÄÄN. SINUN PYÖRÄSI TÄSSÄ KONEISTOSSA ON ON MERKITYKSETÖN. SYKLI RIKKOUTUU, TAISTELIT SEN PUOLESTA TAI ET.”

Ionimiekan sivallus oli väkevämpi, kuin koskaan aikaisemmin. Kralhikenraalin haarniska pysäytti kyllä vauhtia levitointiinsa löytäneen Sarajin sivalluksen, mutta Killjoy tunsi toismaailmallisen voiman joka oli herännyt sen taakse. Kenraalin vastasivallus pysähtyi jälleen kineettiseen voimaan riivatun ruumiin ympärillä. Ilman Miksun avustusta nynrahlaisten arsenaalinkin tähtääminen oli muuttunut epäkäytännölliseksi. Oli aika muuttaa taktiikkaa. Ja sen onnistumiseksi Killjoy todella toivoi, ettei valkoisen kuningattaren interventio olisi tuonut liialti lisäpuhtia Sarajin reflekseihin.

“Kerrohan, Valkoinen Kuningatar”, kralhi ilkkui työntäessään kypäränsä mahdollisimman lähelle Sarajin kasvoja, “Osaako kaltaisesi takalinjalainen tanssia?”

Typertynyt katse Sarajin kasvoilla keskeytyi punamustaan nyrkkiin. Vihreä ioniterä nousi vastaamaan, mutta seuraava nyrkki miltei heitti vahkin ruumiin ympäri. Ennen kuin Biancan Sarajin kautta kanavoima katse ehti ilmaista pettymystään Killjoyn huomattavasti normaalia tyylittömämpään kamppailutyyliin, tarttui metallinen koura vahkia suoraan tämän puoliksi pirstoutuneesta kallosta.

“Sillä minä voin opettaa.”

Selakhikuopus oli saanut tarpeekseen kaivinkoneista improvisoiduista nyrkkiraudoista ja antoi hetken aikaa ohjuksiensa laulaa. Katkera Brez näki välittömästi ettei hänen pukunsa improvisoitu tekoäly ollut lähellekään niin tarkka kuin Miksun valvova silmä.

Suihkumoottorien ulvonta sai haarniskoidun agentin vilkaisemaan hetkeksi taivaalle. Lounasta kohti hirvittävää vauhtia kiitävä kiemurteleva klunssi näytti koostuvan kenraalin lisäksi pahasti palaneesta vahkista. Lähempänä kallioita nazorak-osastoja murskaava sisarus havaitsi, kuinka kaksikko oli kietoutunut lukuisien ioniterien ja metallisten iskujen kaaokseen samalla, kun Killjoyn työntövoima vei kamppailukaksikkoa lujaa vauhtia kohti saaren eteläisempiä osia.

Parinkymmenen metrin päässä selakheista kaksi nazorak-aliupseeria hätäilivät suuren radiolähettimen kanssa. Labio ei tiennyt, mistä ne puhuivat, (ötökkää nyt kukaan ymmärrä) mutta huomasi heidän olevan hyvin stressaantuneita.

“Älkääs pojat huoliko, korjasin kerran vähän samanlaisen laitteen Sisällissodassa!” hän paukutteli henkseleitään ja kumartui radiolaitteen puoleen. Torakat jakoivat katsahduksen toisiinsa ja antoivat skakdin tarjota apuaan.

“Hmm, näyttääpä vähän siltä että ensi-isku käräytti virtapiirit! No ei mutta tämähän on selvä.”
“Durr?”
“Ihan hyvä idea, mutta en usko, että se toimii. Meillä ei ole aikaa etsiä varaosia.”
“Durr?”
“Pidän ajattelutavastasi.”
“Durr!”
“Kaivapa minulle se työkalupakki niin lähden toimeen.”

Möykyttäjä teki työtä käskettyä ja moukaroi auki pioneerikaapin. Torakat katselivat tilannetta epäuskoisina. Kivipaasi näytti joitakin yksityiskohtia kärähtäneen radiolaitteen sisältä. Se viesti kiivaasti: “Durr durr!”

Labio nyökytteli. “En ole koskaan kokeillut tuota, mutta luulen, että se onnistuu.”
Möykyttäjä ojensi Labiolle kolvin ja ruuvimeisselin. Kenraali alkoi ohittaa olennaisia virtapiirejä henkivartijansa ohjeiden mukaan. “Durr, durr”, tämä puhui jatkuvasti.
“Ai, teit tällaisen opinnäytetyönäsi? En tiennyt, että olet niin korkeasti koulutettu”, Gaggulabio puheli. He saivat radion lopulta toimimaan. Se surisi ja yhteys oli huono (möykyttäjä lähti korjaamaan antennia), mutta yhteys oli.
Toinen nazorak-aliupseereista oli ihmeissään. Tämä kiitteli Labiota huonolla matoranilla ja otti välittömästi yhteyden johtoportaaseen.

Etelää kohti jo minuutteja kiitäneen kaksikon kurssi vietti koko ajan vaarallisemmin kohti maan pintaa. Lopulta kralhin laskema kurssi mahdollisti riivatun vahkin ruhon työntämistä vasten hirvittävää vauhtia vilistävää kalliota. Maa ja kivi väistyi suojatun ionisoturin pään työntyessä syvemmälle ja syvemmälle, lentovauhdin vain kasvaessa hetki hetkeltä.

Selittämättömät voimat (tai Kaikkinäkevän loputon tahto) piti metallisen ruumiin yhä ottamasta enempää vahinkoa. Ilman teknologiaa ilmassa pysyvä Bianca oli saanut kralhin yllättävästä tempusta tarpeekseen ja onnistui viimein saamaan otteen haarniskoiduista nyrkeistä. Yhdellä vauhdikkaalla heitolla Killjoy kohtasi kiven. Kaksikko oli kiitänyt vauhdilla, joka oli tuonut heidät jo Guartsuvuoren rinteille.

“LAKKAA VASTUSTAMASTA! TEKOSI AIHEUTTAVAT VAIN TURHAA VERENVUODATUSTA.”

“Ja mitä sinä sitten teet?”, Killjoy ärjäisi ja ponnisti louhikosta uudelleen vauhtiin iskien vahkia jälleen suoraan kalloon, ja jälleen tuloksetta. “Lähetät vahkin tappamaan puolestasi? Minä yritin saada Creedyn ulos pyörästä! Yritin saada heidät kaikki.”

Killjoy iski nyt suoraan yläpuolelta. Hänen molemmat nyrkkinsä iskeytyivät Sarajin laiskasti kohonneseen torjuvaan käteen. Ohut ranne ei hievahtanutkaan massiivisen voiman alla ja vastaukseksi vahki sivalsi miekallaan hehkuvan viirun kralhin KAL-panssariin.

“Ja sinun nukkesi juoksentelee ympäri maailmaa valuttamassa heidän vertansa!”, kenraali ärjyi.

Kaikkinäkevän hallitsema keho alkoi saamaan otetta kineettisestä lentokyvystään ja työnsi Killjoyn väkivaltaisesti kallioon. Muutama kymmenen metriä ylempänä sijaitsevalla tutkimusasemalla saattoi tuntea tärähdyksen joka seurasi vauhdista ja KAL-metallin murskaavasta iskeytymisvoimasta.

“HE OVAT AINA OLLEET OSA MINUA. SISKONPOIKANI ON VAIN MUISTUTTANUT HEIDÄN RUUMIITAAN TÄSTÄ.”

Pukunsa sisällä Killjoy tokeni nopeasti. mutta kirosi ääneen huomatessaan ettei enää kykenyt kunnolla ponnistamaan lentoon. Rakettimoottori hänen oikean jalkansa pohjasta oli ruttaantunut kasaan Biancan hyökkäyksestä. Kralhi huokaisi syvään samalla, kun ionisoturin kasvoille levisi voitonriemu.

Siihen Killjoy vastasi tarttumalla kaksin käsin jalkaansa polvensa nivelestä… ja repimällä sen irti. Vahkin silmät laajenivat hämmästyksestä. Kypäränsä takana oli Killjoyn vuoro virnistää.

Haavaa ei ollut. Siinä, mistä olisi pitänyt pilkistää Killjoyn todellisen jalan hiiltynyt tynkä olikin tyhjyyttä. Pienikokoinen reikä todellisuudessa. Ja sitten siitä todellisuudesta tipahti ulos kaksi Voitto Korporaation vain lievästi nanobotteja sisältävää rypälepommia. Kaksi rivistöä asioita, jotka muistuttivat metallisia sormia, kokonainen pitkämiekka… ja lopulta jalka. Muuten aivan kuin se, jonka kenraali oli repinyt hetki sitten irti, mutta ilman punaista ja mustaa maalipintaa. Sen hopeinen pinta kiilteli, kun sen nivelet loksahtivat paikalleen ja moottorit käynnistyivät.

Killjoy oli valmis lentoon, mutta hän seisahtui hetkeksi. Hänen yläpuolellaan raivokkaasti maata kohti kiitävä Kaikkinäkevä katosi yllättävään tulipalloon. Aiemmin ruudukkoa Killjoyn visiiriin luoneet skanneridroidit olivat seuranneet isäntäänsä koko matkan sisämaahan. Ja nyt, käskystä, tuhosivat itsensä tummanpuhuvan vahkin selkään.

Lopulta punamusta haarniska lensi tulipallon läpi napaten Sarajin ruhon tiukkaan kuristusotteeseen. Mutta kralhi ei pysähtynyt. Kurssi jatkoi yhä suoraan ylös, pyristelevä vahki sormiensa alla koristen.

“Jos ei tanssi kelpaa niin käydään sitten katsomassa vähän maisemia.”

Puolipilvinen syyspäivä oli huomattavasti piristävämpi hopeareunuksisen rajan yläpuolella. Killjoy tunsi korkeuksien kylmyyden kasvoillaan, tuulen tunkeutuessa sisään Metorakkin aiheuttamasta reiästä. Kaksoisaurinkojen säteet heijastelivat sotaväreihin maalatusta metallista, joka ilmestyi hiljaisuuteen halki pilvien. Korkeuksiin mukana raahautuneen vahkin rimpuilu muuttui hetki hetkeltä uupuneemmaksi. Killjoyn ote oli periksiantamaton.

“Ajattelin, että pitäisit korkeuksista. Täällähän sinäkin piilottelet, etkö vain? Vai minne muualle Tohtorin lähetykset oikein katoilevat?”

Kaikkinäkevä yritti kakoa vastausta, mutta Sarajin rusentuva henkitorvi ei antanut sen tapahtua. Killjoy tunsi kuinka kineettinen suoja vahkin ympärillä heikkeni koko ajan. Hän uskalsi irroittaa toisen kätensä jo otteesta hiljentäessä samalla lentovauhtiaan. Jossain kaukana alhaalla Guartsuvuori odottaisi kentän hiipumista ja vahkin pitkää ja vauhdikasta paluumatkaa maan pinnalle.

“Sinä et koskaan palaa Klaaniin! Eivätkä nämä kädet surmaa enää koskaan.”

Sillä hetkellä Kaikkinäkevän voima petti ionikatanan kahvaa puristavan oikean käden. Killjoyn koura murskasi Sarajin sormet miekan ympärille ja vihreä ioniterä vetäytyi metalliseksi sotkuksi muuttuneen raajan uumeniin. Silloin kuningatar kirkui niin kovaa, että ääni nousi ilmoille kralhin toisen käden ylläpitämästä kuristusotteesta huolimatta. Baterra-asemalla kellopelikuningatar tunsi vieraskehonsa tuskan.

Kenraali tunsi kehon samalla velttoutuvan käsissään. Hän tiesi sen hetkeksi päästää irti. Ja vaikka Saraji ei pudonnutkaan, tiesi Killjoy taistelun olevan ohi. Kralhi leijui kaikkien moottoriensa varassa niin tasaisesti kuin mahdollista, kierrellen hitaasti, fysiikkaa uhmaamaan jääneen ruumiin roikkuessa kirjaimellisesti tyhjässä.

“Minä en tarkoittanut…”, vahkin leukojen välistä kuului kuiskaus. Eikä ääni tällä kertaa kuulostanut koneparven kuningattarelta.

Sarajin omin käsin auki repimästä rintakehästän paistava kirkkaan kuulan hohde tuntui läpitunkevammalta kuin koskaan. Killjoy pysähtyi tämän eteen leijumaan, muttei sanonut sanaakaan.

“MINÄ EN… M- M- S- SINÄ.”

Naisen ääni oli palannut. Killjoy tarttui kaksin käsin velttoon liskomaiseen päähän ja suoristi sen katsomaan suoraan kypäräänsä.

“PYÖRÄSI POISTETTAVA… MAAILMAN PILAAJA, MAAILMAN VARTIJA… SYKLI ON RIKOTTAVA.”

Killjoy piti otteensa ja tuijotti Biancaa suoraan silmiin. Ääni oli alkanut sekoamaan ja puhti Sarajin kärsineestä kehosta loppumaan.

“CHKT… CHKT… CHKT…”

“Eipä ole tätäkään tullut tehtyä pitkään aikaan”, Killjoy tuumi ääneen, “Mutta ennen kuin kivikko odottaa sinua… minun on pakko tarkistaa yksi asia.”

“CHKT, CHKT… TÄYTYY PUHDISTAA… RIKKOA SYKLI!”

Ja loiseliö Killjoyn rinnassa vapautti piilossa olevan materian. Häntä purskahti esiin kralhin selästä ja horjautti teknologalla ilmassa pysyvän kenraalin tasapainoa hetkeksi. Se, mitä Bianca kuitenkin näki, oli teräväkärkinen piikki hännän päässä, joka pituudellaan kaarsi Sarajin kallon ylitse ja upposi yhdellä iskulla tämän takaraivoon.

Ja silloin Saraji heräsi taas puutarhasta. Eivätkä Va:t enää olleet siellä tervehtimässä häntä.

Sen sijaan siellä odotti jotain unohtunutta. Hopeisen Mirun takana tuijottavat tuimat kasvot seurasivat, kuinka Saraji kampesi itseään jälleen pystyyn. Hopeapunainen ilmestys istui saman suihkulähteen reunalla, millä Creedy oli edellisellä kerralla roikottanut jalkojaan. Saraji oli unohtanut miltä Killjoy oli joskus näyttänyt. Hänen mielensä oli piirtänyt hänelle aina vain kuvan samasta tappokoneesta, joka Klaanin saaren yläpuolella oli juuri iskenyt häntä hännällään.

“Vai tällä tapaa sinä sen näet. Yllättävä valinta.”

Killjoyn ääni oli puhdas ja kirkas. Siihen ei ollut sekoittuneena mekaanista särähtelyä eikä palaneen kurkun kähinää. Äänessä oli kuitenkin silti jotain vikana. Se yllätti Sarajin, joka ei vieläkään ollut toipunut ulkomaailman shokistaan.

“Mitä sinä teet täällä!? Mitä… mis- Kaikkinäkevä!? Ei… ei sinun pitäisi voida olla täällä!”

“Ja olen kuitenkin”, kralhi totesi tyynesti. Ja samalla Saraji ymmärsi mikä kenraalin äänessä oli kaikesta huolimatta vialla. Ilman ulkopuolisia väärentäjiä ja fyysisiä vammojaan vahki kuuli ensimmäistä kertaa kuinka paljon Metru Nuin sotasankarin ääni oli vanhentunut ja miten valtavan väsyneeltä se kuulosti.

“Sinun… sinun pitäisi poistua. Bianca… hän-“

“Minun täytyi nähdä”, Killjoy keskeytti, “Nähdä oletko sinä jossain täällä pohjalla. Onko vielä olemassa rippeitä siitä toverista, jonka joskus kauan sitten tunsin.”

Saraji pysyi hiljaa. Hän kykeni kuulemaan kellon tikityksen voimistuvan korvissaan. Ja sen myötä kuuli myös Killjoy. Vahkin katsetta hieman varova kralhi katseli nyt mieluummin loputtomia violettien kukkien rivistöjä.

“Mitä nämä oikein ovat?”, kenraali sitten kysyi, haravoiden kädellään häntä lähintä pensasta.

“Ne… öh… petunioita.”

Killjoy nosti katseensa vahkiin, joka näytti hämmentyneen omasta vastauksestaan.

“Vähän kuin ne… ne joita Klaanin admin… kasvatti.”

“Pidätkö niistä?”

“Kaipa minä sitten-“

“Huomasitko ne samoihin aikoihin, kun tuo tapahtui”, Killjoy jatkoi kuulusteluaan ja viittoi nyt taas marmoriselle tielle, jossa käveli unenomainen muisto Sarajin ja Ficuksen käänteentekevästä keskustelusta.

“Minä… kyllä.

Killjoy nosti itsensä ylös suihkulähteen reunalta ja asteli hitaasti maleksivan muiston luokse. Kralhi tuijotti siinä esiintyvää maan toaa. Tämän kasvonpiirteet olivat tunnistettavat, mutta silmiä oli häiritsevästi enää vain yksi.

“Valheita”, Killjoy lopulta totesi hetken muiston puhetta kuunneltuaan, “Tämäkö, Saraji? Tälläkö murhaajia luodaan? Pettureita? Sanoilla ja nyökytyksillä?”

Vahki ei sanonut mitään. Killjoy käytti hetken askeltaen takaisin tämän luokse.

“Ei, Saraji. Se vaatii paljon enemmän. Ficus puhui sinulle pedosta? Murhaajasta minussa? Hän ei tiedä mistä puhuu. Se hännäkäs asia, joka repi hänet kappaleiksi Onu-Metrussa ei ollut hirviö. Se oli päätös vastustaa. Taistella jonkin puolesta.”

Saraji kuunteli Killjoyn sanoja ja vajosi samalla siihen samaan rintaa puristavaan tukehtumisen tunteeseen, minkä oli kokenut jo Creedyn kanssa keskustellessaan.

“Mutta minkä puolesta sinä taistelet?”

Eikä Saraji osannut vastata. Ei hänellä koskaan ollut mitään. Hän muisti välähdykset taisteluista. Tantereesta, jolla kenraali Nurukan oli johtanut häntä taisteluun. Hän teki niin, koska häntä käskettiin.

Xialla paketti vaihtoi omistajaa. Metorakk nousi laivaansa ja poistui yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Koska häntä käskettiin.

Onu-Metrussa ioniterä lävisti Lähetin. Koska häntä-

“Missä me olemme?”, Saraji keskeytti oman ajatusketjunsa, “Kuulostit… kuulostit siltä, kuin tietäisit.”

Killjoyn täytyi miettiä sanojaan hetken. Kralhi etsi tapaa ilmaista asia muullakin kuin yksinkertaisimmalla tavalla.

“Helpoin tapa olisi sanoa, että pääsi sisällä, mutta tämä helvetin kellokoneiston raksutus väittäisi vähän sitä, että olemme

Teknisesti ottaen kaikkialla.

Saraji ei kuitenkaan ollut varma tyydyttikö vastaus häntä lainkaan. Hänellä ei tosin ollut myöskään paljoa aikaa ajatella sitä, kun puutarha alkoi jälleen kerran hälvenemään hänen ympäriltään. Messinkiset kourat kurottuivat jälleen häntä kohti tyhjyyksistä. Kaikkinäkevä oli saanut tarpeekseen.

“MINUN!”

“Aika”, Killjoy pukahti murheellisena seuratessaan, kuinka vahki lähti jälleen hitaasti raahautumaan kohti ikuisuuksia, “Sitä on aina niin pirun vähän.”

Ja Saraji huusi tuskasta, kun Valkoinen Kuningatar otti hänen tahtonsa taas osaksi itseään. Hän kuitenkin kuuli Killjoyn sanat, kuin ne olisivat olleet hänen omiaan. Siksipä mirukasvo jatkoikin puhumista. Kaikkinäkevän vallan edessä kralhilla oli tasan yksi oljenkorsi.

“Muista, mitä vanhus aina sanoi. Mitä hän hoki meille kaiken aikaa.”

Ja Sarajissa heräsi muisto miehestä, jonka Ficus oli vienyt mukanaan.

“Joka päivä. Aamupuheessaan, kahvien jälkeen poistuessaan. Ei vain sinulle, vaan myös minulle ja meille kaikille. Hän toisti sitä joka kerta, koska hän oli lopulta meistä kaikista viisain.”

Kellokoneiston syövereihin jauhautuva Saraji kirkui, mutta muisti. Huusi, mutta tiesi. Muistoissa Ficuksen sanat korvautuivat toisen maan toan lauseilla. Mustan Rurunsa takaa Käden mahtia ohjaillut sankari.

Hopeinen Miru katosi Sarajin silmien edessä ja maailma luhistui hänen ympäriltään. Oli jälleen aika herätä.

“Älä ole heidän nukkensa.”

Kaksoisauringot olivat hitaasti kääntymässä laskuun. Ensimmäinen häilyvistä puolikuista oli jo ilmestynyt miltei olemattoman horisontin reunalle, vaikkei sitä maan pinnalla kukaan näkisi vielä tunteihin.

Pilvien yläpuolella kamppailukaksikko heräsi todellisuuteen. Kralhin häntä vetäytyi takaisin kuulaansa ja hammasrivistöiksi haljennut kypärä kokoontui takaisin eheäksi. Parilla luistelevalla liikkeellä Killjoy otti pakkia ilmassa roikkuvasta, kärsineestä vahkista jonka vihreät silmät aukenivat hitaasti. Sarajin katse kääntyi hitaasti kohti Killjoyta. Vahkin kasvojen ilme oli miltei lempeä.

“LAKKAISIT JO TAISTELEMASTA, KENRAALI.”

“Ei…”, Killjoy huokaisi pettyneenä.

“TUOMIOTA EI VOI ESTÄÄ, KENRAALI. TUOMIO TULEE. TUOMARI LAUKAISEE TUOMION.”

Killjoy käänsi katseensa pois Kaikkinäkevästä ja kohotti oikean kätensä. Sen nyrkki liukui hitaasti sisään antaen tilaa kanuunalle, joka oli valmis ampumaan. Statistiikka kenraalin visiirillä ei valehdellut. Kineettinen voima Sarajin ympärillä oli heikentynyt pisteeseen, jossa tämän levitoiminen alkoi muuttumaan mahdottomaksi.

“AMMU. TUHOA TÄMÄ ALUSTA. UUSIA NOUSEE. PUHDISTUS TAPAHTUU- nukkensa.”

Kenraali havahtui Kaikkinäkevän äänen särähdykseen. Hän nosti katseensa takaisin hiljalleen häntä kohti levitoivaan vahkiin.

“-heidän nukkensa.”

Mutta sanoistaan huolimatta vihreä ioniterä värähti päälle murskautuneen raajan sisältä. Kaikkinäkevä ei olisi edes kyennyt irroittamaan otettaan siitä. KAL-metalli oli murskannut miekan kahvankin miltei massaksi.

“Saraji, älä edes yritä sitä”, Killjoy huokaisi pettyneenä ja nosti kanuunansa aivan kommandon hitaasti lipuvan pään tasalle.

“Mitä vanhus aina sanoi…”

“Saraji.”

“Mitä vanhus aina sanoi…”

Kanuuna humisi. Se oli valmiina laukaisuun.

“Mitä vanhus aina sanoi…”

Vihreä ioniterä nousi. Se oli valmis sivaltamaan.

Saraji katsoi entistä kenraaliaan silmiin. Kaikkinäkevän tahto oli puhunut.

“Mitä vanhus aina sanoi…”

Mutta ionisoturi oli päättänyt toisin. Hän oli aina tehnyt niin kuin hänen oli käsketty. Nyt hänellä kuitenkin oli jotain minkä puolesta taistella. Hän oli päättänyt taistella vapaudesta.

“… tunteet johtavat.”

Ja vihreä ionimiekka iski.

Kirkkaus vahkin rinnassa halkesi energiaterän halkaistessa sen välittömästi kahdeksi. Molemmilla käsillään miekkansa kahvaa puristava Saraji tunsi sen lävistävän koko rintakehänsä ja sitä myötä sielunsa. Killjoy leijui paikallaan kanuunakäsi yhä valmiudessa. Tykki kuitenkin väistyi automaattisesti, kun kenraalin käsi ojentui kohti itsensä lävistänyttä ionisoturia. Saraji oli valinnut taistelun. Hän oli myös voittanut sen. Valkoisen Kuningattaren valta häneen halkesi kuulan mukana.

Ja sillä samalla hetkellä Saraji putosi.

Vihreä terä rinnassaan putoavan vahkin vauhti kiihtyi suunnattomalla nopeudella. Killjoy ei kuitenkaan jäänyt paikalleen. Kenraali tavoitti työntövoimallaan putoavan ruumiin juuri, kun se oli palannut takaisin pilvien alapuolelle. Punainen haarniska otti mustan riutuneen ruhon käsivarsilleen hieman ennen Guartsuvuoren huipun saavuttamista. Murskaantuneiden sormien keskellä hapuileva Killjoyn käsi löysi oikean painikkeen ja ioniterä vetäytyi takaisin kahvaansa.

Kaksikon vauhti hidastui Killjoyn käskystä. Vuoren huipulle laskeutunut kaksikko rysähti maahan verratten kovakouraisesti Killjoyn tuotua heidät pintakosketukseen hieman tarkoitettua lujempaa.

Hopeareunuksien alapuolella auringot valaisivat yhä. Killjoy laski Sarajin kiville istumaan niiden paisteeseen samalla, kun rojahti itse väsyneenä varjoon tämän vierelle. Kaikkinäkevän läsnäolon kaikottua kenraali kaivoi huolestuneen rannepanssarinsa tarvikeosastostaan ja iski sen takaisin paikalleen. Miksun välittämä radiokeskustelu alkoi välittömästi humisemaan Killjoyn korvissa.

“-luuko? Killjoy? Kuuluuko? Ötökät saivat kommunikaatiovärkkinsä takaisin pystyyn. Pudotusaluksen tutka huutaa jo. Ovat hälyttäneet koko pirun ilmavoimat!”

“Tässä Killjoy. Vetäytykää välittömästi. Tehtävä suoritettu.”

“Jumalattaren nimeen kiitos. Tuo yksi makaa jo täällä rannalla. Vuotaa kohta kuiviin pukunsa sisään.”

Brezien taustalta kuuluva konekivääritulen määrä kertoi Killjoylle aivan tarpeeksi siitä, miten kaoottiseksi tilanne oli ehtinyt muuttua. Nazorakit olivat ottaneet tilanteen lopulta haltuunsa puhtaalla murskaavalla ylivoimallaan.

“Tavataan kohtaamispaikalla!”, nuorin selakhi vielä ärjyi, “Suojatulta, perkele! Minä lennän hänet alukseen. Sanoin suojatulta, saatan-“ ja Killjoy sulki kommunikaattorinsa.

Sen tehtyään kenraali havaitsi, kuinka hiljaista Guartsuvuoren huipulla olikaan. Kaukana etelässä niukin naukin erottuva linnoitus kiinnitti Killjoyn huomion. Hän ei edes muistanut kuinka kauan oli siitä, kun hän oli Rukin kanssa noussut Hildemariin… ja kuinka sekin matka oli johtanut pelkkiin murheisiin.

“Enhän minä Klaania paljoa nähnyt… mutta ymmärrän miksi pakenit sinne. Olisit… ansainnut sen. Heidät.”

Sarajin ääni oli heikko. Polviinsa nojaava Killjoy tarttui skakdin tekemään reikään kypärässään ja kiskoi sen pois päästään. Hän antoi vuoristotuulen viilentää kasvojaan ennen kuin käänsi ne kohti vieressään istuvaa vahkia.

Ionisoturin runnoutunut kallo lepäsi velttona tämän riekaleisella olkapäällä. Rintakehän valtavasta aukosta tulvi kirkasta nestettä vahkin jokaisella sanalla. Ionikatanan kahva oli viimein pudonnut olemattomiin murskaantuneesta kädestä.

“Sinä… sinä nappasit minut.”

“Niin tein”, Killjoy myönsi. Vahki ja kralhi käänsivät molemmat katseensa yhteistuumin kohti Klaania.

“Sinun ei olisi tarvinnut.”

“Tiedän.”

“Kiitos.”

Killjoy ei tiennyt mitä vastata. Sarajin hengitys oli raskas. Vahkin jokainen sana oli hieman heikompi kuin edellinen. He istuivat hetken hiljaa, kunnes Saraji lähti kurottamaan kohti jotain. Killjoy havahtui tämän tuskaiseen äherrykseen ja lopulta musta metallinen käsi nosti Sarajille tämän miekkansa kahvan.

Viimeisillä voimanrippeillään vahki nosti sen silmiensä tasolle. Kahvan katsomisen sai Sarajin miltei hymyilemään.

“Sinun… sinun pitäisi kertoa Xenille-”

Sarajin lause keskeytyi hallitsemattomaan yskänpuuskaan.

“…kertoa Xenille, että hän oli oikeassa.”

“Mistä niin?”, Killjoy kysyi, ajattelematta lainkaan sitä, puhuisiko todellisuudessa tyttärelleen enää koskaan.

“Meillä… meillä on aina vapaus valita.”

“Opitko sen tänään, Saraji?”, Killjoy pohti muistellen hetkeä, jolloin ionisotureiden aseet olivat kohdanneet hänen edessään.

“Saraji?”, Killjoy kysyi uudelleen, kun ei saanutkaan vastausta. Kralhi käänsi katseensa vierelleen, jossa Saraji oli sulkenut silmänsä viimeistä kertaa. Käsi miekkansa kahvaa puristaen.

Killjoy tuijotti entistä toveriaan hetken ja nosti sitten vahkin ruumiin ryhtiä. Kuin nostaen tämän levollisempaan asentoon.

“Hyvin sinä kamppailit, poika. Nyt saat levätä kaikessa rauhassa.”

Ja kenraalikin kohensi asentoaan. Sulki silmänsä hetkeksi ja antoi asentonsa valua. Hiljaisella vuorenrinteellä Killjoy tajusi olevansa yksin.

Hän avasi silmänsä ja katsoi taas kohti Klaania. Ja hän tajusi, että hänen oli tehtävä jotain, jonka hänen olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Kenraali nosti kypäränsä ja asetti sen takaisin päähänsä.

“Miksu, avaa Brezeille.”

Hetken päästä alkaneesta kohinasta päätellen yhteys oli auennut. Pudotusaluksen ohjaimiin päässyt keskimmäinen siskoksista oli kuulolla.

“Kaikki kunnossa?”, Killjoy ensin varmisti.

“Tuo yksi ei meinaa oikein pysyä tajuissaan. Missä oikein olet? Tulemme hakemaan sinua.”

“Älkää. Menkää Steltin kautta. Tankatkaa ja hankkikaa ensiapua. Sen jälkeen saatte lähteä tehtäville.”

“Ööh, mitäs hittoa sinä sitten oikein olet tekemässä? Oikeastaan, mitä hittoa me olemme tekemässä!?”

“Me jatkamme suunnitelmaa. Välitän kaikki yhteyshenkilöni teille. Me kokoamme armeijan näitä pirulaisia vastaan. Saraji antoi meille juuri kovimman aseen, mitä meillä on tässä kamppailussa koskaan ollut.”

“Niin mikäköhän se on?”, nuorempi selakhi ärjyi taustalta.

“Toivon. Kaikkinäkevän tahdon voi murtaa. Ja jos sen voi murtaa, voi sen myös tuhota. Lopullisesti.”

Hetken radiohiljaisuus. Vanhin siskoksista kurlasi verta pois sisuksistaan, mutta tuntui saavan kuin ihmeen kaupalla jostain voimiaan takaisin.

“Hyvää työtä. Kaikki kolme”, Killjoy vahvisti lopulta ja kolmen selakhin äänet kuittasivat, “Saatte tehtävänne muutamassa tunnissa. Voitte myös halutessanne soittaa Seranille ja kertoa, että päädyimmekin vähän eri rannikolle.”

Niiden sanojen myötä Miksu katkaisi lopulta nascostolaisten välisen yhteyden ja Killjoy jäi taas hiljaisuuteen. Hän katsoi hetken maassa makaavaa ruumista. Lopulta hän kuitenkin nosti sen varoen takaisin käsivarsilleen ja astui sitten sen kanssa alas vuorenrinteeltä. Suihkumoottorit aktivoituivat kesken pudotuksen ja kralhin kurssi vei kohti hämärtyvää iltataivasta ja Bio-Klaanin linnaketta.

Teknisesti ottaen tulevaisuudessa

Xia, Mustan Käden entinen tukikohta

Selakhi nosti visiirin silmiltään ja avasi jälleen yhden lukuisista rautaisista ovista. Pimeillä, hylätyillä käytävillä askeltava kuopus seurasi reittejä siihen ainoaan suuntaan, mihin ei ollut vielä käyntinsä aikana ehtinyt harhailemaan. Vähän ajan päästä hän saapui pieneen kammioon, jossa häntä odotti viisi numeroitua ovea lisää. Selakhi virnisti. Tämä vastasi hänen aikaisemmin saamaansa kuvausta. Nyt täytyisi vain löytää virtakytkin… ja toivoa parasta.

Nascosto

Curuvarin poistuttua sairasosastolta oli puolet kallostaan siteissä maannut Brez lähtenyt liikenteeseen. Ensimmäistä kertaa vuosiin oli siskoksista tunnollisin päättänyt jättää mestarinsa huomiot soturin vastuullisuudesta huomiotta ja lähti tarpomaan ulos saaren päällypuolen kivikkoon, jonne etelästä saapuva armada ilmalaivoja oli parhaillaan laskeutumassa.

Selakhi ei välittänyt ilmatilavalvonnan väen tuijottavista katseista, vaan asteli suoraan jo laskeutuneista laivoista suurimmalle ja hulppeimmin koristellulle. Sen sisältä tovin päästä astelleet titaanin askeleet kohtasivat vihreän hailtijan ja kaksikko juuttui hetkeksi lämpimiin kädenpuristuksiin.

“Sanoinhan, Brez-kulta. Kun sota kutsuu niin kutsu kuullaan!”, massiivinen ääni ärjäisi.

Meri, yö

Pulisongikkaan matoranin ja lumenvalkoisen skakdin ohjastama paatti lipui jälleen pitkin aavaa merta ruskeaan kaapuun kietoutuneen selakhiystävänsä kutsumana. Karttoja tutkiskeleva garaikasvo osoitteli vuorotellen merelle edessään ja tähtiä taivaalla.

“Tämä se ompi. Varma juttu”, skakdinköriläs pukahti vieressä itsevarmana. Veneen perällä vartova Brez havahtui mietteistään.

“Vaan yhen kerran on tojistettu, että tähti on tippunu taivaalta… ja jääny mereen.”

Laidan yli kurkkiva selakhi ei ensin havainnut mitään erikoista, eivätkä huomanneet paatin kaksi kapteeniakaan. Sitten tapahtui kuitenkin jotain, joka kenties todisti skakdin merkillisen väittämän.

Valtaisa ja voimakas valo syttyi palamaan merenpohjassa aivan muutamaksi sekunniksi ja sitten se sammui. Po-matoran vilkaisi Breziin, joka kaiveli mukanaan tuomasta kontista esiin sukellustarvikkeita.

“Oletko nyt ihan varma, että haluat tuonne? Me emme tiedä, mikä se oikein on.”

“Sehän tästä hauskaa vasta tekeekin!”, mekaanikko hihkaisi ja valmistautui loikkaamaan kohti tuntematonta.

Akbsklsdflsfldax

Kenraali Gaggulabio poltteli sikariaan. Hän nojaili lippulaivansa kaiteeseen. Kenraalisatamassa kuhisi satoja nazorakeja korjaamassa taistelun jälkiä. Uponneita aluksia nostettiin satama-altaasta. Syyllisiä etsittiin, ongelmia puolustuksessa selviteltiin.

“Ihme haloo yhdestä tappelusta”, kondiittori mietiskeli. “Luulisi että ötökät tykkäisi sotimisesta.”

Metorakkia ei juuri kiinnostanut. Hän oli raivoissaan taistelun lopputuloksesta. Maatuskahaarniskan isku oli murskannut mieheltä joitakin kulmahampaita.

“Eikä tässä käynyt edes kovin pahasti! Andesiittikin saatiin kaivettua seinästä ulos! Eikä Akbsklsdflsfldaxiin tullut edes naarmua! Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon että kaikki muut laivat ympäriltä pommitettiin pohjaan!”

“Onko Sarajista havaintoja?” sininen skakdi murahti poissaolevana.

Kenraali kohautti olkiaan. “Torakat varmaan tietää jotain. Ne on aika hyviä toimistotöissä.”

Metorakk huokaisi. “Taidan mennä tappamaan jonkun.”

Nazorak-pesät

Arkkiagentti siirsi sivuun raportin Kenraalinsataman tapahtumista. Kenraali ei olisi tyytyväinen. Nazorak-puolustus oli lamautettu Felnas-pulssilla taivaalta, eikä satamassa oltu odotettu hyökkäystä. Huolimattomuutta, ajatteli 007.

Tiedustelupalvelun johtaja avasi yhteyden paikalla olleeseen agenttiinsa. Ruudulle ilmestyi kuva mustasta torakasta, joka ei näyttänyt pysyvän paikallaan hetkeäkään. Yliagentti 720:n silmien päällä oli kolme vihreänä hohtavaa kiikaria, ja tämän pitkät tuntosarvet kaartuivat ulos ruudusta.

“Yliagentti”, Arkkiagentti aloitti.

“Arkkiagentti”, yliagentti jatkoi, “Jysäytin… ammuin! … ajoin vihollisen ulos maaperältämme. Se jäi sitten sen jälkeen kyllä ilmaperäämme. Tai johonkin. Lensi sitten kyllä pois mättäen jotain skakdien vahvistusta. Tunnistettiin se poikien kanssa siksi muinaiseksi kenraalihäiskäksi. Sama heebo, joka silloin pisti Rautasiipeä päreiksi. Se ei tunnu oikein tykkäävän meistä. Saattaa tietty johtua siitä, että ollaan häiriköity sen mökkiä varmaan vuoden päivät.”

007 kuunteli kärsivällisesti. Jotkut hänen alaisistaan olivat omalaatuisia, mutta uransa aikana Arkkiagentti oli oppinut, että toisinaan juuri ne hämärät tapaukset olivat tehokkaimpia.
Asia, josta hän oli vääntänyt puhtausministeriön kanssa niin pitkään, ettei jaksanut enää välittää.

“Kenraali Killjoy. Klaanilainen. Missä hän on nyt?” torakka kysyi. Toisella näytöllä näkyi kuvia Metastaasilta klaanilaisen ja vahkin kamppailusta.

“Vuoren tutkat sanoo, että iso häiskä lähti etelään päin. Linnoitukseen varmaan. Ja niillä sen kavereilla oli alus piilossa pilvissä. Lähtivät lätkimään suurin piirtein siinä vaiheessa, kun saatiin Kärpäseen yhteys. Kuuntelivat meitä varmaan koko ajan.”

“Selvä”, kuittasi komentaja. “Jatka direktiivi 98:n suunnittelua kuten ennenkin. Loppu.”

Bio-Klaani

Portaikossa Suga pysähtyi hetkeksi vaihtamaan pari sanaa vastaan kävelleen mustan androidin kanssa. Aurinko oli käytännössä jo laskenut ja toalla oli pitkä päivä takanaan. Tumma kaasunaamiokasvo taasen kertoi pitävänsä iltakävelyistä. Kaksikko toivotti toisilleen hyvät illanjatkot, jonka myötä Suga jatkoi omalle asunnolleen, käänsi avainta ja astui sisään.

Väsymyksestään Suga heilautti kättään valonkatkaisijassa ainoastaan huomatakseen, että valot olivat jo päällä. Ilmavirta puhalsi pitkin hänen eteistään, olohuoneessa olevan avoimen ikkunan johdosta. Toa asteli oleskelutilansa oviaukolle ja huomasi välittömästi punaisen kypärän sivupöydällään.

Ja sen vieressä, avonaisen ikkunan edessä hän näki ruskeaan paksusti vuorattuun takkiin pukeutuneen huppupäisen hahmon. Harmaat hiiltyneet kasvot tuijottivat toaa peittävien vaatteiden alta ja tuolilla kyyryssä istuva kralhi yrittikin väkisin nostaa hymyä karmiville kasvoilleen.

“Minä… tuota… tuli sellainen olo, että pitäisi puhua jollekulle… enkä keksinyt ketään muutakaan.”

Killjoyn sanat eivät olleet ne, mitä Suga oli odottanut, mutta toa vastasi niihin silti hymyllä. Ensijärkytyksestä toivuttuaan toa oli vain iloinen nähdessään ystävänsä pitkästä, pitkästä aikaa.

Teknisesti ottaen kaikkialla

Tyhjyyden äärimmäisimmällä reunalla raksuttava valtaisa kellokoneisto hivuttautui vähitellen hiljaisuuden päälle mekaanisella naksahtelullaan. Creedy seisoi palaneessa, kellokoneiston polttamassa puutarhassa Lähetti yhä rinnallaan. Molempien katse oli tyhjällä valkoisella taivaalla. Tovin seisottuaan siteisiin kiedottu Lähetti laski kätensä Mekaanikon olkapäälle ja välitti suruvalittelunsa.

“Ei hän ole tulossa.”

Creedy murahti hieman pettyneenä, vaikka tiesi toverinsa olevan oikeassa. Hänen oli varrottava vielä hetki, hän koki olevansa sen velkaa itselleen. Mutta lopulta Lähetin suostuttelu sai hänet luovuttamaan. Yhdessä musta ja punainen olento lähtivät talsimaan kohti ikuisuuksia ja sen raivoavaa kellokoneistoa. Creedy oli hieman apeana, mutta tätä hän oli oikeastaan toivonutkin. Saraji oli kuin olikin saanut itsensä irti koneistosta.

Mutta Kaikkinäkevä oli yhä rauhaton. Hän halusi omansa takaisin. Hän vaati sitä. Hän ottaisi osansa takaisin ja takoisi ne itseensä.

Mutta sitähän rusettikaulainen arkistoija ei tiennyt. Eikä se toinenkaan.

Me emme puhu siitä toisesta.

Emmehän?