Avainsana-arkisto: Xia

Paholainen Pukeutuu Pradaan…

Metru Nuin sota, kolmas vuosi Päivä oli aivan liian hiljainen. Sota-aikana se ei koskaan luvannut hyvää. Mustan Käden tukikohdan suurimmassa taukotilassa istui vain yksi levottomasti jalkojaan vipattava sotilas. Killjoy ei ollut nähnyt ilmadivisioonaansa kokonaiseen viikkoon. Palovammat hänen vasemmassa kädessään olivat jo käytännössä parantuneet, mutta hänen lääkärinsä ei ollut vielä antanut hänelle lupaa palata Ko-Metruun. Kahvi … Jatka lukemista Paholainen Pukeutuu Pradaan…

Anarkisti, fasisti…

Kallioinen saari lähellä Karzahnia Kukaan ei koskaan pysähtynyt sille saarelle. Korkeintaan sata metriä halkaisijaltaan oleva maatilkku ei pitänyt sisällään millimetriäkään vihreää. Sinne ei voinut tehdä nuotiota, eikä siellä ollut edes matoranin koolle tarpeeksi tasaista aluetta, jotta siellä olisi voinut viettää yön. Saaren pohjoispuolella, miltei horisontissa häämöttävä kirjaimellinen helvetti ei sekään varsinaisesti vetänyt vieraita paikalle, joka … Jatka lukemista Anarkisti, fasisti…

Scientia deus est

Kaukana nykyisyydestä Syksy oli punainen. Syksy oli punaisempi kuin koskaan aiemmin. Kaksoisaurinkojen valopensseli maalasi pilvirintaman syvän sinooperiksi. Tuuli värisytti karmiinia lehtipeitettä puunrunkojen päällä. Puut olivat kuin liekkien syvimmässä ytimessä. Mutta tämä roihu ei tuonut lämpöä, vaan kylmyyttä. Linnut värisivät oksilla ja käpertyivät toistensa sulkien suojaan. Ne eivät tienneet, mitä oli tapahtumassa. Jokin oli toisella tavalla … Jatka lukemista Scientia deus est

Roolipelaamista ja rajavartijoita

Matoron ohjatessa venettä Kapura keskittyi tuhertamaan jotain tyhjään muistikirjaan jonka kannessa luki yksinkertaisesti ”TEORIOINTI”. Välillä Toa pysähtyi mietiskelevän oloisena tuijottamaan jotain hetkeksi aikaa mutta palasi pian kirjoitustyöhön. Sivut täyttyivät sanoista hiljaisuuden vallitessa veneen hytissä. ”Mitä kirjoittelet?”, Matoro kysyi puoli-kiinnostuneena. Aamu oli merenkäynniltään tyyni ja rauhallinen. Toa oli helpottunut, sillä matka olisi kohta loppusuoralla. Nykyisellä vauhdillaan … Jatka lukemista Roolipelaamista ja rajavartijoita

13: Tahdon nähdä maailmaa

Xia Paketti. Tuo paketti oli matkannut jo pitkän ajan. Kädestä toiseen. Kädestä lonkeroon. Lonkerosta taas käteen. Kädestä kynsiin. Käteen. Käteen. Paketti oli päätynyt tomuisen varaston perukoille. Varaston seinät olivat vihertävänharmaata tiiltä. Joka paikassa lojui puoliksi tallottuja pahvilaatikoita. Katosta roikkuva hehkulamppu välähteli välillä laiskasti. Joskus päästi kipinänkin. Pöly leijaili ilmassa. Sen erotti vain valonsäteissä jotka lähtivät … Jatka lukemista 13: Tahdon nähdä maailmaa

9: Lahjapaketin taakka

Eräs pohjoinen saari Kuten jokaisen Nimeämispäivän tienoilla oli tuolla saarella tapahtunut jo lukemattomien vuosien ajan, lunta satoi maahan. Lumihiutaleiden hiljaisesta liidosta kohti kamaraa miljoonien yksilöiden parvissa tasaisten, valkoisten massojen muodostamiseksi kirjoitettiin aina tuohon vuodenaikaan kymmeniä ellei jopa satoja lyyrisiä kuvauksia. Saari oli yksi pienimpiä, joiden nimeen oli koskaan liitetty sana ”Nui”. Tarkalleen otettuna sen nimi … Jatka lukemista 9: Lahjapaketin taakka

Matoro TBS

Ilmaraptori Arkkienkelin uppoamisesta oli jo tunteja, ja Ilmaraptori lensi yhä. Pohjoista taivaanrantaa maalailevat kaksoisauringot olivat jälleen nousemassa. Ajantaju oli hämärtynyt.Viimeiset neljä tuntia oli Toa Hai istunut höyryvoimaisen ilma-aluksen puikoissa. Laivastomatoranien pikakoulutuksen saanut merikapteeni ei ollut aivan elementissään, mutta kyyti oli ihailtavan tasaista. Silti vanha merikarhu ei kokenut kuuluvansa tämän aluksen komentoon.Suurin osa miehistöstä nukkui. Matoroa … Jatka lukemista Matoro TBS

Matoro TBS

Athistien pääsaari Märkä rantahietikko painui syvälle maahan punaisen painavan kengän astuessa sille ensimmäistä kertaa. Muusta porukasta hieman jälkeen jäänyt Killjoy nyrpisti nenäänsä, joutuessaan astumaan hänen mielestään ehkä maailman hirveimpään asiaan. Märkää ja hiekkaa. Molemmat asioita, jotka tunkeutuvat hyvin epämiellyttäviin paikkoihin. Satama ei ollut sillä hetkellä järin vilkas, joten Killjoy pääsi vapaasti kävelemään hietikolta kohti kunnollista … Jatka lukemista Matoro TBS