Avainsana-arkisto: Negatronie

Kolmetyisetsivä

Aamu sarasti jo. Lahdenpoukamaan ankkuroitu laiva oli joko hirvein tai hirvittävin asia, mikä Kristallisaarille oli aikoihin ajelehtinut. Sateenkaaren väreissä leiskuvat purjeet olivat lähellä polttaa silmät päästä jokaiselta, jotka niitä erehtyivät vilkaisemaan. Kaikeksi onneksi paikka, johon laivan kapteeni oli matkantekonsa pysäyttänyt, oli syrjässä kaikesta saarten vähäisestä asutuksesta. Sivullisilta uhreilta säästyttiin toistaiseksi. Laivan kannella tähystävä yksisilmäinen jään … Jatka lukemista Kolmetyisetsivä

Tronie

Die Tärtä Angorangerit istuivat neuvottelupöydässä Tärtäläisten johtoa vastapäätä. Pöytä oli kannettu ruumasta kannelle, jossa kylmä tuuli ujelsi. Anonymmeli ei näyttänyt yhtä hermostuneelta kuin Un-Tak, jonka silmissä vilisivät kauhukuvat edellisen perämiehen kohtalosta. Myös Grijboot sekä Laagras olivat vaivautuneet tulemaan esille samaan aikaan. Vaatimukset olivat kovat. Tärtäläisten tulisi luovuttaa panttivangit, puolet miehistöstä ja taistella Bio-Klaanin rinnalla tulevissa … Jatka lukemista Tronie

Matoro TBS

BKS Hildemar Tronien oudon akvaarion puolikkaat leijuivat aluksen kaiteella Matoron ja Sugan vierellä. Positronie tuntui olevan aina yhtä iloinen. Kun muut hermoilevat Nimdan varjelusta, pieni iloinen ankerias uiskentelee meressä. “Kapteeni, kaikuluotain havaitsi jotain veden alla…” matoran ilmoitti puheputkella aluksen komentosillalle. Hai havaihtui ja käski komentosillalla olevan Bloszarin pitää kurssin kun Jään ja Veden Toa itse … Jatka lukemista Matoro TBS

Tronie

Bio-Klaani Hildemarin lähtöä oli seurannut jokin muukin kuin joukko Klaanilaisia. Salaman Matoran, jonka päällä luikerteli kelta-vihreä venyvyyden Kraata. Viholliset olivat poissa. He eivät enää joutuisi kohtaamaan ylivoimaa. He olivat valmiina iskuun. Meri, BKS Hildemar Positronie katseli merelle. Hän rakasti merta enemmän kuin mitään muuta. Tai olivathan järvet enemmän hänen mieleensä ja joet… Vaihtoehtoja oli useita, … Jatka lukemista Tronie

Bloszar

Blozin kämppä (joka on korjattu) “Ja seuraavalla kerralla, kun kutsut jonkun hullun Niazeskin tappelemaan, älä tee sitä minun huoneessani”, Blozi sanoi ja katseli huonettansa, joka oli nyt korjattu. Uus sänky ja ovi oli tuotu ja reiän tilalle oli tehty ikkuna. Blozi katsoi Niazeskiä, jonka oli voittanut, mutta Rahia ei näkynyt missään. Hän rupesi ihmettelemään, sillä … Jatka lukemista Bloszar