Avainsana-arkisto: Dume

”Työläiset” – Lyhyt reportaasi

Kun usein puhumme sivilisaatioista, harvat ovat olleet yhtä varakkaita ja melkein yhdenmukaisesti tärkeitä maailmamme pelilaudassa kuin ”työläiset”. Tämä sitkeä rakentajakansa ovat selviytyneet läpi useita sotia ja mullistuksia, ja toisin kuin skakdit tai selakhialaiset, näennäisesti ilman minkäänlaista yhteiskunnallista ja/tai kulttuurillista rappeutumista.

Kaikilla kansoilla on oma nimitys työläisille. Karkeasti käännettyinä, selakhialaiset kutsuvat heitä ”pien-rakentajiksi”. Titaani-kansat vaihtelevat ”lyhyenkokoiset” tai ”nopeiden-takojien” välillä, kromidit taas kutsuvat heitä ”hampaattomiksi” tai ”He-jotka-eivät-osaa-saalistaa” (Lonkeronomadien kielissä loukkaavimpia solvauksia mitä voi olla).

Tosiaan, työläiset ovat merkittäviä rauhanomaisuudestaan ja sotataidottomuudesta heidän esimerkillisestä kestävyydestä huolimatta.

Kuten lukijakunta tietää, työläisetkin elämänkaari on jaettu vaiheisiin kuten meillä krikciteillä, mutta nämä vaiheet ovat niin sanotusti ”valinnaisia” eikä niinkään edusta luonnollista kaarta syntymästä vanhuuteen.

Näitä jaksoja jaetaan vaiheisiin ”Matoran” → ”Toa” → ”Turaga”.

Matoran” edustavat suurintaosaa väestöstä, ja käyttävät sitä kansansa universaalisena nimityksenä.

Matoran elävät syntymästä loppuun sellaisina kuin ovat eivätkä saata koskaan saavuttaa Toa ja Turaga-vaihetta. Miten kehittymisprosessi eri vaiheiden välillä tapahtuu on yhä salaperäinen.

Toa” ovat varmasti useille hyvin tuttu mutta silti hieman abstrakti käsite. Toisin kuin monet uskovat, nämä selakialaisia muistuttavat soturit eivät edusta itsessään toista lajihaaraa, joka on erillään Matoran-työläisistä. Toia voidaan mieltään ennemminkin eräänlaiseksi soturiluokaksi, jotka teoriassa kuuluu puolustaa työläisten kotimaita kaikelta ulkopuoliselta vaaralta. Toat ovat siksipä tunnettu yksi maailmamme kaikkein väkevimpinä ja tuhovoimaisimpina taistelijoina (tämä radikaali voimakkuuden kontrasti aiheuttaen yllä mainitun väärinkäsityksen yleisyyden).

Turaga” voi rinnastaa muiden kansojen vanhuuden ikäisiä jäseniä, mutta myös edustavat heidän tietäjä/shamaani/päälikkö-rooleja, urbaanisissa alueissa myös politiikkoina ja taloudellisina toimitusjohtajina. Heitä on huomattavasti paljon vähemmän kuin edellisiä kahta muotoa.

”Meidän kansa, me elämme pitkään, mutta me unohdamme. Vuorokaudet, vuodenajat… jopa oma nimemme ja omat identiteettimme. Ja kun me unohdamme, on meidän kirjurien, arkistonpitäjien, laulajien ja meidän Turagojen muistettava muiden tilalla”

Rauhanarkkitehti-diplomaatti Turaga Tumuakin sitaatti.


Kun sanat ”urbaani” ja ”työläiset” mainitaan samassa lauseessa, monille tulee varmasti mielikuva pohjoisen suuri kaupunkivaltio, ”Metru Nui”. Tämä saaren kokoinen metropolis on ollut merkittävä osa maailmanhistoriaa, mutta on Metsästäjien sotien jälkeen joistain kauppasuhteista lukuun ottamatta pysynyt suurin piirtein suljettuna muiden valtioiden vaikutuksista.

Monille tämä kaupunki ja sen asukkaat ovat olleet ehkä mysteeri. Kiitoksia veli Redoxin, kaupungin Mata Nui-uskon luostarien Krikcitiläinen edustajan, sain mahdollisuuden haastatella Metru Nuin korkeinta vallanpitäjää, Turaga Dumea.

Toivon, että tämän avulla voisimme ehkä avata tätä kaupunkia ja ymmärtää hieman minkälainen tämä työläisten valtio on, ja ehkäpä jopa muitakin työläisiä kaikkialla.


Saavuin keskipäivällä paikallisten ”Kouru”-liikenteen avulla kaupungin keskuksen amfiteatterille, Colisseum, jossa sijaitsi Turaga Dumen toimisto teatterin korkeimmassa tornissa (vapaa-aika ja viihde omaa erikoisen uskonnollisen pyhä käsitteen Työläisten kulttuurissa).

Turaga Dume ja Toa Lhikan vastanottivat minua lyhyesti ja saattoivat minut tornin huipulle. Turaga pukeutui hienoihin sinihopeisiin kaapuihin, joka oli somiteltu Metru Nuin tyypillisillä mutta eleganteilla kuvioilla. Lhikan oli jättänyt koristelut väliin.

Vastoin odotuksiani, toimisto oli hyvin vaatimaton, huonekalut ainoastaan käytännöllisiä. Verrattuna kaupungissa usein törmäämiini maalauksiin, patsaihin ja reliefeihin sankaritarinoista ja ihailevia kuvauksia Työläisten ahkerasta työelämästä, toimisto olisi voinut luulla vastarakennetuksi ellei olisi huomannut työpöydän runsasta mutta hyvin organisoitua paperitöitä.

Ainoiksi väreiksi jäi yksi vanha maalaus, jossa kuvattiin Dume hänen nuoruudestaan kun oli Toa hänen soturiystäviensä kanssa.

Lhikan joutui poistumaan velvollisuuksiensa vuoksi ja jätti Turagan turvallisuuden paikallisen tehokkaiden Vahki-robottipoliisien käsiin.

Vahkit toivat meille teetä, ja otimme paikkamme.

– Kuinka hankala oli eristäytyminen?

Dume: Ymmärtääkseen kaupunkimme eristäytymistä, täytyy ensiksi ymmärtää historiaa, mitä kansamme on kokenut. Matoralaiset ovat aina olleet uhreja muiden valtapeleissä joissa meillä ei ole ollut sananvaltaa tai itsensä puolustamisen keinoja. Olimme osallistuneet useaan sotaan ja nähneet siitä seuraavia yhteiskuntakriisejä, jonka olisimme voineet helposti välttää. Sisällissota oli tämän syytä. Myös Metsästäjien invaasio on vain osa tätä kaavaa, minkä meidän löysät ja epävakaat verkkoutumiset muiden voimien ovat tuoneet.

Oppositiota tietenkin oli joiltain neuvoston jäseniltä ja kiltailta kun tein uudistuksiani, mutta sanoisin, että aika on näyttänyt heille toisin. Sodasta huolimatta Metru Nui on rauhallisempi kuin koskaan. ”

Uljas-Uusi-Suunta” on Turaga Dumen aloittama valtakunnallinen ideologinen liike, joka toi uudistuksia Metru Nuin poliittisille, taloudellisille sekä uskonnollisille sfääreille (uskonto ollen hyvin kiinteästi kietoutuneita talouden kanssa, kuten työläisiltä voi odottaa).

Liike on ollut hyvin kiistanalainen aihe, ja monet työläiset, usein nykyään kaupungin ulkopuolelta, ovat kritisoineet hierarkkista ja reduktionistista järjestelmää ja syyttäneet hallintoa yksilöllisyyksien laiminlyömisestä ja arvostelujen tukahduttamisesta.

Kuuluisimpia olivat Turaga Dlakii, Eteläisen Mantereen Uina-Koron tietäjä, joka on kuvaillut asiasta täten:

”Nuo Metrulaiset, he erkanevat päivä päivältä Suuresta Hengestä jahtaamaan ideaalia, joka ei kuullu meille. Jos en tietäisi parempaa, olisin luullut, että Kaupunki olisi Vortixxien pyörittämä.”


– Miten kuvailisitte olevan tärkeimpiä ydinasioita uudistuksissasi?

Dume: Uudistuksillani halusin vahvistaa yhtä tärkeää hyvettä, eli tehokkuutta. Olen aina uskonut, että Velvollisuutemme johtaa Kohtaloon ja siitä Yhtenäisyyteen. Ylipäätänsä olemme tulleet liian lähelle rappiota ja etääntyneet siitä mitä me olemme, eli ”mitä me teemme”. Meidän pitää vahvistaa kaikkia osia pyhässä työssämme, että pysymme vahvoina, sitenpä myös turvassa ja siten elämämme parempana. Erityisesti Metsästäjien hyökkäyksien jälkeen.

Kun työmme on hyvä, on myös kansa hyvä, ja Suuri Henki palkitsee meitä hyvällä elämällä ja tuomalla uusia Matoralais-sukupolvia rannallemme jatkamaan hyvää.”

Metsästäjien Sota on sota Odinan ja Metru Nuin välillä, jota useat ovat kutsuneet aikakautensa suurimmiksi ja verisimmiksi taisteluiksi. Sota aiheutti muunmoassa Toa-soturien palvomisen heikentymistä kun työläisten taistelijat menettivät entisen loistonsa voittamattomina pyhyyden ja oikeuden symboleina. Ainoastaan Metru Nuin sanktioima Toa Lhikan ja Työläismytologian pyhä ”Toa Mata”, kuuden elementin ruumiillistumat jumalsankarit, ovat yhä palvottuja valtaosa työläisten keskellä.

Sota on ollut hankalaa aikaa, mutta Turaga Dume on onnistunut pitämään paikkansa ja johtamaan kaupunkia eteenpäin.


– Miten kansa on toipunut Metsästäjien Sodasta?

Dume: ”Varjotun koloniallisten invaasion arvet eivät katoa hetkessä, mutta olemme tehneet hyvää työtä sen eteen, että kansa toipuisi. Olemme korjauttaneet Suuren Temppelimme, ja palauttaneet kaupungin entiseen loistoonsa. Suuri Toamme Lhikan auttaa meitä ulkopuolisilta uhkilta, ja kehittynyt Vahki-teknologiamme pitävät varman siitä, että järjestys pysyy. Talous kukoistaa ja hyvinvointi kaikilla. Me emme tarvitse enää ulkopuolista tukea.

– Onko Mustan Käden menetys ollut kova isku Vahki-teknologialle?

Dume: ”Mustan Käden menetys on hyvin valitettava. Hyviä ihmisiä kuoli kenraali Killjoyn petturuuden takia, mutta teemme aina edistyksiä ja Musta Käsi on vain yksi vaihe historiassamme.”

– Onko Lhikan tarpeeksi kaupungin suojelemiseksi? Tuleeko kaupunkiin enää lisää Toa-sotureita tai muita apujoukkoja?

Dume: Kuten sanoin, luotan täysin Suuri Toamme Lhikanin ja Vahkien kykyihin pitämään suurimmat ongelmat poissa. Sitä paitsi, valitettava totuus on, että Matoralaiset ovat väsyneet Toiin. Olemme nähneet liian monta, jotka kuolivat turhaan tai pettivät meidät. Karakua, Dradde, Niz, Svarle. Tuyet, Halawe, Azglar, Nidhiki. Voin nimetä heidät kaikki.

Jopa Valon Toa Lheko. Ennen häntä, emme edes voineet kuvitella, että Valon Toa voisi kaatua noin merkityksettömästi, noin raakamaisesti.

Vaikka olenkin ollut ennen Toa, ja olen ylpeä Toa-veljistä ja siskoista jonka kanssa taistelin, olen myös nähnyt kuinka matoralaiset veljeni ja siskoni kaatuivat silmieni edessä.

Mitä muihin apujoukkoihin tulee, meillä ei ole ketään joihin voimme luottaa. Skakdi-palkkasoturit ovat väkivaltaisia ja hallisemattomia barbaareja. Selakhilaaneihin me emme lämpene ja Vortixxit mieluiten sabotoisivat meitä kuin auttaisivat.

Ja Makutat? Kerron sinulle Makutoista.

Turagana minä kykenen muistamaan enemmän kuin kukaan muu Matoralainen, ja jopa tuomaan kadonneita muisteja meditoinneilla. En muista enää yksityiskohtia sisällissodasta, mutta muistan yhä sen päivän nuorempana Matoralaisena, kun Makuta, meidän kaupungin Makuta, keräsi kokoon kaikki sodan päälliköt, heidän perheet ja kuka tahansa jotka olivat tekemisissä heidän kanssa teurastettavaksi.

Se tapa, miten hän sai heidät kitumaan yksitellen, hitaasti, ja murhaamaan toisiaan kunnes loput voidaan nylkeä Arkiston kamalimmilla Raheilla. Ennen kaikkea, muistan vieläkin sen silmät. Nuo pimeimmät, tyhjimmät silmät. Kuin katsoisin omaa kuolemaani ja kuinka kaikki tietämäni olisi vain yksi iso vitsi.

En, minä en voi antaa Makutoille sellaista valtaa.”

Metsästäjien Sota on synnyttänyt useita pakolaisia ympäri maailmaa, joihin kuuluu myös useita Toa-sotureita ja muita työläiskansoja. Yksi lähiaikojen merkittävimmistä vaikka vähän puhutuista ovat ”Bio-Klaani”, pakolaisryhmä jotka omistavat oman pienen saaren Pohjoisen- ja Etelän- Mantereiden välissä. Klaaniin kuuluu useita Sodan veteraaneja ja huhuja on, että jäseniin on jopa rikollisia, visorakeja ja makuta. Klaania johtaa Toa-soturien ja Skakdin muodostama ryhmä.


– Onko teillä ajatuksia Metru Nuin sodasta paenneista ja heidän tulevaisuudesta?

Dume: ”Metru Nui elää tarpeeksi hyvin ilman heitä. Minulla ei ole aikomusta palauttaa heidät takaisin, erityisesti näin kauan sodan jälkeen. He tekivät päätöksensä lähtemällä kaupungista. Jos he vielä kunnioittavat meitä, he tietävät pysyvän loitolla. Meidän kaupunkiin ei riitä enää tilaa heille ja jos huhut joita olen kuullut näistä ”pakolaiskunnista”, kuten tuosta Toa Tawan ”Klaanista”, on totta, voit olla aivan varma etten tule sallimaan terroristien ja konnien sisäänpääsyä kaupunkiimme ilman käsirautoja.

– Yrität kaikkesi pitää kaupungin turvassa?

Dume: ”Yritän ennen kaikkea pitää matoralaiset turvassa. Rakastan kansaani, ja rakastan tätä kaupunkia. Kansani suojaaminen on tärkein velvollisuuteni ja teen mitä vain jotta he voivat elää ilman pelkoa tulevasta. Olen nähnyt kuinka veri on vuodatettu protodermiksen päällä, enkä koskaan tule sallimaan sitä tapahtumaan uudelleen.

On ihmisiä, jotka tulevat väittelemään teoistani. Minulla ei ole mitään harhaluuloja. Väitelkööt niin paljon kuin haluavat mutta painotan, että kaikki mitä teen ja tulen tekemään on vain ja ainoastaan kansani vuoksi.”


Haastattelun päättyessä, Turaga Dume siirtyi välittömästi töihinsä. Vahki-vartija oli tuonut tärkeitä lainsäädäntöjä allekirjoitettavaksi ja minut saatettiin ulos. Töiden jälkeen Dume pitää jaksollista puhettaan kaupungin kansalle (yksi uudistuksista kuului Turagan aktiivinen esiintyminen kansansa hurrattavaksi).

Kun kysytään, kuinka Dume kestää kiireistä ja työntäytteistä aikatauluaan, hän nauraa.

”Kiireinen matoralainen on iloinen matoralainen.”

Yhdet vielä

T-Krikoz, Ta-Metru

Tarjoilijan kädestä matkansa aloittanut pöytää pitkin liukuva vihreä drinkki tapasi metallisen mustan käden, joka epäterveellisellä vauhdilla nosti lasin omistajansa huulille ja kumosi sen tyhjäksi. Drinkki oli sen nauttijalle jo illan viides. Alkoholia kittaavaa vahkia vastapäätä istuva silmiään pyörittelevä Cody ei tuntenut oloaan kotoisaksi.

Baari, johon Xen oli uuden kakkosmiehensä raahannut ei ollut Ta-Metrun kuuluisan Zamor-kaistan suurin illanviettopaikka, ei lähellekään. Siitä, kun Xen viimeksi oli päässyt vierailemaan siellä, oli paikka tippunut kulmakunnan suosituimmasta tanssipaikasta pieneksi teknojuottolaksi, jonka asiakaskuntaan kuuluivat lähinnä ne, joita ei kaiken järjen mukaan edes Metru-Nuilla kuuluisi nähdä.

Violettien, seinillä leiskuvien neonvalojen ja pienen tanssilattian yllä heiluvien spottivalojen seassa pujotteli mitä eriskummalisimpia hiippareita. Lähellä Xenin ja Codyn pöytää supattelevat kaapuihin kietoutuneet Vortixxit kuuluivat klubin vähemmän epäilyttäviin yksilöihin. Tanssilattialla villisti kieppuva aristokraatti kiinnitti monen huomion. Kenties sekin oli vain harhautusta, jotta baaritiskin kulmilla neuvottelevat pitkähampaiset pimeyden metsästäjät saisivat keskustella rauhassa. Myöskään seinää vasten nojaileva naispuolinen tulen toa ei tuntunut kaipaavan seuraa. Cody oli melkoisen varma, että Xen oli koko klubin ainoa viihdehakuinen asiakas.

Jos loputonta limedrinkkien kittailua pystyi kutsumaan viihdehakuiseksi. Todellisuudessa vahki yritti epätoivoisesti turruttaa edellisten päivien aiheuttamaa kaaostilaa pääkopassaan. Yritys tuntui myös toimivan. Paikallaan hiljaa huojuva humaltunut vahki yritti jo toista tuntia maanitella hopeahaarniskaista toveriaan liittymään yhden naisen juomakerhoonsa. Kaksikko joutui keskustelemaan puoliksi huutaen, heidän yläpuolella pauhaavan elektronisen musiikin vuoksi.

“Codyy~, älä ole ilonpilaaja. Kokeilisit edes. Yksi stressitön ilta”, vahki maanitteli. Katse Codyn kasvoilla oli vähintäänkin pettynyt. Miehen ainoa ehjä silmä vilkuili drinkinjämiä Xenin edellisen lasillisen pohjalla. Ajatus ei houkutellut komentajaa.

“Minä en edes ymmärrä, miten nuo toimivat. Mikä on vaikuttava aine? Vähän vaikea uskoa, että täällä enää valmistettaisiin vahkiystävällisiä juomia.”

Xen heilautti kättään välinpitämättömästi. “Älä huoli, pösilö. Shera tuolla baaritiskillä ei ole unohtanut, miten näitä tehdään. Tarpeeksi hermolamauttimia ja-”

“…hermolamauttimia?”, Cody parahti epäuskoisena. Komentaja olisi mielellään kysynyt epäilyttävästä aiheesta enemmänkin, mutta Xen oli jo ryhtynyt vilkuttelemaan baaritiskiinsä nojailevan Ta-Matoran Sheran kanssa. Eikä kulunut kauaakaan, kun matoran oli taas talsinut vahkien ikkunapöydän rinnalle, uusi limedrinkki tarjottimellaan.

“Saako olla lisää?”, kysyi Matoran. Xen tyytyi ainoastaan nyökyttelemään tyytyväisenä. Baarimikko jätti peräänsä jälleen yhden drinkin, matkaten sitten takaisin kohti työpistettään. Xen pyöritteli juomaa edessään hetken ennen sen kumoamista. Cody oli siirtynyt ihmettelemään sitä, kuinka matoran tuntui vaativan maksun kaikilta muilta paitsi Xeniltä.

“Shera sai kanta-asiakkaansa takaisin”, Xen nikotteli, “Tämä on hänen tapansa kiittää.”

“Sinähän olit aina sellainen kotitonttu. Viihdyit sisällä”, Cody ihmetteli, “Miten sinä voit olla kanta-asiakas?”

“No hei, mieti nyt, miten tylsää siellä oli. Ainoa tyyppi, joka ei pukeutunut labratakkiin tai kulkenut kivääri perseessään oli makuta-herra ja hänkin… poistui keskuudestamme.”

Cody meinasi tukehtua. “Makuta?!”, ärjyi kaksin käsi pöydän reunasta kiinni puristava Cody, “Sinä juksaat minua.”

Xen pudisteli päätään tietäväisesti. “Nu-uh. Tarkastaja, etkö muista? Se, jota kutsuit aina ‘Käveleväksi Kalmaksi’. En edes liioittele, hän oli oikeasti ainoaa mukavaa juttuseuraa.”

Cody ei ollut varma, loukkaantuako siitä, että Xen ei laskenut häntä mukavaksi juttuseuraksi, vai pitäisikö hänen lähinnä huolestua siitä, että heidän keskuudessaan oli talsinut langennut ties kuinka pitkään. Muistikuvat Tarkastajasta olivat vahkin mielessä hämäriä. Käden kahdentoista neuvostoon kuuluva olento oli aina muistuttanut Codyn mielestä enemmän talonmiestä, kuin puolijumalaa. Sen Cody kuitenkin muisti, että Tarkastaja oltiin julistettu kuolleeksi aivan sodan viimeisinä päivinä. Nyt vahkia lähinnä hirvitti, mikä oli onnistunut tappamaan jotain niinkin karmivaa. Toisaalta oli myös täysin mahdollista, että Xenin puheet olivat vain humalaista jorinaa.

Toverinsa ilmeestä Cody päätteli, että huppupäistä vahkia kirpaisi edelleen vanhan tuttunsa poismeno. Koko illan keskimääräistä hilpeämpi (ja aivan satavarmasti keskimääräistä juopuneempi) Xen ryhtyi äkkiä etsimään parempaa mietittävää. Tämän yhden illan ajan punamusta vahki ei halunnut ajatella menneisyyttä. Onneksi Xenin nuori mieli löysi nopeasti parempaa tekemistä. Vahkin huomio oli jo hetken liikkunut tulen toassa, joka vilkuili vähän väliä rannekelloaan. Vahki oli nähnyt naisen kasvot vain vilaukselta, suuren ruskean stetsonin alta. Se kuitenkin riitti Xenille, joka oli jo nousemassa korkealta jakkaraltaan.

“Tuo nätti tyttö. Minä pyydän häntä tanssimaan.”

Cody väänsi itsensä ripeästi ympäri, nähdäkseen kenestä Xen puhui. Hopeisen komentajan piti tuijottaa hetki, ennen kuin tämä tajusi, mitä Xen oli tekemässä. Cody rojahti miltei makuulle vahkien välissä olevalle pöydälle, vetääkseen Xenin takaisin istumaan.

“Etkä muuten hitossakaan mene! Tiedätkö sinä, kuka tuo sinun ‘nätti tyttösi’ oikein on?”

Ei Xen oikeastaan tiennyt, ja Codyn miltei hätääntyneen purkauksen myötä vahki päätti tarkastella toaa hieman tarkemmin. Stetsonin alta roikkui pitkiä tummia letkumaisia hiuksia, jotka ylsivät toaa aina tämän ristiselkään asti. Punavioletin toan panssarointi oli verrattaen kevyttä, eikä tämän aseistus näyttänyt toalle kovinkaan raskaalta. Vain yksi hyvin lyhytteräinen musta miekka. Ranteitakin peitti haarniskan sijasta pitkät rivistöt mitä erikoisimpia nauhoja ja vöitä.

Violetti Hau ja sen takana hohtavat punaiset silmät tapittivat tuimana kohti baaritiskin liepeillä notkuvia metsästäjiä, joista toinen (niistä huomattavasti hammaksikkaampi) viittoili toaa kohti baarin takahuonetta. Toa työnsi stetsoniaan hieman syvemmälle päähänsä, vilkaisi kahdesti ympärilleen ja asteli rauhallisesti klubin halki ja katosi epäilyttävän kaksikon kanssa tiskin taakse.

Xen kohautti olkiaan. Hän ei vieläkään ollut varma, olisiko hänen kuulunut tunnistaa toa.

“Kenraali Mexxi? Toa Nahon sotapari?”, Cody tivasi.

Xen näytti edelleen aivan yhtä hämmentyneeltä. Nimi ei sanonut hänelle kerta kaikkiaan mitään. Cody läimäisi kädellä otsaansa. “Nyt oikeasti, hei. Mexxi on sotasankari. Pisti metsästäjiä lakoon vauhdilla, joka sai Lhikanin näyttämään etanalta. Nykyään Mexi-Koron sheriffi. Kyllä sinun nyt tämän verran pitäisi tietää.”

Sanat: “Mexi-Koron sheriffi” herättivät Xenissä muutamia hataria mielikuvia. Vahki ei kuitenkaan ollut koskaan vieraillut Metru-Nuin etelänaapurilla. Xen oli myös tietoisesti vältellyt kaikkea uutisointia aiheesta sota, sen jälkeen kun metsästäjien rintamat puskettiin viimein pois Onu-Metrun rajoilta.

Cody pyöritteli silmiään, kun Xen yritti saada ajatuksiaan kasaan. Toki Cody ymmärsi, ettei Xen varsinaisesti ollut hetkeen talsinut sivistyksen parissa, mutta sotakentillä koko elämänsä viettäneen vahkin oli hankala ymmärtää, miten hänen punamusta toverinsa oli onnistunut välttämään koko Mexxin olemassaolon. Xeniä lähinnä kiinnosti Mexxin taustoja enemmän se, miten häikäisevän hyvältä toa oli näyttänyt vöissään.

Ne taustat olivat kuitenkin muuttumassa Xenille hyvin nopeasti tutummiksi, sillä takahuoneesta marssi ulos kaksi sen sisällä aiemmin neuvotellutta metsästäjää, jotka eivät näyttäneet sen tyytyväisemmiltä, kuin aiemminkaan. Saluunan ovia muistuttavat liukuovet päästivät tummanpuhuvan kaksikon poistumaan. Raivoa nielevä Mexxi laahusti takahuoneesta vain vähän tämän jälkeen. Nainen skannasi katseellaan baarin sisällön. Kaksi vahkia pistivät toaa yllättäen silmään (tosin eivät pahimmin, hetki hetkeltä humaltuneemman aristokraatin viedessä koko tanssilattian väen huomion). Eivätkä välttämättä vain siksi, että Xen ei lakannut tuijottamasta häntä.

Iltaansa kyllästynyt toa päätti laittaa uuden vaihteen päälle. Codyn hämmästykseksi ja Xenin riemastukseksi toa vetäisi ylimääräisen jakkaran kolmen keskenään juonivan le-matoranin nurkkauksesta ja asettui samaan pyöreään pöytään vahkien seuraksi. Istuuntuessaan Mexxi tarkisti klubin sisällön vielä kerran, mutta päätyi lopulta nostamaan suurikokoisen hattunsa päästään, asettaen sen jalkoihinsa. Toan pystyssä oleva etusormi kertoi Sheralle, että nyt kaivattiin Sheriffin Perinteistä.

“Kommandoja Metru-Nuilla”, Mexxi ihmetteli ääneen, seuraten sivusilmällä, kuinka Ta-Matoran hänen vierellään kaatoi tuoppia täyteen Metru-Nuin väkevintä kaljaa, “Teidänkaltaisianne ei ole näkynyt aikoihin. Mikä tuo teidät tänne?”

“Entäs itse?”, Cody kierteli, “Luulin, että Metru-Nuin ja Mexi-Koron välit olivat viilenemässä. Sinua minä tänne vähemmän odottaisin.”

“Tulimme juomaan!”, Xen vastasi hilpeästi, pyöritellen tyhjää drinkkilasia käsissään. Omituista kaksikkoa puhutteleva Mexxi otti ensin pitkän hörpyn kaljastaan ennen kuin päätti, kumman vahkin heittoon tarttuisi.

“Tarina tarinasta, hopeinen. Konsulantti Pedron asiat lienevät hieman erilaisella salaamista vaativalla tasolla, kuin teidän. Vai miten on?”

Xen tirskahti Mexi-Koron konsulantin nimen kuullessaan. Cody kiirehti välittömästi vastaamaan.

“Suo anteeksi, sheriffi. Neiti kenraali tässä on ottanut muutaman liikaa ja-”

“Anteeksi kuka?”, keskeytti Mexxi, joka käänsi nyt jakamattoman huomionsa kohti seuraavaa drinkkiä viittoilevaa Xeniä, “Neiti Kenraali?”

Tässä vaiheessa Cody ei enää edes yrittänyt jättää puhumista Xenin vastuulle, vaan päätti hoitaa esittelykierroksen itse.

“Kenraali Xen, Musta Käsi”, Cody viittoili ja siirsi kätensä sitten kohti itseään, “ja komentaja Cody… sama firma.”

Mexxin katse oli aidosti hämmentynyt. “Musta Käsi? No siinä on nimi, jota en ole kuullut hetkeen. Luulin, että te olitte mennyttä kalua sen metsästäjien iskun jälkeen.”

“Niin, noh. Käytännössä olimmekin. Mutta pieni osa meistä selvisi. Vetäydyimme sen jälkeen maan alle… jotkut meistä hyvinkin konkreettisesti”, Cody selitti, päästäen yksisilmäisen katseensa vaeltelemaan Xenin suunnassa hetken.”

Mexxi hymähti ymmärtäväisesti. “Noh, minut te varmaan jo tunnistittekin. Toa Mexxi. Suurin osa kutsuu Sheriffiksi, mutta enhän minä nyt sitä näin korkea-arvoisilta vaadi. Mexxi vain.”

Toa kätteli molemmat vahkit läpi. Codysta tuntui äärimmäisen terapeuttiselta kätellä taas täysipäiväisesti henkilöitä, joilla oli molemmat tarttumaraajoistaan tallella.

“Tiedä nyt siitä korkea-arvoisuudesta”, Xen hirnahteli imarreltuna, “Emme me oikeastaan edes ole armeija enää”.

“Mikä on ihan pirun sääli, jos minulta kysytään”, Mexxi tuhahti, ottaen samalla pitkän kulauksen juomastaan, “Teistä olisi kovasti apua nyt, kun tilanne on taas kiristymässä.”

Päähän nousseesta limestä huolimatta Xen tajusi, että toan puheiden takana oli jotain suurempaa, jota hän tai Cody eivät kumpikaan ymmärtäneet. Xian kaduilla viimeiset vuotensa käyttänyt komentaja joutu myös myöntämään itselleen, ettei hän aivan tajunnut, mitä Mexxi ajoi takaa.

“Kiristymässä. Mitä tarkoitat?”

“Te… ette taida vierailla täällä kovin usein?”, Mexxi tuumasi. Sekä Xen, että Cody pudistivat päitään. Mexi työnsi kasvojaan lähemmäksi kaksikkoa, jotta hänen ei täytyisi puhua niin kovaa.

“Metsästäjiä. Puheita kiertää, että paljon tavanomaista suurempi joukko olisi saapunut Metru-Nuille hiljattain. Tämä ja se fakta, että toa-vakoojat ovat nähneet todisteita valtavasta asevarustelusta pitkin metsästäjien merialueita. Odina, Xia, useat pienemmät saaret mannerten välisessä merialueella. Metsästäjät ovat valmistautumassa johonkin, eikä ole salaisuus, että Varjotulla on yhä silmänsä Metru-Nuissa.

Xen ja Cody vaihtoivat huolestuneita katseita. Cody oli melko varma siitä, että vakoojat olivat sotkeneet Klaanin saaren ja sen konfliktin osaksi metsästäjiä, mutta tieto Xian ja Odinan aktiivisuudesta kuulostivat hänenkin mielestään huolestuttavilta.

“Ja silti neuvottelet niiden kanssa?”, Xen ihmetteli, viitaten Mexxin aiempiin, pitkähampaisiin seuralaisiin.

Toa pudisteli päätään. “Eivät metsästäjiä. Kuuluvat johonkin erkaantuneeseen ryhmittymään. Olen yrittänyt saada asediiliä Mexi-Korolle sen jälkeen, kun Dume hylkäsi meidät. Mutta jopa nämä pirulaiset kuulostivat haluttomilta osallistua suurempiin konflikteihin. Vahkeja kyllä olisi irronnut, mutta ei aseita.”

Codyn kasvoilta paistoi kysymys “eivätkö vahkit muka kelpaa?”. Mexxi huomasi tämän ja jatkoi nopeasti.

“Hei, älä katso minua noin. Kyllä minä tiedän, että te olette eri asia, kuin armaan Dumen poliisivoimat. Niillä ei puolusteta mitään. Sotaan ja sortoon ne on tarkoitettu. Jos Mexi-Koro joutuu taas Metsästäjien ja Toien sodan väliin, me puolustamme omaamme itse, emmekä sieluttomin robotein.”

Cody ymmärsi kyllä. Miehen mietteissä oli jo aivan toinen häiritsevä yksityiskohta.

“Vahkeja? Piru vie, miten laajalle ne ovat jo levinneet, jos niitä alkaa olla ties millä ‘yksityisillä ryhmittymillä?’ ”

“Voi kumpa saisimme kiinni sen kelta-aivon, joka ne alunperin toimitti metsästäjille”, Xen tuumasi katkerana. Cody tiesi heti, kehen nuori kenraali viittasi, muttei jatkanut aiheesta sen pidemmälle.

Kolmikon taustalla Mahikikasvoinen DJ-Matoran vaihtoi kappaletta. Tanssilattia villiintyi uudelleen. Umpihumalaista aristokraattia raahattiin miestenhuoneen puolelle rauhoittumaan.

“Sano älä muuta”, totesi Mexxi, joka kulautti tuoppinsa tyhjäksi, pyyhkäisten vaahtoa suultaan jälkeenpäin, “Mutta oli miten oli, minun täytyy suojella omiani. Olemme hädin tuskin toipuneet siitä kamaluudesta, mikä oli Metsästäjien viimeinen perääntyminen. Se, että Metru-Nuikin hylkää meidät viittaa vain siihen, että Dume aikoo käyttää kaikki keinot estääkseen metsästäjiä pääsemästä uudelleen hänen maaperälleen. Me jäämme vaille puolustusta. Tai pahimmassa skenaariossa Metru-Nui pommittaa koko saaremme siinä vaiheessa, kun metsästäjät saapuvat sinne. Meidän täytyy olla valmiita seisomaan yksin… oli vastassa kuka tahansa.”

Cody ei ollut aivan varma, oliko hän enemmän huolissaan Mexi-Koron kansalaisten turvallisuudesta, vaiko siitä, että toa oli valmis ottamaan sodan uhan näin vakavasti. Kyllähän välit metsästäjien ja toien välillä olivat pysyneet viileinä pitkin vuosia, mutta vahki ei ollut vielä aivan varma, oltaisiinko todella näin lähellä avointa sotaa.

“Entäs toa Naho? Hänellä täytyy olla jotain sananvaltaa asiaan, eikö vain? Ja hänen kanssaanhan te toteutitte koko Mexi-Koron suunnitelman. Pelastitte käytännössä Coliseumin sillä.”

Mexxi pudisteli päätään surumielisenä, sormet jälleen pystyssä. Seuraava tuopillinen oli jo tulossa. “Se pirun operaatio. Olisi pitänyt jättää tekemättä. Ilman sitä metsästäjät eivät olisi tajunneet niin nopeasti saaren strategista arvoa.”

Xen oli tuijottanut Codya jo hetken merkitsevästi. Komentaja huomasi tämän, vastaten kysyvällä katsellaan. Xen mutristi suutaan. Cody päätteli sen tarkoittavan “miksi ei?”. Hopeinen mies osasi jo käytännössä arvata, mitä Xenin päässä liikkui. Hän säikähti hieman itseäänkin, ajatellessaan, ettei se välttämättä ollut edes huono idea.

Codyn pohtiva katse oli ainoa vastaus, mitä Xen tarvitsi. “No mutta… mehän voisimme toimittaa teille aseita.”

Mexxi viittoi hätäisesti Xeniä puhumaan hiljempaa. Vahki irvisti, jonka jälkeen sekä hän, että Cody työnsivät kasvonsa keskelle pöytää, Mexxin tavoin.

“Tai siis… eihän meillä muutakaan ole. Sotajäännöksiä kaapit ja komerot täynnä. Minä halusin luoda uuden Käden… paremman Käden. Mutta jos tilanne on todella noin paha… niin meidänkin tulisi laittaa kortemme kekoon. Suojella viattomia. Sitähän kenraali Nurukan alunperin meiltä halusi. Ja tällä hetkellä hänen sanansa painaa minun päässäni enemmän, kuin kenenkään muun sotareliikkimme.”

Cody kohautti olkiaan. Hän ei ottanut kantaa tyhjästä ilmestyneen perustajajäsenen moraaleihin, mutta pointti oli silti vahva. Mexxi näytti miltei vaivaantuneelta. Hän ei ollut odottanut törmäävänsä vastauksiin enää kahden hammasveikon hylättyä hänen diilinsä.

“Minä en ole pakottamassa teitä mihinkään”, Mexxi koki tarpeelliseksi muistuttaa, “Mutta jos olette varmoja, Mexi-Koro ottaa apunne ilomielin vastaan. Se tosin luultavasti tarkoittaa, että teidän on parempi pitää matalaa profiilia niin kauan, kun viivytte Metru-Nuilla.”

Cody nyökkäsi. Xen kohotti jo lasiaan.

“Se tuskin muodostuu ongelmaksi. Joku voisi melkein väittää, että erikoistumme asioiden salailuun”, vahki totesi, “Uusille ystäville”, Xen kohotti.

“Ja Mustalle Kädelle”, kohotti Mexxi. Kummatkaan naisista eivät olleet tarpeeksi selviä tajuamaan, mistä heidän uudet täytetyt lasinsa olivat ilmestyneet. Cody vilkuili ympärilleen etsien tyhjää lasia, jolla liittyä kaksikon kilistelyyn. Sellaista mystisesti löytämättä komentaja päätti iskeä nyrkkinsä vahkin ja toan laseja vasten. Pöytä oli välittömästi täynnä lasinsirpaleita ja sekoittuneita alkoholijuomia. Xen meinasi tukehtua nauruun, Mexxi virnisteli kohti baaritiskiä.

“Shera! Me taidamme tarvita vielä yhdet!”


Tuntia myöhemmin kolmikon keskustelut olivat rönsyilleet jo kymmenen muun aiheen lävitse. Xen oli jo ehtinyt avautua kenraaliuden vastuusta aiheessa jo kokeneelle Mexxille, kun toa itse oli saanut purkaa kaiken vihansa siitä, kuinka Metru-Nuin roskalehdet levittivät valheita hänen “intiimeistä suhteistaan” eräiden Ta-Metrulaisten toien kanssa. Cody lähinnä kuunteli. Hän päätti olla vaivaamatta kumpaakaan huolilla siitä, kuinka hänen aseensa jäi kerran jumiin Xialaisen tehtaan jätteenkäsittelyalueella ja kuinka se Codyn itsensä mielestä oli “ihan peevelin pelottavaa, koska eivät hänen aseensa jää koskaan jumiin”.

Jossakin vaiheessa iltaa Xen ja Mexxi olivat siirtyneet tanssilattian puolelle, jossa merkillinen parivaljakko pyöri vinhasti, pakottaen lattian matoranvoittoisen väkijoukon siirtymään hiljalleen kohti tanssialueen reunoja.

Cody hyvästeli huutaen musiikin yli energisen tanssin pauloihin ajautuneen kaksikon. Xen ei edes reagoinut. Mexxi vakuutti, että he kyllä pärjäisivät. Toan vinha pyöritys miltei heitti Xenin vauhdilla baaritiskiin, mutta ketterä vahki pysyi pystyssä, sormiaan pureskelevan Sheran seuratessa kahden parhaan asiakkaansa kieppumista.

Sillä aikaa Cody jo nuuhki Zamor-kaistan raikasta, joskin hieman alkoholinkatkuista ilmaa. Hän ei halunnut sitä myöntää, mutta hänkin alkoi olla pikkuhiljaa väsynyt. Komentajan suunnitelmissa oli torkut ja ehkä pieni juttutuokio Nurukanin kanssa. Vanhalla kenraalilla oli varmasti jännittäviä sotakertomuksia… olettaen, että vanhuksen päähän palailevat muistot olivat jo siinä pisteessä.

Ja niin, päivän tapahtumat huomioon ottaen verrattaen positiivisin mielin, otti Cody suunnakseen kadunkulman taakse parkkeeratun Le-matoranilta vuokratun putkiajoneuvon ja jätti taakseen meluisan klubin, jossa toa ja vahki pitäisivät omaisuutensa puolesta pelkäävän baarimikon jännityksessä vielä miltei aamuun asti.

Maailmanparantajat

Meri

Matoro nousi hitaasti laivan märältä kannelta pidellen päätään. Kaksikon alus oli seilaamassa hyvää vauhtia poispäin Xian seudulta, eivätkä heidät pysäyttäneet veneet olleet lähteneet seuraamaan heitä.

”Portaat. Minä vihaan portaita”, hän mutisi noustessaan ylös.

”Sinulle tuottaa näemmä valtavia vaikeuksia selvitä portaista?” Kapura kysyi sarkastisesti.

”…” Matoro totesi.

”Seuraava siirto, herra KAPTEENI MUSTALUMI?”

”…” Matoro totesi. ”No jos emme pääse tuosta, meidän on pakko yrittää Karzahnilta”, hän jatkoi.

”Ei kuulosta kovin hyvältä”, Kapura vakavoitui.

”Ei niin. Mutta pitää koittaa sitä silti”, Matoro vastasi.

”Yksi ei yksinkertaisesti mene Karzahnille ilman… YSTÄVYYSMOODIA!” Kapura sanoi ja räjähti vaaleanpunaisten ruusun terälehtien pilveen.

”MATORO”, Kapura sanoi epäilyttävän vaaleanpunaisena kaiken mahdollisen räjähdellessä epäilyttävästi veneessä ja sen ulkopuolella.

”… wtf mitä sinä teet”

”MINUSTA TUNTUU, ETTÄ MINÄ TÄHTI-HEVOSENKENKÄ-SATEENKAARI SINUA.”

”…”

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 1

Jossain ihan muualla

[10:51:57] Matoro: … tänään on muuten aprillipäivä, eikö.

[10:53:15] conspiracyTheorist: On

[10:55:41] conspiracyTheorist: … minulla ei ole mitään aprilliropea valmiina

[10:55:52] conspiracyTheorist: ÄKKIÄ, KIRJOTETAAN VIESTI JOSSA MATORO RAKASTUU KAPURAAN

[10:55:56] Matoro: …

[10:56:00] Matoro: JA KAATUU PORTAISSA

[10:56:04] conspiracyTheorist: JOO

[10:56:16] conspiracyTheorist: JA TAWA JA G MENEVÄT NAIMISIIN

[10:56:17] Matoro: EI mutta oikeasti. Pitää kirjoittaa jotain.

[10:56:22] conspiracyTheorist: Kyllä.

[10:56:59] Matoro: … entä jos…

[10:57:05] conspiracyTheorist: … joo

[10:57:37] Matoro: Joka päättyy siihen että kaikki räjähtää sateenkaariksi ja vaahtokarkeiksi.-

Vene

”Mitä tämä minä en edes”, Jään Toa kysyi typertyneenä.

Kapura kolkkasi Matoron YSTÄVYYSTILAN vallassa ja kikatti maanisesti Toan lentäessä alas portaita.

”Eihän tämä edes sattunut niin paljoa tällä kertaa KOSKA SE TEHTIIN YSTÄVYYDESTÄ” Matoro tunsi kaikkien negatiivisten tunteittensa katoavan ja maailma peittyi vaaleanpunaiseen. ”AHAHAH KAPUARA NIIN MINKIN SINUA MENNÄÄ N KARZAHNILLE JA VOITETAAN KAIKI YSTÄVYYDEN VOIMALLA!”

”JOO!” Kapura huusi ja lähti lentämään Matoron kanssa kohti Karzahnia, koska logiikka. Pinkin kaksikon matka jatkui pari minuuttia heidän päästellessään epäilyttäviä ääniä ja ampuessaan merilokkeja YSTÄVYYSSÄTEILLÄ, jolloin ne muuttuivat pinkeiksi ja räjähtivät. Iloisesti.

lol

”MATORO. KUTSUTAANKO MUITAKIN MUKAAN KOSKA YSTÄVYYS?”

”SE ON ELÄNÄMTEHTÄVÄMME! SAATETAAN RAUHA MAILMAAN!” Matoro riemuitsi sekopäisellä äänellä ja lähti syöksymään sateenkaarien ympäröimänä kohti Karzahnia.

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 2

Vene vähän matkan päässä

”Kyllä toi nykynuariso on kans nii holtitonta sakkii, pitääs noidenki vaan keskittyy töihinsä eikä tollai lennellä ku mitkäki ötökät”, hän totesi itsekseen ja jatkoi kalastamista. Hän oli saanut tänään saaliikseen vain joitakin LONKEROISIA YLIHERROJA. Tai sillä nimellä hän niitä meduusan kaltaisia, iloisia, toisiinsa takertuvia mustekaloja kutsui.

Karzahni

Karzahni, saari jonka tulivuoret syöksevät jäätä ja jonka joet ovat tuhkaa. Sen eläimistö elää pääosin tappaakseen kaiken saarelle saapuvan brutaalisti.

“AHAHAHAHA,” Matoro ja Kapura nauroivat kun saapuivat saaren ylle. Sen kuollut maapeär alkoi puskea pinkkejä ja överin kirkkaita neonvärisiä kasveja. Tulivuoret räjähtelivät sateenkaariksi ja värjäsivät taivaan vaaleankeltaiseksi.

“AHAHAHAHAHA,” Matoro ja Kapura nauroivat muuttaessaan Karzahnin mustan tornin vaahtokarkiksi ja linnakkeet tikkareiksi.

“AHAHAHAHA,” Matoro ja Kapura nauroivat kun koko saari oli muutettu YSTÄVYYDEN PARATIISIKSI mahtavalla YSTÄVYYDEN VOIMALLA. YSTÄVYYDEN manas-ravut nousivat lentoon ja seurasivat yhdessä muiden saaren asukkien kanssa lentävää toa-kaksikkoa.

Kapura räjäytti YSTÄVYYDEN VOIMALLA Metru Nuin kupoliin johtavan portin ja valtava vaaleanpunainen aalto syöksyi kohti Legendojen Kaupunkia.

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 3

Tuntematon

lol2

lol3

Metru Nui

(musiikit saavat soida myös päälekkäin)

“Vartiopäälikkö, mmmmikä tuo… vaaleanpunainen lentävä juttu on?” ta-matoran kysyi komentajaltaan, joka hänkin hämmästeli outoa valoilmiötä.

“Minä en tiedä”, hän vastasi. “Mutta se tulee kohti ja kovaa. Kuten vartiomatoranin oppaassa neuvottiin, AMMUTAAN SITÄ!”

“Mutta eikö vartiomatoranin opas sano tuon saman kaikesta mahdollisesta?”

“Totta kai se sanoo. Millä muulla ongelmat muka voitaisiin ratkaista? Puhumalla?”

“…”

“Ampukaa noita vaaleanpunaisia asioita!”

“Kyllä, sir!”

Metru Nuin vartioasemien suuret tykit alkoivat jauhaa tulta kohti hyökkääjiä.

“ME VALLOITAMME TÄMÄN KAUPUNGIN YSTÄVYYDELLE!” Kapura huusi.

“NE TEKVÄT VASTARINTAA! NE EVÄT HALUA YSTÄVYYTÄ!”

“KUTSUTAAN YSTÄVYYSJUNAT!”

“JOO!”

Ja niin taivaalta alkoi sataa pitkänomaisia monipyöräisiä ajoneuvoja, jotka ovat tarkoitettu kiskoille. Niiden osuessa maahan ne räjähtelivät massiivisina sienipilvinä. Metru Nuin värit alkoivat kääntyä jatkuvasti pinkin ja neonsävyjen suuntaan.

“Mitä karzahnia täällä tapahtuu”, Turaga Dume kirosi.

“Olemme hyökkäyksen kohteena”, hänen luokseen saapunut neuvonantaja totesi.

“Ketkä? Metsästäjätkö taas?”

“… emme tiedä. Ne ovat pinkkejä… ja noh, muuta emme tiedä.”

“Käyttäkää koko arsenaalia! Saatte luvan laukaista Tuomiopäivän Aseen.”

“K-kyllä sir.”

“Kyllä me ne tunkeutujat pysäytämme ennen kuin ne pääsevät tänne.”

“MITN PYÄSÄTETTE MEIDÄT” Matoro huusi maanisesti hihittäen Coliseumin kuudennesta tornista.

“KUN ME OLEME JO TÄÄKLÄ!”

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 4

Nazorak-pesät

“Aloitamme hyökkäyksen tasan viikon kuluttua”, Kenraali 001 sanoi päättäväisesti. Hän seisoi pitkän neuvottelupöydän päässä, sen saman jonka äärellä Allianssin johtajat olivat kokoontuneet niin monta kertaa.

“Teille on jaettu tarkat toiminta-ohjeet. Mikään ei voi mennä vikaan.”

“Parasta olisikin”, Gaggulabio huusi salin perältä. Kenraali jätti tämän huomiotta huolimatta joidenkin nazorak-upseerien paheksuvista katseista.

Huoneen ainoat valot pimenivät vielä synkemmäksi kuin ne jo olivat. Pimeyteen ilmestyi punaisia silmiä. Pöydän ääreen asteli pieni sinipakarinen matoran.

“Hyvää päivää. Ettehän vain aloittaneet ilman minua?”

“Arvostamme apuasi, Avde, mutta oletimme, ettei sinua kiinnosta taktiset ratkaisut.”

“Voi, eivät ne kiinnostakaan. Mutta strategiset kylläkin. Minun on nimittäin muutettava Allianssin strategiaa.”

“… mitä sinä selität?”

“Ei ole mukavaa, kun niin paljon olentoja kuolee. Löysin keinon välttää verenvuodatus. Me saamme Klaanin ilman sotaa.”

Hiljaisuus oli käsin kosketeltava. Sairaalloinen nauru rikkoi sen.

Jos Avden Syvä Nauru oli mielenterveydelle vaarallista, niin tämä nauru oli kuin suoraan helvetin syvimmistä loukoista. Se musersi jokaisen huoneessa olijan alitajuntaa.

Ovesta astui kankaisen näköinen olento. Se oli noin matoranin pituinen ja hyvin laiha. Sen laihat ja löysänä roikkuvat raajat eivät tuntuneet tukevan sitä lainkaan, mutta silti se pysyi pystyssä. Hahmon sinisen ja punaisen sävyinen asustus näytti eriskummalliselta.

Mutta tärkeintä olennossa olivat sen silmät. Nuken silmät olivat kuin toinen avaruus, ne hohtivat mutta imivät valon, ne säteilivät mutta pimensivät mielet. Ne olivat sairaat, kiiltävät ja syvät.

“Saanko esitellä uusimman nukkeni, Pienen Kaalepin.”

Allianssin keskuudessa oli hiljaista.

“M-mikä tuo on” 007 lopulta kykeni kysymään.

“Pien’ Kaaleppi, ole hyvä ja näytä”, Avde sanoi pahaenteisesti.

Nukke katsoi 007:aa silmiin.

Nazorakin suu vääntyi sairaalloiseen hymyyn. Sitten hän alkoi nauraa.

Kapteeni 666 ampui nopeasti sarjan konepistoolistaan nukkeen. Osumat eivät vaikuttaneet. Pian Kapteenikin oli naurun pauloissa. Ja pian koko kokoussali. Ja Nazorak-pesä.

Klaani ja Allianssi solmivat rauhansopimuksen viikon kuluttua. Kukaan ei halunnut enää sotia. Piirileikit olivat osoittautuneet paljon mukavammaksi ajanvietteeksi.

Coliseum

“HAHAHAHHEHEHEH”

“HEHEHHIHIHI”

“HOHOHOHYHYHY”

“HÖHÖHÖHAHAHA”

HAHAH- Metru Nuin sydämessä, Coliseumissa, uuden YSTÄVYYDEN NIMEEN Metru Nuin valloittaneet sankarit juhlivat voittoaan. Kaikki ankeus on saarelta tiessään. He elävät paratiisissa, jossa kaikilla on kivaa.

“MENÄÄN KAPUAR KATOMAAN DUMEN TUAMIÖPÄIVN ASETTA!”

“JOO!”

Näissä tuumissa kaksikko lensi saateenkarien saattelemana Coliseumin tarkimmin varjeltuun huoneeseen, jonka oven he avasivat YSTÄVYYSPOTKULLA. Huoneessa oli YSTÄVYYSLASERIKSI muuttuneen TUOMIOPÄIVÄN ASEEN ohjauspaneeli sekä YSTÄVYYDEN NAAMIOSEINÄ sekä erityisesti YSTÄVYYDEN VAHI. Kapura alkoi ohjaamaan YSTÄVYYSLASERIA jolla hän YSTÄVÄLLISTI kaiken METRU NUIN KUPOLISTA. Ystävällisesti. Ja iloisesti. Matoro sen sijaan YHDISTI YSTÄVYYDEN ALKEMISAATTORILLA Vahin, Mohterkin ja Olmakin naamioseinältä ja loi KANOHI FAHRSTEYN, AJAN, ULOTTOVUUKSIEN, PARADOKSIEN JA YLEISEN SEKAVUUDEN NAAMION, JOLLA VOI MYÖS DEKANONISOIDA ASIOITA JA MUUTTAA AJAN RAKENNETTA.

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 5

Klaani, kahvio

Mokel päivitteli Kahvion asiakastulvaa eräälle toiselle Matoranille, hänen uudelle kahvioapulaiselleen, joka kantoi pinkkiä Rurua ja vain katseli sekamelskaa puhumatta mitään. Ja asiakaskasa ei lopettanut kasvamista. Mokelista tuntui, että joka ikinen olento tässä universumissa ja suurin osa parista seuraavasta oli tullut katsomaan…

… TAWAN JA GUARTSUN HÄITÄ

”Fefeta, tuoppas herroille voileipiä”, Mokel sanoi Matoranille, joka mutisi ”3833 < 383” ja kiiruhti takahuoneeseen. Kyseiset herrat ilmoittivat olevansa Klaanin Shippauslehden toimittajia. Mokel tunnisti lehden, koska hän luki sitä aina, kun Kahvio tyhjeni. Eli ei koskaan. Neljähenkinen joukkio sai voileipänsä, ja seuraavat asiakkaat tilasivat. Mokel tunnisti tätinsä ystävän Rouva Maalin, joka tarjoutui maalaamaan kahvion maksuksi viidestä virvoitusjuomapullosta. Sitten saapuivatkin jo Tawa ja G, jotka vihittäisiin Kahviossa, koska logiikka.

Yhtäkkiä, NINJO- ei kun TAPPAJAKANEJA.

Asiakkaat kirkuivat pinkkien kanien syöksyessä sisään Kahvioon. Guartsu avasi tulen ja onnistui tappamaan kaikki kanit ja pienenksi bonukseksi myös viisi asiakasta.

”Wtf. Selvittiinkö niistä kahdella lauseella. Minä luulin, että ne olisivat VAKAVA ASIA”, Mokel tuhahti. Tähän mennessä Kahvioon olivat jo samana päivänä hyökänneet kaikki kuusi Nukkea ja kolme Nazorakien armeijaa. Pommituksia oli ollut viisi. Tämä oli yksi niistä päivistä, joina asiakkaita kuoli runsaasti, mutta se ei haitannut Mokelia. Vähemmän kiireitä, vähemmän palveltavia.

Seuraava ongelma: Pappia ei löytynyt mistään. Häiden virallisesta alkamiskellonajasta oli jo kulunut useita viikkoja, joten vieraiden ja asiakkaiden joukossa alkoi näkyä pieniä turhaantumisen merkkejä. Rouva Maali ja Fefeta kiistelivät varsin äänekkäästi ottaen huomioon sen, että Fefeta oli mykkä.

Myös Mokelin voileipävarastot hupenivat epäilyttävän kovaa tahtia. Makuta Nui-niminen Makuta ehdotti kuolleiden vieraiden syömistä. Mokel lupasi harkita asiaa, mutta tiesi kuitenkin sisimmissään, että Kahvion maine ei koskaan parantuisi, jos kuukaudessa tulisi jo neljäs kannibalismitapaus. Sen sijaan kuolleet tappajakanit hän työnsi iloisesti jäljelläoleviin voileipiin.

Yhtäkkiä, ULOTTUVUUKSIEN VÄLINEN SEINÄ halkesi, ja kaikki mahdolliset olennot kaikista mahdollisista ulottuvuuksista teleporttasivat Kahvioon, koska logiikka. Mokelille tämä tiesi vapaan tilan pienentymistä hälyttävästi, ja voileipävarastojen hupenemista äärimmäisen pieniksi.

”Hmm”, Mokel mietti ääneen. ”Miten on mahdollista, että missään mahdollisessa universumissa ei ole yhtään pappia?”

Kapura vaihtoehtoisesta todellisuudesta sanoi: ”Koska… ULOTTUVUUKSIEN VÄLINEN SEINÄ EI OIKEASTI HALJENNUT.”

Mokel huomasi että Kapura puhui totta, joten kaikki asiakkaat olivatkin hallusinaatiota ja ne katosivat.

Yhtäkkiä hän huomasi, että Kahviokin oli hallusinaatiota, joten se katosi.

Yhtäkkiä hän huomasi, että hänkin oli hallusinaatiota. Mutta miten voi olla itsensä hallusinaatiota? Katoaisiko hän, vai katoaisiko pelkästään hallusinaatio-osuus? Missään ei ollut mitään järkeä, paitsi että hän vain leijui randomisti jossain avaruudessa. Tosin ei siinäkään ollut mitään järkeä. Miten muka Mokel pääsisi avaruuteen?

Yhtäkkiä hän huomasi, ettei missään milloinkaan ollut yhtään mitään järkeä, joten välinäytöksen oli jo aika loppua. Sitä ennen Mokel otti kuitenkin jostain, jossa ei ollut mitään järkeä epäloogisen paperinpalan, ja kirjoitti sinne:

Rose ♥ Kanaya OTP <3

Sitten Tawa ja Guartsu menivät naimisiin, koska pappi olikin jo täällä mutta se oli oikeasti matatu, joka tappoi kaikki koska se olikin oikeasti työnantaja, joten missään ei oikeasti ollutkaan mitään järkeä, joten ULOTTUVUUKSIEN VÄLINEN SEINÄ halkesi uudelleen, paitsi että se oli äärimmäisen typerää eikä sitä voinut olla olemassa eivätkä kaikki mahdolliset olennot mahtuisi Kahvioon, joten se ei tapahtunutkaan, mutta sitten missään ei olisi järkeä koska kaikki olisi kuitenkin hirveän epäloogista, mutta mikään ei kuitenkaan mennyt rikki vaikka pitäisi, joten missään ei ollut mitään järkeä, koska heh.

Maailmankaikkeus

Aloin miettiä että miksi minä olen neutraali kertoja.

Kun nämä asiat josta minun pitää kertoa ovat ihan naurettavia.

Lisäksi jatkuva caps lock on rasittavaa.

Ajattelin, että jos minä vain lopetan kertomisen-

Antaa noiden tyhmien hahmojen kertoa itse dialogillaan mitä haluavat kertoa.

Ei se minua kiinnosta.

Minä otan lopputilin.

“ÄLÄ ÄLÄ MATORO ET SINÄ VOI LÄHTEÄ”

“SINUN PIÄTÄÄ KERTOA MMITÄ ME TEEMME”

Kuulitte kyllä.

Sain tarpeekseni naurettavuuksistanne.

Lähden.

Heips.

“EEEEEI ÄLÄ MENE”

“KUAPUR SE MENI JO”

“MITÄ ME NYT VOIMME TEHDÄ”

“TARVITSEMME UUDEN KERTOJAN”

“MINÄ TIEDÄN”

“NO”

“KÄYTÄ SITÄ NAAMIOTA”

“AI KNAHOI FAHRSTREYTÄ”

“JOO”

“MITÄ MINÄ TÄLLÄ”

“MATKATAAN GREGIN LUO”

“KUKA SE ON”

“SE ON LUOJAMME”

“MENÄÄN SEN LUO JA OSOITETAN ASEMAMMEH AKKAAMALLA SE – YSTÄVÄLLISETI”

“JUURI SITÄ AJAN TAKAA”

“JA PAKOTETTAN SE KERTOMAANN TARINAME LOPUUUN”

“JOO”

“LUON ESNIN MILJOONA VIHTIEHTOISTA MEITÄ LEVÄITTÄMÄÄN YTSÄVYYTÄ KAIKIALE UNIVERSUMIIN”

“HYVÄ IDEA”

“KOSKA MEIDÄN PELLE KERTOJAMME OTTI LOPARIT, VÄRVÄSIN ERÄÄN KAVERINI SIJAISEKSI KERTOMAAN MATKAMME GREGIN LUO: ASTU ESIIN, MATATU”

moi hei ootte siis ihan bestei

nyt ne avaa ulottovuusportin joka o muuten sateenkaaren värine

se johtaa outoon maailmaan, siellä on dinosauruksii

ja joku gladiatos tai joku on kuulemma keisari

mut planeetan sydämessä on kaneja

eiku siis

anteeks

siellä n suuri palatsi

jossa suuret olennot elää

tiättekste, niinku ne meiän luojat

sit nää meiän best hirout niiku kapura ja matoro

ne menee sinne ja hakkaa sil ystävyydellään ovivahdit

ja muutki jotka estää niitä

nyt ne on tulossa gregin kammioon

“GREG! TUOMIOSI ON KOITTANUT!” kapura pauhaa tuhotessaan oven ystävyydell

“M-mitä tämä-” greg fahrstrey sopertaa.

“MEILÄ ON SULLE VUATIMUKSIA”, matoro vaati sillei kovasti

“Mutta minä olen luojanne, te hullut! Kaikki mitä teillä on, on peräisin minulta!” greg uhosi ja otti esiin mahtavan kynänsä

“IITSE ASIASA SUURIN OSA MEIDÄN SEIKKAILUUSTAMME ON PERÄIISIN ERÄÄLTÄ ANDREW H-”

“KUUNTELE, GREG. SAAT ELÄÄ, JOS KANONISOIT KAIKEN TEKEMÄMME JA KERROT TARINAMME LOPPUUN”, kapura vaati tosi miehekkäästi

saavatko sankarimme tahtonsa läpi? voittavatko he gregin ja tämän kynän? vai kaatuvatko he ja kaikki heidän tekemä ystävyys kamppailussa?

SE SELVIÄÄ ENSI APRILLIPÄIVÄNÄ!

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 6 NÄYTÖS 1

Kaukainen universumi, Forssa

… tämä on tyhmin asia mitä olen ikinä tehnyt

haha

HAHAHAH

HAHAHAHAH

YSTÄVYYSVÄLINÄYTÖS 6 NÄYTÖS 2

Kaukainen universumi, Vantaa

hei tämä on tyhmää miksi minä kirjoitan tätä

minun pitäisi olla päivittämässä rabbitstuckia

mutta

hihi

HIHIHIHI

HIHIHIHIHI

18: Jos maailmanrauhan saisin…

Turaga Dume ja Varjottu istuivat neuvotteluhuoneessa Coliseumilla. Metru Nuin ja Metsästäjäin johtajat olivat edenneet umpikujaan neuvotteluissa metsästäjätukikohdan perustamiselle Legendojen Kaupungin lähisaarelle. Kumpikaan osapuoli ei halunnut taipua ja ilmapiiri oli kireä.

Dume pyyhki hikeä jalolta kirililtään. Häntä puistatti ajatus sodasta joka saattaisi puhjeta jos TSO ei saisi haluamaansa. Kaiken lisäksi oli kohta Nimeämispäivä ja matoraneilla pitäisi olla toivon aika käsillä.

TSO naputteli teräväkynsisillä sormillaan kivistä pyöreää pöytää. Hän voisi tuhota lähellä olevan Turagan silmäsäteillään aivan helposti ja näin vallata itse yhdessä Sentrakhin, hänen epäkuolleen henkivartijansa ja Lariskan kanssa koko kaupungin itselleen ennen kuin Toa Mangait ehtisivät edes toimia.
Lähellä huonetta seisoivat Lhikan ja Nidhiki vartiossa siltä varalta että metsästäjät yrittäisivät jotain temppua. Kumpainenkin tiesi ettei kumpikaan osapuoli antaisi periksi ja että sodan syttyminen oli lähellä. Toa Mangaiden pitäisi puolustaa taas kerran Legendojen kaupunkia Pimeyden metsästäjiltä.

Vahkit partioivat Coliseumia ja erityisesti metsästäjiä jotka olivat mukana neuvotteluissa. Vahkit, nuo Metru Nuin poliisivoimat, jotka yrittivät pitää asukkaat töissä ja poissa laittomuuksista sekä vaaroista oli muuallakin Legendojen kaupungissa määrätty erityisvalppauteen. Kaikesta poikkeavasta piti ilmoittaa heti Dumelle ja muulle johdolle.

Kului tunteja Dumen neuvotteluhuoneessa. Kumpainenkaan osapuoli ei päässyt mihinkään yhteisymmärryksen siemeneenkään käsiksi, jolloin molemmat marssivat ulos huoneesta.

Käytävälle astuessaan Shadowed one huusi: ”Metru Nui tulee olemaan meidän vielä jonain päivänä. Olisin tarjonnut rauhaa sopivilla ehdoilla, mutta sinä se vain haluat sotaa ja verenvuodatusta. Onnea vain teille teidän Nimeämispäivänne kanssa!”

Sentrakh käveli orjallisesti ja kuuliaisesti isäntänsä vanavedessä ja mukaan liittyi myös Lariska joka oli kuunnellut keskusteluja varjoista. Hän näki Lhikanin kanssa lähellä olevan Nidhikin ja iski ilman toalle silmää. Toa punastui, mutta yritti pitää ilmeensä kohdillaan ja ryhtinsä suorassa.

Metsästäjät poistuivat Coliseumilta aiheuttamatta sen kummemmin häiriötä. Vahkit ja Toat tarkkailivat heidän menemistään ahkerasti. Varjottu seurueineen astui ulkoilmaan. Satoi lunta. Nimeämispäivä oli tulossa ja maa oli valkoisenaan.
Varjottu lähti veneellä pois Metru Nuilta joukkioineen ja julisti sodan Legendojen kaupunkia kohtaan. Turaga Dume kuulutti tästä jättiläismäisistä televisiomonitoreista ja radioista ympäri kaupunkia. Matoranit olivat suunniltaan pelosta, mutta Suuri ja Viisas Johtaja, kaikkien Isä, Turaga Dume suojelisi kaupunkia yhdessä Legendaarisen Toa Lhikanin johtaman Toa Mangai-tiimin avulla. Varjottu oli uhannut lähettävänsä ensisijassa metsästäjiä kaupungin asukkaiden kimppuun, tämän vuoksi tulen turaga kehotti kaupungin asukkaita valppauteen.

Umbra istui vihreässä kodissaan Le-Metrussa. Hän oli ammatiltaan tutkija, joka ei ollut kovin yleinen ammatti Le-Metrussa. Mutta hän ei ollutkaan ilman matoran, vaan valon matoran ja se jo erotti hänet muista. Keltavihreää väritystä käyttävä matoran selaili päivän lehteä sohvallaan. Työpäivä oli ohi ja Nimeämispäivän aatto olisi seuraavana päivänä, mutta sitten julistettiinkin sota kaupunkiin…

Umbran teknologinen ja hyvin muotoiltuja huonekaluja asumus oli kauttaaltaan vihreiden ja keltaisten värien peitossa. Vihreä huonekasvi, jossa oli punainen kukka toi hiukan kolmatta väriä tähän viidakkoteemaan joka oli sillä hetkellä muotia.
Umbra hätkähti kun oveen koputettiin. Hän putosi nuokkumasta sohvaltaan ja löi rurua muistuttavan naamionsa pöydän kulmaan. Kuhmuhan siitä nousi ja hän hieroi päätään. Matoran ryömi kohti ovea, nousten ovella seisomaan.

Kop kop kop kuului ääni ovelta. Kop kop kop kuului taas. Umbra katsoi pienestä ovisilmästä ja näki edessään vain mustaa. Sitten hän kuuli äänen oven takaa. ”Se olen minä, Nurukan. Vanha ystäväsi joka on palannut takaisin”

Nurukan. Voisiko se olla? Viime visiitistä on ollut niin paljon aikaa kun hän siirtyi muihin hommiin ja kauppa Zakazin ja Metru Nuin välillä lopetettiin tyystin. Mitä vanha ja viisas maan toa täällä oikein teki? Liittyikö se juuri julistettuun sotaan joka tarkoittaisi koko kaupungin tuhoa? Niin paljon kysymyksiä mutta niin vähän vastauksia.

”Avaahan jo ovi. Vahkit eivät pidä siitä että rekisteröitymättömät Toat liikkuvat kaupungilla omin nokkinensa. Meitäkin tarkkaillaan, koska huhutaan että metsästäjissä on muodonmuuttajia” kuului oven läpi. Sitten taas kop kop kop.
Ehkä minä avaan. Ei ole aikaa jahkailla. Umbra keräsi rohkeutensa ja avasi oven painamalla kämmenensä nappulalle joka tunnisti hänen kädenjälkensä. Teknologia oli täällä jokapäiväisessä arjessa vahvasti läsnä.

Ovi avautui kitisten, koska U ei ollut muistanut öljytä saranoita. Oven takana oli mustassa, kiiltävässä, mutta samalla taisteluarpien ja kulumien uurtamassa haarniskassa Nurukan, Umbran ystävä joka oli nyt mystisillä tehtävillä ympäri universumia eikä useinkaan käynyt morjestamassa. Hän piteli toisen kätensä takana jotain, josta näkyi vain ruskea pussi. Umbra ei sanonut mitään vaikka näkikin yllätyksensä jo.

”Kuulit varmaan Dumen ilmoituksen sodasta. Ei kiva juttu näin nimeämispäivänä. Minullekin on tullut rintamakutsu ja pahoin pelkään että Metru nui joutuu jälleen täyteen sotaan. Viime sodasta on kymmeniä tuhansia vuosia ja Kanohi-lohikäärmeestäkin on iäisyys. Ei asioiden näin pitäisi hoitua”.

”Toat suojelevat meitä, ettekö suojelekin?” Umbra kysyi, katsoen Nurukanin vihreisiin silmiin. Niistä paistoi päättäväisyys ja muinainen viisaus.

”Se on tehtävämme, suojella heikompia ja niitä jotka ovat valon puolella. Mutta joskus mekin joudumme tappamaan ja tekemään vaikeita valintoja. Minäkin olin kauan sitten Matoran ja muistan kuinka minäkin uskoin että vain toat tekevät urotekoja. Ei. Muutkin voivat tehdä hyvää ja auttaa lähimmäistään. Ei siihen tarvita vain naamiovoimia ja elementtejä. Siihen tarvitaan sydäntä.” Nurukan lopetti sanomisensa ja osoitti Umbran sykkivää sydänvaloa. Jokin Umbran sisällä alkoi näiden sanojen kuulemisesta kasvaa.

”Muistatko ne ajat kun seikkailimme ympäri universumia ja kohtasimme vaaroja? Minne se aika katosi?” Umbra kysyi ystävältään, opettajaltaan.

”Aika toi ja aika vei. Niin elämä menee, kuin Suuri henki opettaa. Jokaisella on paikkansa ja kohtalonsa. Muuten, nyt kun sota on tulossa, sotakirjureille voi tulla käyttöä. Sinullahan on kirjurikokemusta ties mistä, joten kannattaisi varmaan hakea paikkaa. Pääsisit seikkailemaan ja näkemään Metru nuita uusin silmin”, Nurukan kertoi. Umbra näytti hämmentyneeltä. Ja mietteliäältä.

”Olen saanutkin huomautuksia siitä etten tee tarpeeksi työtä ja ne aikovat laittaa minut pakkotyöhön putsaamaan Ta-Metrun sulattamoiden putkia jos en hanki itselleni töitä. Jos tarjoat minulle paikkaa Toain uljaana kirjurina, otan paikan mielelläni vastaan. Mutta nyt haluaisin tietää mikä tuo paketti on jota piilottelet? Liittyykö se mitenkään nimeämispäivään?”

”Terävää päättelyä, valopää”, Nurukan naurahti, ojentaen paketin Umbran keltaisiin kouriin. Paketin pussi oli kulunut ja resuinen ja Umbra otti sen käsiinsä. Ruskea, monien tuhansien vuosien hajut kerännyt paketti oli perin mielenkiintoinen ja uteliaisuus heräsi hänen mielessään. Pieni vilkaisu.

”Tämä paketti on matkannut saajalta toiselle tuhansien vuosien ajan”, Nurukan sanoi ”Nyt sen on aika saapua sinun käsiisi. Pidä sitä tallessa kunnes paketti itse haluaa lähteä, unohduksen tai jonkun muun sattumuksen kautta. Ja hyvää nimeämispäivää, vaikka Metrunuilaiset eivät kauheammin juhli Mata Nuin saapumista kouruista tänä vuonna.”

”Kiitos. Minä tosin haluaisin tänä vuonna eniten sitä maailmanrauhaa jota kaikki tekopyhät julistavat joka nimeämispäivä. Sota ei koskaan ole kivaa, mutta antaahan se uuden mahdollisuuden ja uudet seikkailut. Metru Nuilla on muutenkin viimevuosina ollut kovin tylsää kun kauppaliikenne on takkuillut metsästäjien takia ja emme ole päässeet minnekään täältä…”

”Missäs minun lahjani on?” Nurukan kysäisi ”tai antaa olla, ei haittaa vaikket olisikaan keksinyt minulle lahjaa kun olen ollut niin monet vuodet muissa tehtävissä. Minulle suurin lahja on se että tulet rintamalle kirjuriksi kanssamme ja kokemaan sodan kauhut ja voitot. Se on minulle suurin lahja tässä maailmassa, taistella oikeuden ja isänmaan puolesta”.

Kaksikko jäi Umbran taloon nimeämispäivän pyhiksi ja pyhien jälkeen syttyi suurin sota joka Metru Nuilla oli koskaan ennen tapahtunut. Toa Lhikanin ja The Shadowed Onen joukot ottivat yhteen eri puolilla kaupunkia. Uöjaat toat ja petolliset pimeyden metsästäjät marssisivat kaupunkiin ja taistelisivat vapauden ja saaren puolesta. Monet tekisivät uhrauksia, joista toiset suurempia kuin toiset. Rohkeus ja rakkaus isänmaahan punnittaisiin tässä tahtojen taistossa. Tätä Nimeämispäivää Metru Nuin matoralaiset eivät hevin unohtaisi… Jos he selviytyisivät siitä edes hengissä.