Ga-Metru, bunkkeri

”Tässä kaikki? TÄSSÄ KAIKKI? Me käymme sotaa eturintamalla ja ne lähettävät meille kaksi laatikkoa ammuksia. Eiväthän nämä riitä edes kokonaiseksi päiväksi.”

”En tahtoisi tehdä tilanteesta yhtään epämukavampaa, mutta… tässä toisessa laatikossa ei edes ole ammuksia. Joku on tainnut sekoittaa lähetykset.”

Vihasta huutava jään toa kihisi raivosta. Vilkaisematta lainkaan avatun laatikon sisältöä, tämä iski sen vauhdilla pois vihreän toatoverinsa käsistä. Ilman toa, Darko nimeltään, ei halunnut kommentoida tilannettä enempää. Hänen kättään kivisti siitä kohtaa, mihin tämän toverin isku oli kohdistunut. Darko vilkaisi sivusilmällä huoneen nurkkaan lentänyttä avonaista pakettia. Hän katsoi parhaaksi olla koskematta siihen enempää.

Raivosta kihisevä ja epätoivon partaalla keikkuva Cale hautasi valkoisen Kakamansa syvälle käsiinsä. Pitkät ja veriset viikot Ga-Metrun bunkkereissa saivat jään toan hitaasti menettämään järkensä.

”Viides viikko. Viides viikko ja meitä on jäljellä kaksi. Ammuksia on yksi laatikko ja ruoka loppui päiviä sitten. On vain ajan kysymys, että Metsästäjät kiinnostuvat tästä alueesta. Ja kun ne kiinnostuvat, ne voivat vain kävellä sisään. Aivan kuin meistä olisi täällä jotain hyötyäkin…”

”Cale hyvä. Lhikan saapuu vielä. Sana kertoo suurista voitoista länsirintamalla. Hän on suuri soturi ja hänellä täytyy olla toiminnallinen keskus täällä käytettävissä, kun hän lopulta saapuu.” Darkon rauhoittelu ei kuitenkaan vakuuttanut. Cale tiesi Lhikanin mahdista. Tiesi hänen voimistaan ja kokemuksestaan. Se ei kuitenkaan yksin voittaisi sotaa.

”Lhikanin toat eivät tätä sotaa voita, Darko. Hänen armeijansa leikkaa Metsästäjiä kuin laavaan upotettu miekka Ko-Metrua. Mutta voima ei meitä pelasta. Lhikan ei ole strategikko. Samalla kun hän raivaa tilaa länsirintamalle, kaatuu itä entistäkin synkempiin varjoihin. Ja kun hän viimein palaa, kaikki on jo menetetty ja vihollinen saa sen kustannuksella lännen takaisin. Samanlainen uutinen kantautuu Le-Metrusta. Ei mene montaa päivää, kun vihollinen pääsee rantautumaan. Kukaan ei ole heitäkään suojaamassa.”

Darko tiesi Calen puheessa olevan totuutta, mutta hänen uskonsa toain johtajaan oli suuri. Hän uskoi Lhikanin kykenevän väsyttämään vihollisen. Hän luotti, että apu saapuisi vielä. ”Lhikan tekee perusteellista jälkeä. Minne hän kulkee on ikuisesti oleva koskematon. Muutama voitto lisää ja Metsästäjät pakenevat kauhun vallassa.”

Cale pudisteli päätään. ”Voi kuinka voisin olla yhtä optimistinen…”

”Sinä voisit.”

”Olen realisti.”

”No mitä sinä sitten odotat?!”

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Cale koskaan kuuli Darkon korottavan ääntään. Ei taistelukentällä, ei edes pahimmassa kivussa tai tuskassa hän huutanut. Cale itse teki sitä liikaakin. Ilman toan kimmastuminen sai Calen hätkähtämään. Hetken joutui jään toa miettimään sanojaan. Huono omatunto hänen omasta käyttäytymisestään alkoi vallata sijaa.

”…Käden. Käden on tultava takaisin.”

Darko istui alas puiselle huoneen ainoalle jakkaralle. Kivisen bunkkerin sisältö koostui lähinnä katosta murtuneista lohkareista ja puoliksi tyhjennetyista ryöstetyistä aseista. Ilman toan toinen jalka potkaisi tyhjän kiväärin lippaan kohti huoneen nurkkaa. ”Ja tuotako sinä kutsut realistiseksi? Kättä ei enää ole. He kärsivät valtavia tappioita, aivan kuten mekin. Heidän kenraalinsa on teillä tietämättömillä, eikä siinä laitoksessa ole ketään, joka olisi tarpeeksi kyvykäs nousemaan siihen virkaan. Lhikanin sotilaat sentään ovat lojaaleja ja urheita. Koneiden armeija ei tätä rintamaa pelasta.”

”Entä se nuori kaveri? Killjoy? Sanovat, että hän on ollut liikekannalla. Sopiva kenraali, jos minulta kysytään. Innovatiivinen ja älykäs. Juuri sellainen, mitä tässä sodassa tarvitaan. Huhu sanoo, että tappoi makutan juuri ennen Käden vetäytymistä sodasta.”

”Älä usko jokaista huhua Cale hyvä. Killjoy on vain lapsi sotilaan kengissä. En usko, että hänestä on paljoakaan hyötyä tosipaikan tullen. Odota vain Lhikania. Vielä hän saapuu ja me pääsemme ulos tästä helvetinloukusta.”

Cale pudisteli päätään. Hänen katseensa upposi syvälle toverinsa kasvoihin. Darko ei koskaan ollut nähnyt sellaista epätoivoa sotilastoverinsa silmissä.

”Rehellisesti… minä en usko, että me selviämme niin pitkään.”

Neljä päivää myöhemmin, Ga-Metrun pohjoisen sataman savuavat rauniot

Viimeinen hopeahaarniskainen Metsästäjä kaatui huutaen luotijonon pirstoessa tämän torsoa. Onnistuneen purkauksen aseestaan päästäneen vahkin mekaanisilla kasvoilla oli hymyä. Tämä muita huomattavasti raskaammin aseistettu ja mustaan pitkään nahkatakkiin puettu luutnantti johti kolmenkymmenen vahkin etenevää joukkoa. Alue oli puhdistettu Metsästäjistä, mutta nappiosuman saanut Cody pelkäsi hymynsäkin takana tullensa paikalle liian myöhään. Romahtaneen bunkkerin raunioista pilkistävä valkoinen toan käsi tuki tätä teoriaa. Vahkiosasto ei ollut nähnyt ainuttakaan toasotilasta koko matkansa aikana.

Alue tutkittiin. Tiedustelijat eivät löytäneet merkkejä elämästä. Alue julistettiin tyhjäksi. Valtavaa kolmipiippuista kivääriään perässään raahaava Cody asteli pystytetyn teltan luokse ottamaan yhteyttä tukikohtaan. Ääniyhteys teltasta oli jo avattu luutnantin saapuessa paikalle.

”Luutnatti Cody seiskayksikön johdosta ilmoittautuu. Alue yhdeksäntoista saatu hallintaan. Ei mittavia menetyksiä omissa joukoissa. Aluetta vartioineet kaksi toaa kuitenkin löydetty kuolleena. Le-Metrun sotamies Darko sekä alikersantti Cale Ko-Metrusta. Sana heidän kaupunkeihinsa on lähetetty.”

Ääni tukikohdassa kirjoitti näppäimistön naputtamisen perusteella tietoja ylös sitä mukaa, kun Cody niitä kertoi. Luutnantti etsi teltan seinän vierestä mukavampaa paikkaa odottaa. Ammuslaatikkopino täytti tämän tarkoituksen mainiosti.

”Raportti kirjattu ylös, luutnantti. Pystytä paikalle uusi vartio ja poistu sen jälkeen alueelta. Kenraali Killjoy on pian valmis poistumaan Käden tiloista. Hän johdattaa joukot kohti Ta-Metrua. Lhikan ei ehdi sinne ajoissa. Me ehdimme. Haluan sinun osastosi sinne mukaan. Alueella on havaittu massiivista vihollisliikehdintää.”

Cody nyökkäsi siitä huolimatta, että ääniyhteyden takana puhuva henkilö ei ollut kykenevä näkemään elettä. Luutnantti viittoili käsillään kaksi hänen takanaan odottanutta vahkia kohti puhuttuja vartiotoimia. Tämän tehtyään Cody koki virallisuuden olevan toisarvoista. Luutnantin äänensävy vaihtui kylmän asiallisesta huomattavasti tuttavallisempaan.

”Saraji… onkohan Killjoyn nostaminen kenraaliksi aivan viisas ajatus. Me olimme sisäisessä karanteenissa kuukausia. Osaksi juuri hänen takiaan. Minä en luottaisi häneen täysin kaiken sen rähinöinnin jälkeen.”

Ääni tukikohdassa tuntui miettivän vastaustaan tarkkaan. ”Minä en ole missään vaiheessa pitänyt Killjoyn asenteesta. Hän on nuori ja ailahtelevainen. Kyvykäs hän on, kyllä ja voimakaskin vielä. En vain enää ole varma, että onko hankkeemme enää… oikein. Olemmeko ylittäneet näkymättömän rajan?”

”Kuulostat aivan siltä, kuin olisit halunnut lähteä edesmenneen kenraalimme mukaan?”

”Ehkä niin… mutta lopulta, silloin minusta ei olisi ollut enää hyötyä. Täällä voin sentään yrittää paikata yhtymämme tekoja.”

Cody hymähti hyväksyvästi. Linjan toisessa päässä puhuva Saraji oli ollut hänen taistelutoverinsa jo pitkään. Niin pitkään, että erilaisista katsomuksistaan huolimatta nämä ymmärsivät toistensa kantoja täysin. ”Me emme kuitenkaan ole vielä kuivilla. Sota on ohi pian. Tunnen sen piireissäni. Mutta entä sen jälkeen? Oletko valmis seuraamaan uutta johtajaa vai vajoammeko me takaisin sisäisiin ongelmiin?”

”Suojelen Metru nuita. Olen valmis. Hamaan loppuun asti.”

”Mutta suojelemaan Killjoyn kanssa?”

”En tiedä. En tosiaankaan tiedä.”

Hälinä Codyn ympärillä alkoi käydä keskustelua haittaavaksi. Nopeat hyvästit toisilleen heitettyään päätyi Cody valvomaan äkillistä lähtöprosessia. Paikalle rullaavat joukkojenkuljetusajoneuvot täyttyivät nopeasti tantereelta kerätyistä aseista, ammuksista ja muista hyödykkeistä. Ja niin liikkui Onu-Metrun mekaaninen voitto kohti seuraavaa taisteluaan. Metru Nuin taisteluun. Sillä seuraava päivä tunnettaisiin päivänä, jolloin Musta Käsi palasi suojelemaan kotiaan. Se tunnettaisiin päivänä, jolloin sodan suunta vihdoin kääntyisi. Ja sen vuittoisan karavaanin kanssa matkasi bunkkerin pohjalta poimittu ruskea paketti. Sen vaiheet olivat olleet jo pitkät. Se oli nähnyt enemmän sotaa kuin puolet eturintaman hengissä selvinneistä sotilaista. Ja pian sillä olisi kunnia seurata taisteluista voitokkaimpia.