Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

21: Tohvelit

1 kommentti

“Tervehdys, Särkkä. Tervehdys, pikkuinen”, Valtiaan tohvelit lausuivat yhteen ääneen. “Olette saapuneet ristiriitaisia aikalinjoja pitkin juuri siihen pisteeseen, mihin teidät toivoimmekin. Kaikki on kulkenut juuri siten kuin palaset teille asettelimme.”

Matoran äimisteli näkemäänsä ja kuulemaansa kauhistuneena. Tohvelien ääni oli viettelevä, tilanteen hallinnassa. Ne näyttivät pehmeiltä, mukavilta jalassa. Nerva halusi hieman kokeilla, ja oli jo ottamassa askelta eteenpäin, kunnes ensimmäisen hänen kohtaamansa Särkän roteva peikonkoura pysäytti hänet.

“Tapoin Valtiaan”, Särkkä murahti haulikkoaan pidellen. “Tapan teidätkin.”

Vastauksena sille tohvelit nauroivat juuri niin pirullisesti kuin kaksi jalkinetta voi. Ne läpättivät rytmikkäästi vasten routaista maastoa.

“Me loimme Valtiaan”, tohvelit hymähtivät, “ja tapoit hänet meidän ehdoillamme.”

Nerva näki sivusilmällä, kuinka Särkän hymy hyytyi. Se, mitä hän ei tiennyt, oli että muisto palasi peikon mieleen. Se oli outo muisto, jota hän ei ollut ymmärtänyt tätä ennen: muisto lasisesta purkista Valtiaan hyllyllä, jonka sisällä oli ollut kurttuinen, epämuodostunut, pienempi Valtias. Ymmärryksen avaimet oli tarjottu hänelle jo aiemmin, mutta hän ei ollut osannut tarttua niihin.

“Saanemme esitellä itsemme”, tohvelit lausuivat synkeällä päättäväisyydellä. “Me olemme Varpatine. Johdatimme kaiken niin, että te kaksi kohtaisitte. Ja voimme kertoa, että ette poistu tästä metsästä elävinä.”