Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kapher

7 kommenttia

Pienehkö saari

Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.

7 kommenttia

Umbra 2.5.2025

Alun konflikti loppui mukavasti ja sille naureskeltiin. Hyvää kontrastia sille kun Manu on kohta tappanut puolet nazorakeista, skakdeista ja villieläimistä samaan aikaan.

Matoro 2.5.2025

Puuparta roikuttamassa Merriä ja Pippiniä-core. Merri on Kepe ja Pippin on Snowie.

Hyvin fyysinen taistelu, hyvä lopetus!

Guardian 2.5.2025

”Mutta tehän olette toia!” Kapher lyseenalaistan toa-tuntemuksesi toinen niistä on lumiukko

Keetongu 2.5.2025

”Kaksi Toaa”! Mielikuva Snowien ulkomuodosta on kuitenkin tässä vaiheessa vielä aika erilainen. Vaikea keksiä tälle mitään erityistä selitystä. Onko kirjoittajalla?

Klaanon olisi erilainen tarina, jos Kapher ei olisi ampunut ohi 30 sentin päästä kranaatinheittimellä. Hyvinhän se kuitenkin lopulta meni.

Snowman 2.5.2025

Wanhassa pre-klaanonissa Snowman on aika selvästi nimenomaan lumitoa. (Se väitetysti syntyi, kun lumiukon sisään laitettiin toa-kivi, jne.) Sitä myös luultiin toaksi/välillä se esitti olevansa toa. Varhaisiin ulkomuotomielikuviini vaikutti se, että hahmon pohjana oli juurikin lego-rakennelma, joten se näytti mielessäni lego-rakennelmalta. Nyttemmin tämä ei ole niin selvästi osa hahmoa, mutta kai se tunnetuista olennoista silti muistuttaa eniten toaa.

Ps. Porkkananenä on aika outo juttu bonklelaan, kun ei niillä oikein ole neniä…

Snowman 2.5.2025

Kepe ja Snowie, ensimmäinen combat encounter! Sehän meni ihan uskottavasti. Ajatus hahmojen nilkastaroikottamisesta tulee aika todennäköisesti (vähintään alitajunnan tasolla) juurikin Sormusten herrasta. Se on juuri sopiva visuaalinen mielikuva kuvastamaan, että hahmot eivät ainoastaan häviä, vaan heillä ns. pestään lattiaa. Yksikään attack roll ei läpäise armor classia…

Näitä hahmoja toden totta pitää hengissä lähinnä se, että he ovat vähän viattomamman genren seikkailussa. Mitäköhän näille tyypeille käy, jos he eksyvät samaan juoneen rankempien hahmojen kanssa, hmm…

Kerosiinipelle 5.5.2025

> Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat.