Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Lumiukko

15 kommenttia

Klaanilinnake, toinen kerros

Snowman kyyristyi huoneessaan, valmiina vastaanottamaan syliin loikkaavan rahin, Napon.
”No niin pikkukaveri, mennään respaan”, Snowman puheli pienelle sammakolle, ja poistui huoneestaan rahi sylissään.

Hän käveli pitkin Klaanin pitkiä, sinimattoisia käytäviä, ja laskeutui alakertaan. Askeleet kaikuivat tyhjissä käytävissä, kaikkialla oli hiljaista. Snowman mietti, että saattaisi mennä pitkäänkin, ennen kuin hän kävelisi tällä samalla matolla uudelleen. Hän oli yllättävänkin haikeana, vaikkei sitä monikaan hänen tavallisen hymynsä takaa olisi nähnytkään. Hän asteli vastaanottotiskille, jossa yleisesti varsin kauniina pidetty toa jo odottelikin häntä. Sopimuksen mukaisesti Snowman antoi pienen lemmikkinsä toan hoitoon, ja lähti kohti seuraavaa määränpäätään.

Pian hän jo talsikin varsin tuttuun Kepen verstaaseen. Kaikki laitteet piippasivat tuttuun rytmiin, ja valot välkkyivät eri värisinä. Snowman odotti innoissaan, mistä löytäisi luotettavan väittelykumppaninsa.
”Ohoi kuoma, oletko täällä jossain?” Snowman tiedusteli.

Ilmeisesti Kerosiinipelle oli asioilla, joten Snowman istahti tuolille odottelemaan. Kovasti hänen olisi tehnyt mieli hieman tutkailla kaiken maailman laitteita, mutta tiesi kokemuksesta sen olevan hyvin huono idea. Kuitenkin vihreän ja valkoisen värinen, pienehkö toa tallusteli verstaalleen, ja Snowman hypähtelikin heti hänen luokseen, ja puhui iloisesti:
”Rätsie, moi! Mites, oletko valmis?”
”Juuh, enköhän” Kepe vastasi miettien ”Missä se on?”
”Keetis sanoi hakeneensa sen varastosta, nyt sen pitäisi olla satamassa paikalla J-32.”

Siitä kaksikko sitten lähtikin Klaanin satamaan, ja pian löysivät etsimänsä.
”Gah, se on vielä vanhempi ja ruosteisempi kuin muistinkaan” Kepe päivitteli laiturissa kelluvaa venettä. ”Väität sen olevan merikelpoinen?”
”Luulisin. Toivoin sinun osaavan vähän paremmin perehtyä moottorin toimintaan, itse kun en oikein ole mekaniikkaan erikoistunut.”

Kepe myöntyi tutkimaan kulkupelin sisälmyksiä. Snowman odotteli vieressä, katseli pilvien liikettä ja kuunteli laineiden liplatusta. Hän tiesi ylireagoivansa, hän saattaisi tulla piankin takaisin. Mutta Snowman ei voinut olla herkistymättä miettiessään tätä yhteisöä, joka oli ottanut hänet vastaan vaatimatta mitään, antanut vain olla. Ja nyt, ensimmäistä kertaa aikoihin, hän oli poistumassa.
”No siis” Kepe aloitti ”teoriassa tuolla voi kyllä taittaa pitkäkin matkoja. Tehojen säätely toimii, ja ohjattavuus on kelvollinen. ”
”Ihanaa!” Snowman hymähti, ja hyppäsi vanhan kulkupelinsä kyytiin.
”Kuitenkin” Kepe aloitti Snowmanista hieman ikävään äänensävyyn ”Tuo lennon aktivointi. Tässä veneessä on kaikki lentämiseen tarvittava, et siis tosiaan aio korjauttaa sitä?”
Snowman piti käsiään ohjaustangolla. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän tunsi jalkansa tukien päässä, ja selkänsä tukeutuvan selkänojaan. Hän vetäisi yläkautta suoraan selkänojaan kiinnittyvän lentäjänlasikypäränsä päähänsä, ja näki maailman taas tuttujen lasien läpi.
”En” hän vastasi itselleen epätyypillisen itsevarmasti. ”Muistat kai, mitä viimeksi kävi, kun käytin sitä.”

Kepe hymyili. Hän muisti vallan hyvin sen kerran. Itse asiassa se oli ensimmäinen kerta, kun hän tapasi Lumiukon. Kepe oli ollut Klaanin rantakallioilla tähtiä katselemassa, kun hän oli huomannut oudon näyn tutussa maisemassa. Se oli pikku hiljaa kasvava valopilkku taivaanrannassa. Kepe ei meinannut tunnistaa mikä se oli, vaikka kaukoputkellaan tiirailikin. Kuitenkin, kun valo sammui, hän tunnisti lentävän esineen. Se näytti jonkin sortin kulkupeliltä, jonka kyydissä oli valkoinen hahmo. Pian hahmo kuitenkin putosi ajoneuvon kyydistä villisti huitoen mereen, ja lennokki jatkoi matkaansa kovasti humisten Kepen yli kohti saaren sisämaata.
Kepe lähti ripeästi uimaan tippuneen, ja ilmeisesti meren pintaan paiskautessaan tajunsa menettäneen hahmon luo. Tasaisin vedoin hän polski vedessä, kunnes pääsi vajoavan hahmon luokse. Kepe muisti ajatelleensa, että onpa painavan näköinen kaveri, ja koska hän itse ei ollut toaksi aivan siitä fyysisesti vahvimmasta päästä, hän jäädytti voimillaan mereen jäälautan, ja sai viskattua sukeltamansa hahmon sen päälle.

Nyt, vuosien kuluttua Kepe tunsi varsin hyvin, kuinka Snowman oli paennut rahi-petoja lentävällä veneellään, ja ymmärsi kyllä tämän vastahakoisuuden sen käyttämisestä. Hän myös tiesi, että Snowman tunsi hänelle edelleenkin kiitollisuuden velkaa siitä, että hän oli pelastanut tämän Klaaniin. Myönnettäköön, että he olivat jatkuvasti väittelemässä kaikesta ja joskus kovastikin ärsyttivät toisiaan, mutta Snowman oli kiitollinen. Kyllähän Kepe sen ymmärsi.
Ja siinä he nyt olivat, kaksikko saman meren äärellä.

Hiljaisuuden rikkoen Snowman kysyi: ”Tahdotko tulla koeajelulle?”

Kyllä, se on pitkä. Ja oikestaan tämä on vain osa siitä, mitä minun piti alunperin kirjoittaa. Heh. Ja jep, minulla on lupa liikutella Kepeä näinkin paljon.

15 kommenttia

Guardian 29.4.2025

Vaikka tietäisi suunnilleen mihin ryhtyy, kun lähtee lukemaan bionicle-fanficiä, mikään ei kyllä valmistele siihen että tarinaan vain kävelee joku lumiukko jolla on pösilö lentovene.

Minusta on ihan merkittävää, kuinka paljon tässä on jo tosi paljon sellaista herkkyyttä jonka näihin hahmoihin ja niiden suhteeseen yhdistän. Kepen ja Snowien ystävyyden alkupiste kuvattuna jo tässä oli tosi kiva juttu.

Keetongu 29.4.2025

Tämä on hyvä sisääntulo. Heijastaa myös hauskasti Jögen edellistä viestiä, kun respatoan kauneus mainitaan. En yhtään muistanut, että Snowmanin klaanin-saapumis-tarina on tässä mukana. Se on hyvä ja siinä on piirretty-energiaa ja lentoveneiden aika ja lapsuuden MOC-rakennelmaan perustavaa lorea. Mitä sitä muuta nyt alkuklaanonilta kaipaakaan?

Umbra 29.4.2025

Tässä itse panin merkille eniten nämä tuon ajan lempinimet. Rätsietä ja Keetistä ei paljoa enää nykyklaanonissa tai miittikulttuurissa kuule. Ei tämä ollut ollenkaan niin cringeä kuin sanoit sen olevan! Ei ollut tsunameita, suosekoiluita tai kohtaa jossa sanotaan kaiken olevan tylsää. Tämä oli aika hyvää tekstiä ja kertoi paljon näiden hahmojen ystävyydestä ja siitä miten he olivat tavanneet. Hyvää vastapainoa sotajäbille. Pehmeitä arvoja tarinaan.

Nenya 29.4.2025

Tämä kyllä loistaa aika voimakkaana tähänastiseen verrattuna. Laajentaa sitä mihin klaanon pystyy.

Myös: miten niin lumiukko. häh

toivottavasti pian selitetään mitä lumiukot on

Matoro 29.4.2025

Todella hyvä. Reflektio Klaanin luonteesta omituisten otusten turvapaikkana varmaan kirjoitetaan auki vasta tässä. Tässä mennään hahmon pään sisään, menneisyyteen, ystävyyteen… loistavaa!

Kapura 29.4.2025

Respatoa, Klaanonin ensimmäinen naishahmo, josta kerrotaan useamman kirjoittajan viestissä että se on hot…

Hauskaa, että tässä on kiitettävä määrä kontekstia sekä hahmoista että Klaanista paikkana, mutta salaperäisen lumiukon olemus jää aika avoimeksi. Tuntuu tarkoituksellisemmalta mysteeriltä kuin monen muun asian ja henkilöhahmon epäselvyys.

Kapura 29.4.2025

Joo siis ehdottomasti hyvää ropetusta kuljettaa mukana aiemmin annettua kuvausta sivuhahmosta, se vain nyt sattui valitettavasti olemaan 1) hän on hot 2) emme tiedä esim. hänen nimeään

Snowman 29.4.2025

Ei ei, hyvä callout, olisin tullut roastaamaan itseäni aiheesta joka tapauksessa. Kirjoitan tästä viestistä enemmänkin kommenttia, koska muistan kaikkea siihen liittyvää.

Kapura 29.4.2025

(agh tämän piti olla vastaus vastaukseesi, ajan rakenne sekoilee jälleen)

Snowman 29.4.2025

Oma pahin cringeni on juuri tämä respa-toa-hotness-korostus. Tunnistan kyllä, että yritin tarttua kanssaropettajan kirjoittamaan juttuun, mutta lopputulos on lähinnä vähän misogyninen. Argh.

Keetongu 29.4.2025

Sinällään se, että kerrotaan sen olevan viehättävä on ihan tuore lisäys tarinaan, jossa tällaisia vuorovaikutuksia hahmojen välillä ei ole vielä ole. Tai ollenkaan viittauksia muihin kuin jotenkin väkivaltaan liittyviin henkilösuhteisiin. Se muuttuu noloksi kun hahmosta ei kerrota muuta ja kamalaksi kun tajuaa, että se on tosiaan tarinan ensimmäinen konkreettisesti esiintyvä naishahmo (Tawa ja Visokki esiintyvät Avden näyssä). Minä en ainakaan tajunnut tätä, ennen kuin Kapura mainitsi sen. No, asia on on johdettavissa Bioniclen DNA:sta ja ehkä siitäkin, että tätä kirjoitti melkoinen poikapaneeli. Ja sitten feterrat ampuvat sen eikä sillä ole vieläkään nimiä.

Snowman 29.4.2025

Tämän kirjoittanut teini luulee varmaan olevansa omaperäinen ja hauska. En tiedä oliko, mutta ainakin se olisi voinut miettiä tarkemmin osallistumistaan sukupuolidiskurssiin juuri tällä tavalla. Onneksi voi ownata itseään 15 vuotta myöhemmin.

Koska satun muistamaan tällaisia asioita, seuraa Making of Lumiukko Hassuja Faktoja:

– Tässä on toden totta paljon lapsi-moc-kontenttia! Napo hyppii tarinaamme suoraan lego-laatikosta (rakennelma on muuten edelleen täysin kasassa, toisin kuin n. 100% muista moceistani), ja koko Snowien lentovene perustuu siihen, kun halusin tehdä hahmolleni kulkupelin vuoden 2008 bionigelsien lentomopojen hengessä. Venerakennelman paras gimmick oli se, että Kongu Inikan olkapanssarin osui ylösalaisin käännettynä aika hauskasti Snowie-rakennelman naamalle eräänlaisena lentäjänlasi-kypärä-combona – ja näin ollen tämä on päässyt mukaan tarinaankin.

– Minulle oli jotenkin tärkeää kuvata Bio-Klaania fyysisenä paikkana, ja tuoda foorumin graafinen ilme – eli siis sininen väri – mukaan linnakkeen sisustukseen.

– En ole ihan 100% varma siitä, milloin ajatus Snowiesta ja Kepestä hassuna parivaljakkona vakiintui, mutta tätä tehdessä se on jo ollut kaikesta päätellen mielessä. Kuvittelen muistavani, että suunnittelimme tätä käyttäjä:kerosiinipellen kanssa joskus välitunnilla/koulupäivän jälkeen tms. Minähän siis innostin Kepeä Klaanoniin sellaisella tarjouksella, että voin tarvittaessa kirjoittaa kokonaan meidän molempien hahmoja, ja että Kepe voi kirjoitella vain sen verran kuin huvittaa. No, ei tarvinnut paljon innostaa, jo tässä lähipäivinä huomaamme, että hän rullaa seikkailua yhtä lailla eteenpäin (ja kirjoittaa sitä paitsi itseäni paremmin, arvioisin).

– Ylipäänsä lähdin liikkeelle suunnitelmien kanssa: meillä oli Geen kanssa idea siitä, mihin tämä on menossa. Kulisseissa siis kuhisi jo tässä vaiheessa.

– Keetis mainittu → olen koko Klaanonin ajan ollut luomassa sellaista versiota Bio-Klaanista, että hahmot tuntevat toisensa hyvin ja ovat läheisissä väleissä keskenään. Kiinnittäkääpä huomiota siihen, että yritän jatkuvasti cameoida muita hahmoja ja pakottaa mielikuvaa siitä, että näillä on jo takanaan sata yhteistä seikkailua Klaanonin aikaan.

– Jo tässä viestissä on viitteitä siitä, että Snowman on eräänlainen Bio-Klaanin perenniaalinen luuseri (mm. siinä, että Snowieta kuumottaa lähteä tekemään ylipäänsä mitään tehtävää). Tälläkin on varmaan taustaa jo bio0klaani0ropen ajoilta, jossa hahmo kuitenkin seikkaili. (Esim. muistan, että mielestäni muut kirjoittivat Snowieta liian voimakkaana →halusin, että se on aika huono). Ehkä tätä pitäisi joskus purkaa, että miksi minulle on ollut tärkeää, että mun bionic oc on huono paitsi taistelemaan, myös vähän niinkuin muutenkin… (jotain jotain minäkuva jotain jotain koomiset sivuhahmot jotain jotain niiden liittyminen toisiinsa) Tämä olisi ollut parempi tulokulma hahmoon, jos olisin malttanut pitää siitä kiinni, enkä sitten kuitenkin kirjoittanut Snowiella muutamia ”siistejä toimintakohtauksia” pelattuani liikaa Metal Geareja tms. Onneksi tarina muuttuu joskus kymmenen vuoden päästä draamaksi, ja haavoittuvaisen, mutta (lopulta, tavallaan) empaattisen hahmon skillset muuttuukin paljon käyttiksemmäksi ja Snowiesta tulee op! Hah!

– J-32 oli meidän botskin paikka Teivaan venesatamassa!

– Metakerrokset begins: se, että Kepe pelasti Snowien Bio-Klaaniin on täysin ja kokonaan viittaus siihen, että käyttäjä:kerosiinipelle suostutteli käyttäjä:snowmanin aktivoitumaan Bio-Klaanissa. (Minulla oli tunnarit joskus foorumi ykköselle, mutta muistan hyvin, miten torin laidalla Spinny vakuutti, että vaikka BZP:n kautta saa uusimmat tiedot, henkevät jatkokeskustelut käydään Bio-Klaanin puolella. Olitpa harvinaisen oikeassa!) ”Hän myös tiesi, että Snowman tunsi hänelle edelleenkin kiitollisuuden velkaa siitä, että hän oli pelastanut tämän Klaaniin. Myönnettäköön, että he olivat jatkuvasti väittelemässä kaikesta ja joskus kovastikin ärsyttivät toisiaan, mutta Snowman oli kiitollinen. Kyllähän Kepe sen ymmärsi.” → tämä on tasan käyttäjä:snowman kirjoittamassa käyttäjä:kerosiinipellelle, vähintään yhtä paljon kuin hahmo:snowmanin ja hahmo:kerosiinipellen suhteen kuvaus. Eli siis jos hahmojen dynamiikka tuntuu alusta asti söpöltä ja siirappiselta, se johtuu tietysti siitä että minä olen söpö ja siirappinen ihminen, ja kanavoin tähän paljon kiitollisuutta oikeaa ystävääni kohtaan.

Että sellaisia mietteitä! Jostain syystä aivoni ovat tällaiset, että tässä oli aika paljon kerroksia alusta asti…

Umbra 29.4.2025

Muistan edelleen elävästi sen miten kirjoitin tuota OP-Lumiukkoa, joka muuttui lumihiutaleiksi ja meni rahkshien sisään jäädyttämään niiden aivot. Ah Bio0Klaani0Rope. Kadonneet tarinat.

Manfred 3.5.2025

Sympaattinen taustatarina! Olin ihan unohtanut

Kerosiinipelle 5.5.2025

Enpä minäkään tätä taustatarinakuvausta muistanut! Tässä oli kyllä harvinaisen hyvin vanhentunut viesti.