Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Makuta vastaan torakka

8 kommenttia

Luola

Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.

Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.

”Kuka siellä?” Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. ”Paljasta itsesi!”
Ei vastausta.
”Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta.”
Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.

Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: ”Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?” Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.

955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.

Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.

Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa

Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.

Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.

Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.

Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?

8 kommenttia

Snowman 5.5.2025

hähää mä tuun ja ownaan teiän hahmot

Tämä siis, ööh, oli minun aivoissani äärimmäisen perusteltua pohjustustyötä. Voitte kysyä käyttäjä:makutanuilta vastakkaista näkökulmaa. Muistan luulleeni hänen olevan ihan hyvillä mielin tässä mukana, vaan eipä olisi ainoa väärinkäsitys Klaanon-urani aikana. Aiheesta ”miksi 955 ownaa kaikki” lisää myöhemmin, mutta tämä kaikki tietysti johtaa tuleviin juttuihin. Toistaiseksi todetaan, että pidin yleisesti ottaen hyvänä, että joku pahis on voimakkaampi kuin sankarimme.

Katsokaa kun minäkin osasin lukea makuta-voimalistaa! Very cool. Väisäminen on sen sijaan ihan hyvää vintage-klovneilua; ken muistaa muinaisen vitsin?

Muistakaa myös Manun tekemä laava-damage. Saattaa olla relevantti tulevaisuudessa. Halusin, että Manu saa tässä jotain tärkeää joka tapauksessa aikaiseksi.

Matoro 5.5.2025

Väisäminen! Vanhaa kamaa, hyvä.
Joo ei minustakin oli ihan hyvää tarinankerrontaa laittaa 955 ownaamaan kaikki, kun se lopulta voitetaan niin se tuntuu kahta siistimmältä. Olihan tämä aika kova taistelukohtaus vanhan klaanonin tasossa! Brutaalia kuvausta ja bullshit-säteitä oudossa yhdistelmässä.

Keetongu 5.5.2025

Muistan väisämisen ja mietin eilen, milloin se mainitaan ekan kerran. Kai joskus tulee vielä coo’?

Guardian 5.5.2025

rip Omega-haarniska, olit olemassa 2 viestiä

Nenya 5.5.2025

saan tästä viban kuin 955 nauttisi jostakin

Keetongu 5.5.2025

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaapin paikan näyttäminen edgelordeileville klaanilaishahmoille oli hyvää tarinankerrontaa, vaikken varmasti alkujaan lukenutkaan näitä tappeluviestejä kovin ajatuksella läpi.

Varjokädestä puhuminen ”yhtenä voimakkaimmista hyökkäyksistä” on aika Pokemon/Brawl-kamaa. Sivusmash vai joku special-grab? Nykyisin näitä on vähän vaikea ottaa vakavasti, mutta kertoo kuitenkin hyvin siitä, että Metru Nuin Taru parhaana Bionicle-elokuvana oli hyväksyttävä lähteeksi Klaanoniin.

Jotenkin luulin, että lämpönäkö ampuu kuumia säteitä eikä ole niin kuin lämpökiikarikatse.

Snowman 5.5.2025

Sivu-b-grab, jonka voi tehdä myös ilmassa, ma sanoisin.

Umbra 6.5.2025

Tämähän oli hauska mättöviesti. Hauskaa miten Ass nauttii niin kovasti työstään.