Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Jääsaari 9: Tahdottomien marssi

7 kommenttia

Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi

Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.

Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.

Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
”Olemmeko me tavanneet?” Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.

”Emme vielä”, punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.

Guardianin katse viileni.
”Niin, tietenkin”, hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. ”Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?”
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
”Purifier”, metsästäjä sanoi innokkaasti. ”Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään.”

Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin…seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.

”Nättiä”, Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. ”Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa.”

Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
”Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan”, metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.

Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
Plasma, Guardian ajatteli. ”Päälle.”

Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.

Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
”Sinä”, metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. ”Senkin!”
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.

* *

Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.

Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.

”Nimda.”

* *

[spoiler=Ja vielä yksi juttu.]…ai niin, ja Killjoy oikeastaan kirjoitti puolet tämän dialogista. Kiitos hänelle.[/spoiler]

7 kommenttia

Umbra 8.5.2025

Taattuja Geen onelinereita. Purifier on niin paha tyyppi. Nimda-kuumottelu on myös hienoa.

Guardian 8.5.2025

Tämä Purifier on vielä aika vahvasti muotista ”ilkeä dark huntteri” kun miettii, mikä eskatologinen lihakauhuhenkilö hänestä vielä kehittyy. On kyllä juuri sellaista banteria, joka oli kuumaa kamaa v. 2010…

Matoro 8.5.2025

Ah kun ampuu jonkinlaista tuliammusta plasmalla ne kummatkin räjähtää helvetin kovaa. Ihan hyvä vitsi/totuus että kun bioniclet taistelee tuliasein ei voi koskaan oikein tietää että mitä helvettiä toisen pyssystä tulee. Tämä on eräänlainen lännentaistelu, missä Gee vetää nopeammin.

Ja siis tämä on nimenomaan tosi Greg-banteria. Tämä voisi olla suoraan Gregin kynästä:

“Have you considered a career as a pyrotechnician or a naming day entertainer? I think those would be closer to your level of ability.”

The Purifier’s grin didn’t disappear. Something inside his cannon ignited. The hunter chuckled.
“The only entertainment you’ll get is watching your own body burn,” the hunter said, his voice filled with disturbed enthusiasm.

Kapura 8.5.2025

”Sinä”, metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. ”Senkin!”

milloin purifier sanoo näin uudelleen…

Ylipäätään nykynäkökulmasta uskomattoman herkullinen vielä aika vahvasti muotoaan hakevan Puhdistajan ja alkuklaanonin oneliner-generaattori-Guartsun kohtaaminen. Toivon, että mahdollisiman moni repliikki tästä saa tarinan tulevaisuudessa callbackin.

Snowman 8.5.2025

Hahmojen dialogi oli kyllä 2 cool 4 school. G on yhä nenäkäs, Purifier ehkä vähemmän…

Plasmakatse on erinomainen. Sitä on ikään kuin pohjustettu jo monta viestiä, kun silmän muita temppuja on demottu.

Keetongu 8.5.2025

Silmäsäteen ampuminen Purifierin tykkiin oli coolia silloin ja on coolia nyt. Myös Hieno valoshow, ipana -vastine.

Moniin alkuklaanonin taistelukohtauksiin verrattuna tässä kuvaillaan aika vähän hahmojen liikkeitä ja iskusarjoja, mikä tekee ottelusta vähemmän puuduttavan ”sit ne taistelee”. Oikeastaan mielikuva liekehtivästä Purifierista lumisessa havumetsäympäristössä on aika siisti. Ath-Koro on Klaanonin pakollinen jääkenttä.

Pinja 8.5.2025

Tämä oli mielestäni paras taistelukuvaus tähän mennessä. Hyviä mielikuvia. Ja hyvä rytmi, tämä kohta teki sille paljon: ”Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.”