Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

955 lämmittelee

10 kommenttia

Metsä

Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.

Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.

Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.

Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.

Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.

Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.

955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.

Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.

Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.

Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
”Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä….”
955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.

Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.

10 kommenttia

Snowman 5.5.2025

sit ne taistelee

Kierrepotkuja ja elementti-iskuja kuin parhaassakin bionic mätössä. 955 laukaisi ryöpyn Summerganonin suuntaan, sure sure

Mutta hei, tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan muidenkin tyyppien hahmoilla. ”Juonisyistä” oli tärkeää, että 955 voittaa, mutta halusin kuitenkin osoittaa klaanilaisten olevan fiksuja tyyppejä. Lisäksi luulen, että tahdoin tuolla Matoron lentävällä lausahduksella osoittaa olevani kelpo fani ja lukeneeni Matoro-seikkailut huolella. Ei kyllä aavistustakaan, mistä ass tuntisi heiton.

Matoro 5.5.2025

Kierrepotkut ja energiahyökkäykset ovat hyvin lapsi-corea. 955 pelaa tutoriaalia. Ihan hyvä tapa esitellä kaikkia voimia tbh. Näytä älä kerro!

Tuo joenhaara, mikä ilmeisesti yhtyy Rapujokeen, saattaa olla se sama joki minkä varrella Sota-Ompun seikkailu on paljon myöhemmin.

955:n puhdas ilo väkivallasta muistuttaa minua Spies are foreverin pahiksesta. Some people needed to die, and I’m happy to help; these people aren’t going to kill themselves!

Guardian 5.5.2025

955:n uhkaavuutta auttaisi ehkä pikkuisen että se ei olisi noin tyytyväinen lähtemään varmistamatta tappoa. No, oli kiire lähteä hakkaamaan x määrä muita taistelijoita taistelujuonessa.

Nenya 5.5.2025

kuinka mones jacksparrow tämä jo on? kolmas? hyvä tahti vähintäänkin

Nenya 5.5.2025

lehdet havisi
kierrepotku ja pako:
suurehko koski

Kerosiinipelle 5.5.2025

Kommentoin nyt tähän että arvostan sitä miten nämä noudattavat haikurunouden perinteitä, kuten luontoaiheita.

Keetongu 5.5.2025

Tavallaan ihan tyylikäs valinta tehdä tämä ilman assin ylimielisiä onelinereita, mutta silti pelkät taistelukuvaukset olivat jo silloin minulle vähiten kiinnostavalta tuntuvaa klaanonia.

955 on aika Boba Fett vaijereineen ja ohjuksineen. Mutta hänellä on myös oikea nimi, ”jonka voi lausua vain hyönteisten suulla”. Onko tämä pohjustusta sille, että viestin kirjoittajan käsialalla joitakin vuosia myöhemmin 955 on ass? Onko yliluutnantin nimi Perse hänen oman kansansa kielellä?

Guardian 5.5.2025

Tämähän on siis ihan täysi puuhakirjalore-homma, ehkä Klaanonin ensimmäisen kuukauden oli vielä totta että nazorakeilla on nimet, niitä ei vain voi lausua matoraniksi. Taidetaan mainita 001:n varsinaisessa esittelyssäkin.

Tämä oli ehkä sitten niin hyödytön lore – ja nimettömyys oli rutkasti temaattisesti kiinnostavampaa – että se vain vaipui unholaan.

Snowman 5.5.2025

Sovitaan että se viittaa lempinimeensä ”peba”.

Umbra 6.5.2025

Missäköhän vaiheessa Summerganon muuttuu vain Sugaksi ja muutkin xiankieliset termit putoaa käytöstä?