keetongu

Bio-Klaani, Telakka, ideahuone

Kymmenkunta nokista tai muuten höyrykoneiden parissa työskenteleväksi tunnistettavaa Matorania istui Telakan ideasammion pitkien pöytien ääressä lehtiöiden, kaavioiden ja piirustusten äärellä. Suurin osa ideahuoneesen passitetuista teki normaalia aivotyötä: Laskivat lentosiivekkeiden aerodynaamisyyslukuja, arvioivat Nazorakien ilmavoimien (Joista käytettiin yleisesti nimitystä torakkain ilmavaivat) olettetuja vahvuuksia ja suunnittelivat kiilahihnapyörien kitkanpoistomenetelmiä.

Keskittyneen työn ilmapiiri ei tietenkään koskenut nuorta Walsinatsia, joka oli käsketty ajatustyön pariin sen jälkeen, kun hän oli paistanut vaahtokarkkeja Telakan suurimman konttinosturin tulipesässä. Sulanutta karamellia ei oltu saatu pois nostokurjen lähiympäristöstä, vaikka sitä oli yritetty jynssätä pesuaineella, joka olisi sopivana laskeumana tappanut kaiken elämän koko Hopeisesta Merestä.

Walsinatsin pöydän toisessa päässä Cordak-tykkien takapotkuvoimia pohdiskellut tunnollinen Ta-Matoran Garson sai laskelmansa valmiiksi ja päätti katsoa, mitä kolleegansa oli saanut aikaan. Hän hinasi penkkinsä Walsinatsin viereen ja katsoi tämän suunnittelylehtiötä.

”Mitä Destralia, Wals.”

Walsinatsin paksun lehtiön reunaan oli piirretty lumiukko. Joka sivulle. Niitä oli sadoittain. Niiden piirtämiseen oli varmasti mennyt tuntitolkulla aikaa.

”Hmh, tämä on Klaanin uusi puolustusstrategia! Tiedäthän sen klaanilaisen, Snowien eli lumiukkomiehen. Hän osaa jakautua! Olen nähnytkin. Muuttu kahdeksi pienemmäksi versioksi itsestään. Katso!”

Walsinats otti lehtiön ja alkoi plärät sivuja. Alkeellisessa mutta sulavassa animaatiossa lumiukko söi ensin patongin, kasvoi vähän ja jakautui kahdeksi pienemmäksi. Pienet lumiukot söivät kumpikin patongit ja kasvoivat edellisen kokoisiksi. Ne jakautuivat jälleen, söivät patongit ja kasvoivat. Sivulla 126 koko lehtiö oli jo täynnä lumiukkoja. Ne vetivät zamor-kiväärit esiin ja asettuivat muodostelmaan. Lehden sivusta marssi esiin nazorakeja. Lumiukkoarmeija ampui niiden sisälmyksen pihalle, mutta ne nousivat ja kävivät uuteen hyökkäykseen, kunnes lumiukot ampuivat niiden aivot ulos.

”…”, Garson huudahti.

”Ja näin lumiukkoarmeija voittaa allianssin! Ne toimivat kaikki kyselemättä, koska ne ovet riippuvaisia yhdestä mielestä.”

”Ei tuo voi toimia. Eikä se Snowie osaa edes taistella kunnolla, se on semmoinen leppoisa jätkä. Makaa riippumatossa ja vetää patonkeja. Mukava mies, mutta ei siitä sotasankariksi ole.”

”Älä sano! Minä kuulin, että se peittosi kerran siivekkään sikariskakdin!”

Garson peitti kasvonsa kädellään. ”Wals, nyt oikeasti. Älä usko kaikkea, mitä sinulle sanotaan. Skakdeilla ei ole siipiä, eikä piraka vie kukaan käytä sanaa peitota

”Naura vaan”, Walsinats sanoi ja hyppäsi penkiltään, ”mutta minä vien ideani Tawan toimistoon. Enkä varmasti mainitse sinua kunniapuheessani kun olemme voittaneet! Hei vaan.”

Walsinats käveli pois toimistosta ylikorostetusti marssien. Garson jäi huoneeseen pyörittelemään silmiään. Että Klaani tekisi valkoisen klooniarmeijan suositusta henkilöstä ja voittaisi sillä armeijallisen nelikätisiä yhteiskuntahyönteisiä. Walsinatsin ajatuskulku oli ilmeisesti jotain ihan muuta kuin kaikilla muilla. Garson kyllä yleensä nautti kolleegansa päähänpistoista, mutta tämä sota oli vetänyt hermot kireälle. Tuntui, kun kaikkeen tuollaiseen käytetty aika olisi mennyt turhaan.

Ta-Matoran katsoi oman ajatustyönsä tuloksia. Paperilla kliiniset oli laskelmat siitä, kuinka paljon tuhoa sarjatulella ammutut Cordak-ohjukset saivat aikaan. Kuinka paljon teknologiaa ja tavaraa ne käänsivät kivikaudelle, kuinka monta sotilasta tai vihollisaluksen mekaanikkoa ne tappoivat tai haavoittivat.

Näytti siltä, että maailma olisi ollut paljon parempi paikka, jos kaikki olisivat keskittyneet humoristisiin fläppianimaatioihin.

[spoil]Omistettu Snowielle. Sinun hahmossasi on liikaa potentiaalia.[/spoil]

Vastaa