Nimetön saari

Joueran liittolaisena kerran tunnettu olento liikahti.

Joskus se oli yksi olento. Tänään se oli monta olentoa. Sekava massa kuopan pohjassa päästi painajaismaisia ääniä ja liikahteli rajusti. Maa-aines mureni hiljalleen kuopan pohjalle kasvattaen infernaalisen olentojen liiton massaa. Kuului hassuja plopsahtavia ääniä kun pikkukivet putosivat massaan ja se huusi mielihyvästä.

Joku Matoran saarella oli kerran sanonut, että kaikki koostuu pienen pienistä pikku Matoraneista jotka pitävät toisistaan kiinni pikku käsillään. Kuopan olennot huusivat taas ja pienen pienet Matoranit törmäsivät toisiinsa sekaannuksesta. Yksinäinen puu taittui keskeltä ja hajosi puulastujen myrskyksi, jonka massa imaisi. Hiekkatien kivet pomppivat itsestään kohti kuopan reunaa.

Massasta nousi olentoja.

olentoja

Mieli

jouera MINÄ KOSTAN olin kokeesi

kuuletko sinä se on KOSTO

Kapura

Kapura käveli Klaanin käytävillä. Oli yö tai ainakin pimeää. Mistään ei kuulunut ääniä. Paitsi mielestä. Sieltä ne äänet aina kuuluvat.

Hei Fore, tämä ei edes vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin. Kärrätään sairasosastolle.

Seinät näyttivät kuluneilta. Rakennusmateriaaleja oli kätetty sekaisin. Tai ehkä kivirakenteita oli vain paikattu kuluneilla laudoilla. Ne mätänivät. Silti Kapura oli varma, että hän käveli Klaanin käytävillä. Ovia ei ollut ollenkaan. Oli käveltävä eteenpäin. Taaksepäin ei voinut mennä. Jos se olisi halunnut niin, hulluus ei olisi edennyt näin pitkälle.

Eteenpäin.

Lattialla oli punainen matto, johon oli syöpynyt reikiä. Kapura ei ollut varma, mutta ne olivat saattaneet tulla jostain mutta ei ei ei hän ei halunnut tietää. Matto oli punainen, joten se lähes peitti ei ei ei TÄMÄ ON KUVITELMAA USKO

Lattian reiät olivat tulleet PLASMASTA.

Feterra käveli Kapuraa vastaan. Se katsoi Toaa mekaanisella armottomuudellaan, mutta se ei hyökännyt. Kaikesta päätellen se oli jo tehnyt tehtävänsä. Kone puhui.

“Ratkaisu: USKO HERÄÄ JO“

Feterran sisuksista kuului metallista kolinaa. Se hajosi osiin varsin äänekkäästi. Metalliset osat pomppivat hetken matolla fysiikan lakeja uhmaten ja aiheuttivat melko paljon naurun kaltaista ääntä. Sitten ne rauhoittuivat ja vaara oli ohi VAARAA EI OLLUT SE ON VÄLIETAPPI MUISTA

Eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin.

Seinään oli kirjoitettu aineella joka oli tietenkin verta viesti kenelle? tiedät kyllä

“Sinulla on tehtävä ET SAA UNOHTAA tuo minulle MATORO”

Eteenpäin. Kapura ei halunnut jäädä tutkimaan viestiä. Hänellä oli unenomainen käsitys siitä, että oli tärkeää mennä eteenpäin. Käytävän (joka oli jo tässä vaiheessa aika pitkä Klaanin käytäväksi) lopussa oli pakko olla jotain. Jotain tärkeää. Ehkä toinen viesti? Mutta se viesti olisi erilainen.

Se kertoisi jotain uutta. Et saa unohtaa. Hän ei unohtanutkaan.

Käytävän loppu läheni. Kapura halusi lopettaa kävelemisen nähtyään, mikä siellä odotti mutta se oli mahdotonta. Takaisin ei voi mennä. Et sinä ainakaan. Näin lähellä se imi Kapuraa kuin magneetti. Se laajeni, käytävä jäi taakse, olemme hulluuden alueella, kiitos kun kävitte ja muistakaa maksaa oikealla olevalle neidille.

Se oli MIELI

Zairyhin saari kauan aikaa sitten

Jouera oli ainut varautunut. Siksi hän jäi henkiin.

Maanalainen halli levittäytyi Joueran eteen, kun hän astui alas maanpäällisestä laboratoriostaan. Projekti Suoja II eteni loistavasti. Jouera näki jo itsensä lajinsa johtohahmona, eikä hän tekisi samoja virheitä kuin Diereue tai joku muu.

Voi Diereue, voi tuo pelinappula joka tuli SYÖDYKSI.

Sillä hetkellä maailma loppui. Ääni oli sanoinkuvaamaton. Se kuului samaan aikaan ylhäältä ja sisältä, tarkemmin sanottuna mielen sisältä. Joueran näkökenttä hävisi muutamaksi sekunniksi, mutta hän aisti kun ne kirotut juuret työntyivät alas. Ne särkivät laitteet ja valot muuttaen huoneen yhdeksi hälytysäänien ja pimeyden sekasorroksi. Ne hajottivat rakenteet, kaatoivat seinät ja työnisvät katon alas yhdessä kohtaa.

Mutta ne veivät pääasiassa erään lajin kaikki edustajat lukuun ottamatta yhtä. Suurin osa kaatui ensimmäiseen mielensisäiseen iskuun, ja se ei lakannutkaan vaan jatkui. Juuret tunkeutuivat useimpien kehoihin, hajottivat mekaaniset osat ja puristivat harvat orgaaniset rikki. Juuret tekivät työnsä nopeasti ja muokkasivat lajin jäsenet muodottomiksi kasoiksi metallinpalasia. Mutta suurin osa kuoli aikaisemmin. Vain Jouera tunsi Zairyhin mielen, vain Jouera osasi suojautua siltä.

Jouera, lajinsa viimeinen jäsen joka avasi silmänsä ja näki tuhon. Hän näki hävityksen. Hän näki rappion.

Ja hän näki ne juuret, niitä oli kaikkialla.

Muutama juuri yritti hajottaa hänen kehonsa, mutta Jouera reagoi nopeasti. Loppuen lopuksi hän sai vakavia vammoja, mutta hän selvisi hengissä saarelta. Ainoana. On sekin jotain. Jouera kohdisti juuriin pienemmän mieli-iskun ja sai ne räjähtämään spontaanisti. Zairyh liikkui lähinnä mielen avulla. Mieli, sen suurin vahvuus ja suurin heikkous.

Juurimössöön verhoutunut Jouera käveli tyynesti kohti erästä tiettyä huonetta. Juuria tuli lisää, mutta hän hoiteli ne tyynesti. Tyynesti. Älä näytä paniikkiasi, ne sanoivat, se on heikkous. Me emme kaipaa lajiimme heikkouksia.

Mutta Jouera ei ollut mielestään tyyni. Enemmän tyhjä. Ensimmäistä kertaa elämässään hän ei tiennyt, mitä hän tekisi. Hänellä ei ollut minkäänlaista kiintymystä lajinsa muita jäseniä kohtaan (HEIKKOUS), mutta tämä huone ja maanpäälliset huoneet olivat suunnilleen ainoa paikka, jonka Jouera muisti. Hän oli tullut jostain kaukaa muiden mukana, mutta ne muistot olivat hämärtyneet kuin veteen heitetty väriaine.

Se huone oli edessäpäin. Jouera astui ovesta siniseen huoneeseen, joka oli pulloillaan Toa-kanistereita muistuttavia esineitä. Mutta tyhjä se ei ollut. Tämä huone, Säilytyshuone oli paikka, johon onnistuneet ja epäonnistuneet kokeet säilöttiin. Nyt se huone oli täynnä elämää ilmeisesti sen takia, että Zairyh oli rikkonut sähkölaitteet, joiden avulla kapselit pidettiin kiinni ja erityisessä tilassa, jossa kokeet pystyivät elämään.

Lattialla oli etäisesti Matorania muistuttava hahmo, jonka ruumiissa oli kamalia aukkoja siinä, missä pitäisi olla mekaanisia osia. Kudos oli kasvanut korjaamaan ne, mutta ilman kanistereita tämä koe ei eläisi pitkään. Ah, kanisterit, nuo ihmekeksinnöt jotka oli suunniteltu pitämään kokeet hengissä mahdollisimman kauan.

Jouera astui sen, kaksipäisen Matoranin, täysin mekaanisen kalan ja muiden kokeiden (tai jossain tapauksissa Koehenkilöiden) ohi. Muutamat olivat hengissä, kuten Matoran joka huusi koko ajan “Täällä on kuuma, päästäkää jo pois apua” (Jouera muisteli, että tämä saattoi olla se säteilykoe) ja biomekaaninen kala, joka hengitti maalla. Osa oli selvästi kuollut tai ei muistuttanut mitään Joueran tuntemaa. Viimein hän saapui kohteeseensa.

PROJEKTI PEUR I
TILA: VAKAA
KÄYTTÖTARKOITUS: KOE
PROJEKTIN JOHTAJA: JOUERA
MUUT NIMELLISET: DESABLE, AJERIA

Jouera vetäisi kapselin esiin. Projekti Peur I, Joueran Liittolainen, Matoranin Varjo olisi katsonut häntä, jos sillä olisi ollut näkyviä silmiä. Todennäköisesti se havaitsi Joueran mielellään. Niin nämä jutut toimivat, Jouera ajatteli, mieli sitä ja mieli tätä.

Ja vasta tänä päivänä Jouera oli tajunnut, miten vaarallinen ase mieli oli.

Sairasosasto

Kapura avasi silmänsä.

Kipu oli poissa.

ET SAA UNOHTAA