Kenraalin muisto herää
Klaanin pihamaa
Nurukan, maan toa ja Metru Nuin veteraani käveli poispäin Tongun pajalta. Toa oli kokenut uuden välähdyksen menneisyydestä, muiston joka vaikutti niin tutulta mutta samalla niin oudolta. Nurukanin miettiessä tätä muistoa, muisto imi hänet kokemaan toain sodan kauhuja taas uudelleen…
Nurukan ampui kanuunallaan yhtä metsästäjää, joka muuttui täysin luonnottomaksi ja groteksiksi kummajaiseksi, joka muodonmuutoksensa jälkeen katseli itseään pari sekuntia läheisen rakennuksen vielä melko ehjähköstä ikkunasta, mutta nähdessään kuvajaisensa, biomekaaninen ja osittain orgaaninen kummajainen tuli siihen tulokseen että elämää ei enää ole, vaan tähtäsi itseään kiväärillään kaulaansa.
Kuului laukaus.
Nurukan katseli oudon mutantin kaatumista maahan. Maa ja läheinen taistelutanner oli ihan sinertävän veren peitossa ja siellä täällä näkyi olennon paisuneen pään ja aivojen kappaleita. Sota oli taas näyttänyt kauneimmat puolensa.
Metsästäjiä vyöryi lisää ja toa joutui pitämään rintamalinjat asemissaa, Bunkkerien rakentaminen oli perin helppoa kun hallitsi maan elementaalivoimaa ja aina nytkin Nurukan oli yhtä maan kanssa, kanavoiden ajatuksillaan elementaalivoimia tottelemaan tahtoaan.
Maa liikkui kuin meri konsanaan, pienten maapartikkelien liikkuessa uusille paikoilleen ja luodessa uusia piilopaikkoja toain joukoille ja liittolaisille.
Bunkkereiden noustessa maahan, joukko toia vaihtoi rintamapaikkojaan yhdessä biomekaanisten otusten kanssa ja siirtyivät kohti metsästäjäin rajaa. Tämä ei-kenenkään-maa oli vaarallista seutua jossa maa oli kuollutta ja monien myrkkyjen saastuttamaa.
Isot kolmipiippuiset zamor-sarjatulikiväärit nousivat paikoilleen sitä mukaa kun joukot etenivät ja aloittivat luotisateen kohti pimeyden metsästäjiä.
Lukuiset peikot, syväläiset ja selakhikaanit yrittivät edetä kilpiensä suojissa kohti toain rivejä, mutta toain ja vahkien tarkka-ampujat ja sarjatuliaseet ampuivat yrittäjät nopeasti.
Nurukan huomasi kuinka muutama raudan toa kontrolloi voimillaan maata, luoden raudasta piikkilanka-aitoja jotka repivät nitä ylittäviä metsästäjiä kappaleiksi. Verta roiskui kun ansat laukesivat kosketuksesta.
Muisto alkoi pikkuhiljaa häiventyä pois, kun Nurukan käveli päistikkaa yhtä klaanin pihamaan harvoista puista ja kaatui maahan.
“Ai karzahni. Kuka laittaa nämä puut keskelle tietä…” Nurukan puheli itsekseen, koettaen nostaa itseään ylös maasta. Toa oli kaatunut maahan ja hieroi päätään joka oli osunut puuhun. Pudistellen päätään toa yritti saada näkökenttänsä suoraan.
Nurukan nousi vaivalloisesti maasta ja matkasi kohti klaanin linnoitusta. Hänelle oli tullut kova hinku lähteä Metru Nuille ja matkaa pitäisi alkaa valmistella hyvissä ajoin etukäteen.
Hieroen selkäänsä, Nurukan taivalsi linnoitukseen ja ohitti muutamia klaanilaisia. Toalla olisi vielä paljon tehtävää mysteeriensä selvittämisessä…