Nui-Koro, tori

Mukulakivinen aukio kylpi kaikissa sateenkaaren väreissä, kun kaupungin kirjavat asukit tungeksivat sen keskellä olevan, vanhan puulavan ympäristössä. Torin laidalla vanhan kivisen kellotornin vanha viisari jyskytti menemään jossain puolenpäivän kieppeillä. Ja aurinko paistoi.

Pormestari mulkoili puisella korokkeella komeilevia sankareita hyvin, hyvin vihaisesti. Jalkapuusta käsin. Kepe, Snowie ja Harkel sen sijaan olivat yhtä hymyä, ja Suflerykin näytti iloiselta. Tilapäisesti kaupungissa korkeinta valtaa käyttävä Nui-Korolainen, parlamentin puheenjohtajana toimiva Ga-Matoran, kiinnitti juuri pronssisilla, Hahnah-rapukaiverruksilla koristelluilla rintamerkeillä nelikon harteille tummansinisiä, lyhyitä viittoja. Harkelin ja Sufleryn kanssa Ga-Matoranilla ei ollut mitään ongelmia, mutta Klaanilaiset olivat kiusallisen pitkiä viitan tyylikkäälle ripustamiselle. Pian paikalle kuitenkin saatiin laatikko, ja työ jatkui. Klaanilaiset kumarsivat kiitollisina, vaikka Kepen mielestä Snowien ele muistutti hieman liikaa niiausta.

Lopulta viimeinenkin hakanen kliksahti kohdalleen ja Ga-Matoran astui loitommas. Siitä hän käveli ryhdikkäästi takaisin tummaan, kiiltävästä puusta valmistettuun puhujanpönttöön, jonka ulkokuoressa komeili sama rapukaiverrus. Samasta pöntöstä käsin hän oli hetki sitten lukenut pormestarille jaetut syytökset. Asiat tulisivat kuulemma muuttumaan Nui-Korossa. Uudet vaalit pidettäisiin pikimmiten ja välit Bio-Klaanin väen kanssa koetettaisiin saada tervehenkisemmiksi. Vaikeat ajat tulisivat vaatimaan kahden saaren suurimman asutuskeskuksen saumatonta yhteistyötä. Lisäksi hän oli hehkuttanut klaanilaiskaksikon, viiksekkään komissaarion sekä ujon poliisilaitoksen sihteerin panosta asiaan.

”Ja nyt nämä neljä sankaria”, Ga-Matoran jatkoi juhlapuhettaan. ”Ovat virallisesti Nui-Koron Kaartin virallisia kunniajäseniä!”

Hetken väkijoukko hurrasi, mutta sitten puheenjohtaja kumartui taas mikrofonin ääreen.

”…paitsi että herra Harkel ja neiti Suflery kuuluvat jo kaartiin, joten he ovat kai sitten sekä tavallisia jäseniä että kunniajäseniä.”

Lisää aplodeja, tällä kertaa melko vaisuja.

”No ihan sama, nyt heillä on kiiltävämmät mitalit.”

Raikuvat suosionosoitukset.

Seuraavaksi Ga-Matoran kutsui Harkelin vielä kertomaan yksityiskohtaista kuvausta rikoksen selvittämisestä ja esittelemään mahtavia naamakarvojaan.

”Snowie”, Kepe supatti vieressään seisovalle toverilleen.
”Hm?” Valkoinen klaanilainen käännähti tiedemiestä kohti.
”Meidän täytyisi lähteä.”
”Näinkö luulet?”
”Tiedän. Minuun otettiin yhteyttä Klaanista sillä aikaa, kun poliisit syynäsivät kasaamaamme todistusaineistoa. Minulle jäi vähän epäselväksi, mitä kaikkea kotona on tapahtunut, mutta meidän kannattaisi suoritua tästä keikasta mahdollisimman pikaisesti.”

Kaksikko suuntasi lavalta alas puisia portaita pitkin, ja väkijoukon keskeltä raivauduttuaan Snowie ja Kepe kulkeuttivat itsensä hieman syrjemmälle. Harkelin jatkaessa puhettaan ja suuren yleisön katseiden kohdistuessa niille suunnille oli kahden klaanilaisen helppoa suunnata askelensa kohti majataloa. Iloisen ryhmähengen pariin kumpikin olisi jäänyt kernaasti, mutta nukkumatta jäänyt yö sekä Nimda-uskonnon salojen selvittäminen ajoi kaksikkoa kohti lepoa ja matkan jatkamista.

Torin laidalla kumpikin vielä vilkaisi taakseen. Puulavalla Suflery näytti poikkeuksellisen eksyneeltä, kuin jotain katseellaan etsiväiseltä, ja Harkel loisti mikrofonin ääressä, viikset tuulessa liehuen.