Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Mr.Killjoy

0 kommenttia

Metru Nuin laivasatamat – Le-Metru

Mustiin kääreisiin kietoutunut olento hyppäsi aluksesta ulos ennen kuin se ehti kunnolla edes laskeutua. Tavaratilan luukusta sataman konttialueelle laskeutunut olento oli piilottanut oranssina hehkuvan kuulan siteidensä alle, suojellen sitä samalla käsillään.

Olento kurkisti yhden suuren kontin takaa ja varmisti reitin olevan selvä. Odotettuaan läheisen trukin ohiajon, siteisiin kääriytynyt nopeasti kiitävä olento ylitti sataman ja katosi sen toisella puolella sijainneeseen sankkaan suojeltuun metsään…

Puoli tuntia myöhemmin

Polkua pitkin kulkenut Ga-Matoran tuijotteli hetken oudosti heiluneisiin puun latvoihin, tullen kuitenkin lopulta hyvin lintuisaan päätökseen liikkeen aiheuttajasta. Neitokainen tuskin olisi koskaan osannut arvata, että tuon kyseisen puun latvassa kökötti parhaillaan täpärän paon Odinalta tehnyt musta olento.

Puu oli korkea ja sen latvasta näki hyvin kauas. Satama josta hän oli juuri poistunut näkyi vielä selvästi. Olento kuitenkin keskitti katseensa pohjoiseen ja niin teki hänen esiin kaivelemansa pieni kämmentietokoneensakin.

Pienellä näytöllä oli valtaväriltään hyvin vihreä kartta ja siinä kartassa oli keskellä pieni musta piste osoittamassa laitteen käyttäjän senhetkistä asemaa. Olento nipisti kosketusnäyttöä ja kartta zoomasi taaksepäin. Metru Nuin muodot alkoivat erottumaan kartalta selkeästi. Olento siirteli karttaa niin kauan, kunnes sen näytöllä näkyi toinenkin piste. Tämä piste sijaitsi Onu-Metrussa ja sitä merkkasi pieni punainen lippu.

Olento hymähti, tuijotti karttaansa hetken ja sulki sen jälkeen laitteensa. Sen valkoiseen takakuoreen painettu mustan käden muotoinen tunnus välkähti nopeasti laitteen sammuessa, jonka jälkeen se katosi olennon siteiden uumeniin.