Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kostaja, 273

0 kommenttia
Spoileri ValitseNäytä

Bio-Klaanin saari, Mt.Ämkoon pohjoisen puoleinen rinne, Nazorakien vuoritukikohta

Aurinko sarasti Klaanin saarella. Auringon valo sai Mt.Ämkoon valkoiset rinteet hohtamaan valkoisena. Mt.Ämkoon pohjoisella rinteellä sijaitsi Nazorakien salainen vuoritukikohta. Tukikohta koostui vain parista metallisesta rakennuksesta. Nazorakit kuitenkin käyttivät sitä toimintapisteenään tehtävillään vuorella. Pureva pohjoistuuli sai lumen pöllyämään. Kovan tuulen yli kuului kuitenkin moottorin jylinän lähestyvän tukikohtaa. Musta, raskaasti aseistettu ja panssaroitu helikopteri lensi korkealla, tukikohtaa päin. Sisällä eräässä rakennuksessa tiedemies-Nazorak havahtui tutkimuksistaan ja käveli kiireesti ulko-ovelle. Helikopteri laskeutui sille varatulle kentälle vähän matkan päähän muista rakennuksista. Sen propelli sai lumen pöllyämään sekaisin ympäriinsä, kun helikopterin ovi aukaistiin. Esiin astui mustaan haarniskaan pukeutunut Nazorak-johtaja ja kaksi hänen turvamiestään. Johtaja käski turvamiehiään jäämään kopteriin ja hän itse lähti kävelemään portaita ylös, häntä odottavaa tiedemiestä kohti.

“Päivää”, tervehti pitkä ja tumma torakka. Tiedustelupalvelun johtajan, 007:n, mustalla haarniskalla näkyi lumihiutaleita.
Valkotakkinen tiedemies-Nazorak vastasi sotilastervehdyksellä. ”Hyvää päivää Tiedustelujohtaja, 007.” Tiedemies vastasi.

“Sinulla oli jotakin, josta Tiedustelupalvelu voisi olla kiinnostunut?” 007 kysyi suoraan. Hän katsoi omituisen näköistä Nazorakia. Tämä tiedemies oli nimittäin täysin valkoinen. Hän oli ”nimeltään” 273. Hän piti alempia käsiään ja siipiään valkoisen työtakin sisällä.

“Kyllä, aivan” Tiedemies-Nazorak nyökkäsi. Hän yritti peittää innostumistaan ja pysyä arvokkaana. Tätä tilaisuutta olen odottanut koko ikäni, hän ajatteli.

Kaksikko kävelivät labraan. Se ei ollut kovin iso, tavallisen keskikokoisen kokoinen. Seinillä riippui sinikopioita ja koeputkiloita oli pöydällä monta kappaletta. huoneen nurkassa oli korillinen jäädytyksen Kanokoita.

Valkoinen tiedemies nosti pöydältä metallisen kiväärin mallisen ampuma-aseen syliinsä ja esitteli sitä Tiedustelun johtajalle 007:lle. “Tämä on Nestetyppikivääri. Se ampuu typpipanoksia, jotka kohteeseen osuessaan hajoavat ja jäädyttää kämmenen kokoisen alueen kohteessa. kuuden(miksi aina kuusi?) panoksen lipas ja laser-tähtäin .

“Mielenkiintoista”, tummempi kaksikosta sanoi ja nappasi pitkähkön valkoisen aseen. Hän kokeili sitä ja nosti sen ampuma-asentoon. Aseesta ei kuulunut käytännössä mitään ääntä sen lauetessa, ja pieni kohta metalliseinää oli jään peitossa.
“Äänetön. Se on hyvä”, torakka murahti.

“Jäävuorilla ei kannata kuulua kovaa ääntä. Laukauskin riittää aiheuttamaan lumivyöryn” Valkoinen Nazorak sanoi. Tämä tiedemies oli erikoistunut lumisten alueiden tutkimiseen. Sitten hän ohjasi vieraansa toisen keksinnön luokse. Hän nosti tavallisilta näyttävät tummat aurinkolasit ja laittoi ne silmilleen. “Lämpöskannerit. Laseista näkee katsotussa alueessa kaikkien kohteiden ruumiinlämmöt, joka helpottaa vihollisen näkemistä lumimyrskyssäkin.” Tiedemies esitelmöi

Agenttijohtajaa ei juurikaan kiinnostanut jäävuori-olosuhteet, jotka tuntuivat tuota tiedemiestä niin kiehtovan. Hän ennemmin suunnitteli erilaisia käyttötarkoituksia äänettömälle tehokkaalle aseelle salamurhiin ja vakoiluun. Lämpökameralasit taasen toimivat pimeässä.

007 kokeili laseja. “Nämä ovat epäkätevät laseina. Haluan ne sellaisina, että ne pysyvät päässä olosuhteissa kuin olosuhteissa”, hän kommentoi hetken ympäristöään laseilla tarkkaillen.

“Hmm, aivan…” Valkoinen Jäätutkia, niin kuin hän itseään kutsui, nyökkäsi mietteliäänä. Hän huomasi, ettei vierasta kiehtonut tällä vuorella vallitsevat olosuhteet, vaikka se saattaisi käydä vielä kalliiksi hänelle. Sitten kaksikko siirtyivät seuraavaan laitteeseen. Huoneen nurkassa makasi kokovartalo haarniska. “Tämä haarniska on luodin kestävä ja sen sisällä olevat vastukset suojaavat sotilasta kylmyydeltä. En ole vielä ehtinyt asentaa aseistusta, mutta parantelen sitä heti. Niin, vielä haarniskan kypärässä on ilmaletku ja radiolähetin, jos sotilas joutuu lumivyöryn peittämäksi.”

”Hmm, eli tavallaan selviytymispuku. Tälle tuskin on käyttöä, jollet tee niistä pienempiä ja ketterämpiä.” 007 ohitti haarniskan.

”Selvä” Jäätutkia sanoi hieman pettyneenä siitä, että hänen keksintönsä hylättiin. ”Standardi äänetön täysautomaattinen Zamor-pistooli, joka kohteeseen osuessa aiheuttaa jäätävää kipua, joka pitkään aikaan hoitamatta aiheuttaa osumiskohtaan orgaanisen kudoksen kuolion.” 273 esitteli vieraalleen.
”Hmm, ehkä jos…” 007 sanoi mietteliäänä ”Eikö tätä keksintöä saisi yhdistettyä jääkivääri-pistooliksi?”

”Kyllä kai” 273 vilkaisi nopeasti pöydällä olevia tutkimuspapereitaan ”Seuraava keksintö on toisessa huoneessa.” Kaksikko lähtivät huoneesta käytävään. He tulivat avaraan halliin, jossa oli kulkuneuvoja. He kävelivät raskaasti aseistetun moottorikelkan luokse. ”Tässä on prototyyppi huippunopeasta moottorikelkastani: neljä kohteeseen hakeutuvaa ohjusta, kaksi konekivääriä, turboahdetut moottorit, telaketjut ja teräspanssarit.” Hän kertoi

”… Moottorikelkkoja? Jos sen saisi pyörillä tai teloilla, tilaisin. Muuten hyvä” 007 sanoi.

273:n naama venyi ylpeään hymyyn ”Tästä te pidätte.” Kaksikko käveli valtavan ilmatyynyaluksen eteen. ”Samat herkut kuin moottorikelkassakin. Lisäksi se leijuu, ylittää miinat, 100 Kion tuntivauhti, Tietokoneella ohjattavat konekiväärit ohjusten torjumiseen, energiatykki katolla ja liekinheitin.” Tutkija päätti listan ylpeänä. Hän katsoi voittamattomalta näyttävää alustaan ja kääntyi sitten 007:n puoleen odottaen vastausta.

”Kyllä, tämä on erinomainen! Mutta… Saarella ei ole jäätiköitä kuin Mt.ÄmKoo ja kaikki nuo sinun laitteesi on suunniteltu lumimaastoon. Tee niistä yleisversiot, hyvä mies! 007 suostui lopulta kommentoimaan tiedemiehen pakkomiellettä jäähän.

273:n hymy lopahti hetkessä. ”Aijaa… No jos niin tahdotte” Hän sanoi pettyneenä ja kääntyi katsomaan suuresta ikkunasta kaukana kohoavaa vuoren huippua. ”Mutta” Hän keskeytti 007:n ilmatyynyaluksen tutkimisen. ”Olen hieman tutkinut sotilaidemme liikettä ja ajattelin, että Imperiumimme saisi paremmin jalansijaa jos pääsisi liikkumaan vuoren yli.”

”Alueiden valtaaminen on Maavoimien työ, ei Tiedustelupalvelun. Mutta voin kertoa lumivarusteistasi, jos niille tulee tarvetta” 007 sanoi yllättävän rohkaisevasti. ”Onko sinulla muita keksintöjä?”

”Hmm, ei. Ellei tuota Jääenergiaa kanavoimaa hanskaa lasketa, mutta en ole saanut sitä oikein toimimaan. En ole löytänyt tarpeeksi voimakasta voimalähdettä noin pieneen keksintöön” 273 osoitti läheisellä pöydällä hyödyttömänä makaavaa metallista hanskaa.

”Mitä se tekee?” 007 kysyi.

”Olin suunnitellut sen jäädyttävän kohteen umpijäähän kosketuksesta. Kun hanskan ranteessa olevaa rullaa vääntää oikealle, hanska aktivoituu ja kerää jääenergiaa hanskan kämmenessä olevaan laukaisimeen. Kun jokin koskee kämmenen laukaisimeen, se vapauttaa energian. Siinä on myös yliäänitoiminto, joka nappia painamalla rikkoo jäädytetyn ja haurastuneen kohteen palasiksi. Mutta kuten sanoin, se ei toimi. Edes voimakkain Kanoka-kiekko ei anna tarpeeksi energiaa.” Hän selitti.

”Kuulostaa varsin toimivalta. En ehdi miettiä asiaa nyt. Tilaan laseja, jääkiväärejä ja ilmatyynyaluksia.” 007 sanoi ja laski pöydälle tilauslapun, jonka hän oli kirjoittanut kuunnellessaan. ”Ilmoita, jos saat hanskan toimimaan. Minun on mentävä nyt.”
007 lähti hallista takaisin helikopterilleen. Ainostaan 273 jäi huoneeseen tarkastelemaan tilauslistaa. Sitten hän nosti pöydältä metallihanskansa ja pyöritteli sitä käsissään mietteliäänä. ”Hah! Vai ovat keksintöni muka hyödyttömiä? Vai olen pelkkä surkea rakentelija?!” Hän muisteli itsekseen vihaisena. ”No, nythän se nähdään. Pian kaikki tuntevat Jäätutkija 273:n!!”. Hän katsoi uudestaan hanskaansa ja laittoi sen käteensä. Hän liikutteli sormiaan hanskan sisällä ja mietti ankarasti. ”Niin, pian se nähdään…” Sitten hän käveli hallista pimeään käytävään.