Gekko

Klaanin koillisrannikko

”Miten on mahdollista, että alle kilometrin säteellä ainut oleva puu on se mihin törmääm-n”, robotti ihmetteli ja käännähti katsomaan matoranin raatoja hetkeksi.

Robotti käveli tylsistyneenä eteenpäin kivikkoisessa maastossa. Metsää siinti edessäpäin. Hyppien pienten kivien ylitse ja hieamn nopeuttaakseen matkaansa käyttäen avuksi rakettikenkiään joilla sai vähän lisävauhtia ja metsään päästyään hiljensi sillä näki jotain edessäpäin ja sitten pysähtyi tarkkailemaan.
Kuusiraajaisia, aseilla varustautuneita ruskean, harmaan, mustan ja puanisen erisävyissä olevia torakkamaisia olentoja. ”Tiedätkös 1006”, Yksi niistä sanoi.

”No?”, Päästä punertava torakka kysyi.
”Täällä rannikolla on tappavan tylsää. Ikinä ei tapahdu mitään mielenkiintoista. Jokunen matoran juoksee ohi… kuukaudessa ja se pitää sitten ampua”.
Siihen tulee nyt muutos…
Torakka hätkähti ääntä joka kuului hänen takaansa, sitten mustakaapuinen olento hyppäsi esiin pusikosta torakan eteen, tarttui aseeseen joka makasi maassa ja ampui tämän, tämä kaikki tapahtui noin kahdessa sekunnissa ja toisen torakan havahtuessa uniltaan kaapuneito työnsi jalkansa tämän naamaan ja käynnisti rakettimoottorinsa polttaen torakan naaman tunnistamattomaksi möykyksi.

Kolmas etäällä oli havahtunut ja lähestyi robottia. Robotti kaivoi esiin mukaan ottamansa zamor pistoolin ja laukaisi kaksi tarkkaan tähdättyä ammusta torakan otsaan ja potkaisi tämän kumoon.
”Suunta taitaa olla oikea”, robotti sanoi itsekseen.
Metsää riitti senkin edestä mitä rannalta metsään oli kulunut. Mutta sen sijaan, että matkalla vastaan olisi tullut lisää torakoita riitti maanpinnassa jos jonkinmoista möngertäjää ja puissa kaikenkarvaista vipeltäjää. Nyt maasto muuttui, kaatuneita ja jostain kohti palaneita puita ja aluksen rämiä. ja sitten puussaroikkuva mätä matoranin raato jota linnut nokkivat. Robotti katsoi inhoten tyhjiä Le-matoranin silmiä ja sen luihin asit kaluttuja kasvoja. Naamio oli tippunut maahan. Vieressä näkyi kuollut Lorahki joka oli myös lintujen ja kaikenlaisten mätäpaisekärpästen ruokaa.

Robotti käveli eteenpäin metsikköä ja aurinko alkoi jo laskea ja hieman aukealla paikalle mennessä hän huomasi auringon jo lähes laskeneen, hänen kasvoistansa tuleva näes hämäsi vuorokaudenajan ja mitä pimeämpää oli sitä kirkkaammin valo hehkui. ”Mitenkäs tämän saisi näyttämään normaalimmalta…”,robotti mietti ja teki mielessään säätöjä ja sai valon silmistään sammutettua. Oli kyllä turhan pimeää, mutta nyt hän saattoi erottaa pientä valonloistetta edessäpäin joka tuli ilmeisesti klaanin linnakkeesta. Tielle tuli hyvin leveä joki. ”Mitenkäs… vesi”
Tätä hän ei ollut ottanutkaan huomioon
”Tuonne ei varmaan ole syytä sukeltaa…”

Vähän kauempana näkyi korkea puu. ”Jos minä, kiipeän tuonne ja leijun hiljaa alas toiselle puolelle niin ehkä en kasti merkittävästi”
Robotti suuntasi puun luo ja kiipesi sen latvaan, sinne päästyään hän leijui alas ja yritti saada otetta vastarannalla olevasta oksasta, mutta ei onnistunut ja kastui polviaan myöten. Rakettimoottorit kastuivat eivätkä käynnistyneet uudestaan, mutta mutuen hän oli kunnossa.
Pienen patikoinnin jälkeen näkyi tuo jylhkeä linnoitus ja sen suuret portit.

Vastaa