BKS Hildemar, hytit

Kahden hahmon välillä vallitsevaa hiljaisuutta rikkoi ainoastaan pienoinen metallinen kalahtelu, joka syntyi punaisen Metsästäjän näperrellessä kädestään irroitettua panssarinpalasta. Märkä paperikasa vieressään Killjoy tarkisti ja kuivasi haarniskaansa pala palalta, suurikokoisen jään Toan seuratessa tilannetta hytin toiselta laidalta.

Summerganon ei ollut sanonut sanaakaan sinä aikana, kun oli tilassa istunut. Killjoykin oli luonut ainoastaan nopean katseen toveriinsa, tämän astuessa hyttiin. Katsekontaktia luomatta kaksikko istui hiljaa. Auringon säteet kajastivat vielä aivan veden rajassa sijaitsevista pyöreistä ikkunoista sisään. Kääntäen katseensa ulkona kajastavasta kaneudesta, Ganon näki, kuinka Killjoy asetteli tarkistetun rannepanssarinsa huolellisesti pöydälle.

Joy kävi seuraavan osan kimppuun, irroittaen nyt palasta vasemmasta kyljestään. Kypärän sisällä Metsästäjän kasvot vääntyivät irvistykseen veden valuessa hiiltyneen lihaksen ja kovan panssarin välistä.

Ganon huokasi tietäen, ettei voisi istua huoneessa ikuisesti. Lattialle valuva vesi väänsi hänen ajatuksensa väkisin Rautasiiven tapahtumiin, Toan katseen ollessa kuitenkin edelleen keskittynyt katoavaan aurinkoon.

”Sinä tiedät, ettei minulla ollut vaihtoehtoja.”

Pieni metallin kalahtelu loppui kuin seinään ja nyt huoneeseen laskeutui täydellinen hiljaisuus. Summer kääntyi hitaasti, luoden katsetta pysähtyneeseen Metsästäjään. Työskentelevät kädet olivat täysin paikallaan Metsästäjän kypärän tuijottaessa niitä alaviistoon. Tuo kypärä nousi hitaasti, katsomaan hiljaista toveriaan. Kaksikko tuijotti toisiaan hetken. Metsästäjän ilmeettömän kypärän edessä harva oli pitänyt arvokkuutensa. Summerganon kuitenkin kohtasi katseen vakavana ja järkkymättä. Pitäen päänsä aseman, Killjoy laski hitaasti toisessa kädessään olleen märän kuivauspaperin ja pudotti haarniskanpalasen pehmeälle patjalle. Metsästäjä hengitti nyt ulos edellistä raskaammin ja Ganon huomasi tämän, kallistaen hieman päätään.

Kaksikon katsekontakti rikkoutui ja Killjoy käänsi päänsä alas, palaten takaisin kuivauspuuhiin. Summer oli luovuttamassa. Hän mietti jo minne poistuisi. Viesti oli selvä, Metsästäjä ei halunnut puhua nyt.

”Kyllä sinulla oli.”

Tällä kertaa Ganonin katse kääntyi hyvin ripeästi. Metsästäjän hiljaisesta äänestä puuttui sen tavanomainen mekaaninen sävy. Vuosien aikana Suga oli oppinut sen äänen olevan pelkkä pelote. Tätä pelotetta Killjoy kuitenkin käytti aina, tilanteesta huolimatta. Nyt se sävy oli poissa, eikä Summerganon täysin ymmärtänyt miksi.

”No niin, minun ei olisi pitänyt jäädyttää sinua, minä tiedän, mutta… sinä et olisi lähtenyt sieltä muuten.”

”Se ei ollut pointtini Ganon. Sinun ei olisi edes pitänyt yrittää estää. Olisin voinut jäädä sinne ja pelastaa heidät.”

Jään Toa huokaisi, hieroen kädellä otsaansa. ”Killjoy, sinä olisit kuollut sinne, pahimmillaan olisit tapattanut pari meistä mukanasi. Minä halusin säästää arvokkaita henkiä ja sen toteuttamiseen se mitä tein oli ainoa keino.”

Killjoy työnsi työtarvikkeensa nyt edellistä isommalla metelillä sivuun. Kädet vapaana Killjoy asetti kyynärpäänsä nojaamaan polviinsa ja loi nyt jälleen kontaktin Summeriin, ensimmäistä kertaa kunnollisen keskustelun aikana.

”Hänen ei pitänyt joutua tällaiseen tilanteeseen. Yksi matka. Yksi pieni matka, jossa hän olisi saanut nähdä sotilaiden työtä… Hän ei edes taistele. Hän pelkää kuollakseen, pelkää varmasti juuri nyt… Jos olisin tiennyt, en olisi pyytänyt häntä mukaan.”

Summerganon hymähti hiljaa, tietäen Killjoyn puhuvan Rukista. Tämä oli yksi niitä hetkiä, jolloin Summer toivoi näkevänsä Joyn kasvot. Hän ei koskaan tiennyt, miten vakavasti Metsästäjä asiat otti.

”Oletteko te tunteneet kauankin?”

Toan ymmärtäväisyyteen pyrkivä äänensävy huvitti Metsästäjää ja pienen hymähdyksen jälkeen Killjoy havahtui taas jatkamaan. ”Vain viikkoja. Hän auttoi minua paranemaan. Halusi päästä väleihin. Halusi saada selvää millaista sotilaan elämä on. Halusi auttaa… ja nyt hän on tuolla jossain vihollisen kidutettavana.”

”Killjoy, hän säilyy hengissä, se on tärkeintä. Me menemme hakemaan hänet, niin kuin menemme hakemaan kaikki muutkin, heti kunhan olemme saaneet sirun.”

Metsästäjä pudisteli päätään. Olento haarinskan sisällä ei ymmärtänyt toverinsa ajattelutapaa. Liian ajattelun myötä tuhannet ajatukset tulvivat punaisen hahmon mieleen, aiheuttaen jälleen uuden kaaoksen.

”Sota ei toimi noin. Siinä ei ole järkeä, se ei mene niin kuin oletamme. Vihollinen on valmis tekemään mitä vain. Meillä ei ole syytä olettaa, että kukaan sillä tuomion paatilla tulee pysymään hengissä, ei kukaan.”

”Killjoy, meillä on heidän joukkojaan. Tässä kaksikossa on jotain merkillistä, sillä he ovat avain siihen, miksi pääsimme Siiveltä pois. Niin kauan kun meillä on heidät, voimme käydä kauppaa. Sota tai ei, panokset ovat tasan.”

Killjoy huokaisi syvään, naputtaen kypäräänsä hermostuneena: ”Taistelitko sinä?”

”Hm?”

”Taistelitko sinä sodassa?”

Suga tuijotti Killjoyta hetken ilmeettömästi. Hitaasti hän painoi päänsä ja uppoutui hetkeksi muistoihinsa.

Metru Nui. Tulta, huutoja, kuolemaa. Kaupungin jylhät rakennukset näkyivät siluetteina tuli- ja savuverhon takana. Summerganon seisoi neljän muun toan kanssa. He toimivat iskuryhmänä… Sissijoukkona, jonka tarkoitukena oli tuottaa viholliselle suuria tappioita yllättäen. Jälleen he olivat tehneet onnistuneen iskun, josta todisteena olivat parhaillaan maassa makaavat, sodan tulissa kärventyvät metsästäjien ruhot.

Yksi Sugan tiimistä oli saanut surmansa hyökkäyksessä. Tuo urheasti taistellut toa makasi nyt maassa, tuijottaen ruhjotuilla kasvoillaan Sugaa. “Sodassa on paljon pantava alttiiksi… Kaikki vaatii uhrausta.” Oli tuo toa sanonut viimeisinä sanoinaan. Suga tunsi syyllisyyttä, mutta käänsi lopulta selkänsä. Uusi taistelu odotti. Yhä uusia henkiä riistettäisiin ja Suga saisi nähdä yhä uusia väkivallan vääristämiä kasvoja, ruhjottuja ruumiita ja kuulla yhä uusia tuskanhuutoja niin omilta, kuin vihollisilta. Hitaasti viisikko kääntyi kohti Colosseumia, marssien liekkimeren läpi. Toverinsa ruumista ei viisikko voinut enää sodan tulista pelastaa.

Ulkoa kuului merilinnun rääkäisy, joka havahdutti Sugan. Hän huomasi tuijottavansa hytin lattiaa ilmeettömänä. Hän nosti katseensa takaisin Killjoyhyn. “Niin, sota. Otin siihen osaa vapaaehtoisesti saapuessani sodan aikaan Metru Nuille. Koin tärkeäksi olla mukana kukistamassa metsästäjiä. Muistan taisteluista loputonta tuskaa ja tovereiden kuolemia.”

Sugan mieleen piirtyi kuva toien runnelluista ruumiista ja murskatuista kasvoista. Noiden muistojen piinavuus kuitenkin tuntui lieventyvän hänen puhuessaan Killjoylle, joka alkoi Sugan jatkaa keskeytyksettä: “Muistan myös, miten meidän urheutemme oli lopulta kuin kallio, joka otti metsästäjien aallon vastaan horjumatta. Tuo sota kasvatti minua. Sen jälkeen olen pyrkinyt palvelemaan parhaani mukaan rauhaa ja niitä, jotka katson tovereikseni loppuun asti. Toivon ja uskon, että myös Klaanin käymä sota kaikesta huolimatta palvelee sitä yhteistä hyvää, jonka puolesta taistelimme Metru Nuillakin.”

Killjoy antoi hetken hiljaisuuden Summerin kertomuksen jälkeen. Toa oli jäänyt tuijottamaan pöydällä lojuvia Killjoyn osia ja niiden vieressä lojuvia kuivauspyyhkeitä.

”Joten sinä ymmärrät, aivan kuten minäkin. Selviytyminen on aina kiinni ohuimmasta langasta. Se lanka voi katketa aivan milloin tahansa ja juuri nyt me annoimme hyvin monen langan päästä ratkeamispisteeseen. He eivät palaa siltä laivalta.”

Summerganon huokaisi osittain ymmärtäväisesti. ”Minä ymmärrän mitä sinä tark-”

”Sinä et ymmärrä mitä minä tarkoitan!”

Killjoyn yllättävä kova äänenkäyttö hätkäytti Summerin takaisin maan pinnalle. Toa huomasi, että Metsästäjän kädet olivat puristuneet nyrkkiin. ”Ja vaikka sinä ymmärtäisit, miksi et voinut ymmärtää jo siellä laivalla? Miksi sinun piti viedä minut pois sieltä. Minä en olisi epäonnistunut, olisin saanut kaikki ulos!”

”Se laiva on liikkuva täydellinen tukikohta. Sadoittain vihollisia. Minä tiedät, että sinä olet kykenevä, mutta siellä jopa sinä olisit epäonnistunut. Kaikki epäonnistuvat joskus.”

”MINULLA EI OLE VARAA EPÄONNISTUA!” Summer säpsähti Killjoyn karjuessa ilmeettömän kypäränsä takaa. Metsästäjä oli noussut seisomaan ja tämä tuijotti nyt tuolilla istuvaa Toaa kylmästi. Ganon ei sanonut mitään, vaan tuijotti rauhallisesti takaisin, pitäen oman tyynen linjansa.

Killjoy kihisi Summerin asennoitumisesta. Hän ei kyennyt kestämään niin tyyntä lähestymistapaa tällaisessa tilanteessa. Yhdellä raa’alla vetäisyllä Killjoy heitti kypäränsä maahan, paljastaen palaneet kasvonsa. Punaisena hohtavat keinotekoisesti korjatut silmät, sulaneet muodot ja sirpaleisena törröttävä kallo ei ollut uusi näky Summerille, mutta sen luoma syyllisyydentunne nousi joka kerta. Tällä kertaa Ganonin katse harhaili hieman. Killjoy tuli aivan Toan vierelle ja painoi päänsä aivan istuvan Summerin tasolle.

”Katso minua… … KATSO MINUA! Näytänkö minä siltä, ETTÄ MINULLA OLISI VARAA EPÄONNISTUA? Tämän Klaani minulle teki. TE TEITTE TÄMÄN MINULLE! Näyttäkää että te kykenette tekemään sen muillekin. NÄYTTÄKÄÄ ETTÄ ETTE OLE NOIN NAIIVEJA!”

Summer vangitsi katseensa Killjoyyn ja he tuojottivat toisiaan hetken. Raskaasti hengittävä Metsästäjä irvisti runnellulla suullaan ja rojahti sen jälkeen takaisin sängylle, haudaten kasvonsa metallisiin kylmiin käsiinsä.

”Minä en… en missään vaiheessa ole tehnyt tätä Klaanille. Minä en sodi tätä sotaa teille. Vain itselleni ja lupaukselleni.” Joy väänsi päänsä ulos käsistään ja vilkaisi pystyyn noussutta Summerganonia. Tämä yritti välttää säälivää katsetta ja Toa pitikin kasvoillaan saman kylmänviileän ilmeen.

Ganon nyökkäsi hiljaa ja asteli varovaisesti hytin ovelle, kääntäen sen auki. Killjoy tuijotti Toan selkää tämän poistuessa, toivoen vain tämän sulkevan oven mahdollisimman nopeasti. Ganon kuitenkin jäi ovensuuhun seisomaan ja käänsi katseensa vielä kerran sängylle.

”Se on sinun henkilökohtainen ja kunnioitettava valintasi… mutta muista yksi asia. Sinä et ehkä taistele meille, mutta Klaani on aina valmis taistelemaan sinulle… Tai ainakin minä olen.”

Ovi sulkeutui Toan perässä ja Killjoy jäi hyttiin yksin mietteineen. Punainen kiiltävä kypärä lepäsi hänen jalkojensa juuressa ja Metsästäjä vain toivoi, että hän saisi rauhan, edes pieneksi pieneksi hetkeksi.

Kannelle päästyään Suga katsoi taivaalle, joka hehkui auringonlaskun punassa. Hän alkoi puhua, kuin jonkun toisen äänellä, sillä sanat tuntuivat kumpuavan jostain muualta. Puhuessaan hän muisti, miten Killjoy ja muutkin klaanilaiset olivat seisoneet hänen tukenaan ja lupasi itselleen, että seisoisi aina heidän tukenaan.

“Klaanissa me seisoimme rinta rinnan yhteisiä vihollisiamme vastaan. Vihollisia, jotka ovat saaneet niin monet muut taipumaan. Vihollisia, jotka ovat itsessään uhka maailmallemme. Me puolustamme sitä, tovereitamme ja kotiamme. Siitä Klaanissa on lopulta kyse.”

Odina, komentohuone

Metallin raaka jyskytys jomotti valkoisen Toan päässä, tämän kammetessa itseään ulos maanalaisen tehtaan syövereistä. Valtavaa rautaista arkkua perässään raahaava Toa puski lastinsa ruosteiseen hissiin ja hyppäsi lopulta arkun päälle istumaan, hissin täyttyessä kokonaan lastin koosta. Toa veti vivusta ja hitaasti, järkyttävän kovalla metelillä hissi alkoi vetämään itseään ylös komentohuoneistoon.

Minuutteja myöhemmin kuilusta nouseva elevaattori oli saapunut määränpäähänsä ja hintelä Toa veti raskaan arkun perässään keskelle komentohuonetta. Nurkassa seisova suurikokoinen hahmo seurasi Toan toimia hiljaa. Huohottava olento astui lopulta arkun luota sivummalle ja antoi tietä mustavalkoiselle Metsästäjälle, joka sivalsi arkun auki yhdellä savuavalla kädenheilautuksella.

Irvokkaalle naamalle nouseva hymy oli epäluonnollisen leveä. Purifier kumartui ja nosti luisevilla sormillaan eri pituisia ja levyisiä rautapaketteja. Paketit sylissään Metsästäjä käveli kohti huoneen takaseinää, joka loisti tavallisesta poiketen useissa valoissa.

Toa kurkki varovasti mestarinsa tekemisiä, tämän työntäessä paketteja seinään ilmestyneisiin koloihin. Pienen surisevan äänen myötä seinä imaisi paketit sisuksiinsa. Purifier kääntyi kohti Toaa, edelleen hymyillen.

”Aseita.”

Valkoinen Toa katsoi, kun hänen mestarinsa asettui vasten komentohuoneen seinää, samasta kohdasta, mistä se oli aiemmin imenyt paketit sisäänsä.

”Salkku.”

Toa hätkähti. Hän oli miltei unohtanut koko salkun. Toa avasi komentopöydän alle sijoitetun vetolaatikon ja kaivoi esille aiemmin säilötyn salkun kanssa identtisen kappaleen. Toa näpräsi matkallaan salkun auki, astellen mestarinsa eteen valkoisen valon tulviessa laukun sisältä. Purifier levitti kätensä sivuilleen, litistyen täydellisesti seinää vasten.

Metsästäjä katsoi alas, jossa hänen palvelijansa ojensi avointa salkkua kohti Purin rintakehää. Salkussa lepäävät kaksi hohtavaa ja identtistä valopalloa kiinnittivät Metsästäjän huomion, saaden tämän kirskuttelemaan hampaillaan.

”Mestari. Vaikka kiviä onkin kaksi, sinä et pärjää näillä kuin arviolta kolme tuntia suoraa taistelua. Keinotekoisia ei ole tehty kestämään minkään näin suuren pyörittämistä. Nämä on suunniteltu vain lentämiseen.”

”Älä kerro minulle itsestäänselvyykisä. Olen laskenut kaiken itsekin. Kolme tuntia on enemmän kuin tarpeeksi.”

Toa nöyristeli ja nyökkäsi Purifierille. ”Haluatko, että aloitamme.”

Metsästäjä virnisti.

Toa tyrkkäsi salkkua vielä hieman lähemmäksi, kunnes se kosketti kunnolla seinää vasten litistynyttä Metsästäjää. Pallojen valo kirkastui hetkellisesti silmiä polttavaksi, himmeten kuitenkin nopeasti kuulien noustessa maagisesti ilmaan ja sulahtaessa Metsästäjän kehon ja lihan lävitse. Valkoinen hehku paistoi edelleen himmeänä Metsästäjän sisästä, tämän kuitenkaan väräyttämättä lihastakaan.

”Käynnistä B.I.A.N.C.A.”

Jään Toa tarttui seinän viereen upotettuun vipuun ja veti sen kaksin käsin alas. Metalliset rinkulat napsahtivat seinästä ja lukitsivat Purifierin paikoilleen. Koneiston ääni täytti huoneen ja Toa katsoi vaikuttuneena, kuinka musta seinä alkoi elää. Kymmenet luukut aukesivat metalliseen sileään pintaan ja mekaaniset kourat hyökkäsivät niistä Metsästäjän kimppuun.

Mustia ja harmaita metallisia osia sisältävät valtavat kaapit liukuivat Purifierin vierelle ja kourat alkoivat napsimaan näistä osia huumaavalla tahdilla. Muutamassa sekunnissa Metsästäjän raajat olivat jo täysin tumman metallin peitossa, uusien kourien sinkoillessa seinästä ulos. Mustavalkoinen kolossi irvisti porien alkaessa kiinnittämään metallinpalasia hahmon luustoon. Kirskuva ääni sai tilannetta hyvin kaukaa seuraavan Toan voimaan pahoin. Ilkeät rusahdukset ja lentävät sirut sinkoilivat aina komentopöydälle asti, Toan yrittäessä olla ajattelematta, että hänen mestarinsa luiden siruja lensi hänen päälleen.

Karmaisevasta kivusta huolimatta Purifier nauroi. Hänen muistonsa olivat muuttuneet, kipu oli hänelle kuin uusi asia. Tästä asiasta Metsästäjä tuntui olevan innoissaan. Hän toivotti sen tervetulleeksi, janoten sitä lisää ja lisää ja lisää. Kuola hampaiden raosta valuen, Purifier katsoi kuinka porat kiristivät raajojen panssarit täydellisen tiiviiksi, jättäen ainoastaan taipeet paljaaksi liikkuvuuden maksimoimiseksi.

Koneet viimeistelivät työn survaisemalla taipeiden lävitse energiaa syöttävät kaasuputket. Metsästäjän lihaan samattomasti litistyvät putket alkoivat jo kiinnityshetkellä täyttyä Purin rintaan liitettyjen valkoisten kuulien valosta.

Asettelun jälkeen koneet lopettivat. Ne vetäytyivät sivuun, avaten samalla Metsästäjän käsiä ja jalkoja pidelleet metallirinkulat. Purifier laski kätensä rauhallisesti, katsoi niitä ja kuunteli niiden pneumaattista sihinää, joka kuului jokaisen liikkeen myötä. Toa oli rohjennut astumaan jo hieman eteenpäin, tutkien mestarinsa uutta, korkeampaa ja massiivisempaa olemusta. Purifier ei kuitenkaan poistunut seinältä. Tämä astui takaisin tiiviisti koneistoa vastaan ja vilkaisi ympärillään olevia pysähtyneitä kouria.

”Koko vartalo. Peittäkää kaikki.”

Xia, Mustan Käden (melkein) salainen tukikohta

Herran entinen toimistohuone oli muutettu henkilökunnan tiloiksi. Lautapelien parissa prosessoreitaan kehittävät Vahkit istuivat tuntikausia kerrallaan pöytien ääressä laskelmoiden strategioita ja mahdollisuuksia päihittää kaikin puolin tasavertaiset vastustajansa. Nyt huoneessa kuitenkin makasi vieri vieressä useita mekaanisia ruumiita, joita kaksi lääkintätehtäviin osoitettua yksikköä vahti tiiviisti.

Pioneerien kolmosdivisioonan viimeinen eloonjäänyt, CP3 (lempinimeltään Cody) johti nyt komentajana virallisesti Xian osastoa. Muiden hänen divisioonansa tovereiden kadottua Klaanilaisten ja kenraali Killjoyn mukana (ja jäätyään sille tielle) oli Codyn tehtävä pitää huolta, että pieni maanalainen bunkkeristo pysyisi valmiudessa, jos heitä vielä jokin päivä tarvittaisiin.

Yksikään Vahki ei tosin ollut osannut odottaa yllättävää luhistumista, jonka yksiköt olivat saanet vielä tunteja sitten osakseen. Oudosta tapahtumasta nopeiten toipunut komentaja keskusteli nyt lääkintäosastolaisten kanssa oudon ”pyörtyilyn” mahdollisesta aiheuttajasta.

”Mikä meihin osunut signaali olikaan, se oli jotain isoa ja jotain todella voimakasta. Skannasimme joukkoja lamauttaneen osan siitä ja näyttää siltä, että se on ollut voimakkuudeltaan tarpeeksi vahva ylittämään koko maailman tunnetut asuinalueet. Se ei vaikuttanut vain meihin. Samanlaisia loukkaantumisvastasignaaleja mitattiin myös Odinalta, Steltiltä, Metru Nuilta, useilta pieniltä saarilta, Klaanista ja täältä. On siis myös oletettavaa, että signaali on lähtenyt yhdestä näistä.”

Cody kuunteli lääkintävastaavan selostusta, miettien ankarasti lueteltujen paikkojen yhteensopivuutta. ”Sinä käytännössä luettelit juuri paikat, jotka sisältävät meidän teknologiaamme. Onko tämä hyökkäys?”

”En usko. Signaali vain sammutti teknologiaamme hetkeksi, mutta mitään pitkäaikaisempia vaurioita ei ole havaittu. Ainoastaan… näyttää siltä, että yksikkömme muistavat asioita, joita ei ole koskaan tapahtunut… mutta se on todennäköisesti vain yllättävän virtakatkoksen syytä. Muistijärjestelmät ovat menneet sekaisin. Ei kuitenkaan vaikuta millään tapaa yksikköjen toimintaan.”

Cody oli epäileväinen, mutta ei ehtinyt jatkamaan selostustaan, sillä yksi viestinviejistä juoksi huoneeseen, tehden kunniaa komentajalle ja aloittaen selostuksen kysymättä lupaa korkea-arvoisemmiltaan. Sairastyössä pukertavat Vahkit katsoivat tulokasta niin nyrpeästi, kuin tönköillä metallisilla kasvoilla voi.

”Komentaja, tutkatiimi nappasi jotain. Tason yksi varoitussingaalin. Se syttyi Odinalla aivan hetki sitten. Kaksinkertainen säteily normaaliin tapaukseen verrattuna.”

Cody tuijotti viestinviejää silmät ammollaan ja viittoili samalla takanaan puuhaaville Vahkeille poistuvansa. ”Komentohuoneeseen, nopeasti.”

Odina

Jään Toa katsoi, kuinka hänen mestarinsa massiivinen olemus suoristi selkäänsä keskellä komentohuonetta. Täydellisesti sinertävänharmaaseen ja mustaan panssariin purkitettu Metsästäjä oli kasvattanut jo valmiiksi suurta kokoaan radikaalisti ja tämä otti nyt ensimmäisiä askeleitaan painavalla panssaroidulla kehollaan. Haarniska tuntui kuin elävän omaa elämäänsä. Vasemman ranteen panssareista supisteleva metallinen kiekko kasvoi ja pienensi kokoaan, kuin etsien sopivaa kokoa johon asettua. Valtava kanuunamainen objekti nosti itseään panssarin selästä olkapäille ja takaisin ja näiden lisäksi haarniskan pienet nivelpalaset värähtelivät, etsien optimaalista liikkumisskaalaa.

Purifierin raskaat askeleet veivät kohti komentopöytää, jossa uudelleenmuotoiltu kypärä jo lepäsi odottamassa. Avonainen pyöreähkö kypärä nousi panssaroitujen ja entistäkin uhkaavampien luihujen sormien nostaessa sen. Pian kypärä kolahti jo hirmuisen kidan ympärille. Kypärän sivut ja päällyosa valahtivat eteen ja metallisen kolahduksen kaikuessa huoneessa se paljasti todellisen olemuksensa.

Yksi suuri ja hohtava visiirillä peitetty pyöreä silmänreikä oli liikkuvien osien saranoiden lisäksi ainoa todellinen muuttuja muuten niin täydellisen sileässä kypärässä. Silmänreiän valo kirkastui hieman raajoissa olevien putkien aloittaessa jälleen energian pumppaamisen. Metsästäjän tyytyväinen myhäily kaikui kypärän sisässä, tämän käänyessä Toan puoleen.

”Oletko jäljittänyt kohteemme?”

Toan leuka väpätti jo valmiiksi karmean äänen konemaisen version puhutellessa häntä. Komentotaululle viittoillen valkoinen hahmo infosi mestariaan, tietäen tarkkaan, mitä tämä haki. ”Jäljitys oli helppoa, vaikka kohteen kivi onkin hiipumaan päin. Merellä, matkalla kohti tuntematonta määränpäätä. Liikesuunnan laskelmoiminen vie vielä hetken, mutta lähetän ne visiiriisi kun olet jo matkalla.”

Purifier katsoi aavaa merta esittävän digitaalista karttaa, jossa pieni keltaisesta ja punaisesta koostuva piste vilkkui hiljalleen. Maaninen naurunhörähdys oli viimeinen asia, jonka Metsästäjä päästi, ennen kuin alkoi astelemaan komentotilasta ulos.

Toa katsoi mestarinsa poistumista, ollen samalla iloinen ensimmäisestä omasta hetkestään viikkoihin ja samalla surullinen siitä oletuksesta, mitä pian tulisi tapahtumaan. Elämä Metsästäjien keskellä ei opettanut kovaksi. Se opetti häntä säälimään entistäkin enemmän. Ja tällä kertaa hän sääli punahaarniskaista soturia, joka tulisi pian taistelemaan viimeisen taistelunsa.

Xia, komentohuone

Cody tuijotti valtavaa digitaalista maailmankarttaa, joka oli zoomattu täydellisesti Odinan kohdalle. Kaksi samaan syssyyn asettunutta valkoista pistettä liikkui poispäin Odinan rannikkoa. Kolme tietokoneiden ääressä istuvaa Vahkia seursivat ja tutkivat tilannetta. Viestinviejä oli jäänyt selostamaan tilannetta.

”Meillä ei ole mitään tietoa mikä tuo on, mutta oletettavasti siinä on kaksi keinotekoisvalmisteista kiveä ja se lentää juuri hyvää vauhtia Odinalta kohti merta.”

Cody seisoi rinta rottingilla, kädet ristissä selkänsä takana. Hän oli odottanut toimintaa ja sitä päivää kun osaston pitäisi olla valmiina. Hänen päässään pyörinyt päätös oli nopea ja helppo. ”Hankkikaa alus. Me seuraamme tuota.”

Viestinviejä nyökkäsi ymmärtäväisenä. ”Kyllä herra komentaja. Kuinka monta lähetämme?”

”Kaikki.”

”A-anteeksi mitä?”

Komentaja kääntyi kohti häntä selkeästi heikkorakenteisemopaan viestinviejään, kumartuen tämän ylle ja vangiten tämän katseeseensa. ”Meillä on tason yksi turvallisuuongelma. Tämä on osa prioriteetti ykköstä, joka ohittaa kaikki muut prioriteetit, tulivat nämä sitten kenraaliltamme tai haudassa makaavalta turaga-johtajaltamme. Me nostamme koko helkutin osaston ja sen 32 jäsentä ilmaan ja me lähdemme tuon perään. Onko asia ymmärretty?”

Viestinviejä nyökkäsi varovaisesti, teki kunniaa ja pyysi lupaa poistua. Vahkin juoksuaskeleiden kadotessa käytävään Cody kääntyi komentotiimin puoleen. ”Pitäkää huolta, että alus on iso ja että saamme sinne aseet ja varusteet jokaiselle yksikölle. Herättäkää loukkantuneet ja syöttäkää heille tuplavirtaa vartin ajan. Lähdemme niin pian kuin mahdollista.”

BKS Hildemar

Riisihattuaan pidellen ja mustaa viittaansa ympärilleen kietova Sadje puski laivan kannella puhjennutta tuulta vastaan. Ohittaen mietteisiinsä uponneen Summerganonin, Matoran asteli portaita alas kohti hyttejä. Hän käveli käytävän päähän ja kääntyi katsomaan ovea vasemmalla. Kolme nopeaa koputusta ja selkeä äänensävy. Siitä koostui vierailijan eväät.

”Sadje täällä. Saanko tulla sisään?”

”Ovi ei ole lukittu.”

Sadje avaa oven ja astuu sisään. Killjoy seisoo työpöydän ääressä, asetellen viimeistä haarniskansa palasta takaisin paikalleen tarkistuksen jälkeen, kääntyen kohti tulijaa. Sadje tarttui hattuunsa ja nosti sen ristiin vartalonsa eteen. “Otan osaa menetykseesi.”

Hytin perällä seisova Metsästäjä murahti vastaukseksi. “Mutta sinä et ole täällä kertoaksesi tuon.”

“En”, Sadje myönsi. Matoran huokaisi syvään ja totesi sitten: “Sinä et taida luottaa minuun.”

Killjoy hymähti ja risti kätensä. “Minä en luota kehenkään, ellei tämä anna minulle hyvää syytä. Sinä et ole poikkeus Matoran.”

“Ymmärrän asenteesi. Se on erittäin viisas tässä maailmassa, joka on armoton ja julma eikä jätä ketään henkiin. Ajatteletko, että minä johdatan teidät kuolemaan?”

Killjoy mittaili Matoranin äänenpainoa tarkkaan. “Olen nähnyt pahempaa kuin kuoleman. Jos olettaisin että olet johtamassa meitä sitä kohti, voin jo sanoa aliarvioneeni tavoitteesi.” Sadje nyökkäsi vakavana. “Entä mitä sinä luulet Betalle tapahtuvan? Ajatteletko, että minä yrittäisin varastaa sen?”

Killjoy vakavoitti äänensä. Tälle ominainen mekaaninen sävy teki jo hidasta paluuta. “Sinä olet vain Matoran. Se mitä sinä edustat on jotain aivan muuta. Voi olla että olet vain viestinviejä. Ehkä sinä et itsekään tiedä mitä voi tapahtua.”

“Tuo on lähimpänä totuutta. Minä en tiedä muuta kuin viestin sisällön, mutta sen tiedän, että viesti on aito, sillä Mestarin sinettiä ei ole mahdollista väärentää.”

“Kerro siis minulle. Kuka on mestarisi?”

“Uskontomme Pyhä Äiti. Hän on johtanut meitä niin kauan kuin voin muistaa. Hän on viisas ja kokenut, hän tietää, mikä on meille parasta, häneen me luotamme.”

Killjoy huokaisi saatuaan vastauksista kaikkein odotetuimman. “Nimdan tie on pitkä. Missä tahansa olen kulkenut, minne ikinä olen mennyt, oli laji tai rotu mikä tahansa, kaikki ovat yrittäneet saada siruja käsiinsä. Miksi nyt? Miksi kaiken tämän ajan jälkeen te luovutatte universumin halutuimman esineen sotaan joutuneen sekajohtoisen järjestön käsiin?”

Sadje katsoi maahan vältellen Killjoyn katsetta. “Minä en oikeastaan tiedä. Mutta pelkään syyn olevan, ettei se ole tarpeeksi hyvässä turvassa meillä.”

“Hhhh. Sinä siis todellakin olet… pelkkä viestinviejä.”

“Niin olen. Mutta yritän auttaa teitä suojelemaan Betaa niin hyvin kuin pystyn.”

“Minä toivon niin Matoran, minä todella toivon. Sanansaattaja tai ei, tarpeen vaatiessa en ole tarkka siitä, minne aseellani osoitan. Koskien myös odottavia tovereitasi.”

Sadje naurahti hieman koomisesti. “Mitä sitten ajattelit saavuttavasi sillä, että tappaisit minut? Minä en tiedä mitään, minä en ole erityisen voimallinen, miten minä voisin olla uhka?”

Killjoy madalsi ääntään ja astui askeleen lähemmäksi Matorania, kumartuen suoraan tätä kohti. “Olen nähnyt monenlaista. Kaikki ei ole aina sitä, mitä annetaan olettaa. Tämänkin haarniskan alla on jotain, mitä kukaan ei voisi arvata. Tämä pätee myös sinuun. Pätee keneen tahansa.”

Sadje virnisti ovelasti. “Pätee myös muihin klaanilaisiin. Entäpä, jos petos tulee omiesi joukosta?”

Tällä kertaa oli Killjoyn vuoro kuulostaa huvittuneelta. Metsästäjä nousi ja aseli takaisin pöytänsä ääreen, hypäten istumaan sille. “Olen kuullut nuo sanat ennenkin. Usko pois, sinä et tiedä näistä asioista mitään.”

“Ehkä en. Mutta tiedän, että joku klaanilaisista on petturi. Näin olen kuullut teiltä itseltänne.”

“Petturi on raaka sana. Se ei sisällä eri tilanteiden luomien olosuhteiden vivahteita. Minä tiedän petturista. Olin kerran viestinviejä itsekin. Voisin jopa sanoa, että tiedän enemmän kuin moni muu. Ja siksi tämä asia ei kuulu sinulle. Kuten ei kuulu Klaanikaan.”

“Näkeekö petturista päälle päin heti, että hän on petturi?”

Killjoy alkoi hermostua Sadjen uteliaisuuden puuskaan. Aiempi keskustelu Ganonin kanssa edelleen mielessään, Joy yritti epätoivoisesti pitää malttinsa kurissa. “Tämä petturi tuntuu kiinnostavan sinua kovin. Sano suoraan. Mihin sinä pyrit?”

“Sinä et luota kehenkään. Sinä et luota minuun etkä väkeeni, eikä sinun pidäkään. Mutta luotatko klaanilaisiin, jotka ovat mukanamme?”

Killjoy huokaisi raskaasti. “Minä en kuulu heihin, en ole yksi heistä. Täten minulla ei ole syytä luottaa myöskään heihin.”

Sadje nyökkäsi surumielisesti. “Yritän olla luottamuksen arvoinen, vaikka et minuun luotakaan.” Sitten hän avasi oven ja astui kynnykselle. Killjoy nosti pöydällä lojuvat työkalut kouriinsa ja alkoi asettelemaan niitä takaisin laatikoihin, tiedostaen kuitenkin Matoranin olevan vielä läsnä. “Minä näen ja kuulen paljon Matoran. Mikä tahansa seuraava askeleesi onkaan, suosittelen ottamaan sen varovaisesti.”

“Kiitos, että pelastit henkeni siellä laivalla”, Sadje kuiskasi ennen kuin katosi oven taakse.

Killjoy huokaisi ja kuunteli kuinka ovi sulkeutui. Yhdellä pyyhkäisyllä Metsästäjä työnsi märät kuivauspaperit roskakoriin ja kääntyi tuijottamaan siihen suuntaan, mihin Matoran oli lähtenyt.

“Vielä joku? Vielä joku joka haluaa juttutuokion?”

Hiljaisuus.

”Kiitos.”