Klaanin kahvio

Toa Nurukan siemaili kahvia Klaanin kahviossa. Maan Toa muisteli menneisyyttään, aivojen heittäessä muiston hänen sulkeutuneille verkkokalvoilleen…

Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.

Nurukan katseli edessään olevia mekaanisia olentoja ja niiden vihreänä hohtavia katanantapaisia aseita. Mekaaniset, suoraselkäiset soturit kantoivat tunikoita ja olivat valmiita taisteluun Metru Nuin puolesta. Hän komensi mekaaniset soturit taisteluun epämääräistä Pimeyden metsästäjien joukkoa vastaan.

Ionikatanat viuhuivat ilmassa kun mekaaniset soturit raivasivat tiensä läpi metsästäjäin hajanaisten rivien. Verta ja suolenpätkiä lenteli ilmassa kun teurastus tapahtui. Energiakiekot viuhuivat ilmassa, muuttaen uhriin osuessaan uhrin joko uuteen muotoon, siirsivät kohteen pois tai jäädyttivät kohteen jääkalikaksi.

Nurukan katseli joukkojensa toimintaa. Mekaaniset soturit tekivät työnsä hyvin ja kurinalaisesti. Äänettömät moniväriset soturit menivät takaisin paikoilleen ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yksi sotureista, vihreä, ryntäsi viimeisen eloonjääneen, jo vangitun metsästäjän luokse, iskien vihreää valoa hohtavan ionikatanansa metsästäjän kurkusta läpi, jolloin ase halkaisi keltaisen metsästäjän kurkun, tullen ulos takaraivosta ja purskauttaen violettia verta ympäriinsä.

Klaanin sairastupa

Saraji nukkui pedissään, kieriskellen ympäriinsä. Hän näki outoa, todentuntuista unta. Unta, joka vaikutti lähes todelta.

Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.

Saraji katseli vieressään olevia aseveljiään ja – siskojaan. Vahkeista koostuva armeija oli erään toan johdossa, mustahaarniskaisen, mustaa tykkiä ja hopeisia kynsiä kantavan soturin johdettavissa taisteluun.

Toa komensi Sarajin ja muut taisteluun, jolloin joukko nopeita ja tappavia vahkeja lähti taisteluun. Vahkit ampuivat metsästäjiä eri kanoka-levyillä, teurastaen sekalaisesta joukosta koostuvat soturit ionikatanoillaan.

Metsästäjät kaatuivat todella nopeasti, jonka jälkeen kaikki muut vahkit, paitsi ne jotka pitivät eloonjäänyttä metsästäjää paikoillaan, menivät paikoilleen tumman komentajan käskystä. Komentaja käveli vahkien joukoissa, mennen kohti vangittua metsästäjää.
Saraji päätti että oli aika toimia, joten Vahki lähti juoksuun, juosten kohti viimeistä metsästäjää ja iski vihreän ionikatanansa metsästäjän pään läpi kurkusta takaraivoon. Verta purskahti Sarajin päälle, komentajan katsellessa hänen tekemisiään.

Saraji säpsähti. Hän heräsi hikisenä sängyltään, katsoen huoneensa kattoon. Katossa hän näki varjojen muodostavan pienehkön kämmenen. Saraji nousi lopulta istumaan pedissään ja lähti huoneensa ovesta klaanin käytäville, hiukan tokkuraisena kävellen.

Klaanin Arkistot

Creedy juoksi kiireisenä kohti Arkistoja. Hän rynnisti sisään isosta Arkistojen pääovesta, sylissään vino pino Killjoyn mökistä löytyneitä asiapapereita, joita hän oli yhdessä mykän Nazorakin kanssa tutkinut. Huolimaton nörtti-matoran ei huomannut isoa kylttiä, jossa luki ”VARO PORTAITA!” ja kaatui portaat alas mukkelis makkelis, paperien lentäessä hänen sylistään ja lennellessä ympäri pölyisiä arkistojen käytäviä.

Creedy hieroi päätään, jossa oli arka paikka. Siihen alkoi nousta kuhmuntapainen muhkura, jota kivisti. Matoran-sankarimme nousi istualleen rähmältään paperikasasta ja alkoi lajitella papereita jonkinmoisiin pinoihin.

Vaehran tunnisti leijailevien ja maahan putoavien paperien äänen pitkästä arkistomestarin urastaan johtuen. Tulen toa, joka oli kaikenkukkuraksi entinen skakdi, jostain kumman syystä, otti niin nopeita juoksuaskeleita kuin suuren osan elämästään kirjastossa viettänyt toa pystyi ja huomasi nopeasti punaisen olennon keräämässä papereita lattialta.

”Mitä sinulla on siinä, ystäväiseni?” Vaehran kysyi tuttavallisesti matoranilta, jolla oli perin eriskummallinen kallon muoto.

”Papereita, jotka saattaisivat kiinnostaa Arkistonhoitaja Vaehrania”, Creedy sanoi, sydämistyen siitä että joku oli tullut auttamaan häntä sotkun korjaamisessa. Creedyn sanoessa tämän, hän katsahti Vaehranin nimilaattaan jossa koreili selvästi ”Arkistomestari”. Jos Creedyn naama ei olisi jo valmiiksi ollut punainen, VT olisi erottanut punastumisen selvästi. Nyt matoran vain nolostui toan lähellä.

”Hmm… Katsotaanpa näitä”, Vaehran sanoi, nostaen yhden paperin maasta. Tulen toa lukaisi paperia, jonka yläreunassa oli musta musteläiskä, joka toi mieleen kämmenen, ja teksti: ”Erään Toan päiväkirja”.

”Tuleppa pikkuinen, viedään nämä paperit työnurkkaukseeni”, Vaehran sanoi, kiikuttaen paperia kohti lukunurkkaa, jossa arkistojen tutkimustyötä tehtiin.

Pieni Creedy joutui kantamaan yksin painavan paperipinon, koska yli-innostunut tulen toa tutkaili paperia käsissään, samalla kävellen rivakasti kohti tutkimusnurkkaansa.
Creedyn tasapainoillessa paperipinonsa kanssa ja Vaehranin vihellellessä innostuneena papereista kaksikko saapui pian pölyiseen ja maan alaisessa kammiossa sijaitsevaan tutkimushuoneeseen.
Huone oli todella pölyinen, täynnänsä hämähäkinverkkoja ja loppuun palaneita kynttilöitä joiden steariinia oli valunut lattialle vuosien mittaan todella paljon. Huoneessa oli myös valokiviä, mutta ne olivat menettäneet valoisuuttaan vuosien mittaan.

Keskellä huonetta oli suuri tutkimustyöpöytä, lukulamppuja, kyniä, viivaimia ja kaikkea mitä saattoi toivoa. Äkkikatsomalta Creedy näki seinän, jonka laastia oli lähtenyt ja rakoillut, muodostaen käsimäisen kuvion seinälle. Ta-Matoranin huomio kiinnittyi kuitenkin siihen että seinät olivat täynnä kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä pölyisiä kirjoja.

”Milloin siivosit täällä viimeksi?” Creedy kysyi arkistonhoitajalta, joka tutkaili paperia silmät loistaen.

Vaehran havahtui innostuksestaan. Creedy katsoi arkistonhoitajaa epäuskoisesti koska tämä ei selvästikään osannut lukea tekstiä, jonka Creedy oli toalle antanut.
”Et tajua mitä luet vai?” Creedy virnisti, alkaen opastaa tämän salakielen rakennetta ja järjestystä.
Vaehran ja Creedy jäivät tutkimushuoneen lattialle Creedyn teoriapapereiden ja käännöstyöpapereiden kanssa ja kaksikko tutki näitä tekstejä innokkaasti.

Aikaa kului, kun Creedy opetti Vaehrania kääntämään paperin tekstiä. Pitkällisen tulkinnan jälkeen Vaehran ja Creedy olivat yksimielisiä siitä, että Killjoyn käsinkirjoitettu pätkä merkitsi vain yhtä asiaa. Alkuperäisessä kirjassa oli informaatiota, sivulla 36.

Kului tunteja kun kaksikko etsi kirjaa kirjahuoneesta. Kirjaa ei kuitenkaan löytynyt pitkistä etsinnöistä huolimatta. Uupuneina kaksikko nukahti kirjojen ääreen, kuorsaten äänekkäästi ja kietoutuen paperien alle.

Kahvio

Bladis ja Paaco saapuivat risuisina ja käpyisinä kahvioon. Kaksikko oli uupunut metsäreissunsa jälkeen kun he olivat tarponeet läpi metsän etsien toisen maailman Umbran tykkiä ja miekkaa, jotka olivat hautautuneina lehtien alle.

Paaco istui kahvion tuoliin ja Bladis lähti hakemaan kaksikolle kahvia. Moderaattori istui pöytään jossa vanha Maan toa, jota Paaco ei kovin tuntenut, nuokkui kahvikuppinsa kanssa.
Maan toa säpsähti unestaan, kun Paaco sanoi tälle ”Hei”
”Mitäh? Missä olen?” Nurukan sanoi unenpöpperöisenä, kaataen vahingossa kahvikuppinsa syliinsä. Kahvia kaatui myös maan toan käteen, jolloin hänen huomionsa kiinnittyi valkoreunaiseen, kättä muistuttavaan kuvioon.

Nurukan katseli ympärilleen. Hän näki Arkistojen mainoksen jossa luki ”BioArkistoista löydät kaiken tarvittavan tiedon koko universumissa!” Mainoksessa oli kuva Gahlok Vasta, jolla oli kädessään kirja ja mairea hymy kasvoillaan. Mainoksen alalaidassa luki pienellä präntättynä: ”Emme vastaa siitä tahdista millä uutta tietoa tulee arkistoihin tai siitä että mainoksemme saattaa olla mainonnan sääntöjen vastainen”.

”Tuonne minä siis lähden”, Nurukan sanoi, suunnaten askeleensa kohti Arkistoja.
Paaco katsoi ihmeissään tuota itsekseen puhelevaa veteraania, joka lähti pois kahviosta. Bladiksen saapuessa ystävänsä luokse, tämä kysyi ”Mitä nyt?”

”Minusta tuossa toassa on jotain epäilyttävää”, Paaco sanoi, siemaillen Redstarbucksin kahvia, joka maistui toffeelta. Kahvi, joka oli kylmää, oli todella hyvää ja virkistävää pitkän metsäreissun jälkeen. Bladis tarjosi tämän hänelle, koska vihreäkultainen moderaattori oli ystävällisesti tarjonnut hänelle sushia metsäreissulla.

Kaksikko jäi siemailemaan kahvejaan kahvioon ja rupattelemaan Samen kanssa joka oli nukahtanut lehtensä ääreen.

Arkistoissa, taas

Gahlok Va käveli rivakasti iso kirja käsissään. Lyhyenläntä matoranin ja Bohrok van sekoitus oli käyttänyt kirjaa vessalukemisenaan, ja oli viimein päättänyt palauttaa kirjan takaisin paikoilleen. Kirja oli ollut ensin puoli vuotta arkistomestarien ruokapöydän pöydän jalan tukena ja sitten Gahlok Van vessalukemisena. Oli viimein aika palauttaa kirja takaisin.
Kasvivoimia hallitseva Gahlok Va viiletti pienistä jaloistaan huolimatta yllättävän lujaa arkistojen pölyisiä käytäviä pitkin. Elementtikeihäs toisessa kädessään ja paksu, kellastunut kirja toisessa kädessään, kääpiö oli melkoinen näky.

”Missähän se VT mahtaa olla kun ei ole ollut Arkistojen johtohenkilökunnan viikottaisessa kokouksessa?” Gahlok Va ihmetteli, astellen portaat alas tutkimushuoneeseen.
Gahlok Van yllätykseksi ovi olikin auki ja hän huomasi edessään kuorsaavan Vaehranin ja oudohkolla päällä varustetun matoranin, jotka olivat umpiunessa.

”VT ota koppi!” GV huusi, heittäen painavalla kirjalla Vaehrania päähän. VT heräsi silmänräpäyksessä jolloin kirja putosi hänen naamaltaan Creedyn varpaille. Kivusta parkaisten matoran hyppäsi hereille, alkaen hyppiä yhdellä jalalla kirjojen seassa. Tietenkin tämä oli huono idea, jonka johdosta Creedy kaatui rähmälleen kirjakasaan, loukaten alaleukansa.
Gahlok Van lähtiessä ylös häntä vastaan saapui kaksi hahmoa, joita arkistomestari ei tunnistanut. Toinen oli selvästikin vahkimainen olento ja toinen toa, mutta millä asialla nämä kaksi olivat, sitä Gahlok Va ei tiennyt.

”Ai, lisää immeisiä tulossa tänne. Täällähän on tungosta”, kasvillisuutta hallitseva kääpiö sanoi, kurottaen kaulansa katsomaan näitä olentoja.
”Haluaisin kovasti tietää Metru Nuin historiasta”, kaksikko sanoi yhteen ääneen kun VT oli yhtenä kysymysmerkkinä.

”Keitäs te olette?” Vaehran kysyi, napaten painavan kirjan Gahlok Van kynnestä ja katsellen vastaantulijoita jotka olivat musta toa ja vahki, jonka Vaehran tunnisti Sarajiksi, Killjoyn ystäväksi.
”Olen Nurukan, etsin etsin kirjaa sodasta”, mustaa kakamaa kantava soturi sanoi, silmäillen punaista toaa edessään.

”Olen Saraji, hyvä Vaehran-herra. Etsin kirjaa sodasta”, Saraji sanoi, tehden kunniaa toverilleen.
Kuullessaan kaksikon pyynnöt, Vaehran alkoi etsiä kirjoja huoneesta semmoisella vimmalla että kuka tahansa kakaman käyttäjä olisi tullut kateelliseksi. Pöly ja hämähäkinverkot lentelivät kun tulen toa etsi sotakirjoja, heitellen niitä perin kovakouraisesti ilmassa siisteihin pinoihin, joihin olisi tavallinen toa tarvinnut sanokia, osumatarkkuuden kanohia.

Saraji näki kuinka ”Kuuden kuningaskunnan liigan Nousu ja Tuho” – niminen kirja iskeytyi seinään, ohi suurehkosta kirjapinosta, kaataen kirjat kuin dominonappulat pudotettuna Tiedon tornin huipusta. Toinen kirja osui täysillä kiviseinään, sivujen levitessä ympäriinsä. Kirjan kansissa luki Keihäitä ja Kanoheita – Matoranien sisällissodan kulissien takana.
Vaehranien voimien mentyä tässä etsinäurakassa, tulen toa alkoi huomata että olikin koonnut jo varsinaisen vuoren täynnä kirjoja.

Kahvio, jo toistamiseen

Violettimusta matoran ja keltamusta toa kävelivät klaanin käytäviä ja suuntasivat kahvioon. Kaksikko oli todella nälkäinen pitkän mielikuvitusmatkansa jälkeen. Umbrat menivät samaan pöytään Bladiksen, Paacon ja Samen kanssa, jotka katsoivat ihmeissään edessään olevaa kaksikkoa.
”Hei tyypit”, Matoran sanoi, mennen puristamaan jokaisen soturin kättä. ”Mites menee?” hän lisäsi iloisesti, suu virneessä.

”Ihan hyvin”, Paaco sanoi, Bladiksen lisätessä ”Meillä on sinulle muuten jotakin repussani” Jonka sanottuaan skakdi alkoi kaivaa selkäreppuaan, joka nojasi hänen penkkiinsä. Selkärepusta pilkisti esiin musta miekka, jonka moderaattori ojensi Matoranille ja tykin puolikkaat.
”Toimme nämä viimein metsästä. Anteeksi että meillä kesti”, Bladis sanoi, valkoisen hammasrivistönsä loistaessa ja paljastaessa kahvitahrat skakdin suupielillä.
”Ei se mitään”, Matoran Umbra sanoi, hymyillen leveää hymyään musta pakari kasvoillaan. Matoran otti miekan skakdin kädestä ja miekka synnytti kaksikon välille yhteyden, yhteyden joka oli ehtinyt jo lähes kadota. Voiman aura pyörteili miekassa ja matoranin kädessä kun yhteys tapahtui.

”Viimein sain voimani takaisin, kiitos teille ystävät”, matoran sanoi, sysäten miekan moderaattori-Umbralle ja mennen halaamaan Paacoa ja Bladista. Halaaminen tapahtui siten että matoran tyrkkäsi jakkaran jalkojensa alle, että ulottuisi ystäviinsä.
Moderaattorit olivat hiukan hölmistyneinä ja jäivät katsomaan vierestä kun Umbra-kaksikko lähti yhtäkkiä pois kahviosta, jättäen kaksikon nauttimaan kahvitauostaan…

Ette muuten ikinä arvaa missä…

No Arkistoissa tietenkin.

Vaehranin otsa hikosi, tämän asetellessa kirjaröykkiötä takaisin hyllyille. Hämilleen joutunut seurue katsoi Toan työtahtia hämmennyksellä, yrittäen samalla saada suunvuoron häsläävän Toan kaaoksen keskelle. Lopulta VT itsekin tajusi uponneensa liikaa hommaansa ja kääntyi Vahkia ja Toaa päin.

”Niin tuota… mistäs sodasta te oikein halusittekaan lukea?”

Kuin yhdestä suusta ilmoitettu ”Toat ja Metsästäjät” sai Toan aivot raksuttamaan. Sodista kaikkein suurimpaan liittyvä kirjallisuus oli täysin omassa hyllyssään. VT nappasi pöydältä GV:n vessalukemisena toimineen kirjan ja päätti palauttaa sen samalla sen oikealle paikalleen.

”66.6 F odottakaas, heitän tämän paikoilleen ensin… mutta… hetkonen.” VT tajusi saapuneensa vahingossa oikealle hyllylle, kirjaa palauttaessaan. Silloin hän vilkaisi sitä ensimmäisen kerran ja Toan silmät alkoivat loistaa.

”No mutta hyvänen aika. Erään Toan päiväkirja…” Sotakertomuksia Metru Nuilta ja… Creedy, tämähän on se etsimämme kirja. Mitenkäs minä nyt näin menin tämän sivuuttamaan.”

Gahlok Va myhäili sivummalla ja mutinan seasta kykeni ymmärtämään sekalaisia ”minä yritin sanoa” -lausahduksia. Hetkessä koko Arkiston sekalainen porukka oli kokoontunut pöydän ääreen, jossa Vaehran valmistautui lukemaan ääneen.

”Saraji ja Nurukan, tämä saattaa kiinnostaa teitäkin, sillä tämä liittyy juuri haluamaanne sotaan. Voitte saada lisää kirjoja kunhan olen selvittänyt muutaman mysteerin Creedyn kanssa, okei?”

Saraji nyökkäsi, nostaen kuitenkin katseensa nopeasti ylös, varoen vieressään seisovan Matoranin katsetta, muistissaan edelleen taannoinen Kahviossa tapahtunut riita.

”Okei, eli Erään Toan päiväkirja, sivu 36.”

Metsästäjien motiivit sodassa olivat päällisin puolin hyvin selkeät, mutta on todistettua, että järjestö hoiti useita salatehtäviä, joiden tapahtumisesta kukaan ei koskaan saanut kuulla. Seuraavassa kertomuksessa esiintyvistä Metsästäjistä ei nimittäin ole minkäänlaiista tilastoa tai muuta merkkiä niiden olemassaolosta. Olen yksinoikeudella saanut nimettömänä pysyvän Toan haastattelun aiheeseen liittyen ja hänen kertomuksensa vahvistaa korruptiota ”omalla” puolellamme.

Tämä siis yksi niistä syistä, jonka takia sodan ”reiluus” on täydellisen kyseenalaistettavissa. Luotetun Toan kertomuksesta voimme myös päätellä, että joukoistamme suurilukuisimmat eivät välttämättä taistelleet meille lainkaan. Sodan kriittinen tarkastelu onkin hyvin tärkeää, sillä moni sen avainhenkilöistä on yhä elossa ja täten… sodan pelko on edelleen yllämme.

Hiljaisuus vallitsi huoneessa VT:n lopettaessa lukemisen. Creedyn aivot työskentelivät kuumeisesti, Nurukan näytti yksinkertaisesti hämmentyneeltä ja Saraji oli istunut alas, osoittamatta kuitenkaan sen suurempaa reaktiota. Gahlok Va seurasi tilannetta sivummalta.

”No siis tuota… tämä vaikuttaa pikkaisen salaliittoteorialta. Eikö teistä?” Vaehran totesi huokaillen. ”Lisäksi kun näitä muita sivuja selaa, niin tätä on sensuroitu todella rankasti. Tästä puuttuu sivuja ja joku on yliviivannut paljon sanoja ympäri opusta. Ehkä meidän pitäisi löytää joku vähän luotettavampi kirja.”

Kaikkien oletusten vastaisesti Nurukan kuitenkin keskeytti puheen. ”Olen lukenut tuon… voin vannoa, että olen lukenut tuon. Muistikuvani on hämärä, mutta minä tiedän, että tuossa on jotain perää.”

Maan Toan arvovaltainen ja viisas ääni sai Vaehranin tutkimaan kirjan kantta vielä kerran. Creedy nousi sillä hetkellä seisomaan ja aloitti selkeästi valmistellun puheensa.

”Okei, tämä vahvistaa pitkäaikaiset arv- äh. Minä en osaa puhua noin virallisesti, joten tässä tulee suoraa tekstiä. Metsästäjien joukkoja on havaittu Klaanin saarella. Killjoy tietää niistä jotain mutta ei kerro. Tuo teksti kertoo jonkun toimineen sodassa muiden välissä. Noh, Killjoy petti Metru Nuin ja loikkasi Metsästäjiin. Sitten hän petti Metsästäjät ja loikkasi Klaaniin. Tuo teksti viittaisi hyvin selkeästi Käteen ja se mainittiin jo aiemmissa teksteissä useaan kertaan. Tapahtui sodassa mitä tahansa, Vahkeilla ja Killjoylla on jotain tekemistä asioiden kanssa.”

Huoneen olennot olivat ymmällään, Gahlok Van:n heittäessä välikommentin: ”Tuota, yhteyksistä huolimatta, mikä sinun pointtisi on. Tuo oli vain yksi yhteinen infokasa.”

Creedy veti syvään henkeä vastatakseen kysymykseen. ”Muistatteko muutama päivä sitten, kun ylläpito varoitti Klaanissa olevasta mahdollisesta petturista?”

Huoneen jäsenet haukkoivat henkeään. Saraji avasi suunsa ensimmä kerran keskustelun aikana. ”Et kai sinä oikeasti mieti tuota. Killljoy? Petturi? Tätäkö sinä olet halunnut tutkia?”

Creedy otti mahtailevan askeleen kohti Sarajia, tietäen että hänellä oli vihdoin näyttöä asiasta. ”Mitä Killjoy ja Käsi ikinä tekevätkään, siinä on jotain mätää. Joy ei kerro mitään, mistään, kenellekään. En edes tiedä mitä hän havittelee. Tieto kätketystä armeijastakin piti pusertaa hänestä ulos väkisin.”

VT ja GV katsoivat Creedyä ymmällään. Matoran huomasi näiden ilmeet nopeasti, punastuen. ”…tuota minun ei ilmeisesti olisi pitänyt paljastaa.”

”Musta Käsi… tuo nimi tuo minulle oudon tunteen. Aivan kuin olisin törmännyt siihen aiemmin” Nurukan totesi mietteliäänä. Vaehran heitti kirjan Maan Toalle ja rojahti syvemmälle tuoliinsa. ”Noh, tuosta kirjasta te ette saa lisää infoa. Sutattu, sensuroitu ja ainoa mahdollinen toinen kappale lienee Metru Nuin arkistoissa…”

”Sitten minä lähden sinne.”

Kaikki katsoivat Nurukania epäuskoisena. Maan Toa nousi seisomaan, laski kirjan penkilleen ja katsoi olentoja edessään. ”Tänään olen muistanut asioita… asioita joita en tiennyt muistaneeni. Minun täytyy päästä Metru Nuille. Viesti on ollut selvä. Minä etsin tuon kirjan alkuperäisen kappaleen ja selvitän mysteerini. On kunniani, jos saan ratkottua teidän kahden kiistan samalla.” Nurukan nyökkäsi kohti naama punaisena seisovaa Matorania ja Vahkia.

Saraji kuitenkin nyökkäsi ja alkoi välittömästi kaivelemaan tarvikelaukkuaan. Vahki nosti sieltä lopulta punaisen kortin, johon oli painettu Mustan Käden logo. ”Tämä kuului ennen Herralle. Käden johtajalle. Otin tämän mukaani lähdettyäni Xialta. Se on tason yksi lupakortti. Pääset sillä käytännössä mihin vain koko Metru Nuilla. Et kohtaa lukittuja ovia tämän kanssa.”

Nurukan kumarsi ja laittoi kortin talteen omaan tarvikelokeroonsa. ”Mutta mikset tulisi mukaani Vahki. Olemme selvästi samalla asialla.” Vahki kuitenkin pudisteli päätään Nurukanin lauseen vasta alkaessa. ”Et ole ainoa, jolla on ollut uusia muistoja. Valitettavasti minun pääni toimi hyvin eri tavalla kuin sinun. En ole matkustuskunnossa vielä hyvään toviin.”

”Minäkin jään tänne. Lukemaan, tekemään lisää tutkimustyötä. Toivotan sinulle onnea matkaan”, Creedy totesi.

Viisikko huomasi viettäneensä Arkistoissa jo tuntikausia ja Nurukan oli ensimmäinen, joka lähti kävelemään paikalta ulos. ”Kiitän teitä. Nyt tiedän mitä minun tulee tehdä. Minulla on vielä asioita ennen lähtöäni, joten kysykää minua atriumista, jos teille tulee asiaa.”

Saraji katosi paikalta mietteissään hyvin pian pihamaalle kadonneen Nurukanin perässä. Tämä jätti Creedyn nyt jälleen yksin arkiston väen seuraan.

”Saanko kysyä. Musta Käsi tuotti teknologiaa sotaan, mutta siitä on hyvin vähän tietoja. Edes Käden tornin sorruttua vuosisatoja sitten, ei kukaan ole löytänyt siitä tarkempaa infoa. Tiedätkö sinä tarkemmin, mikä se on?”

Creedy kahmi papereitaan syliinsä, punniten samalla Vaehranin kysymystä. ”Minä luulin ennen, että se oli Metru Nuin ja oikeuden suurin valttikortti…”

”Mutta?”

”…en ole enää varma.”

Pikaisten hyvästien jälkeen Matoran katosi viliseville Klaanin tiluksille, jättäen VT:n ja GV:n siivoamaan päivän jälkiä. Toan päiväkirja jäi kuitenkin Vaehranin työpöydälle… kaiken varalta.

Kaukana Klaanin merellä

Zyglakien lemmikki, kaupunki ja kulkuväline, T’haok porskutteli iloisesti hopeisella merellä, joka ympäröi klaanin saarta. Jättiläismäinen elävä portugalinsotalaiva lipui meressä, syöden merirosvolaivoja jättimäiseen kitaansa. Näin T’haok sai vuotuisen kuiduntarpeensa täytettyä kun olento imi moniosaiseen hammasrivistösuuhunsa laivoja, näiden miehistöt mukana tietenkin.

Zyglak-kultistit pitivät T’haokin tyytyväisenä, uhraten jumalansa Rhak’elakkin nimeen erilaisia uhrilahjoja, jotka sitten annettiin T’haokin ruuaksi rituaalien jälkeen. Myös klaania ympäröivän meren suuri merirosvokanta piti jättiläismäisen portugalinsotalaivan tyytyväisenä.

Teknisesti ottaen Kaikkialla