Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Pedot ja metsästäjät kimppuusi hyökkäävät, voimaa et saa, ennen kuin ne tyyntyvät

0 kommenttia

Tuntematon sijainti

Raaz näki vihdoin valoa ja tömähti suoraan maahan. Hänen olo tuntui oudolta. Metsää ei näkynyt missään. Raazin edessä oli se luola, johon hän oli joutunut äsken. Ta-Matoran meni sen sisään, mutta silloin siellä ei ollut kahta patsasta, niin kuin viime kerralla. Vain hämähäkinseittejä ja rikkoutuneita aseita.

Raaz kulki eteenpäin vähän pelokkaana, kunnes kaatui. Hän katsoi mihin oli kaatunut ja näki kuolleen Toan, jolla ei ollut silmiä tai jalkoja. Toan vasen käsi näytti proteesilta, eikä siinä näkynyt iän merkkejä. Hänen naamiota Raaz ei tunnistanut.

Raazin katsellessa ympärilleen, hän huomasi lisää Toien kuolleita ruumiita. Näky oli pelottava.

“Mi-mitä heille on tapahtunut?” Raaz ajatteli mielessään.

Hän lähti juoksuun. Hänen edessään oli parin minuutin päässä luolan suuaukko ja siitä poistuttuaan, hän oli jälleen samassa metsässä.

Kuolemasi koittaa tänään Raaz…

Matoran perääntyi kuultuaan tuon. Hän päätti palata luolaan, mutta se oli jälleen kadonnut.

Raaz avasi käärön, mutta tällä kertaa, sen sisältö oli muuttunut. Siinä ei ollut enää sitä samaa runoa, vaan yksi lause.

“Kuolemasi koittaa tänään”, Raaz luki ja perääntyi sitten. Hän yritti muistella sitä runoa.

“Sinä turvaudut mystiseen voimaan,
mutta joutuvat kuoleman kellot soimaan.
Pedot ja metsästäjät kimppuusi hyökkäävät,
voimaa et saa, ennen kuin ne tyyntyvät”, Raaz ajatteli.

Sitten hän kuuli jälleen ääniä. Hän katsoi taakseen ja huomasi sieltä tulevan monia hahmoja. Raaz lähti juoksuun, kunnes huomasi Matoran-kylän valot.

“Pelastus”, Raaz ajatteli ja kiihdytti vauhtiaan. Hän olisi pian perillä. Vain 10 metriä. Mutta sitten, hän tunsi kamalaa kipua. Hän katsoi ruumistaan ja huomasi siinä tikarin. Hänen voimansa ehtyivät. Raaz oli todella lähellä yhtä asumusta.

“Voi ei…” Raaz ajatteli, kunnes kaatui maahan.

***

Eräs Ga-Matoran, nimeltä Nehl, lähti pienelle lenkille. Hänen lenkkinsä päättyi, kun hän kaatui.

“Mitä ihmettä?” hän ajatteli, kunnes huomasi, että tiellä oli Ta-Matoran.

Ga-Matoran lähti sen luo ja otti käärön Ta-Matoranin kädestä. Hän avasi sen, mutta siinä luki vain yksi sana.

Bloszar.

Mutta Nehl ei keskittynyt siihen, vaan katseli Ta-Matorania, kunnes huomasi hänen olevan kuollut.