Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Matoro TBS

0 kommenttia

Bio-Klaanin satama
Laituri 6

Oli aikainen aamu. Päivän ensimmäiset uutiset olivat käsitelleet outoa hyökkäystä yhteen Klaanin lähikylistä. Luultavasti merirosvoja, koska varastoista puuttui paljon tavaraa.
“Merirosvoja. Ihan kuin Allianssissa ei olisi tarpeeksi riesaa”, Matoro mutisi itsekseen kävellessään painotuore Klaanilehti käsissään. Kello lähenteli seitsemää. Aamu oli kolea ja talvi teki tulojaan. Matoroa viileys ei haitannut, se suorastaan rentoutti.

Pitkällä, puisella satamalaiturilla numero kuusi odotteli jo Klaanilaisia ankkurissa olevan höyrylaivan edessä.
Matoro taittoi Klaanilehden rullaksi ja pujotti vyöhönsä miekkakotelon viereen.
“Huomenta”, hän tervehti. Laiturilla odotteli Sadje sekä Troopperi ja Bloszar oudon akvaarionsa kanssa. BKS Hildemarista kuului ääniä. Matoro arveli Hain tai jonkun miehistön jäsenen tarkistavan paikkoja.
Lyhyen mekaanisen tervehdystenvaihdon jälkeen keskustelu tyrehtyi hetkeksi. Kaikki ajattelivat vain edessä olevaa tehtävää.

“Miksi niin hiljaista?” Tronien telepaattinen viesti kaikui paikallaolijoiden päissä.
“Bloz. Mistä sinä löysit tuon akvaarion?” Matoro kysyi suoraan tulen toalta.
“Joku tyyppi verstaassa antoi sen minulle”, Bloszar vastasi ennen kuin Tronie ehti viestittää saman asian.
“Niin hei. Sadje. Minne me tarkkaan ottaen olemme menossa?” Matoro kääntyi matoranin puoleen.
“Uskontomme pääsaarelle hieman Eteläisestä Mantereesta länteen. Annan tarkan kartan aluksen kapteenille”, Ath-munkki kertoi.

Killjoy saapui punaisessa, uhkaavassa haarniskassaan paikalle Veden Toan kanssa.
“Koska lähdemme?” hän kysyi ensimmäisenä.
“Odotamme pari tyyppiä ja Beetan”, Matoro vastasi ohimennen.
Joy aikoi murahtaa jotain Beetasta ja ilmiselvästä ansasta, mutta huomattuaan matoranin ei sanonut mitään.
“Ketä odotamme?” Ruki kysyi.
“Sugaa”, Troopperi vastasi lyhyesti.

“Hei tyypit, mitä te siellä satamassa. Tulkaa tutustumaan kaunokaiseeni!”, Hai huudahti yhtäkkiä korkealta höyrylaivan komentosillalta. Laiturilla odottava joukkio päätti parin mielipiteenvaihdon jälkeen siirtyä alukseen odottamaan. Sadje oli harmissaan siitä, ettei tiimissä ollut kuutta jäsentä. Ei-kuudella-jaollinen luku tarkoittaa suurempaa riskiä tehtävän epäonnistumiselle. Ath ei olisi välttämättä suotuisa.

Keltamusta alus oli ahtaampi miltä se oli näyttänyt. Tämä johtui pääosin kaikkialla olevista ruoka-, varuste- ja aselaatikoista. Paatilla oli Kapteeni Hain lisäksi viisi matorania. Alus oli onneksi panssaroitu ja yllättävän järeästi aseistettu. Kannen suuren cordak-tykin mallia käytettiin normaalsiti suurissa ilmalaivoissa, joten se kykeni aiheuttamaan suurta vahinkoa kaikelle, mikä hyökkäisi alusta vastaan.

Matoro selasi mielessään kaikkia laivoja joilla oli viime aikoina matkannut. Suurin osa niistä oli enemmän tai vähemmä´n merirosvolaivoja. Matoro tajusi vasta nyt miten paljon oli ollut merirosvojen kanssa viime tehtävillä. Itse asiassa tuntuu siltä, että merirosvoja tunkee joka paikasta Klaanin seutuville.

Valkosininen Toa oli laskeutunut kannelle esittelemään ylpeänä alustaan. Alukseen oli nimenomaan tätä tehtävää varten rakennettu salainen tila ruumaan, Nimdaa varten.