Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Huvittava kahden olennon järjestämä näky

0 kommenttia

Veljeskunnan linnake

“Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne”
Gekko juoksahti ylempään kerrokseen “Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.

Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. “Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: “Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle.
Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta.
“Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.

Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. “Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.

“Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. “Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: “Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää.
Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: “Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: “Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.

“Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota”
“Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.