keetongu

Bio-Klaani, Telakka

Bio-Klaanin Laivaston voitokas päälikkö Tehmut seisoi Telakan kyljestä putkahtavalla parvekkeella ja katseli länteen kohti Klaania ja merta. Laivaston Matoranit toivat paikasta jonne Hydraulinen Vapaus oli tehnyt pakkolaskunsa kärrykaupalla irtotavaraa. Kaikki irronnut raaka-aine tuotiin uusiokäyttöä varten joko Matoranien tai Mahi-vuohien vetämissä kärryissä. Tehmut huokaisi ja katseli kaikkia niitä hajonneita Keetongun leluja. Kahdestatoista taisteluun lähteneestä Lohrakista jäljellä oli viisi ja kestäisi kauan, ennen kuin Laivaston toisiksi suurin ilmalaiva Hydraulinen vapaus saataisiin kuntoon.

Ne kuitenkin olivat jaloa violettia Hunaa kantavan Matoranin mielessä taka-alalla. Laivaston päälikkö yritti miettiä niitä kaikkia hienoja Matoraneja, jotka olivat saaneet surmansa tässä sodassa. Vielä pari päivää sitten he olivat puhdistaneet putkia ja öljynneet koneita. Nyt heidän ääntään ei koskaan kuuluisi. Kuolema ja menetys olivat liian suuria asioita Tehmutin käsitettäväksi, mutta hän teki parhaansa. Ymmärtääkseen. Kaatuneiden kunniaksi.

Parvekkeen ovi aukesi. Ovesta astui Ämtur ja tämän jäljessä suuri nelijalkainen rahi, joka kantoi päänsä päällä teetarjotinta, jossa oli kolme kuppia. Tapiiri laski aterimet parvekkeella olevalle puutarhapöydälle, nousi kahdelle jalalle nojaten paksuilla eturaajoilla pöytään ja alkoi juoda höyryävää juomaa kärsällään. Ämtur ojensi johtajalleen tämän mielikuvituksellisen muotoisin teekupin.

”Voittomme kunniaksi,” Mustaa Akakua kantava Matoran sanoi juhlallisesti.

”En ole oikein juhlatuulella. Me voitimme, niin… Mutta se ei tuo heitä takaisin.”

”Jos olisimme hävinneet, vielä useampi olisi vainaa. Juhlikaamme niiden kunniaksi, jotka antoivat kaikkensa muiden puolesta. He onnistuivat, Tehmut, ja nukkuvat nyt rauhassa. Sinä onnistuit. Sait ne ajettua pois Klaanin linnakkeen yltä tekemästä tuhojaan. Harva tuima Toakaan on pystynyt moiseen.”

”Kiitos”, Tehmut sanoi ja otti kuppinsa. ”En tiedä, Ämtur… Nämä asiat ovat liian suuria meille Matoraneille. Sitä aina toivoo, että Adminit ja Toat hoitavat asiat puolestamme ja me vain kuljetamme tavaraa, rakennamme taloja ja elämme onnellisesti. Niin kai Suuri Henki tarkoitti.”

”Mutta juuri Matoranit hoitivat homman. Edriv teki sen, mihin kukaan Admin tai Toa tai moderaattori ei kyennyt. Hän pelasti Klaanin varmalta tuholta. Hän nosti kansamme korkeampien lajien tasolle. Seuratkaamme hänen esimerkkiään!” Ämtur sanoi, tyhjensi kuppinsa ja laski sen tarjottimelle.

”Tarkoitatko siis, että meidän pitäisi uhrata henkemme suuremman hyvän puolesta?” Tehmut kysyi vakavana.

”En!” Ämtur vastasi hieman kevyemmin. ”Meidän pitää tehdä se, mikä meistä tuntuu oikealta. Sokea uhrautuminen on torakoiden heikkous. Me teemme sen, minkä sydämemme sanoo. Sen, mikä on oikein. Edriv ei pelännyt. Hän on sankari. Mutta hän ei ole ainoa. Kaikki kadonneet pilotit eivät olleet ruumiita! Jotkut vietiin Klaanin lääkintäsiipeen. Meidän kannattaisi mennä katsomaan, miten siellä voidaan. Sitä tulinkin kertomaan.”

”Toivottavasti saamme hyviä uutisia kaiken sodan ja sorron hetkellä”, Tehmut sanoi ja laski kuppinsa. ”Menkäämme siis.”

”Snörf”, Tapiiri kommentoi. Kolmikko jätti parvekkeen ja lähti kävelemään kohti Klaanin linnoitusta, jossa väsymättömät Matoranit tekivät talkootöitä paremman Klaanin puolesta.

[spoil]Jee jeesustelu[/spoil]

Vastaa