Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kahvioneuroosi

0 kommenttia

Klaani

Gekko oli turhautunut, hän tiesi, että tuolla jossain tarvittaisiin kipeästi osaavaa ja voimakasta toaa, mutta ei, hän ei voinut kuin istua paikallaan kahviossa kaiket päivät tekemättä yhtään mitään klaanin hyväksi.
“Pahimassa tapauskessa hyökkäys voi alkaa koska tahansa ja nämä eivät ole edes erityisen hermostuneita, turhan luottavaisia”, Toa mietti itsekseen ja joi limonaadin loppuun. Laitettuaan lasin pöydälle hän huomasi oikean kylkensä pilkottavan kaavun alta turhan näkyvästi ja kietaisi kaapua tiukemalle peittääkseen olemattoman kätensä.

Gekko nousi pöydästä ja lähti tutkailemaan käytäville.
Musiikin pauhetta kuului ja tanssiva Moderaattori ilmestyi hänen eteensä.
Gekolla oli jotain sanottavaa:”Paaco”.
Dum dum dum
“Paaco!”

Vihreä toa nosti kuulokkeitaan ja vastasi: “Mitä asiaa?”
“Oletko tutkinut mistä voisin nopeasti saada sen proteesin?”, GK kysyi.
“Eh, en ole oikein ehtinyt, tällaisina aikoina modeilla on kiirettä, en ehkä ehdi hoitamaan sitä asiaa ollenkaan. Uskon, että pystyt hoitamaan sen itsekkin, nyt suo anteeksi minulla on kiireitä”.
Paaco laittoi kuulokkeet takaisin korvillensa ja tanssi läpi käytävän.

“Jossain tarvitaan apua ja minä en voi tehdä yhtään mitään”, GK tuhahti.