Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Moderaattorit, Klaanin selkäranka

0 kommenttia

Bio-Klaanin linnake, foorumi

Aukiolla seisoi reilun tusinan verran erikokoisia- ja näköisiä hahmoja riviksi järjestäytyneinä. Kirjavaan joukkoon kuului Matoralaisia, pari Toan kokoista hahmoa sekä joukko isompia otuksia. Rivissä oli edustettuna melkein kaikki sateenkaaren värit, mutta jonkinlaista yhtenäisyyttä toivat sinisellä koristellut, valkoiset rintapanssarit, jotka eivät näyttäneet istuvan oikein kenellekään.

“Öh, eiköhän joku sepistämme saa noita vähän istuvimmiksi” rivin edessä seisova Bladis sanoi joukkiolle. “Kapurasta en tiedä, mutta ainakin Pehhak, Judis ja pari muuta ovat käytettävissänne.”

Vastaukseksi moderaattori sai huojentunutta muminaa. Bladis kääntyi ympäri ja katsoi seuraavan kontin sisältöä. Kanoka-laukaisimia.

Pitänee antaa Matoralaisille, pikkuiset tuskin ovat hyödyllisimmillään etulinjassa, moderaattori aprikoi. Vaikka toisaalta, osa noistakin on aika tulisia luonnoltaan. Ehkä vain kysyn halukkaita, kuka minä olen heidän puolesta päättämään.

Bladis oli ajatellut vapaaehtoisten varustelun sotaa varten olevan huomattavasti heppoisampaa kuin paperitöiden, ja pitikin itseään onnekkaan päädyttyään kyseiseen työnjakoon Samen kanssa. Skakdi oli kuitenkin saanut huomata, että panssareita, aseita ja varusteita oli liian vähän, ne olivat vääränkokoisia, huonosti huollettuja, huonolaatuisia, tai muuten vain skakdilaisittain ilmaistuna skarrarrar. Lisäksi Allianssin merivoimat saartoivat Klaanin saarta melkoisen tehokkaasti, eikä kaupanteko ja uuden välineistön hankinta meinannut onnistua. Satamassa näkyi joka päivä aina vain enemmän tyhjiä laituripaikkoja.

Joten ehkä Same sittenkin veti pitemmän korren, Bladis tuumi mielessään.

Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone

Moderaattori huohotti väsyneenä pöytänsä ääressä. Kyniä, kumeja ja klemmareita lojui pitkin poikin. Sota alkoi viedä veronsa. Lisäksi kiireellisten papereiden pino näytti paksummalta kuin aamulla.

“Hittolainen”, Same mutisi.